Anthony Bourdain ja muut sapuskamatkailijat.

  • 35 346
  • 124

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olisin luullut että ainakin Leon kokkismiehenä olisi saanut perusmakuja, tekstuureita ja lämpötiloja suomiruuan suhteen pohdiskelevesta perustelustani kopin.
Ok, ehkä tässä tuli joku väärinymmärrys. Mulla vain särähti silmään tuo ylimalkainen kategorisointi. Tällä palstalla on varmasti paljon minua kokeneempia ja taitavampia kokkeja, ei minua kannata minään auktoriteettina pitää. Sen verran on hommaa kuitenkin tullut harrastettua, että perusasoita kunnioittaa aina vaan enemmän ja enemmän. Sen kokemuksen pohjalta uskallan sanoa, että meillä on paljon sellaisia asioita, joista kannattaa olla ylpeä. Jos ne eivät jollekin mafiosolle kelpaa, niin se ei ole suomalaisen ruokakulttuurin vika.

Uskallan väittää, että kohta ollaan päästy ohi siitä vaiheesta, kun länsimaistuminen ja kansainvälistyminen on koettu ja aletaan tuntea ylpeyttä omista juurista. Ei siis tarvitse enää dissata kaikkea, mitä ei ole marinoitu chilillä ja kookosmaidolla. Juurekset ja metsän antimet kunniaan!
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Voin kyllä vilpittömästi sanoa, että yritän käsitellä asiaa objektiivisesti ja keskustella asiatasolla kuten minulla yleensäkin on tapana, mutta näköjään sohaisin aikamoista muurahaispesää kritisoimalla latteaa suomiruokaa, kun kerran vastakaiku on tämän sävyistä...
En epäile tahtoasi, mutta vähän toisenlainen kuva noista kirjoituksistasi on muodostunut voimakkaiden ilmaisujen ja lähteiden harhaanjohtavan käytön vuoksi.

Sitä paitsi aika huonosti olette ketjua lukeneet jos ette ole huomanneet listaa niistä suomalaisista perinneruuista joista pidän kovasti. Ja sitäkään en oikein osaa selvemmin perustella (ainakaan siinä mitassa mitä maltan nettikeskusteluun kirjoittaa), miksi niistä ruuista pidän ja miksi taas suurimmasta osasta en pidä. Olisin luullut että ainakin Leon kokkismiehenä olisi saanut perusmakuja, tekstuureita ja lämpötiloja suomiruuan suhteen pohdiskelevesta perustelustani kopin.
Huomasin kyllä luettelosi Suomi-ruoista, joista pidät. Lisäksi olen kanssasi samaa mieltä siitä, että perusmaut, tekstuuri ja oikeat kypsyydet ovat hyvän ruoan perusta. Kuitenkin minua häiritsee ensimmäisessä kommentissani mainitsemieni pointtien lisäksi se, että selvästi ilmaiset kirjoittavasi omien mieltymyksiesi pohjalta, mutta jostain syystä kuitenkin hyppäät auktoriteetiksi ja julistat kaiken muun paskaksi. Paskuuteen ei riitä tekstuurin puute tms. koska ruokia voidaan tehdä hyvin eri tavoilla ja esim. perinteisiä jouluruokia yhdistelemällä ja hyvin tekemällä saadaan kokonaisuus, jota ei hallitse vain vetelät laatikot ja ylikypsä lohi. Eli lyhyesti, mulla ei ole sinun kirjoituksiasi vastaan mitään, ellet julista niitä jonain erityisinä totuuksina tästä hyvin voimakkaasti makusidonnaisesta asiasta. Jos et pidä lantusta, niin saat olla pitämättä. Vain sen vuoksi lanttulaatikko ei kuitenkaan ole paskaa.

Edit: Vielä kun grillikelejä näyttää piisaavan, ajattelin kokeilla tällaista frittikanaa anoppilan pihakeittiössä tänään. Saattaisi kelvata Bourdainillekin. Tuohon kylkeen raapaisen vehnäoluen.
 
Sinun täytyy sampio hyvä ymmärtää, etten esiinny minään auktoriteettina (enkä kyllä Leon sinuakaan sellaisena pidä, käsitit hieman väärin nyt). Kunhan vain olen esittänyt oman mielipiteeni (joka taitaa olla yhtenevä keskivertolänsimaalaisen mielipiteen kanssa) perusteiden kera. Yllättävän vähänhän tästä asiallista keskustelua sikisi, lähinnä mielensä pahoittaneiden leuan loksutusta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sinun täytyy sampio hyvä ymmärtää, etten esiinny minään auktoriteettina (enkä kyllä Leon sinuakaan sellaisena pidä, käsitit hieman väärin nyt). Kunhan vain olen esittänyt oman mielipiteeni (joka taitaa olla yhtenevä keskivertolänsimaalaisen mielipiteen kanssa) perusteiden kera. Yllättävän vähänhän tästä asiallista keskustelua sikisi, lähinnä mielensä pahoittaneiden leuan loksutusta.
Missäs kohtaa tässä ollaan erityisen asiattomuuksiin menty? Lähinnä olen penännyt sinulta lähteiden reilua käyttöä ja sitä, että kykenisit myöntämään myös inhokkiruokiesi pohjautuvat omaan fiilikseesi niistä, eikä mihinkään abstraktioon keskiverrosta länsimaalaisesta mielipiteestä - mihin ikinä tämän ylipäätään perustat. En voi mitään, että mun silmissäni sinä kiipeät noiden kommenttiesi kera aika vahvaan norsunluutorniin. Mielipiteitä ja makuja en ole kieltämässä, siitä ei ole kyse.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, ja Anthony Bourdain maailmalla 8. kausi starttaa JIMillä viikon päästä sunnuntaina eli 2.9. klo 20. Suomi-jakson järjestysnumeroa en tiedä, enkä jaksa tonkia esille. Katsoin sen jo Youtubesta, ja siinä kyllä tuli valitettavalla tavalla esille suomalaisen pikaruoan puute.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Sinun täytyy sampio hyvä ymmärtää, etten esiinny minään auktoriteettina (enkä kyllä Leon sinuakaan sellaisena pidä, käsitit hieman väärin nyt). Kunhan vain olen esittänyt oman mielipiteeni (joka taitaa olla yhtenevä keskivertolänsimaalaisen mielipiteen kanssa) perusteiden kera. Yllättävän vähänhän tästä asiallista keskustelua sikisi, lähinnä mielensä pahoittaneiden leuan loksutusta.

Aika vahvasti esitit että suomalainen perinneruoka on kulinarisesti paskaa ja muualla tehdään gourmet'ta. Aiheutti itselläni vastareaktion mutta pelastit selityserillä. Voisit ehkä parantaa ilmaisuasi. ;-)

Hyvän ruoan perusta on tuoreet raaka-aineet. Tähän aikaan vuodesta on se hetki kun Suomessa saadaan kaikki mahdollisimman tuoreena pöytään, mikäli niin haluaa, ilman kummempia välikäsiä. Suoraan tuottajalta tai torin kautta.

Raaka-aineissa olevat erot taas johtuvat lähes tulkoon maantieteellisistä syistä: Suomessa ei saada kahta, kolmea satoa vuodessa. Kasvukausi ja maaperä antaa myöten vain tietyntyyppisille kasviksille, hedelmille ja marjoille.

Samoin maantieteellisistä syistä johtuu myös ruoan maustaminen. Ei tänne Pohjolan perukoille ole voinut saadakaan suolaa, pippuria ja laakerinlehtiä kummaisempia mausteita koska niitä ei ole voinut täällä kasvattaa. Toki onhan mausteena ja lisukkeena käytetty mm erilaisia marjoja (katajaa, pihjalanmarjoja, puolukkaa). Toki kasvaahan Suomessa jonkunlaisia yrttikasvejakin luonnossa mutta valitettavasti ainakin itselleni ne on varsin tuntemattomia.

Jokaisella toki oma suuvärkki ratkaisee sen, mikä ruoka maistuu. Ei tämä sen kummempaa ole.

Tässä iltapäivän aikana itsellä lähtee uuniin makaronilaatikko höystettynä aurajuustolla. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Anthony Bourdain on äijä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voin kyllä vilpittömästi sanoa, että yritän käsitellä asiaa objektiivisesti ja keskustella asiatasolla kuten minulla yleensäkin on tapana, mutta näköjään sohaisin aikamoista muurahaispesää kritisoimalla latteaa suomiruokaa, kun kerran vastakaiku on tämän sävyistä...

Lista on todellakin liian pitkä lueteltavaksi, suurin osa suomalaisista perinneruuistahan on kulinaristisesti ihan silkkaa paskaa. Toki ilmasto on selittävä tekijä, mutta ei se tosiasioita muuksi muuta. Eivät Berlusconi ja Ramsay todellakaan olleet kovin hakoteillä, vaikka "eihän makuasioista voi kiistellä.

Kannattaa hieman viilta noita objektiivisia ja asiatasolla liikkuvia viestejä, sillä boldattu osa saattaa aiheuttaa pientä kuhinaa. Tuossa lausessa sinä yksiselitteisesti kategorisoit suomalaiset perinneruuat silkaksi paskaksi. Tämän jälkeen olet kyllä selitellyt sanomisiasi, mutta tuskin ihmisten reaktiot sinulle yllätyksenä tulivat tuon lauseen jälkeen.
 
Niin, tuo vahva ilmaisu tosiaan taisi herättää niin vahvan vastareaktion, että monet nousivat barrikaadeille ja jättivät sitä seuranneen pyynnöstä esitetyn perusteluviestin lukematta, tai ainakin sisäistämättä. No, eipä asia tästä taida edetä mihinkään, koska minulla ei ole kompetenssia analysoida makumieltymystä ja sen syntyä yhtään syvällisemmin kuin olen jo tehnyt viestissä #61, eikä ketään muutakaan sitäpaitsi näytä aihe kiinnostavan nyt kun kaikki halukkaat ovat päässeet mielipiteeni lyttäämään.

Sapuskamatkailusta sen verran, että tein antikvariaatista vitosella todellisen löydön; Björckin ja Wickbergin Farang-kirjan, jonka tekstiosuudet ovat saaneet kuolan valumaan ja minut kelaamaan ruokakulttuuriasioita siellä päin. Siellähän näiden kanssa on tismalleen sama homma. Siinä missä täällä Euroopassa pohjoisessa on yksipuolista ja etelässä rikasta, niin Kaakkois-Aasiassa ne tekstuurien, lämpötilojen ja perusmakujen kontrastit leikittelevät, kun taas lännemmässä (Intia, Nepal) meininki on niistä legendaarisista mausteista huolimatta yksipuolisempaa eli tylsempää. Jos ne mausteet otettaisiin pois niin oltaisiin aika lähellä suomalaista touhua.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos minä söisin joka päivä thai-ruokaa, alkaisi ihan taatusti kyllästyttää viimeistään parin viikon jälkeen, vaikka tekstuuri olisi mitä. Voinko joskus kuukauden päästä viimeistään sanoa, että thai-ruoka on kulinaristisesti silkkaa paskaa?
 
No totta kai voit, onhan makuelämys täysin subjektiivinen kokemus. Tosin jos perustelusi ruuan paskuudelle olisi se että olet kyllästynyt siihen, ei mielipiteelläsi olisi juurikaan lisäarvoaarvoa sijoittaessani sen tiedon jo olemassaolevaan, varsin suppeaan tietopankkiini josta käsitykseeni thaikkusafkasta muodostuu.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tosin jos perustelusi ruuan paskuudelle olisi se että olet kyllästynyt siihen, ei mielipiteelläsi olisi juurikaan lisäarvoaarvoa sijoittaessani sen tiedon jo olemassaolevaan, varsin suppeaan tietopankkiini josta käsitykseeni thaikkusafkasta muodostuu.
Onneksi olkoon! Sait alleviivattua pointtini täydellisesti. Nyt tiedät, mitä sinusta ajattelen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Itse kärjistäisin tämän niin että meillä suola ja pippuri ovat 90% mausteista ja laakerinlehti on jokin bonari, spesiaali. Sitten idemmässä tulee esim sitruunaruohot, lime-lehdet, chilit jne. Välimerellä yrtit jne...

Mielestäni on hölmöä haukkua jokin ruokalaji paskaksi sillä perusteella, että aikanaan se on maustettu suolalla ja pippurilla. Monia perinteisiä ruokia voi tuunata yrteillä ja muilla mausteilla. Karjalanpaistista on puhuttu paljon ja se on hyvä esimerkki ruuasta, jota voi muokata hyvinkin paljon erilaisilla juureksilla ja mausteilla.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mielestäni on hölmöä haukkua jokin ruokalaji paskaksi sillä perusteella, että aikanaan se on maustettu suolalla ja pippurilla. Monia perinteisiä ruokia voi tuunata yrteillä ja muilla mausteilla. Karjalanpaistista on puhuttu paljon ja se on hyvä esimerkki ruuasta, jota voi muokata hyvinkin paljon erilaisilla juureksilla ja mausteilla.

Vielä oftoppiccina vastaus,
Ilmaisin itseäni ehkä huonosti, mutta pointti oli että itsekin kun palaan näihin kotimaisiin patoihin jne käytän niissä juurikin suola,mustapippuri, laakerinlehti -maustamista jos näin olen ruoan syönyt jo isomummon-annoksista lähtien.

Toki voi vaikka sitä Karjalanpaistiakin tuunata, mutta itse en nimitä sitten enään karjalanpaistiksi. Se on jokin muu. Eli kun puhutaan perisuomalaisesta ja sen nauttimisesta/ pitääkö suokaa minään niin kyllä se pitää olla siinä muodossa missä se on syöty 50-100 vuotta sitten.

Sama juttu on vähän riistan kanssa, miten perisuomalainen riista maustetaan? Suola, pippuri ja sitten jokin kylmä,makea päälle... tai kastike jossa jotain marjaa.

Itse tungen riistaan kohtuu usein jotain yrttiä kuten timjamia ja sitten ollaan taas kaukana suomesta. Jos riista on jotain poronvasan sisäfilettä niin silloin ehdottomasti vain mediumina suolan ja pippurin kera.

Eilen tsiigailin muuten Bourdain uusintaa Amazonin herkuista, eipä taida juuri näitä kuninkaan hedelmiä tai muutakaan löytyä edes stockan herkusta. ;)



edit: enhän mä edes itseasiassa haukkunut suola ja pippurimaustamista tuolla aiemmin. :) Täällä välillä kyllä oikein hakemalla haetaan vastakkainasettelua ja hölmöistämistä, ei kovin rentoa keskustelua... heh :)

_
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Toki voi vaikka sitä Karjalanpaistiakin tuunata, mutta itse en nimitä sitten enään karjalanpaistiksi. Se on jokin muu. Eli kun puhutaan perisuomalaisesta ja sen nauttimisesta/ pitääkö suokaa minään niin kyllä se pitää olla siinä muodossa missä se on syöty 50-100 vuotta sitten...

Ei ole olemassa yhtä Karjalanpaistia, sen koostumus vaihtelee kokin mukaan. Äitini teki oman äitinsä reseptillä lihapataa, joka oli varsin yksinkertaista, kun taas appiukkoni äidin versiossa saattoi olla mm. suolakurkkua ja sisäelimiä. Syy tähän oli heidän erilainen perhetausta, äitini perheellä ei ollut varaa tuunata.

Ruoka kehittyy ja se, että käytän esimerkiksi unkarilaisittain maustettuja kurkkuja omassa versiossani Karjalanpaistista, ei poista sen perinteisyyttä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, tuo vahva ilmaisu tosiaan taisi herättää niin vahvan vastareaktion, että monet nousivat barrikaadeille ja jättivät sitä seuranneen pyynnöstä esitetyn perusteluviestin lukematta, tai ainakin sisäistämättä.
Mun kohdallani vahva ilmaisu ja lähteiden väärinkäyttö. Mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi luettelemistasi hyvään ruokailukokemukseen liittyvistä seikoista, kuten jo aiemmin sanoin. Minä vain ihmettelen sitä, kuinka sinä jaat osan paskaksi ja toisen hyväksi vetoamalla yleiseurooppalaiseen makuun ja ruokakulttuuriin, kun kyse on mitä selvimmin omasta maustasi. On aivan turha arvioida jotain imellettyä perunalaatikkoa itsessään, vai täyttyykö jossain kasvismoussessa sen kummemmat kriteerit kuin laatikossakaan? Sen sijaan kokonaisuus on se mikä ratkaisee makujen ja rakenteiden natsatessa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Valtaisa myötähäpeä parissa kohdassa mutta mitäs näistä. Yaffa oli suht sopiva isäntä. Viinan kanssa läträttiin kuten asiaan kuuluu ja se pakollinen saunakin koettiin.

Snagarin lihis kaikilla mausteilla sai mairittelevat kehut: "Maistuu aivan anaalirauhaselta" tai jotain tuonnepäin. Alkoholisoitunut ja räävitön anoppi takasi sen ettei Bourdain enää koskaan palaa tänne:)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Nämä myötähäpeähommat ovat hauskoja, kai itse suhtaudun noihin siten, ettei se multa lopulta ole pois, joku itsensä sattuu nolaamaan. Näin toisen katselukerran jälkeen lähinnä harmittaa se, ettei Suomessa ole kunnollista katuruokaskeneä ja toisaalta se, että viinaa meni vähän turhan mallikkaasti. Vierailtu koti oli joo vähän rujo, mutta toisaalta Bourdain ei vaikuta kovin jäykältä jannulta, vaan enemmänkin juuri tuollaiselta kotikutoiselta rokkarilta, joka oikeasti nauttii kansanruoasta. Enemmän tuo jakso Bourdainilta näytti kuin joku päälleliimattu patsastelu jossain kliinisessä insinööriperheessä, jossa puhuttaisiin lähinnä Suomen koululaitoksesta ja tietoyhteiskunnasta. Ei mitään insinöörejä vastaan, voisi se olla vaikka opettajaperhekin.

Edit: Katuruoasta on hetki sitten täällä muistaakseni puhuttukin, ja kyllähän tuo jakso taas muistutti sen ankeudesta meillä. Joku fakin mikrolihis ja tolkuton määrä kaikkea smegmaa siihen päälle. On tuo varmaan hiukan eri juttu kuin jo ihan Keski-Euroopan makkarakojutkin puhumattakaan lämpimien maiden skenestä.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselleni jäi aika positiivinen kuva koko jaksosta, vähän pelkäsin että Tony saattaisi olla enemmän kriittinen. Saattoi toki olla vieraskoreakin tiedä sitten.

Ja tuskin Tony säikähtää ketään pikkuisen alkoholiin menevää kotiäitiäkään, tuntuu että kaveri viihtyy heidänlaistensa seurassa muutenkin.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Johtuuko tuo myötähäpeä siitä että Bourdainille tarjoiltiin kotona tehtyä sienikeittoa ja karjalanpaistia perunamuussin kera eli siis kulinarisesti paskaa ruokaa?

Anthony Bourdain muuten sattui kehumaan suomalaista ruokaa. Mistähän johtuu?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itselleni jäi aika positiivinen kuva koko jaksosta, vähän pelkäsin että Tony saattaisi olla enemmän kriittinen. Saattoi toki olla vieraskoreakin tiedä sitten.
Mun mielestäni Bourdain on usein sanonut suoraan jaksoissa, jos ei aivan iskenyt. Ainakin ilmeestä voi joskus päätellä jotain, ja nyt lähinnä saunassa sekä lopun snägärillä oli sellainen naamari, ettei aivan iskenyt. Sen sijaan lappilaisravintola, jokkis ja kotivierailu näyttivät olleen ihan aidosti hauskoja tai hyviä kokemuksia.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Johtuuko tuo myötähäpeä siitä että Bourdainille tarjoiltiin kotona tehtyä sienikeittoa ja karjalanpaistia perunamuussin kera eli siis kulinarisesti paskaa ruokaa?

Ei vaan lihiksestä ja anopista. Minkäs sille voi jos tuollainen tunne iskee katsojalle. Erilaisia ihmisiä kun olemme. Ja miten niin kulinarisesti paskaa ruokaa tuo mainitsemasi? En tekstissäni tuollaisesta maininut laisinkaan.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen sijaan lappilaisravintola, jokkis ja kotivierailu näyttivät olleen ihan aidosti hauskoja tai hyviä kokemuksia.
Tuo Suomi-jakso on melkeinpä huonoimpia Anthony Bourdain episodeja mitä olen nähnyt. Tosin Suomesta on varmaan hemmetin vaikea tehdä viihdyttävää Tv-showta. Yksi vähän isompi kaupunki, metsää ja pieniä kaupunkeja siellä täällä. Minusta erikoisin juttu mitä Suomessa ulkomaalainen (lämpimästä maasta) voi tehdä on mennä järven/merenjäälle varsinkin jos se sattuu olemaan puhdas lumesta, koska tulee aina itsekkin ihailtua miten voi joku paikka muuttua niin radikaalisti vuodenajan mukaan.


Ehkä joku reissu byrokratia helvettiin kuten liigaotteluun olisi ollut hauska nähdä kun ei saa juoda olutta kun sermin takana ja jos kaivaa vähän isomman nenäliinan niin heitetään ulos hallista paloturvallisuusriskinä.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Ei vaan lihiksestä ja anopista. Minkäs sille voi jos tuollainen tunne iskee katsojalle. Erilaisia ihmisiä kun olemme. Ja miten niin kulinarisesti paskaa ruokaa tuo mainitsemasi? En tekstissäni tuollaisesta maininut laisinkaan.

Luepas tästä ketjusta aiempia viestiä niin huomaat että suomalainen perinneruoka on todettu kulinarisesti paskaksi.

Lihis nyt on sitä shaissea mitä ei välttämättä tarvitsisi kenellekään tarjota. :)
 

Northern King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aivan loistava ohjelma ja hieno mies tämä Bourdain, mutta olen samaa mieltä useamman muunkin kanssa ja sanon nyt toisen kerran tämän jakson nähtyäni, että olihan tämä nyt yksi sarjan huonoimmista jaksoista.

En asu Helsingissä ja monesti olen kuullut, että kuinka legendaarinen paikka tuo Jaskan Grilli on. Onhan tuokin toki legendaarista.

Ei tässä kovin ruusuista kuvaa Suomesta annettu. Mutta mitäpä tuosta. Ei se minun yöuniani vie. (Viestin kirjoittamisajankohdasta huolimatta)

Ja muuten, No Reservations -sarjasta pyörähtää pian viimeinen kausi käyntiin jenkeissä. Sääli.
 

Slibard

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En asu Helsingissä ja monesti olen kuullut, että kuinka legendaarinen paikka tuo Jaskan Grilli on. Onhan tuokin toki legendaarista.

Sinänsä ei ketjuun liity, mutta kuinka legendaarinen paikka tuo enää on, kun alkuperäinen valkosipuli-Jaska on ollut eläkkeellä jo jonkun vuoden ja sitä aiemminkin pyöritti grilliänsä muistaakseni Tapanilassa. Keskustan Jaskan grillissä ei alkuperäistä Jaskaa ole vuosiin nähty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös