Ässät-HIFK 4.10.03, pitääkö Isomäen taika?

  • 17 443
  • 170
Tila
Viestiketju on suljettu.

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Korak
IFK-fanit, katsokaapa sarjataulukkoa. Sijoitus kolmas, mutta paras pistekeskiarvo, joten jos tiistaina tulisi voitto Jypistä, niin olisimme sarjaykkösiä.

Niin minäkin ensin luulin Korak, mutta jos tällä hetkellä 10. oleva Jokerit ottaa kaksi voittoa (Blues , Saipa) vähän selvemmin numeroin, IFK:han voittaa 3-2, niin silläkin on tiistai-iltana 13 pistettä ja olisi paremmalla maalierolla ykkönen. Tosin siis yhden ottelun enemmän pelanneena. Muilla ei ole mahdollisuuksia IFK:n edellä olla tiistai-iltana, jos Jyppi kaatuu ja kaatuuhan se.
IFK ja Jokerit tavoittelevat sarjan kärkipaikkaa tiistaina molemmat kotikaukaloissaan harvinaisesti samaan aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Ei voi olla totta

Viestin lähetti Digwiid
Pakko heittää tähän että mitä minä olin porissa töissä 10v sitten niin ei ole näköjään huumorin "laatu" muuttunut mihinkään eli yhtä köyhää edelleenkin.

Jep, tämä on asia mikä jaksaa raivostuttaa. Kaveri on kuitenkin taistellut itsensä vakavien ongelmien yli ja niistä jaksetaan heittää vitsiä. Hei haloo... Ja muutenkin koko juttu alkaa olla niin läpikäyty että kipeetä tekee kuunnella tuota. Eiköhän Jere itsekin haluaisi unohtaa koko jutun. Tällainen homma on kaukana urheiluhengestä, vaikka saa vastustajia kevyesti psyykata.
 
Provoaminen loppukoon molempien osapuolien osalta tähän paikkaan. Keskustelkaamme mieluummin itse ottelusta kuin Jere Karalahden historiasta tai Ässien taloussotkuista, kiitos.

t. moderaattorit
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
No c´mon hei, ohan tuo huume-osasto hyvän maun rajoilla mutta HIFK herättää tunteita, samoin Jere. Samaa huutelua oli viis vuotta sitten ja parin viime vuoden tapahtumien jälkeen huume-heitot tuskin loppuu, vai pitäskö katsomon rääväsuille jakaa joku etiketti missä kerrotaan mitä saa huutaa ja mitä ei. Veikkaan että maine säilyy ainakin tän kauden, myöhemmin heitot satunnaisempia.

Ja mikäs se Ville "Bin Laden" juttu oli? Teoriassa vois vaikka naurattaa, vaikka siinäkin liikutaan sen kuulusan hyvän maun rajoilla. Toivottavasti taso Porissa säilyy, tärkeintä että seisomakatsomo elää.

Edit. Tsori, sensuuri yllätti.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yeah. Onhan se varmaan helvetin hienoa, että parikymppisenä tehdyt huumesekoilut jaksetaan tuoda esille noinkin hienolla tavalla.

Laaksoharjusta sen verran, että jatkaakohan maalissa tiistaina, sen verran olivat ilmeisesti hyviä tämän illan esitykset?
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti Iker
Yeah. Onhan se varmaan helvetin hienoa, että parikymppisenä tehdyt huumesekoilut jaksetaan tuoda esille noinkin hienolla tavalla.
Onko jollekin oikeasti yllätys, että Karalahti saa kuulla sontaa pelatessaan vieraskaukaloissa? Lauantai-iltana Porissa...

Porilaisen pelaajan vastaavat möhlinnät jätettäisiin HIFK-pelissä Helsingissä huomioimatta?
 
Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Rontti

Ei sinällään huudot mikään yllätys ole, eikö niitä jo oikeastaan odotettukin tai tiedetty niiden ovan arkea.

Meitä mahtuu tähän mailmaan niin monenlaisia, joten tuollaista huumoria tulee riittämään Karalahden aikaan ja myöhemminkin, kaikkilla ei ole huumorintajua saati järkeä, valittettava tosiasia.
 
Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari kommenttia paikallaolleelta, ennenkuin luen muut kirjoitukset, tuleehan ilman vaikutteita.

Hieno taistelupeli IFK:lta. Jätkät tuntuu tosiaan olevan sisäistämässä sen oman roolinsa, tapa jolla mentiin kylmästi ohi kolmannessa ja kurinalaisesti ja keskittyneesti puolustettiin loppu, teki vaikutuksen. Vihdoinkin meillä on pelisysteemi, tattista Ara. Harkins syöttöpinnastaan huolimatta vähän yössä, Pärä tikissä. Spanhel esitti parantuneita otteita, kuten kakkonen muutenkin.

Ässilläkin oli monta pahaa paikkaa ja syöttöpeli pyöri muutamaan otteeseen todella vaarallisesti. Laaksoharjua
(!) on kiittäminen siitä, etteivät saaneet enempää byyrejä aikaan. Pelasti muutaman saletin.
Muuten Ässät pelasi mielestäni kumman passiivisesti, ikäänkuin vieraskiekkoa kotikaukalossaan. Ei paras päivä heillä.

Mutta meille maistuu, 5 in a row, milloin viimeksi? Ei kai ihan äsken.

Niin ja, pelin ulkopuolelta kiinnitti huomiota liian kovalla ollut musiikki. Musa oli ok, ei siinä mitään, mutta rajansa volyymilla.

Ja vielä...Oi Helsinki!...Oi Helsinki!...
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Senior

Ja jottei pääsisi unohtumaan niin enhän minä sen enempää Karalahtea kuin muitakaan vihaa. Sattuu vaan kantamaan väärän joukkueen paitaa ja sattui mokaamaan joskus niin että on hyvä antaa kuittia. Turha jeesustella ettette kukaan muu halua sekoittaa vastustajan peliä huutelemalla. Ettehän niin, pois sellaiset ajatukset.

Ja jos legenda, kaikkeista suurin Arto 4 Javanainen sai buuaukset Helsingissä mentyään kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen niin on ihan turha jeesustella yhtään mistään.

EDIT: Lisätty osa tekstistä ed. sivulla olleeseen alkuperäisviestiini. Pitäisi kirjoitella ajatuksella...
 
Viimeksi muokattu:

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Rontti
Onko jollekin oikeasti yllätys, että Karalahti saa kuulla sontaa pelatessaan vieraskaukaloissa? Lauantai-iltana Porissa...

Porilaisen pelaajan vastaavat möhlinnät jätettäisiin HIFK-pelissä Helsingissä huomioimatta?

Ei yllätä minua nyt, eikä tulevaisuudessakaan. Saa kuulla niin kauan, kuin pelaa ja senkin jälkeen. Huudot jatkuvat, eikä niihin ole kellään sanomista. Olkoon kaikilla vapaus kannattaa mitä hyvänsä ja huudella about mitä tahansa katsomoissa.

Tässä kohtaa kiinnosti enempi Jatkoajan säännöt, jossa kait on joitain reunaehtoja kirjoittamisille. Toki jos 'kamalahti' -nimien ja 'viiva' -heittojen kirjoittaminen jotakuta vanhentaa ja mulkkua kasvattaa, niin antakaa palaa vaan. En ollut odotellut niitä niinkään ässäleiristä tänne kirjoitettavan.

Menee puurot ja vellit taas sekaisin, kun sekoitetaan asiat: Jatkoaika ja ottelun yleisön tekemiset.

Saattaahan se olla niinkin, että tuomari on ollut umpipaska, mutta yllättävän yksisilmäisesti on dumarointi otettu vastaan. Ei sillä, ettenkö itse ole siihen syyllistynyt, mutta kun heidän tekemiset ovat mitä ovat ja mennevät pitkällä juoksulla 'tasan', niin mahtaako asia korjaantua täällä kympillä avautumalla...

Jotkuthan ovat ansiokkaasti ottaneet linjakseen Jatkoajassa suhtautua näkemäänsä positiivisesti ja kaivaa ne asiat esille marisematta varsinkaan alinomaan tuomareista. Mutta että porilaiset narisee yhtenään tuomaroinnista.... Yksi peli viidestäkymmenestäkuudesta ja matka jatkuu. Kyllä vielä ehtii tulla pelejä, jossa te olette 'saamapuolella'.
 
Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vituttaa

Joopa joo. Miksei Ässien munattomat hyökkääjät saa maalia mistään aikaiseksi? 2 per matsi, se on vakio. Säälittävää. Eri asia jos ei edes pystyttäisi luomaan painetta. Se olisi jo koomista. Nyt vaan vituttaa, kun äijät kyllä saavat sen paineen aikaiseksi, mutta maalinteossa ollaan täysin munattomia.

Ainiin, yksi juttu vielä.

Martin Bergeron, Ässät, 9. 2+1 = 3, -7
Petr Sachl, SaiPa, 10. 4+3 = 7, +4

Miettikääpä sitä.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti Senior
Tässä kohtaa kiinnosti enempi Jatkoajan säännöt, jossa kait on joitain reunaehtoja kirjoittamisille. Toki jos 'kamalahti' -nimien ja 'viiva' -heittojen kirjoittaminen jotakuta vanhentaa ja mulkkua kasvattaa, niin antakaa palaa vaan. En ollut odotellut niitä niinkään ässäleiristä tänne kirjoitettavan.

Menee puurot ja vellit taas sekaisin, kun sekoitetaan asiat: Jatkoaika ja ottelun yleisön tekemiset.
Totta visertelet.

Huumori on taitolaji siinä missä sen ymmärtäminenkin. Huono maku on kaikkien helppo ymmärtää, porilaistenkin.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Re: Ei voi olla totta

Viestin lähetti Digwiid
Pakko heittää tähän että mitä minä olin porissa töissä 10v sitten niin ei ole näköjään huumorin "laatu" muuttunut mihinkään eli yhtä köyhää edelleenkin.

Yhtä hyvää kuin Porin arkkitehtuuri.

Onhan se hienoa että tuli viides voitto putkeen. Loistavaa myös se, että Laaksoharju onnistui, toivottavasti mies jatkaa samalla tavalla ja näyttää meille epäilijöille.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Senior
Tässä kohtaa kiinnosti enempi Jatkoajan säännöt, jossa kait on joitain reunaehtoja kirjoittamisille. Toki jos 'kamalahti' -nimien ja 'viiva' -heittojen kirjoittaminen jotakuta vanhentaa ja mulkkua kasvattaa, niin antakaa palaa vaan. En ollut odotellut niitä niinkään ässäleiristä tänne kirjoitettavan.
Lähinnä oli kyllä tarkoitus kertoa mitä kaikkea huudettiin, sen vuoksihan tekstit olivat lainausmerkeissä. Tosin tuossa oli ehkä maksimissaan viisi prosenttia siitä mitä kuului. Mutta jos se sinua haittaa niin otetaan pois. Nuo olivat mielestäni ihan hauskoja heittoja. Niin paljon typerämpiä ja rivompiakin kuului.

Totta puhut siitä ettei Ässäleiristä kyllä IFK:ta ainakaan minun puolestani tulla virallisesti haukkumaan. Itse arvostan IFK:ta, mutta vastustajalle huudetaan aina. Edessäni matsissa seisoi kaverini joka on nähnyt kaikki IFK:n kotimatsit tällä kaudella (täältäkin hyvin tuttu henkilö) ja oli ensimmäistä kertaa Isomäessä tänä kautena ja aivan samoin hän huuteli IFK:lle (huomattavasti enemmän kuin minä, kun kurkku on koko viikon flunssan jäljiltä lievästi kivulias) vaikka tiedän että hän kannattaa IFK:ta muita kuin Ässiä vastaan.

EDIT: Ja ny nukkumaan, palaillaan huomenissa aamuvuoron jälkeen (tai töistä jos ehdin)...
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-Oi Helsinki!
-OI HELSINKI!
-Oi Helsinki!
-OI HELSINKI!
-OI HELSINKI ON MAHTAVA, SIELLÄ ON PILLUU, VIINAA JA IFK, OI HELSINKI ON MAHTAVA!

Hieno matsi. HIFK ansaitsi pinnat. Henriksson täysin munaton paska, tämä pätee molempiin suuntiin. HIFK-faneilla meteliä riitti, paras tunnelma miesmuistiin (voi myös johtua pienoisesta humalasta). Niin, se turpiin saanut tyyppi joka on intissä on kuulemma Urheilukanavan Chatin Tony(/-i). Pärssinen huimassa vireessä kerrassaan. Kiitos HIFK!
 
Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Hirso oli kuulemma gooneillut ja heittänyt Kivenmäkeä kentän pintaan kunnon juntalla <3

BÄNG BÄNG HIRSCHOVITS BÄNG BÄNG!

Mitä tapahtui Saarisen ja Korpisalon välillä pelin alussa, voisiko joku selventää jolla olisi mahdollista ns. selvä muistikuva tilanteesta? ;)
 
Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Viestin lähetti lintu
-Oi Helsinki!
-OI HELSINKI!
-Oi Helsinki!
-OI HELSINKI!
-OI HELSINKI ON MAHTAVA, SIELLÄ ON PILLUU, VIINAA JA IFK, OI HELSINKI ON MAHTAVA!

Niin, se turpiin saanut tyyppi joka on intissä on kuulemma Urheilukanavan Chatin Tony

Ai vai sain mä riepottaa tämmöstä valtavaa kuuluuisuutta ;)

Peli oli kyllä tasainen ja värikäs, mutta hifkin onnenkantamoinen joka oli hifkin voittomaali harimitti. Bergeron oli yllättävän pirteä, mutta tehoton.

Jaahas nyt baariin ;)
 
Jindebyne

Jäsen
Radiosta kuultuna oli aika tasapaksu matsi, paitsi Tinde(!) ja Pärä olivat aika tikissä, tietysti muutkin hyvin varmasti pelanneet, mutta nämä herrat selostaja poimi.

Harvemmin HIFK:ta on viimeaikoina noin korkealla sarjataulukossa nähnyt. Toivottavasti ei ole ihan ohimenevää tämä juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Isaksson
Niin minäkin ensin luulin Korak, mutta jos tällä hetkellä 10. oleva Jokerit ottaa kaksi voittoa (Blues , Saipa) vähän selvemmin numeroin, IFK:han voittaa 3-2, niin silläkin on tiistai-iltana 13 pistettä ja olisi paremmalla maalierolla ykkönen. Tosin siis yhden ottelun enemmän pelanneena. Muilla ei ole mahdollisuuksia IFK:n edellä olla tiistai-iltana, jos Jyppi kaatuu ja kaatuuhan se.
IFK ja Jokerit tavoittelevat sarjan kärkipaikkaa tiistaina molemmat kotikaukaloissaan harvinaisesti samaan aikaan.

Eipä nyt kuitenkaan unohdeta Lukkoa. Rauman pojilla on nyt 11 pistettä, maaliero -1 ja tiistaina matsi Tapparaa vastaan. Tarpeeksi runsasmaalinen voitto siinä pelissä ja Lukko menee sekä IFK:n että Jokerien ohi, vaikka nämä tahoillaan voittaisivatkin.

Hassulla tavalla muuten historia toistaa itseään. Vuosi sitten IFK:lla oli kotipeli Jyppiä vastaan 10. lokakuuta. Takana oli kahdeksan tappiottoman ottelun sarja (5 voittoa, 3 tasapeliä) ja voitto Jypistä olisi vienyt IFK:n sarjan kärkeen. Mutta sinä iltana Jyppi vei pisteet lukemin 0-3 ja IFK menetti vireensä pitkäksi aikaa. Toivottavasti tällä kertaa käy paremmin.
 
Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jypin tyyli ei kyllä ole sopinut meille. Tosi nihkeitä matseja aina olleet. Viime kaudella voitettu kertaakaan. Mutta uskon että nyt kääntyy ja pisteet jää stadiin.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
viestin lähetti Tormentori
Eipä nyt kuitenkaan unohdeta Lukkoa. Rauman pojilla on nyt 11 pistettä, maaliero -1 ja tiistaina matsi Tapparaa vastaan. Tarpeeksi runsasmaalinen voitto siinä pelissä ja Lukko menee sekä IFK:n että Jokerien ohi, vaikka nämä tahoillaan voittaisivatkin.
Lukolla on kaksi peliä enemmän pelattuna kuin esim. HIFKillä, joten sitä ei voi mielestäni laskea mukaan näihin kärkikekkereihin. Kaikilla muillakin kärkipään joukkueilla on peli vähemmän pelattuna kuin raumalaisilla.

Tai no, saattaahan Lukko hetkellisesti tosiaan nousta sijoituksia, mutta tuleekin sitten vauhdilla alas heti, kun IFK ja kumppanit saavat pelattua rästiottelunsa pois. Kyllähän Pelicanskin kärkeen nousee, jos vaan saa tarpeeksi pelejä eteen muihin nähden.
Ja sehän nimittäin on varma, että IFK ottaa seuraavistakin peleistä pisteitä.

Edit: Ai niin, takaisin ketjun aiheeseen. Ei, ei pidä Isomäen taika. ;)
 
Viimeksi muokattu:

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huoh. Kysehän olikin siitä miltä sarjataulukko näyttää. Ihan sama vaikka Lukko olisi pelannut 50 peliä enemmän, tai vähemmän. Piste per peli - keskiarvohan IFK:lla on jo nyt sarjan paras.
 
Old School

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Zauli
Ai vai sain mä riepottaa tämmöstä valtavaa kuuluuisuutta ;)

Peli oli kyllä tasainen ja värikäs, mutta hifkin onnenkantamoinen joka oli hifkin voittomaali harimitti. Bergeron oli yllättävän pirteä, mutta tehoton.

Jaahas nyt baariin ;)

Just joo, Sähän olit se kova jätkä. Kuulema olit potkinut sitä 40 kiloa pienempää kaveria sitten maassa? Porilaista reiluutta ?Ehkä olisi vähempikin riittänyt.Kaverilla joka tappelun aloitti ei vaan pää kestänyt vittuilua, no poika taisi maksaa nyt oppirahat.
Ihemttelen vaan että sinä tulet tänne rehostelemaan ja hakemaan katu uskottavuutta kun oot "vetany turpaan" paljon pienempaa miestä. Ja lisäksi potkinut kaveria maassa...
Hanki elämä.

Pelistä sen verran että IFK:n peli parani taas loppua kohti. Ottelu olisi voinut päättyä miten tahansa, muuta tällä kertaa parempi voitti. Hannu henriksoniin peli ei todellakaan ratkennut! Mies antoi ottelun alussa pari aivan käsittämätöntä jäähyä IFK:lle, ja maalin edessä sai koko ottelun ottaa reilusti miestä.Molempien joukkueiden pelaajat tökkivät toisiaan vihellysten jälkeen, pientä nokkapokkaa paljon niinkuin peliin kuuluu!
Tunnelma oli ainakin IFK:n fanikatsomossa todella hyvä ,laulu vaan raikasi!
njöööööäääääääh! :)
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Cairns
Hirso oli kuulemma gooneillut ja heittänyt Kivenmäkeä kentän pintaan kunnon juntalla <3

Mitä tapahtui Saarisen ja Korpisalon välillä pelin alussa, voisiko joku selventää jolla olisi mahdollista ns. selvä muistikuva tilanteesta? ;)
Hirson ja Kivenmäen juttu oli sellainen että tuomarit olivat välissä heti ja mielestäni kukaan ei heittänyt ketään vaan Kivenmäki kaatui tuomarin työntäessä häntä kauemmaksi. Hirso oli mielestäni hyvinkin aktiivinen puolustuspäässä, välillä jopa mietin että kukas pakki tuo nelonen on. Pelaajilta pitäisi kieltää pelinumeron vaihtaminen kesken uran ...

Saarinen ja Korpisalo hiukan tökkivät ja huitoivat toisiaan kun peli oli vihelletty poikki. Mutta linjamiehet olivat tässäkin heti välissä. Muutenkin linjamiehet olivat hyvin aktiivisesti välissä heti kun jotain vähänkin epäilyttävää tapahtui.

Henriksson heitti miehiä kyllä heti boksiin pienistäkin törkkimisistä, mutta aloittajaa ei pystynyt löytämään kertaakaan. Mielestäni peli oli kuitenkin hyvinkin siistiä verrattuna moneen aikaisempaan peliin välillämme. Spanhel kävi ekat kolme vaihtoa turhan kuumana, mutta Gladin sanottua jotain ja hiukan lämmettyä mies rauhoittui melko lailla. Eikä Spanhel mielestäni mikään huono ollut, odotukset tietysti olivat aika pienet kun miehestä on saanut lukea vaikka mitä.

Let's play hockey: Ei ollut Kapa, sen vakiopaikka on ihan eri puolella seisomakatsomoa, tosin nähtiin Kapankin kanssa pelin jälkeen... Aika lähelle kuitenkin meni.

EDIT:
viestin lähetti Old School
Just joo, Sähän olit se kova jätkä. Kuulema olit potkinut sitä 40 kiloa pienempää kaveria sitten maassa? Porilaista reiluutta ?Ehkä olisi vähempikin riittänyt.
Eikös tällaisesta asiasta kannattaisi jättää kuulopuheet omaan arvoonsa??? Varsinkin jos toinen on ollut oikeasti paikalla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös