Ampumahiihtokausi 2016–2017

  • 78 378
  • 649

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikeat olosuhteet kai suosii parhaita ampujia, koska epävarmat ampujat pummaavat itsensä pihalle. No Mäkäräinen saati Laukkanen eivät ole parhaita ampujia, joten eipä luulisi olevan suuren yllätyksen tuon suomalaistuloksen.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Joo. Ensimmäisen kilpailun perusteella en vielä sanoisi voimasuhteista paljoakaan naisten osalta, sillä sen verran arpapeliä tuo oli. Kaisallakin ammunta oli tuloksellisesti heikkoa, mutta sikäli kaksijakoista, että ainakin osalla ampumapaikoista omaan silmään näytti suorittaminen ammuntarytmiä myöten hyvältä. Sen ehkä uskaltaa voimasuhteista luvata että Dahlmeier on tällä kaudella pirun kova likka (ei toki yllätä ketään).
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Pieni lisäys ampumaharjoitteluun. Jos tuuli on niin voimakas, että se haittaa pystyammuntaa, sitä ei käsittääkseni voi harjoitella: tuuli heiluttaa ampujaa ja asetta, luodin lentorata ei muutu niin paljon, että sillä olisi merkitystä. Ainoastaan opettelemalla uusi tukevampi ampuma-asento (mikä sekin olisi?) voisi paremmin selvitä tuulen tönimisestä. Toinen mahdollisuus on pitää asetta minuuttitolkulla ja odottaa, mutta ei sekään eilen oikein toiminut (joku saksalainen seisoi varmaan pari minuuttia),
 
Viimeksi muokattu:

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Vielä eilisestä. Kaisan kaatuminen ei johtunut puisista ohjureista, sen näkee hidastuksesta. On kuitenkin ymmärrettävä, että hiihtäjä katsoo muutaman metrin eteensä eikä suksen kärkiä, ja jos yllättäen toinen suksi nappaa kiinni samalla puolella kuin on joku este, johtopäätös on tietenkin, että se se oli.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Kyllähän aika "kevytkin" tuuli voi viedä piekkarin luotia, jopa sentin sivuun ns. napakympistä. Riippuu paljon luodin ominaisuuksista ja lähtönopeudesta.

Totta. Mutta jos ase heiluu esimerkiksi ympyrää, jonka halkaisija on tähtäinkuvassa on vaikkapa kolmekymmentä senttiä, puuskissa enemmän, niin on ehkä turha yrittää säätää muutamien senttien korjausta. Lohdullista tässä on se, että tuulta vasten on asetta pidettävä, siis samaan suuntaan kuin luodin lentoradan korjausta arvioitaessa. Vaikeaksi asian tekee vielä tuulen suunta. Jos tuuli tyrkkii edestä tai takaa, se ei vaikuta luotiin paljoakaan, mutta ampujalla on todella vaikea pysyä vakaana.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas

No joo tottakai se ampujan heiluminen tuulen vuoksi on vielä suurempi ongelma kuin tuo luodin heittely. Halusin vain selventää, että tuulella kuitenkin on aina vaikutusta luodin lentorataan.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Hyvä Grönman, mutta samalla on todettava, että heikolla hiihtäjällä nollat penkalla ei säväytä. Suksi edellä lajiin olisi lähdettävä. Mutta annetaan se kunnia Tuomakselle joka hänelle kuuluu; ja kyllä kai hiihtokin voi kehittyä, nuori mies sentään.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Jos en ihan väärin muista niin Jarkko Kauppinen oli vastaavassa kisassa (Östersundin normaalimatkalla) kymmenes 4-5 vuotta sitten. Mutta jos sitä ei lasketa niin milloin viimeksi suomalainen mies on ollut ampumahiihdon MC-osakilpailussa 20 parhaan joukossa?
Kauppinen taisi tuossa kisassaan ampua nollat, jossittelua: jos Grönman olisi tänään ampunut nollat niin sijoitus olisi ollut 13.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mutta jos sitä ei lasketa niin milloin viimeksi suomalainen mies on ollut ampumahiihdon MC-osakilpailussa 20 parhaan joukossa?
Paavo Puurunen oli takaa-ajon 16. vuoden 2009 MM-kisoissa PyeongChangissa. Edellinen suomalaisen miesampumahiihtäjän saavuttama podiumsijoitus mc-tasolla on myös MM-kisoista, vuodelta 2003 Hanti-Manjiskista, ja sen saavutti Vesa Hietalahti otettuaan MM-hopeaa normaalimatkalla.
 
Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Laukkanen jatkaa sekoilua ampumapaikalla, ei mitään uutta auringon alla. Ase lepikkoon ja hiihtolajeihin!
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Paluu normaaliin. Mari ei ammu niin kuin osaisi, Kaisa ampuu suurinpiirtein niin kuin osaa ja hiihti lähes hyvin. Miten kommentoinee, mutta ei ehkä paras suoritus ladulla. Echoff taitaa olla toipilas, Braisaz jäi omista odotuksista. Takaa-ajo jännä, taas.

Huomattaváa Dorin-Habertin todella pitkä pysty.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itsekin vähän ihmettelin näitä "Kaisan suksi kulki"-somekommentteja, kun Dorin-Habert hiihti kuitenkin nopsemmin, ja varsinkin lopun. Kaisahan sen sijaan ampui omaan tasoonsa nähden nopeasti ja voitti kisan voittajaa penkka-ajassa lähes 20 sekkaa, mutta hiihto maksimissaan "perushiihto".
 
Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Itsekin vähän ihmettelin näitä "Kaisan suksi kulki"-somekommentteja, kun Dorin-Habert hiihti kuitenkin nopsemmin, ja varsinkin lopun. Kaisahan sen sijaan ampui omaan tasoonsa nähden nopeasti ja voitti kisan voittajaa penkka-ajassa lähes 20 sekkaa, mutta hiihto maksimissaan "perushiihto".
No jos jäät VOITTAJALLE muutaman sekunnin, niin voinee ehkä sanoa että suksi kuitenkin kulki? Toki Kaisan täytynee olla ylivoimainen ennenkuin arvostusta tulee. ; )
 
Mielestäni Mari taas ampuu tasan niinkuin osaa. En tiedä voiko osaamista mitata huippu-urheilussa muuten kuin kilpailussa?
 
Absoluuttisesti ajatellen toki näin; kun taas puhutaan urheilijan "vakiintuneesta tasosta" ei niinkään. Yleensä on tapana pyrkiä vertaamaan esimerkiksi päivän kuntoa juuri urheilijan omaan tasoon eikä muihin. Siihen nähden perussuoritus.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Mielestäni Mari taas ampuu tasan niinkuin osaa. En tiedä voiko osaamista mitata huippu-urheilussa muuten kuin kilpailussa?
Itsekin vähän ihmettelin näitä "Kaisan suksi kulki"-somekommentteja, kun Dorin-Habert hiihti kuitenkin nopsemmin, ja varsinkin lopun. Kaisahan sen sijaan ampui omaan tasoonsa nähden nopeasti ja voitti kisan voittajaa penkka-ajassa lähes 20 sekkaa, mutta hiihto maksimissaan "perushiihto".

Totta, että ampuma-ajat oli hyvät ja rytmi myös, mutta viimeinen kierros Kaisalla ja Dorin-Habertilla meni aikatavalla samaa tahtia, niin, että alussa Kaisa otti kiinni ja lopussa jäi.
 
Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Absoluuttisesti ajatellen toki näin; kun taas puhutaan urheilijan "vakiintuneesta tasosta" ei niinkään. Yleensä on tapana pyrkiä vertaamaan esimerkiksi päivän kuntoa juuri urheilijan omaan tasoon eikä muihin. Siihen nähden perussuoritus.
Millä mittarilla Kaisan viime vuosiin peilaten, tämä oli perussuoritus? Kuinka monta kertaa Kaisa oli pallilla viime kaudella?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hyvin Kaisa nollasi keskiviikon fiaskon selviämällä vain yhdellä sakolla. Hiihto ei kuitenkaan ollut sitä mitä se joskus oli, ja MDH olikin nopeampi kuin Mäkäräinen. Ei toki paljoa, mutta ymmärtänette pointin. Mari ampui taas kerran aivan päin helvettiä, ja pisteet jäivät haaveeksi. Synkkää seurattavaa tämä Laukkasen kilpaileminen, ehkä joskus vielä osuisi.

Ranskalaiset näemmä hyvässä vauhdissa muutenkin suksella, Braisaz neljänneksi nopein ja Aymonier viidenneksi nopein. Hildebrand kummallisen vaisu edelleen, kun hävisi miltei minuutin Dorin Habertille pelkällä ladulla. Liekö jotakin ongelmaa taustalla?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Millä mittarilla Kaisan viime vuosiin peilaten, tämä oli perussuoritus? Kuinka monta kertaa Kaisa oli pallilla viime kaudella?

Hiihtomittarilla, kuten tässä ketjussa todettiin ylempänä - ja kuten Punkkinenkin totesi valmentajanaan tuossa lähetyksessä. Edellä on myös todettu, että Mäkäräinen ampui hyvin ja nopeasti. Keskustelu ylempänä käytiin teemasta "suksi kulki".
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Kaikesta huolimatta, voidaan laskea, että viimeinen kierros Kaisalla meni puoli sekuntia hitaammin kuin D-H:lla, siis penkka-aika ei ole mukana. Joskus Kaisalla on ollut viimeinen kierros hitaampi suhteessa muihin, viime aikoina ei. Mutta kuten sanottu, ehkä nopeampikin voisi ja tulee olemaan.
 
Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Hiihtomittarilla, kuten tässä ketjussa todettiin ylempänä - ja kuten Punkkinenkin totesi valmentajanaan tuossa lähetyksessä. Edellä on myös todettu, että Mäkäräinen ampui hyvin ja nopeasti. Keskustelu ylempänä käytiin teemasta "suksi kulki".
Ok, tämän allekirjoitan. ; )
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Echoff taitaa olla toipilas
Sitähän se on. Ampui vastapainoksi hyvin omaan tasoonsa nähden ammuttuaan vain yhden ohi pystystä, joka on ollut Eckhoffin akilleen kantapää. Se, että oli toipilaana jo seitsemäs, lupaa hyvää tuleviin kisoihin, sillä vauhtiahan Eckhoffilta kyllä löytyy terveenä.

Nyt ei muuta kuin katseet miesten kisaan, onko taas kerran Fourcaden päivä? Normikisa ainakin sujui.
 
Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Mari Laukkasta on useasti kehoitettu lopettamaan ampumahiihto ja siirtymään maastohiihtoon.

Miten huono hän on ampumahiihtäjänä? Kuitenkin epäonnistuneeksi lasketulla pikamatkalla sijoittui niin, että pääsee takaa-ajoon. Suomella oli kaksi huonompaa, niinkuin yleensä. Sijoituksilla laskettuna hän on esim. Perttu Hyvärisen luokkaa, jota ei kukaan tietääkseni kehota lopettamaan. Viesteissä Suomella ei olisi maapisteitä tarjolla ilman häntä niinkään paljon. Paradoksi on, että hän voisi olla parempi toisessa lajissa, jos jättäisi ampumahiihdon. Mutta kuinka paljon parempi, tai olisiko lainkaan? Tiedämme, että hiihtoharjoittelu vapaalla ei juurikaan eroa maastohiihtäjistä, sprinttereillä varmaan jonkin verran. Saattaisi olla järkevää, että Mari ei kiertäisi kaikkia kisoja kiväärin kanssa, vaan vetäisi arvokisat ja viestit sekä mielimaastot ampumahiihdossa ja sen lisäksi sprinttikisoja soveltuvin osin.

Mutta onneksi meidän ei tarvitse tehdä päätöksiä hänen puolestaan, vaan hän voi tehdä just niinkuin huvittaa; näyttää kuitenkin pitävän ampumahiihdosta sen verran, että jatkaa toistaiseksi. Minun puolesta jatkakoon. Niinkuin sanottu: hyvä hiihtäjä penkalla on aina jännitettävämpi kuin huono, joka ampuu hyvin. Kiroilu ohiammutuista laikoista kuitenkin on perempaa viihdettä kuin mitäänsanomattomat nollat ja siitä huolimatta huono sijoitus.
 
Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Niinkuin sanottu: hyvä hiihtäjä penkalla on aina jännitettävämpi kuin huono, joka ampuu hyvin. Kiroilu ohiammutuista laikoista kuitenkin on perempaa viihdettä kuin mitäänsanomattomat nollat ja siitä huolimatta huono sijoitus.

Tämä on kyllä totta. Itsekin tulee kirottua, kun Laukkanen ampuu neljä viidestä ohi kun muut paukuttaa nollia. Mieluummin minä kuitenkin semmoista ampumahiihtäjää katson, joka hiihtää edes jokseenkin hyvin ja ammunta takkuaa, kuin sellaista joka ampuu nollat tai yhden sakon, mutta on siitäkin huolimatta sijalla 87. Ne on ihan turisteja tuolla kun ei ole edes teoreettista mahdollisuutta pisteille. Näitähän on viime vuosina Suomen joukkueesta ollut noin 80 % osallistujista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös