Ampumahiihtokausi 2016–2017

  • 78 702
  • 649

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Hienoa, että Mari pääsee huomiseen yhteislähtökisaan mukaan. En tajunnutkaan. Viiden parhaan Nove Meston pisteiden säännöllä numerolla 28. Taas uusi mahdollisuus.
Jännäsin tätä itsekin, kun odottelin tietoa IBU: n datacenteristä - siellähän se Marin nimi näkyy.
Etiäpäin on menty, sillä makuun pummitkaan eivät sortaneet Marin kisaa ihan läskiksi, kuten niin monesti aiemmin.
Tuo Kaisan kompurointi alkaa jo pikkuisen kyrsimään näin katsojankin puolella, Kaisasta puhumattakaan. Nytkin kisa sortui heti ekalla kilsalla varsinaiseksi reuhtomiseksi, kun puhdas ammuntasuorituskin kesti ikuisuuksia. Tosin, eipä tuo Marinkaan suorittaminen ajallisesti mitään hurraa-huutoja ansaitse: nopein Hauser 1:35, Mari 2:25, Kaisa 2:27 eli lähes minuutilla päihin nopeimmilta.
 
Okei, ei Kaisa enää hiihdä samaa vauhtia kuin joskus, mutta ei se tee hänestä ikäloppua.

Tämäkään ei pidä paikkansa. Sainpas kuin sainpas noita hiihtoaikoja tuosta sekavasta ja uudesta pili pali tasoisesta IBU:n järjestelmästä ylös. Ainakaan Östersundissa Mäkäräinen ei silloin ennen hiihtänyt mitenkään kovempaa, vaan päinvastoin, hän on nyt hiihtänyt kovempaa kuin esim. kaudella 2013-14, jolloin hän voitti mc:n.


Östersund

Kausi 2013-14

15km: 46.40(ero nopeimpaan hiihtäjään 2.00m)
Pikakisa: 18.44(ero nopeimpaan hiihtäjään 6s)
Pursuit: peruttu

Kausi 2014-2015

15km: 45.11(ero nopeimpaan hiihtäjään 28s)
Pikakisa: 18.45(ero nopeimpaan hiihtäjään 0s)
Pursuit: 29.19(ero nopeimpaan hiihtäjään 14s)

Kausi 2016-2017

15km: 43.55(ero nopeimpaan hiihtäjään 20s)
Pikakisa: 17.52 (ero nopeimpaan hiihtäjään 4s)
Pursuit: 27.55(ero nopeimpaan hiihtäjään 0s)

Pokljuka

2014-2015

Pikakisa: 17.40 (ero kärkeen 0s)
Pursuit: 24.56 (ero kärkeen 0s)

2016-2017

Pikakisa: 17.52 (ero kärkeen 0s)
Pursuit: 25.52 (ero kärkeen 21s)
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Tosin, eipä tuo Marinkaan suorittaminen ajallisesti mitään hurraa-huutoja ansaitse: nopein Hauser 1:35, Mari 2:25, Kaisa 2:27 eli lähes minuutilla päihin nopeimmilta.

Ampumahiihto lajina antaa paljon dataa, jota voi analysoida. Penkka-ajat, ampuma-ajat, tietenkin eri kierrokset ja sakkokierrokset, turha näitä luetella kun kaikki tietävät. Jos kilpailua lukee niin, että joku muuttuja on suhteessa muihin huonompi, tulee kiusaus tehdä huonon valmentajan temppu ja käskeä kilpailijaa nostamaan kyseisen osa-alueen suorituksen tasoa ja samalla olettaa, että muut tekijät pysyvät vakiona. Siis Marille ja Kaisalle, että ampukaa nopeammin tai vielä kovempi: ampukaa nollat ja nopeasti. Jokainen urheilja on harjoitellut oman rytminsä, joka optimiolosuhteissa menee rennosti. Jos tulee häiriötekijöitä, vaikka kaatumisen jälkeen tai joku muu, on rytmistä luovuttava tai otettava riski pummeista. Kaisalle esimerkiksi yhteisaika ammunnassa olisi hyvä, jos neljä paikka menisi 2.10:een tai alle. Nyt meni kauemmin, mutta ei kannata olettaa, että kilpailija muuttaa rytminsä parhaan tasolle noin vain. Voimme tietysti kritisoida ylimääräistä 17 sekuntia omaan hyvään keskiarvoon. Syy lienee ollut kaatumiseen liittyvä. Jos nopeammalla ammunnalla olisi tullut yksi sakko enemmän, se ei olisi enää kannattanut. Joskus tietysti nopeampi ammunta on tarkempi. Siinäpä se onkin.

Hauserille voisi vihjaista, että hiihdappä muuten seuraavalla kerralla minuutin kovempaa, niin pärjäät paremmin.

Tajuan pointtisi ja harmittelen samoja asioita, mutta kaikki ei tapahdu niinkuin toivoisi, ei ainakaan helposti.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Voimme tietysti kritisoida ylimääräistä 17 sekuntia omaan hyvään keskiarvoon. Syy lienee ollut kaatumiseen liittyvä

Nyt se syykin selvisi: aseen perän yläkoukun irtoaminen. Ei meidän ykkösviestin Yle saanut asiaa selvitettyä, vaan toimittaja kirjoitti "mystisestä kaatuamisesta". Haastatteluja ei ole saatu Nove Mestosta. Miksiköhän? Onhan Perungalla ainakin puheyhteys; olisi voinut soittaa ja informoida toimeksiantajaansa, ettei tarvitse arvailla.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Hyvät olkoot hyviä, mutta Fourcaden ylivoima ei ole kiinnostavaa katsoa. Joskus syntyy superlahjakkuuksia ja sehän periaatteessa tuon lajiin hohtoa, mutta liika on liikaa. Vai onko Martinin persoonassa jotain ärsyttävää? Olisin mieluummin nähnyt jonkun muun voittavan. Jännitys siirtyy siihen, kuka tulee toiseksi tai kolmanneksi. TV-ohjauskin pitäisi keskittää muihin sijoihin.

Tämä on tietysti kateellisen kirjoitusta, kun omat suosikit ei pärjää. Ei maha mittään.
 

Ralph

Jäsen
Voiton ylivoimaisuutta korosti se, että kakkosena viimeiseltä ammunnalta lähtenyt maamies Beatrix jostain kumman syystä meni kiertämään yhden sakon. Todellisuudessa ampui koko kisasta nollat, mutta viimeisen ammunnan jälkeen kävi sakkoringillä ja oli lopulta kymmenes, kun pääsi matkaan. Vaikka olisi pitänyt olla toisena.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Jotain outoa Marin viimeisellä kierroksella, kun hävisi 25 Dahlmeierille, kokonaisajassa 45. Koko ajan tulee pisteitä vaikka ei täysin onnistukaan. Kaisalla varmaankin kunnonmukainen hiihto, samaa vauhtia kuin Dahlmeier paitsi viimeinen kiekka 18 perässä. Niinkuin Perunka huomasi, näyttää menevän wassua paljon enemmän kuin aikaisemmin, kehitystä kuokkaspesialistille, ja auttaa yläkropan voima muuhunkin. Ammunta 85% ei tänään riittänyt, mutta varmaan tietoista kokeilua siirtää nopeammalle rytmille, 28-29 toisella ja kolmannella paikalla on 5 -7 sekuntia nopeampaa kuin normaalisti hänellä, eikä tarkkuus tunnu paljon kärsivän. Koukalova on kehittynyt hiihtäjänä. Miten jaksanee loppukauden. Oli varmaan tähdännyt kuntoa Nove Mestoon.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kahdeksan kilpailua käyty, miesten puolella Martin Fourcade on voittanut niistä seitsemän. Ei ole huomautettavaa Fourcaden menossa: suksi ja ammunta kulkevat hyvin, ja ennätyksellinen kuudes mc-voitto on erittäin todennäköinen. Toivottavasti jostain löytyisi Ruhtinaalle kunnon vastustaja viimeistään MM-kisoihin, miesten ampumahiihto alkaa olla tylsää katsottavaa.

Koukalovan voitto oli iloinen asia, koska tshekkikatsojien kisatunnelma oli aivan mieletön. Voi kun saisivat sen Charvatovan pään ja Vitkovan yleisen vireen kuntoon, niin olisi kova viestijoukkue kasassa.

Mäkäräisen viikonloppu meni odotettua heikommin, mutta kauden alku on ollut hyvä. Kaisa on maailmancupissa toisena ja omaa hyvät saumat ainakin pikakisan kristallipalloon, eikä takaa-ajocupkaan nyt tavoittamattomissa ole. Kokonaiscup sen sijaan riippuu paljon Dahlmeierin terveydestä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Tajuan pointtisi ja harmittelen samoja asioita, mutta kaikki ei tapahdu niinkuin toivoisi, ei ainakaan helposti.
Kyllähän minäkin taas sinun pointtisi ymmärrän näistä ampumahiihdon lainalaisuuksista, hyvinkin...
Kyllähän sitä silti taas tänäänkin tuli puristeltua nyrkkejä, kun kuti vaan viipyy ja viipyy ja vieressä laikkä putoaa toinen toisensa perään.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tshekki jää pois maailmancupin päättävistä Tjumenin kisoista. Päätöksen syynä on Venäjän dopingskandaali, jossa Venäjän ampumahiihto on osallisena. Myös Britannia (vaikka siitä ei linkissä puhutakaan) ilmoittaa jäävänsä pois Tjumenista.

Oikea päätös Tshekiltä ja Britannialta. Venäjän toiminta on kuitenkin ollut niin laajamittaista, että boikotille ja kovemmillekin rangaistuksille on aihetta. Saas nähdä, mitä IBU päättää tehdä venäläisten kanssa, ennen Oberhofia olisi kuulemma ratkaisuja luvassa.

http://www.rferl.org/a/russia-czech-biathlon-boycott-tyumen-race-march-2017/28189460.html (Linkki Radio Free Libertyn uutiseen Tshekin boikotista)
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Tshekki jää pois maailmancupin päättävistä Tjumenin kisoista. Päätöksen syynä on Venäjän dopingskandaali, jossa Venäjän ampumahiihto on osallisena. Myös Britannia (vaikka siitä ei linkissä puhutakaan) ilmoittaa jäävänsä pois Tjumenista.

Oikea päätös Tshekiltä ja Britannialta. Venäjän toiminta on kuitenkin ollut niin laajamittaista, että boikotille ja kovemmillekin rangaistuksille on aihetta. Saas nähdä, mitä IBU päättää tehdä venäläisten kanssa, ennen Oberhofia olisi kuulemma ratkaisuja luvassa.

http://www.rferl.org/a/russia-czech-biathlon-boycott-tyumen-race-march-2017/28189460.html (Linkki Radio Free Libertyn uutiseen Tshekin boikotista)

Minun mielestäni melkoista jeesustelua. Eihän tuossa ole mitään järkeä, että esim maailman ylivoimisesti paras ampumahiihtäjä, Fourcade, haluaa boikotoida sellaisia dopinginkäyttäjiä, joiden eroa häneen yksittäisissä kilpailuissa mitataan almanakalla, Fourcaden eduksi.

Onko uskottavaa?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onhan se kieltämättä koomista, että Norja boikotoi kisoja dopingin takia, mutta samaan aikaan maan vuoden urheilijaksi on ehdolla kaveri, joka on kärsinyt kuluvan vuoden aikana kilpailukiellon dopingrikkomuksesta.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Yksittäisen urheiljan ja maajoukkueidenkin boikotit ovat jeesustelua ja oman moraalisen paremmuuden korostamista, ei luoteta virallisiin sanktioihin, halutaan hutkia ennenkuin yhdessä sovittuja päätöksiä rangaistuksiksi on käytetty. Lyhyesti: omankädenoikeutta, samaa kuin laiton lakko, kun ollaan varmoja, että itse on oikeassa ja muut väärässä. Milloin boikotit ovat olleet hyödyllisiä ja asioita eteenpäinvieviä? Lisäksi boikotoijat nuolevat mediaa ja esiintyvät muita parempina kirkasotsaisina maailmanpelastajina (norjalaiset) ja samalla hilljaisesti osoittelevat niitä, jotka eivät liity rintamaan. Tulee mieleen agitaattorit ja muut oikeassaolijat omasta historiastamme.

Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, hyväksytäänkö doping vai ei. Boikotoijat tosin yrittävät niin selittää niille, jotka eivät heidän mukaansa lähde. Toivottavasti yksilöurheilussa eivät kaikki ole laumasieluja.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Uutiskevennys: myös Norja liittyy Venäjän vastaiseen boikottirintamaan Norja liittyi boikottirintamaan – "Vaadimme kisoja pois Venäjältä" | Yle Urheilu | yle.fi

Tää on kyl hyvä. Naurattaa. Sehän on jo perinne, että kaikki muut nauraa paitsi norjalaiset. Kuulemma oliko se vuoden 2005 MM-kisojen viidelläkympillä pressitila räjähti norjalaisia lukuun ottamatta nauramaan, kun norskit ottivat viimeisellä kilsalla hirveen mühleggmäisen kirin ja muut jäivät jonnekin horisontin taakse.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tjumenin maailmancupit ja Ostrovin junioreiden MM-kisat siirtyvät pois Venäjältä. Venäjän ampumahiihtoliitto ilmoitti IBU:lle tänään, että kisat siirtyvät IBU:n haltuun, eli IBU sitten etsii korvaavan järjestäjän. Lisäksi IBU:n hätäkokouksessa tapahtui seuraavaa:

1. IBU langetti väliaikaisen kilpailukiellon kahdelle McLaren-raportissa esiintyvälle venäläisurheilijalle, joista toinen on kisannut vain kansallisella tasolla ja toiselle on lätkäisty kilpailukielto jo Venäjän liiton toimesta.

2. 29 muuta McLaren-raportissa mainittua ampumahiihtäjää ja Venäjän liitto joutuvat tutkinnan alaisiksi. Heitä ei kuitenkaan aseteta toimintakieltoon, (ainakaan vielä...)

3. Vaikutusvaltaisen ja myöskin doping-asioihin sekaantuneen italialaisherra Gottlieb Taschlerin toimintakieltoa pidennettiin kahdella vuodella.

http://www.biathlonworld.com/news/detail/ibu-press-release-extraordinary-ibu-executive-board-meeting (Linkki IBU:n tiedotteeseen kokouksesta)
 
Huomenna kilpaillaan Gelsenkirchenin kutsukilpailu Shalken stadionilla. Aikaisempina vuosinä YLE on lähettänyt kilpailun tv:stä muttei tänä vuonna.
Onko palstaveljillä tietoa streamista mistä tuota voisi seurata? Voi lähettää YV:nä.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Huomenna kilpaillaan Gelsenkirchenin kutsukilpailu Shalken stadionilla. Aikaisempina vuosinä YLE on lähettänyt kilpailun tv:stä muttei tänä vuonna.
Onko palstaveljillä tietoa streamista mistä tuota voisi seurata? Voi lähettää YV:nä.

En tiedä auttaako, mutta Eurosport lähettää suorana. Sieltä saa ainakin rahalla playerstreamin, jollei kanavat näy.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tällainen on osallistujalista *:

Ranska: Anais Bescond - Jean Beatrix
Saksa: Vanessa Hinz - Simon Schempp
Saksa 2: Franziska Hildebrand - Erik Lesser
Tshekki: Gabriela Koukalova - Michal Slesingr
Italia: Dorothea Wierer- Dominik Windisch
Norja: Fanny Horn Birkeland - Lars Helge Birkeland
Venäjä: Olga Podtshufarova - Aleksei Volkov
Itävalta: Julia Schwaiger - Simon Eder
Ukraina: Olena Pidrushna - Serhi Semenov
Kanada: Megan Tandy - Macx Davis

Nimekäs listahan se on Kanadaa ja Itävallan Schwaigeria lukuun ottamatta. Luvassa on jälleen kerran hieno tapahtuma, joka on näistä sekapariviesteistä ainoa oikeasti itseäni kiinnostava. Maailmancupissa tämä kilpailumuoto tuntuu aikamoiselta täytteeltä, ja niin se varmaan tuntuu vuoden 2019 MM-kisoissa, jolloin pariviesti tekee arvokisadebyyttinsä.

Btw: Domratsheva tekee paluun maailmancupiin Oberhofissa, mielenkiintoista nähdä hänen iskukykynsä vuoden kilpailutauon jälkeen.

*= Linkki stadionkisan kotisivuille ja osallistujalistaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Minulla olisi mahdollisuus mennä ampumahiihdon EM-kilpailuihin kuukauden päästä. En edes tiennyt kyseisten kisojen olemassaolosta. Mahtaako olla miten suosittu tapahtuma ja voiko siis odottaa kymmeniätuhansia katsojia ja kunnon keskieurooppalaista menoa mitä näkee mäkiviikolla?

Vai ovatko nuo jotkut aivan jämäkisat?
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Minulla olisi mahdollisuus mennä ampumahiihdon EM-kilpailuihin kuukauden päästä. En edes tiennyt kyseisten kisojen olemassaolosta. Mahtaako olla miten suosittu tapahtuma ja voiko siis odottaa kymmeniätuhansia katsojia ja kunnon keskieurooppalaista menoa mitä näkee mäkiviikolla?

Vai ovatko nuo jotkut aivan jämäkisat?

Vaikea sanoa tarkkaan mitä on odotettavissa, mutta paikka on Tsekin rajan lähellä Puolassa, joten luulisi porukkaa tulevan - varsinkin kun muistaa Nove Meston suosion. EM-kisat on kakkossarjaa, IBU-cupin huipennus. Veikkaisin, että kymmeniä tuhansia ei yhteen kilpailuun tule porukkaa, mutta useita tuhansia kuitenkin. Käy katsomassa ja kerro meillekin.
 
Kutsukilpailu Gelsenkirchen
Sakemannit ottivat sitten kaksi kaksoisvoittoa. Toki monilta osallistujamailta puuttuivat parhaat, kuten ranskalta M.Fourgade ja norjalta J.Böe ja E.Svendsen.
Tosin saksaltakin Dahlmeier. Hildebrand ampui kisassa parhaiten olosuhteissa joissa tuulta ei ole.
Merkityksetön kisa mutta viihdyttävähän tuo oli.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Laura Dahlmeier jättää pikamatkan ja luonnollisesti takaa-ajonkin Oberhofissa väliin, hiihtää vain yhteislähdön. Ei kestä terveys rasitusta. Lepo varmistaa loppukauden, hän sanoo artikkelin mukaan. Saa nähdä onko niin. Jo ennen joulua oli pieniä merkkejä kunnon ailahtelusta ammunnassa, mutta suksi kulki hyvin.

Freiwillige Pause: Laura Dahlmeier startet nur einmal in Oberhof | Mehr Sport

Koko kauden huippukunto vaatii paljon terveydeltä. Vaikka pikamatkan ja takaa-ajon voitot eivät välttämättä olisikaan menneet Lauralle, pisteitä tulee jakoon pärjääjille enemmän, toisaalta Domra on mukana niitä ottamassa. Kauden lopuksi näemme, mikä merkitys vaikkapa viidelläkymmenellä lisäpisteellä olisi ollut. Toisaalta hän varmaan tuntee fysiikkansa eikä turhaan jää lepäämään. Rasitus veisi ehkä kaksisataa pistettä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös