Ari Ahonen Jokereihin

  • 55 969
  • 173

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Baroni kirjoitti:
Ilvesmatsin nähneet:
oliko AA:lla huono peli vai johtuuko päästettyjen maalien määrä koko joukkueen nukkumisesta?

Koko joukkue oli niin umpi paska, ettei Ahosesta ollut sateentekijäksi. Jälkikäteen on helppo todeta, että kyllä noista seitsemästä ainakin kaksi olisi ollut kopattavissa. Lisäksi Ahonen jakeli hirvittävän määrän reboundeja. Tuntui vähän polttelevan kiekko välillä. Loppuun mahtui kyllä loistavia pelastuksia 5-3 yyveellä, mutta se on laiha lohtu.
 
Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Tässä on nyt kaksi pointtia, joita voisi vähän miettiä. Ensinnäkin Jokereiden pitäisi antaa jonkun muun maalivahdin kuin ykkösen pelata aina välillä. Muuten koetaan taas Riksmanin kohtalo ja vaikkei Ahonen loukkaantuisikaan niin hän väsyy jos joutuu pelaamaan joka ottelun. Tämä Ilves-peli oli juuri sellainen ottelu johon olisi pitänyt harkita maalivahdinvaihtoa.

Toisaalta on ihan hyvä vaan että välillä ropisee reilusti niin muistetaan sitten taas tehdä töitäkin. Nyt koko joukkue taisi heilua ihan liian korkealla jotta voittaminen SM-liigassa olisi ollut mahdollista. Ei sillä ole väliä että hävitäänkö 2-3 vaik 2-7. Tällaisen ottelun jälkeen ainakin yleensä seuraa ryhtiliike.
 
Elrith

Jäsen
Suosikkijoukkue
On vain Jokerit
Aake kirjoitti:
Tässä on nyt kaksi pointtia, joita voisi vähän miettiä. Ensinnäkin Jokereiden pitäisi antaa jonkun muun maalivahdin kuin ykkösen pelata aina välillä. Muuten koetaan taas Riksmanin kohtalo ja vaikkei Ahonen loukkaantuisikaan niin hän väsyy jos joutuu pelaamaan joka ottelun. Tämä Ilves-peli oli juuri sellainen ottelu johon olisi pitänyt harkita maalivahdinvaihtoa.

Osaako kukaan kertoa miksi Jokereissa on nyt jo ties kuinka monen päävalmentajan ajan harrastettu tätä silmittömän typerää maalivahtipeluutusta jossa ykkösveska pelaa kaiken ja kakkoselle jää satunnaisia jämiä?

Tämä touhu on osoittautunut kausi toisensa jälkeen kakkosmaalivahdille täysin toivottomaksi; jos ykkönen loukkaantuu tai haluaa edes huilata niin kakkosveskan pitää yhtäkkiä kehittää jostain pelituntuma. Lisäksi kun pidetään junnuveskaa luukulla niin nuori lupaava maalivahti haaskaa aikaansa istumalla tyhjän panttina sen sijaan että kehittyisi pelaajana.

Kuka perkele tästäkin vastaa?
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Elrith kirjoitti:
Osaako kukaan kertoa miksi Jokereissa on nyt jo ties kuinka monen päävalmentajan ajan harrastettu tätä silmittömän typerää maalivahtipeluutusta jossa ykkösveska pelaa kaiken ja kakkoselle jää satunnaisia jämiä?
Olisikohan tähän se syy, että Jokereilla on viime vuosina ollut melko kehno kakkosveskari. Ainakin Jortikan kaudella näin oli ja kaikkihan muistamme Jortsun kommentit sen pelin jälkeen, jossa kakkonen kävi maalissa. Viime kaudella taas ei ollut ollenkaan ykkösveskaria, maalilla kävi jos jonkinlaista tumpeloa.

Itse asiassa Shedden on pitkästä aikaa eka koutsi, jolla on selvä mahdollisuus käyttää kahta veskaria. Näin hän ei ole tehnyt, mutta täytyy toivoa että kevätkaudella hän peluuttaisi kahta veskaria. Tämä etenkin jos runkosarjasijoitukset näyttävät hyvissä ajoin selviltä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3

Oisko niin että meillä edelleen tuo ykkösveskari saa lähes itse päättää pelaako vai aukaseeko luukkua. Olen ainakin aikanaan antanut itselleni kertoa että näin olisi mm Thomasin kanssa menetelty.
 
Elrith

Jäsen
Suosikkijoukkue
On vain Jokerit
bozik kirjoitti:

Mene ja tiedä. Jortsun kakkosena oli Pasi Häkkinen, joka pelasi kuitenkin mun muistaakseni sitä edellisellä kaudella aika hyvin. Viime kauden veskasekoilu nimenomaan alkoi siitä, ettei kakkosvahtia ollenkaan ollut.

Toivottavasti Dak tajuaa peluuttaa molempia veskareita kun Riksman tulee takaisin. Jos mennään vanhan Jokerien mallin mukaan, niin ei muuten peluuta...

flintstone kirjoitti:
Oisko niin että meillä edelleen tuo ykkösveskari saa lähes itse päättää pelaako vai aukaseeko luukkua. Olen ainakin aikanaan antanut itselleni kertoa että näin olisi mm Thomasin kanssa menetelty.

Näinköhän se sitten on. Helvetin vastuutonta toimintaa valmentajilta jos tuo on totta.
 
Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko Jokerien taloudellinen tilanne miten paha, vai mistä johtuu kun Ahosen maskia ei olla vieläkään saatu kunnolla korjailtua Blues ajoilta? Tai no olihan siihen tänään(?) ilmestynyt iso (ei kuitenkaan tarpeeksi iso) Jokeritarra(?) peittämään Blues logoa, mutta sieltähän se Blues logo kuitenkin alta pilkisti kohtuu selvästi. Ei suuri asia, mutta ihmetyttää kun tuollaista pikkuasiaa ei kunnolla hoideta.
 
Outsider

Jäsen
Otto G.O.A.T. kirjoitti:

Sama homma pistänyt itsellekin silmään ja tänään tosiaan toi tarra homma pisti lähinnä huvittamaan, kun bluusin logot paistoi puoliksi alta. Kannattais varmaan kysellä vanhoja pelipaitojakin muilta lähiseudun joukkueilta, niin ei tarviis niihinkään enää satsata liikaa tulevaisuudessa.
 
vandy

Jäsen
Larppa kirjoitti:

Taitaa kuvata hyvin johdon asennetta touhuun: Kaveri maalas maskin, nii säästetään me ja laitetaan tarra päälle, niitähän meillä riittää varastossa.
No onneks maskin mukana tuli ite äijäki, joka on jo meille pisteitä pelannu ja tulee pelaamaan jatkossakin.
 
Acid

Jäsen
Ahoselle on viime peleissä mennyt liikaa helppoja. Ei ole ollut kovin vakuuttava. Ekoissa peleissä oli suorastaan loistava. Kävikö alussa vaan tuuri vai onko Ahonen semmonen on/off tyyppi? Shedden voisi etsiä sen katkaisimen ja laittaa asentoon ON.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Acid kirjoitti:
Ahoselle on viime peleissä mennyt liikaa helppoja. Ei ole ollut kovin vakuuttava. Ekoissa peleissä oli suorastaan loistava. Kävikö alussa vaan tuuri vai onko Ahonen semmonen on/off tyyppi? Shedden voisi etsiä sen katkaisimen ja laittaa asentoon ON.
Tätä tilastoa ,kun lukee niin huomaa, että tappio sarakkeessa on enemmän merkintöjä kuin voitto puolella. Tilasto on tosin vähän vajaavainen, mutta suuntaa antava.
 
vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aeroman kirjoitti:
Tätä tilastoa ,kun lukee niin huomaa, että tappio sarakkeessa on enemmän merkintöjä kuin voitto puolella. Tilasto on tosin vähän vajaavainen, mutta suuntaa antava.

Albany vaan sattuu olemaan tietääkseni yksi sarjan huonoimpia joukkueita joten vaikea siinä on voittoja napsia.
 
Carlos

Jäsen
vision kirjoitti:
Albany vaan sattuu olemaan tietääkseni yksi sarjan huonoimpia joukkueita joten vaikea siinä on voittoja napsia.

Oliko Blueskin niin huono? Lähtikö Ahonen sieltä siksi että oli liian hyvä? Tuo on Ahosen normaali taso, sori vaan.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Carlos kirjoitti:
Oliko Blueskin niin huono? Lähtikö Ahonen sieltä siksi että oli liian hyvä? Tuo on Ahosen normaali taso, sori vaan.

Toisin kuin Lundelin taso. Hieno peli torstaina, mutta tulee olemaan täysi seula pleijareissa.

Kyllä, olen huolestunut muutamista hörpyistä, mutta luotan silti Ahoseen. Riksman on meidän toinen valtti ja taistelkoon paikasta finaaleissa. Ifkillä ei mitään taistelua ole, jollei sitten Seula-Sakke laita luistimiaan jalkaan. Finaaleissa hyvä veskari on puoli joukkuetta ja vaikka tämä on fraasi, niin pyydän laittamaan pyörimään nauhalta -02 finaalin; sitä ei olisi voitettu ilman Lehtosta. Kannattaa muuten katsoa ketkä siinä tekevät ratkaisut ja miksi voitettiin. Kummallista miten ollaan unohdettu asiat ja voi Ottoa, kun meni saunomaan väärään aikaan ja väärässä paikassa.

Nuorisolle tiedoksi: Otto ei ratkaissut -02 finaaleja.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ahosen piikkiin on ihan turha laittaa yhtään mitään viime aikojen tappioista, äijä on heittämällä tämän sarjan viiden parhaan byyrarin joukossa ja se riittää. Katseet kannattaisi kääntää niihin pakkeihin jotka eivät saa Ahosen sylkemiä kiekkoja siivottua veks. Ahonen oli about paras mahdollinen ratkaisu, Riksmanin loukkaannuttua vai olisiko joku todellakin ollut halukas lähtemään viime kauden kaltaisiin kokeiluihin ja maalivahtirumbaan?
 
vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Carlos kirjoitti:
Oliko Blueskin niin huono? Lähtikö Ahonen sieltä siksi että oli liian hyvä? Tuo on Ahosen normaali taso, sori vaan.

Kyllä Ahonen lähti bluesista siksi, että oli liian hyvä istumaan kakkosena.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Carlos kirjoitti:
Oliko Blueskin niin huono? Lähtikö Ahonen sieltä siksi että oli liian hyvä? Tuo on Ahosen normaali taso, sori vaan.

No vaikka Ahoselle on muutamia lipsahduksia tapahtunutkin viime peleissä niin siitä huolimatta ottaisin Ari Ahosen maalille sata kertaa sadasta ennemmin kuin Jan Lundellin. Ahonen on yksi liigan parhaista veskareista, Ari vain oli liian kallis ja hyvä pelaaja istumaan Bluesin kakkosena. Jokereiden kannalta oli onni että Blues oli halukas luopumaan noin hyvästä veskarista.
 
Tuoppi

Jäsen
Arin viime aikaiset otteet ovat hieman huolestuttavia. Liika rasitus vai kenties jotain loukkaantumista taustalla? Ja lähiaikoina kun on vielä tärkeitä otteluita perä perään (2xIFK, kärpät) niin herää kysymys että onko meidän maalivahtipeluutus hoidettu taas ihan päin... Juuso ei kuitenkaan ihan heti palaa. Jäällekin äijä pääsee vasta ensi kuussa ja siitä on vielä pitkä matka itse peliin.
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Omasta mielestäni Ari oli varsin hyvä eilenkin, moni muu maalivahti olisi päästänyt enemmän. Itse en ainakaan huolissani ole maalivahdin suhteen koska kun vain saadaan ne typerät puolustus sekoilut jätettyä niin homma on hyvin hanskassa.

Täysi luotto maalivahtiin.
 
Phåål

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Nurmijärven Kurra, HC Boners
Sama minulla, ei mitää hätää Arin kanssa, sellaisia game winning saveja nähtiin eilenkin. En tajua ihmisiä ketkä epäilee, että jäisi kiinni mestaruus Arista.
 
werty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Phåål kirjoitti:
Sama minulla, ei mitää hätää Arin kanssa, sellaisia game winning saveja nähtiin eilenkin. En tajua ihmisiä ketkä epäilee, että jäisi kiinni mestaruus Arista.
Juuri näin. Ahonen oli eilen hyvä. Muutama todella maukas koppi varmoista maalipaikoista.
Eilenkin kaksi sellaista pomppu maalia jotka monena muuna päivänä olisi pomppinnut toiseen suuntaan ja kaksi maalia jossa vastustaja pääsee täysin vapaasti nousemaan maalin eteen vauhdilla.
Ari ei todellakaan ole ollut heikoin lenkki viime peleissä. Päin vastoin. Eilenkin piti Jokerit pitkään pelissä mukana, mutta se ei valitettavasti riittännyt.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kieltämättä nyt kun Ahosen otteita on tullut tarkemmin seurattua, niin ihan hyvää peruspeliä, mutta se pieni ero "elämän ja kuoleman" välillä uupuu. Eli meinaan, että kun ollaan 5. finaalin ja:lla niin sen mahdottoman yläkulma vedon, minkä Lehtonen tai Thomas koppaisi Ahonen ehkä päästäisi.
En tarkoita, että nämä kaksi häviötä olisivat Ahosen syytä. Mielestäni olemme hallinneet molempia pelejä, mutta on vain käynyt huono tuuri (kiekko pomppaa laidasta maalille, Levosen rankkari, Lahden pomppu ropelli jne.). Kuitenkin välillä veskan olisi pystyttävä voittamaan tällaiset huonot mäihät ja en ole varma onko Ahosesta siihen. Voittavalla maalivahdilla, kun on sanonnan mukaan tuuria.

Asiasta toiseen: Minua tämä uusi pelitapa viihdyttää. Kerrankin pärjätään hyökkäyspäässä, eikä nojata pelkästään puolustukseen niinkuin usein Jortsun ja Raadon aikoina.
 
Acid

Jäsen
Nyt kun on saanut ihailla Ahosen ja Riksmanin työskentelyä läpiajoissa, niin kyllä on ikävä Thomasia. Tällä kaudella noissa tilanteissa olen ollut suht varma että siellä soi, mutta Timpan aikana lähinnä mietin et miksi toi edes yrittää, ei se mitään maalia tee. Masa voisi kyseistä Thomasilta jos se jaksaisi tulla näyttämään meidän veskoille kuinka niitä läpiajoja torjutaan. Tuu Tim kesällä pitämään kurssi meidän veskoille.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin, toisaalta esimerkiksi kotipelissä Tapparaa vastaan 6.1 ja Lukkoa vastaan vieraissa Ari teki näitä "gamesaver"-torjuntoja useitakin. Ei yksikään maalivahti voi olla kylmänviileän varma joka ottelussa. Jopa tämä suuri Ylijumala Tim Thomas muuttui pelkäksi kuolevaiseksi juuri silloin, kun huippuotteita olisi tarvittu, eli finaaleissa Kärppiä vastaan. Ahosen taso on tosipeleissä vielä täysin testaamatta, joten odotellaan rauhassa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne Riksmanin kanssa. Kuntoutuuko enää ollenkaan tälle kaudelle? Siinä voisi olla se lopullinen sytyke Ahosellekin.
 
basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ikijokeri kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne Riksmanin kanssa. Kuntoutuuko enää ollenkaan tälle kaudelle? Siinä voisi olla se lopullinen sytyke Ahosellekin.

Nykvisthän muistaakseni tuumaili ennen TPS-ottelua, että kuun vaihteessa aloittaa jääharjoittelun. Ja oli kovasti sitä mieltä, että vielä pelikuntoon tälle kaudelle tervehtyy.
Jokereitten tiedotuslinjan huomioiden ei tähänkään kyllä täyttä selvyyttä saatu.

Ahoselle olisi kyllä hyvä, jos sitä vastuuta nyt hieman jaettaisiin. Muuten uhkaa se sama ylipeluutus, joka oli varmasti osasyyllinen Riksmanin selkävammaan. Ja vaikkei loukkaantumisia tulisikaan, niin kyllä Ahonenkin sitä lepoa kaipaa notta terävyys säilyisi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös