Ässähuhut ja mutut

  • 6 153 655
  • 29 361

SONN1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä tuota sarjataulukkoa katsellessa itsellä on vahva oletus, että Ässät tälläkin rosterilla 10 joukkoon pääsee, jos ei mitään radikaalia tason tiputusta tapahdu. Tammikuu on sinänsä hyvä suunnannäyttäjä, kun on paljon kotipelejä. Mikäli ensi viikko on katastrofi (3p tai vähemmän) ja siihen päälle jukureista alle 2p tai vähemmän on tilanne kohtuu hankala. Helmikuussa kuitenkin paljon vieraspelejä. Omissa käsissä kuitenkin kaikki edelleen ja ihan kohtalaisella suorittamisella sija 9 on realistinen loppusijoitus. Pienellä petrauksella jopa sija 8.

Anyway - Lipiäinen olisi kuitenkin hyvä lisä omasta mielestä nyt alisuorittavan Talajan tilalle kolmosen laidalle. Samalla saisi sisälle ajoa ja osviittaa, mitä ensi kaudella on luvassa ja helpompi myös astua askiin, kun on jo kuvioita selvillä ja valmennukselle tukea ensi kauden ketjurumbaan, kun nähdään minkälainen pelaaja sieltä oikeasti tulee. Saipassa ja Ässissä kuitenkin on pelitavallisia eroja ja Saipassa on saanut lähinnä pelailla. Ojantakanen menee samaan kastiin, mutta tässä voisi olla piirun verran parempi ja mahdollisuus ylempiinkin kenttiin. Ässien nykykokoonpanossa on se heikko, että vaikka leveyttä on niin se on lähinnä nelosketjuun ja ei saada kolmea riittävän hyvää ketjua tämän hetkisillä tasoilla irti.

Ässät elää tietyllä lailla aggressiivisesta ja luistelevasta pelistä, mikä saa yleisön mukaan henkeen ja tätä kautta sen kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Tässä yhtälössä kolme riittävän hyvää ketjua riittää jo haastamaan parempia joukkueita - ainakin kotihallissa. Se on ehkä hieman uupunut tällä kaudella, vaikka kotona on paremmin pelattu, minkä pitäisi tosiaan olla itsestään selvää. Kuitenkin vieraspeleissäkin auttaisi, jos olisi riittävällä tasolla ketjuja, jotka kykenevät tekemään tulosta ja tätä kautta saisi edes sen 0.1-2 pistettä enemmän vieraissa kaahittua ja kotipeleistä sama. Näillä tulemilla olisi sarjataulukossakin sija eri.

Rajallisella budjetilla saa rajallisen kokoonpanon, mutta tasapaino ja suoritusvarmuus tässä auttaisi. Liigassa ylipäätään liike on tärkeä ominaisuus, jonka kautta paikkoja varmasti tulee. Kurvi ulvoossa hyvin Rocky ja Mako toi esille, että taktiikka oli mennä lujaa, rymistellä ja niitä paikkoja vaan tuli. On toki eri vuosikymmen, mutta samat lainalaisuudet toimii edelleen, vaikka peli onkin taktisesti eteenpäin mennyt.

Lisätäkseni vielä sen, että pienempi vastuu md:llä avasi jo hanoja niin ehkä tämä nyt olisi paikallaan Talajankin kohdalla. Isoja minuutteja kuitenkin kellottelee, kun on erikoistilanteissa ihme kyllä edelleen mukana. Johtunee osittain myös siitä, että laadukkaita pelaajia ei ole riittävästi, mutta tämän hetkisellä tasolla saisi muille antaa mahdollisuutta.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aina voi vain ihmetellä, että miksi tänne pitäis rahdata kaikennäköisiä yrittäjiä. Kausi on aina yksi tarina. Ei se parane siitä yhdestä ylikylän miehestä. Meillä liigan paras maalivahti ja puolustuskin toimii ok. Noi jätkät alkaa väkisinkin osumaan tolppien väliin jossain vaiheessa. Jos nyt vaan mentäis näillä. Nimim: -06 ja -13

Tuo maailmanluokan tehottomuus tietysti ihan perustellusti lisännyt ostohousujen menekkiä.

Toisaalta, samaa mieltä miten kukin kausi on oma tarinansa, nyt trendi osoittaa tehojenkin puolesta ylöspäin ja monasti joukkue on tiivistynyt kevätkaudelle kun on ratkottu pelilliset montut omin voimin. Toki, ei ammattilaiskiekossa tartte lyhytaikaisiakaan vahvistuksia nähdä minään peikkona. Sitten taas ns. strategia/prosessi-näkökulmasta saattaa olla ok lyödä jotain nuoriso-osastoa tuleen kasvamaan korkoa.

Prosessit ja sisäiset kasvut ei tyydytä välitöntä palkitsemisen tarvetta. Uus hankinta tai ECHL-arpa luo liikettä, jännitystä ja toiveikkuutta - joka sitten kantaa tai sitten ei.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sitten taas ns. strategia/prosessi-näkökulmasta saattaa olla ok lyödä jotain nuoriso-osastoa tuleen kasvamaan korkoa.

Niin no nyt on huhujen mukaan sekä Viirret että Viitala ulkona ensi kauden kuvioista. Siinä pari jotka eivät kasva korkoa, nyt homma jää lähinnä Juholan ja Knihtin harteille.
 
krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Toivottavasti ei mitään makseta. Konkurssiin vaan koko jengi
Nämä on kyllä näitä hienoimpia heittoja. Lämmittää mieltä kovin.Toki omaa vikaani kun tänne eksyin, lähinnä liveseurantaa Lipiäisen & Ojantakasen tilanteesta. Jos pojat tosiaan patapaidan pian vetävät päälle, niin toivottavasti hiljentävät nämä negailijat ja äkkiä. Sen verran hyvin ovat vetäneet jo sysipaskassa joukkueessa ja vuosikausia, että jopa mielenkiintoista nähdä mitä saavatkaan aikaan laadukkaassa joukkueessa.

Sinun kommenttisi vuoksi toivon, että Lukko hoonaa teistä viikonloppuna veret niin syvältä perseestä, että Ari-Pekka Selinkin joutuu kotonaan ottamaan Buranan ennen nukkumaanmenoa.
 
SYL Aps67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Toronto,Real Madrid,Jaquars

Ei saa yleistää mä en ainakaan Saipalle mitään pahaa toivo... tässä on tän oman seuran kanssa niin paljon kärsimystä koettu.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin no nyt on huhujen mukaan sekä Viirret että Viitala ulkona ensi kauden kuvioista. Siinä pari jotka eivät kasva korkoa, nyt homma jää lähinnä Juholan ja Knihtin harteille.
Eli kaks peluria out, joista molemmista käyty paljon keskustelua tällä palstalla. Moni näkisi heidät jatkossakin täällä. Jännä nähdä, mihin suuntaan urat lähtee muualla, jos ovat lähdössä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Niin no nyt on huhujen mukaan sekä Viirret että Viitala ulkona ensi kauden kuvioista. Siinä pari jotka eivät kasva korkoa, nyt homma jää lähinnä Juholan ja Knihtin harteille.
Ja noistaki Knight on kokolailla turha kaveri. Juholalla on edellytykset ottaa vaki rooli.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Palkkakulu on pienehkö, mutta Saipan vaatima siirtokorvaus voi olla kohtuullisen iso.

Käsittääkseni siellä ainakin koitetaan paikata oikein kunnolla kassaa näillä ulosmyynneillä.

Juuri näin. SaiPan talous on täysin kuralla, seuran jatko liigassa on paljon kiinni myös näiden tyhjennysten tuotoista. Joten siksi vaativat kovia siirtokorvauksia, jotta taloutta saataisiin paikattua.

Amerikoissa varsinkin puhutaan monessa lajissa ns. deadline paniikista, jolloin jotkut GM:t tekevät paineen alla lyhytjänteisesti typeriä päätöksiä, jotka sitten kostautuvat myöhemmin taloudessa tai urheilussa. Vuorinenkin on sen verran järkevä kehäkettu näissä ympyröissä, ettei lähde maksamaan jotain älytöntä siirtokorvausta esimerkiksi Lipiäisen noin 2-3 kk stintistä Ässissä tällä kaudella.

Ja SaiPa ei ole ainoa paikka, mistä Ässät voi pelaajan hankkia. Sellaista juttua on kuulunut, että Vuorinen katsoo yhtä tarkkaan ulkomaisia markkinoita, josta voi hankkia pelaajia 15.2 asti.
 
Nash-ty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nämä on kyllä näitä hienoimpia heittoja. Lämmittää mieltä kovin.Toki omaa vikaani kun tänne eksyin, lähinnä liveseurantaa Lipiäisen & Ojantakasen tilanteesta. Jos pojat tosiaan patapaidan pian vetävät päälle, niin toivottavasti hiljentävät nämä negailijat ja äkkiä. Sen verran hyvin ovat vetäneet jo sysipaskassa joukkueessa ja vuosikausia, että jopa mielenkiintoista nähdä mitä saavatkaan aikaan laadukkaassa joukkueessa.

Sinun kommenttisi vuoksi toivon, että Lukko hoonaa teistä viikonloppuna veret niin syvältä perseestä, että Ari-Pekka Selinkin joutuu kotonaan ottamaan Buranan ennen nukkumaanmenoa.
Ei ole Lipiäistä taikka Ojantakasta vastaan mitään, mutta tuo että heistä joutuisi alkaa maksamaan isoja siirtosummia on. Toivon myös tämän kommentin vuoksi että menette oikeasti konkurssiin ja saadaan heittopussi pois liigasta.
 
krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Ei ole Lipiäistä taikka Ojantakasta vastaan mitään, mutta tuo että heistä joutuisi alkaa maksamaan isoja siirtosummia on. Toivon myös tämän kommentin vuoksi että menette oikeasti konkurssiin ja saadaan heittopussi pois liigasta.
Hienoa. Pidä Ässät-lippu jatkossakin korkealla ja kanna sitä ylpeästi.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
SaiPalta aivan oikein pyytää Ojantakasesta korkeaa hintaa. Kuten mainitsin aikaisemmin, niin myyjän markkinat. Jos Ässät ei maksa, niin joku muu maksaa ja ottaa Ojantakasen loppukauden ajaksi.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ipa kuulemma etsii tai ainakin AL:n urheilutoimituksen mukaan kaipaa ykkösveskaria ja ykkössentteriä. Jos kerran Vuorista ei napostele ihan oikeiden vahvistusten hankinta milloin minkäkin tekosyyn varjolla niin möisi edes siskokset Ipalle ja vuokraisi Rubiinin loppukaudeksi. Kyllä KK sen verran kiekkoja saa kiinni et SaiPa ja varmaan Valtrakin pysyy takana. Toki näin ei oikeesti tapahdu, koska neuvottelut muistuttais liikaa työntekoa.

Btw. siinä ALn jutussa mainittiin MD ihan nimeltä toivottuna hankintana. Hallikin olis tuttu jo viime keväältä.
 
SYL Aps67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Toronto,Real Madrid,Jaquars
Onko täällä niin nuoria että eivät muista kuinka paskassa tilassa tää seura on ollut? Itte ollaan oltu divarissa,jumpona, karsinnoissa.Mä en Ässä fanina kauheesti vittuilis mistään konkasta.Vuosituhanteen vaihteessa sai koska vaan pelätä milloin ilmoitetaan viimeinen sammuttaa valot.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kyllä mä sen ensi kaudelle huhutun budjetin noston laskisin mahdollisen liigasta putoamisen ehkäisemiseksi, enkä miksikään 8 parhaan joukossa paikkansa vakiinnuttamiseksi.
 
Nash-ty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko täällä niin nuoria että eivät muista kuinka paskassa tilassa tää seura on ollut? Itte ollaan oltu divarissa,jumpona, karsinnoissa.Mä en Ässä fanina kauheesti vittuilis mistään konkasta.Vuosituhanteen vaihteessa sai koska vaan pelätä milloin ilmoitetaan viimeinen sammuttaa valot.
se kuka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään
 
Juhnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool, Bayern Munchen,
Onko täällä niin nuoria että eivät muista kuinka paskassa tilassa tää seura on ollut? Itte ollaan oltu divarissa,jumpona, karsinnoissa.Mä en Ässä fanina kauheesti vittuilis mistään konkasta.Vuosituhanteen vaihteessa sai koska vaan pelätä milloin ilmoitetaan viimeinen sammuttaa valot.
Se on just näin. Niin heikoilla ollaan oltu, eikä vieläkään voi paukutella henkseleitä.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Onko täällä niin nuoria että eivät muista kuinka paskassa tilassa tää seura on ollut? Itte ollaan oltu divarissa,jumpona, karsinnoissa.Mä en Ässä fanina kauheesti vittuilis mistään konkasta.Vuosituhanteen vaihteessa sai koska vaan pelätä milloin ilmoitetaan viimeinen sammuttaa valot.

Oli kyllä mielenkiintosia kausia 1998-2004.

Piti oikein tarkistaa. 2576 oli ilmoitettu yleisömäärä lokakuussa 2000 kun Ässät otti Sheptakin viime hetkien maalilla Ilvestä vastaan kauden ekan voiton pelissä #15. Muistelisin, että väljää oli.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Oli kyllä mielenkiintosia kausia 1998-2004.

Piti oikein tarkistaa. 2576 oli ilmoitettu yleisömäärä lokakuussa 2000 kun Ässät otti Sheptakin viime hetkien maalilla Ilvestä vastaan kauden ekan voiton pelissä #15. Muistelisin, että väljää oli.
Vuosi 2000 oli täydellinen vuosi kun sai olla armeijan harmaissa, tupaankin ilmaantui ensimmäinen WAP-puhelin vasta kesällä, joten ei ollut teoreettisiakaan mahdollisuuksia kauhean tarkasti seurata Ässien otteita.
 
Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Oli kyllä mielenkiintosia kausia 1998-2004.

Piti oikein tarkistaa. 2576 oli ilmoitettu yleisömäärä lokakuussa 2000 kun Ässät otti Sheptakin viime hetkien maalilla Ilvestä vastaan kauden ekan voiton pelissä #15. Muistelisin, että väljää oli.
Eikös samalla kaudella, edellisenä keväänä muurina ollut Hrivnak, imuroinut ihan huolella. Tuolla kaudella kävin kattomassa kaikki kotipelit ja muutaman vierasmatsin kunnes palkinto tuli tossa Ilves pelissä. Vähäinen seisomakatsomo kannatti joukkuetta kovasti viimeiseen asti, melkein kuin pikku mestaruus oltais voitettu.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SaiPalta aivan oikein pyytää Ojantakasesta korkeaa hintaa. Kuten mainitsin aikaisemmin, niin myyjän markkinat. Jos Ässät ei maksa, niin joku muu maksaa ja ottaa Ojantakasen loppukauden ajaksi.
Onko Ojantakasella haluja lähteä pariksi kuukaudeksi elämään hotellielämää esim. Kouvolaan jos sopimus olisi ensi kaudeksi Poriin.

SaiPalla voi yhtä hyvin jäädä tyhjä arpa käteen, kuten viime vuonna Meskasen kanssa.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Oli kyllä mielenkiintosia kausia 1998-2004.

Piti oikein tarkistaa. 2576 oli ilmoitettu yleisömäärä lokakuussa 2000 kun Ässät otti Sheptakin viime hetkien maalilla Ilvestä vastaan kauden ekan voiton pelissä #15. Muistelisin, että väljää oli.
2009 playout-sarja Lukkoa vastaan. Katsojia kahdessa Porissa pelatussa ottelussa 1700 ja 1531.
 
jimie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Kookoo
Onko täällä niin nuoria että eivät muista kuinka paskassa tilassa tää seura on ollut? Itte ollaan oltu divarissa,jumpona, karsinnoissa.Mä en Ässä fanina kauheesti vittuilis mistään konkasta.Vuosituhanteen vaihteessa sai koska vaan pelätä milloin ilmoitetaan viimeinen sammuttaa valot.
Tää oli hiton hyvä kirjoitus.Ei ikinä tiedä mitä tapahtuu ja missä tilassa Ässätkin on muutaman vuoden päästä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko Ojantakasella haluja lähteä pariksi kuukaudeksi elämään hotellielämää esim. Kouvolaan jos sopimus olisi ensi kaudeksi Poriin.
Davidssonit meni Tapparaan viime kaudella, vaikka sopimus oli jo Ässiin.

En usko SaiPalle jäävän tyhjä arpa, jos todella haluavat Ojantakasen kaupata. Ensi kauden sopimus Ässiin ei kuitenkaan takaa sitä, että juuri Ässät miehen loppukaudeksi saisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös