Kirjoitin vuosi sitten otteluketjuun Bluesin ja JYPin välisestä ottelusta seuraavanlaisen viestin:
Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Ti 16.10.2012 Blues - JYP
Kyseisessä viestissäni kritisoin suuresti Jyrki Ahon valmentaman JYPin pelitapaa, vaikka pehmensin tietyllä tapaa sanavalintaa monessa kohtaa. Tämä ei ole ainoa viestini aiheeseen liittyen, mutta se lienee tässä vaiheessa kaikista kuvaavin.
Heti ensimmäisenä haluan painottaa, että käytän välissä paljon Petteri Sihvosen tunnetuksi tuomia termejä. Tämä on vain sen takia, että ne ovat yleisesti palstalla tunnettuja termejä, pyrin kuitenkin selittämään niiden perustelut joka välissä itse. En itse halua luoda toisia "parempia termejä", koska Petterinkin termit ovat tarpeeseen riittäviä. Terminologia on kuitenkin irrelevanttia tässä keskustelussa.
Espoolainen jääkiekko on perustunut jo vuosia täysin erilaiseen pelitapaan kuin Jyrki Ahon johtama Blues pelaa tällä hetkellä. Petteri Sihvonen kuvasi välissä Bluesin pelitapaa ajokoirakiekoksi, mutta tämä näkemys oli virheellinen, koska perustelut ontuivat. Bluesin kiekko oli silloinkin kiekon hallintaan perustuvaa, vaikka Petteri ei sitä nähnyt - ennen kuin playoffeissa, kun Blues sai psyykkisen piikin Raksilan valojen sammuttua ja itseluottamuksen kasvettua ennen näkemättömiin sfääreihin. Tämä nykyinen tapa on kuitenkin tuhon tie.
Jos asioita yksinkertaistaan paljon, kiekossa on kaksi perusfilosofiaa. Molempien pohjimmainen tarkoitus on se, että oma joukkue luo enemmän maalitilanteita kuin vastustaja. Ja jos oma joukkue pystyy luomaan enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, pitkässä juoksussa oma joukkue voittaa enemmän. Ja yksinkertaistuksen maksimoimiseksi pelaajamateriaalien eroja ei huomioida tässä.
Näiden perusfilosofien ero on se, miten omien maalipaikkojen määrä maksimoidaan. Toinen koulukunta ajattelee, että oma joukkue saa enemmän maalipaikkoja, jos kiekko on oman joukkueen hallussa. Toinen taas ajattelee, että oma joukkue saa enemmän maalipaikkoja, jos kiekko on vastustajan kenttäpuoliskolla. Ja se erottaa nämä, riippumatta siitä, kumpi on toistaan parempi. Kutsun tästä eteenpäin ensiksi mainittua "kiekko on meillä, vastustaja ei tee maalia" -mallia kiekkokontrolliksi ja jälkimmäistä "kiekko on vastustajan päädyssä, joten ne ei tee maalia" -mallia pystysuunnan kiekoksi. Ja tämä terminologia on huomioitava myöhemmässä nimen omaan niin, että tämä on oma ajatukseni, ei Sihvosen provosointi - vaikka tämä on Sihvosenkin kirjoittamana pitkälti sama asia.
Blues on pelannut Kari Heikkilän ajoista alkaen kiekkokontrolliin perustuvaa kiekkoa. Se on luonut espoolaisen jääkiekon identiteetin viimeisten vuosien aikana. Blues on voittanut historiansa aikana molemmat mitalinsa tällä kiekolla. Nyt Jyrki Aho on tuonut espoolaiseen kiekkoon pystysuunnan kiekon peruspelaamiseen - se ei ole espoolaisen kiekon perustassa. Se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Blues on jo vuosikausia identiteetikseen rakentanut.
Kiekkokontrollin pelaamisessa on heikkoutensa, jotka realisoituivat viime kaudella Marjamäen ylikorostetussa kontrollissa. Jos joukkue ei ole henkisesti sillä tasolla, että se pystyy pelaamaan paineistetussa tilanteessa alaspäin, sen ei pidä sitä tehdä. Tämä mätti edellisvuonna Bluesissa. Blues oli hädässä aktiivisesti karvaavien joukkueiden kanssa - ja kun itseluottamus kärsi, virheitä tuli. Ja sen jälkeen niitä pelättiin. Ja sen jälkeen meni viimeinenkin peli-ilo. Aktiivisimmin karvaavat joukkueet (Lukko ja JYP) pelasivat erittäin vahvaa pystysuunnan kiekkoa. Maalipaikkojen rakentaminen perustui näillä joukkueilla aktiiviseen karvaukseen ja kiekonriistoihin, ei oman pelin rakentamiseen. Se toimi epävarmaa ylikorostunutta kiekkokontrollia pelaavaa joukkuetta vastaan.
Henkinen puoli kiekossa on parhaimmillaan tai pahimmillaan yli puolet pelistä. Kuitenkin henkisesti vahvempi joukkue oman mielipiteeni mukaan hallitsee kiekkoa, jos uskaltaa pitää sitä. Ja henkisesti vahvempi uskaltaa. Uskaltaa yrittää. Uskaltaa onnistua. Ja se ei onnistu vain räiskimällä kiekkoa toiseen päähän - pitää uskaltaa pitää kiekko hallussa.
Mielestäni Jyrki Ahon Bluesiin tuoma pelitapa sotii hyvin vahvasti espoolaisen kiekkoilun periaatteita vastaan, koska peli perustuu kiekon pelaamiseen vastustajan alueelle sen sijaan, että se perustuisi kiekon hallussapitämiseen. Ja sen vuoksi vaadin Ahon välitöntä erottamista ja espoolaisen kiekon palauttamista siihen, mitä se on ollut ja mihin se on profiloitunut viimeisten vuosien aikana.
Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Ti 16.10.2012 Blues - JYP
Kyseisessä viestissäni kritisoin suuresti Jyrki Ahon valmentaman JYPin pelitapaa, vaikka pehmensin tietyllä tapaa sanavalintaa monessa kohtaa. Tämä ei ole ainoa viestini aiheeseen liittyen, mutta se lienee tässä vaiheessa kaikista kuvaavin.
Heti ensimmäisenä haluan painottaa, että käytän välissä paljon Petteri Sihvosen tunnetuksi tuomia termejä. Tämä on vain sen takia, että ne ovat yleisesti palstalla tunnettuja termejä, pyrin kuitenkin selittämään niiden perustelut joka välissä itse. En itse halua luoda toisia "parempia termejä", koska Petterinkin termit ovat tarpeeseen riittäviä. Terminologia on kuitenkin irrelevanttia tässä keskustelussa.
Espoolainen jääkiekko on perustunut jo vuosia täysin erilaiseen pelitapaan kuin Jyrki Ahon johtama Blues pelaa tällä hetkellä. Petteri Sihvonen kuvasi välissä Bluesin pelitapaa ajokoirakiekoksi, mutta tämä näkemys oli virheellinen, koska perustelut ontuivat. Bluesin kiekko oli silloinkin kiekon hallintaan perustuvaa, vaikka Petteri ei sitä nähnyt - ennen kuin playoffeissa, kun Blues sai psyykkisen piikin Raksilan valojen sammuttua ja itseluottamuksen kasvettua ennen näkemättömiin sfääreihin. Tämä nykyinen tapa on kuitenkin tuhon tie.
Jos asioita yksinkertaistaan paljon, kiekossa on kaksi perusfilosofiaa. Molempien pohjimmainen tarkoitus on se, että oma joukkue luo enemmän maalitilanteita kuin vastustaja. Ja jos oma joukkue pystyy luomaan enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, pitkässä juoksussa oma joukkue voittaa enemmän. Ja yksinkertaistuksen maksimoimiseksi pelaajamateriaalien eroja ei huomioida tässä.
Näiden perusfilosofien ero on se, miten omien maalipaikkojen määrä maksimoidaan. Toinen koulukunta ajattelee, että oma joukkue saa enemmän maalipaikkoja, jos kiekko on oman joukkueen hallussa. Toinen taas ajattelee, että oma joukkue saa enemmän maalipaikkoja, jos kiekko on vastustajan kenttäpuoliskolla. Ja se erottaa nämä, riippumatta siitä, kumpi on toistaan parempi. Kutsun tästä eteenpäin ensiksi mainittua "kiekko on meillä, vastustaja ei tee maalia" -mallia kiekkokontrolliksi ja jälkimmäistä "kiekko on vastustajan päädyssä, joten ne ei tee maalia" -mallia pystysuunnan kiekoksi. Ja tämä terminologia on huomioitava myöhemmässä nimen omaan niin, että tämä on oma ajatukseni, ei Sihvosen provosointi - vaikka tämä on Sihvosenkin kirjoittamana pitkälti sama asia.
Blues on pelannut Kari Heikkilän ajoista alkaen kiekkokontrolliin perustuvaa kiekkoa. Se on luonut espoolaisen jääkiekon identiteetin viimeisten vuosien aikana. Blues on voittanut historiansa aikana molemmat mitalinsa tällä kiekolla. Nyt Jyrki Aho on tuonut espoolaiseen kiekkoon pystysuunnan kiekon peruspelaamiseen - se ei ole espoolaisen kiekon perustassa. Se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Blues on jo vuosikausia identiteetikseen rakentanut.
Kiekkokontrollin pelaamisessa on heikkoutensa, jotka realisoituivat viime kaudella Marjamäen ylikorostetussa kontrollissa. Jos joukkue ei ole henkisesti sillä tasolla, että se pystyy pelaamaan paineistetussa tilanteessa alaspäin, sen ei pidä sitä tehdä. Tämä mätti edellisvuonna Bluesissa. Blues oli hädässä aktiivisesti karvaavien joukkueiden kanssa - ja kun itseluottamus kärsi, virheitä tuli. Ja sen jälkeen niitä pelättiin. Ja sen jälkeen meni viimeinenkin peli-ilo. Aktiivisimmin karvaavat joukkueet (Lukko ja JYP) pelasivat erittäin vahvaa pystysuunnan kiekkoa. Maalipaikkojen rakentaminen perustui näillä joukkueilla aktiiviseen karvaukseen ja kiekonriistoihin, ei oman pelin rakentamiseen. Se toimi epävarmaa ylikorostunutta kiekkokontrollia pelaavaa joukkuetta vastaan.
Henkinen puoli kiekossa on parhaimmillaan tai pahimmillaan yli puolet pelistä. Kuitenkin henkisesti vahvempi joukkue oman mielipiteeni mukaan hallitsee kiekkoa, jos uskaltaa pitää sitä. Ja henkisesti vahvempi uskaltaa. Uskaltaa yrittää. Uskaltaa onnistua. Ja se ei onnistu vain räiskimällä kiekkoa toiseen päähän - pitää uskaltaa pitää kiekko hallussa.
Mielestäni Jyrki Ahon Bluesiin tuoma pelitapa sotii hyvin vahvasti espoolaisen kiekkoilun periaatteita vastaan, koska peli perustuu kiekon pelaamiseen vastustajan alueelle sen sijaan, että se perustuisi kiekon hallussapitämiseen. Ja sen vuoksi vaadin Ahon välitöntä erottamista ja espoolaisen kiekon palauttamista siihen, mitä se on ollut ja mihin se on profiloitunut viimeisten vuosien aikana.