Kuinka iso ja totinen asia musiikki on sinulle?

Kun tässä taas pleijarienkin aikaan nousee musiikista esille enemmän ja vähemmän järkeviä ja tulisia nettivääntöjä on Jatkoaikalaisten aika katsoa peiliin. Kysyn:

Kuinka iso ja totinen asia musiikki on sinulle?

Saattaako sinulle käydä niin että suutut oikeasti kun puheenaiheena on sinulle tärkeä bändi tai artisti? Jaksatko väitellä asiasta? Tyrkytätkö musiikkiasi muille?
Oletko saanut negatiivisia kommentteja kavereiltasi/vastakkaiselta sukupuolelta ottaessasi musiikin tosissaan?
Pyritko välttelemään väittelyä ja vastuuta vetoamalla makuasioihin?
Onko musiikki suosikkijoukkueesi ohella ainoa asia josta provosoidut? Muistatko
sen slovarin kun hait tulevaa puolisoasi tanssimaan, oliko kuinka sysipaska biisi? Häiritseekö huono musiikki ajamistasi, työntekoasi tai seksiä? Pitäisikö volat pistää kovalle eikä hissukoida hiljakseen?

Illan aiheemme musiikki elämäntapana.

Liikaa hyvià vaihtoehtoja, mutta pààdyin toiseksi alimpaan. Toki kuuntelen pààosin CD- levyjà, mutta vinyyleità lòytyy ja sieltà lòytyy suurimmat suosikit.

Itse en tyrkytà suosikkejani kenellekààn. Miksen? Eràs kaverinin kuuluu tàhàn tàllàkin palstalla pààtààn nostavaan CMX:n palvontaleiriin ja jauhaa nàistà sanoituksista ja vastaavista kyllàstymiseen asti. Jos joku haluaa kuunnella tàllaista scheissea se on ihan ok, mutta turha tulla minulle selittàmààn. Edes armoton CMX:n tai muitten hànen suosikki bàndiensà mollaaminen ei auta, aina lòytyy kerrottavaa vaikka Hynysen kalsareiden vàristà. Jotenkin sità on tajunnut, ettà kyllà ne ihmiset yleensà lòytàvàt suosikkinsa ihan itse, eivàtkà he tarvitse minun apuani siinà, kun minàkààn en tarvitse heidàn apuaan etsiessàni hyvàà musiikkia.

Toki musiikista voi ja pitààkin keskustella, mutta yleensà se on huomattavasti hedelmàllisempàà, kun keskustelijat kuuntelevat edes suurinpiirtein samanlaista musiikkia. Jàtetààn se julistaminen jehoville tai muille vastaaville. Tàstà tulikin eràs asia mieleen, ettà miksi joku jatkoajan nicki menee hàmmentàmààn johonkin ketjuun, jos viestit on mallia "ei vois vàhempàà kiinnostaa"?

Musiikki on minulle henki ja elämä, mutta jankutuslinjalle en lähde. Asiallinen keskustelu on hauskaa, mutta jos joku ei tykkää siitä mistä minä niin turha siinä on ruveta hiiltymään. Makuasioista kun ei kannata kiistellä. Huonoa musiikkia kuullessani saattaa alkaa höyry nousemaan korvista (esim.vierailut, joissa on radio Nova tai iskelmäradio päällä), mutta en ala riehumaan tyyliin "vittu pistäkää toi paskakanava kiinni".

Jep, jätinkin mahdollisuuden monivalintaan mikäli omaa kantaa lähellä on useampi kuin yksi vaihtoehto.

KPL: Vastauksena kysymykseesi on kai lähellä vaihtoehto kaksi, veikkaisin että se on yhdistelmä masokismia ja kornia käytöstä.

Kuten arvata saattaa, tämän ketjun syntyperä on Hetken Mielijohteen kyläkaupan takavarastossa, mutta mieleeni muistui vastikään eräs vanha tapaus. 6-7 vuotta sitten tapasin kimalaisen joka oli niin viehättävä että hänen lähestymisensä tuli minulle yllätyksenä. Noh, tilanne eteni nopeasti ja sisälsi kiihkeitä, tulisia ja kitkeriäkin tilanteita. Loppujen lopuksihan tilanne ajautui sitten välirikkoon, mutta mieleeni jäi eräs hänen kämppikselleen tilittämä lause joka herättää vieläkin minussa yhtälailla ylpeyttä, vitutusta ja puolittaisen naurunremakan: "...ja sitten se aina toi niitä omia levyjään."

Hauskoja hetkiä. En ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt olleeni täysin väärässä.

Musiikki on vakava asia. Muutamia juttuja omasta elämästäni.

Konemusiikin ystävänä (toki muutakin kuuntelen) olen joutunut kuulemaan kaikkea mahdollista sontaa siitä miten se ei ole oikeaa musiikkia tai kuka tahansa voi sitä tehdä. Aiemmin siitä asiasta tuli melkein lyöminen, mutta nykyään osaan aika hyvin sellaiset kommentit jättää omaan arvoonsa. Saatan kyllä alentua sitten vastaavasti nälvimään vastapuolen musiikkimakua, oli se sitten ihan mitä tahansa. Harvemmin kuitenkin. En siis jaksa kauan väitellä asiasta.

Kyläpaikoissa minun on aina aivan pakko selata asustajan cd-levyhylly läpi. Jos sieltä löytyy joku sama mitä itselläni on, niin siitä saa mukavan keskusteluaiheen. Jos ollaan kokonaan eri aaltopituuksilla, on parempi sivuuttaa koko aihe.

Kun meillä käy vieraita, niin totta helvetissä yritän tyrkyttää jotain omasta hyllystäni. Pyrin kuitenkin tekemään ainakin aluksi "turvallisia" valintoja soittimeen. Vaivihkaa sitten siirrytään oudompiin biiseihin.

Aina kun menen jonkun autoon, niin katson ensimmäisenä mikä radiokanava on päällä. En sano mitään, mutta kun se melkein aina tuppaa olemaan Nova, niin viimeistään Cherin tai Anna Eriksonin kohdalla nousee savu päästä. Omassa autossani, kuten kotonakin, Nova on kielletty, eikä sitä ole pikavalikoissa lainkaan.

Vinyylit ja C-kasetit kuuluu asiaan siinä missä cd:t tai mp3-tiedostot. Kaikkia tulee kuunneltua. Ja joskus monta tuntia vain ja ainoastaan musiikin parissa. Jännä juttu, miten musiikki on joillekin vain taustaääni, eikä se muuten merkitse mitään. Minulle se on iso osa elämää.

Lähipiirissä on muutamia, joille oma musiikkimaku tuntuu olevan se ainoa totuus. Itselleni asia ei ole niin tärkeä, kunhan minut ja omat suosikkini jätetään rauhaan.

Kyllä musiikki on meikäläiselle yksi suurista asioista. Enemmän se minua kiinnostaa kuin vaikkapa elokuvat, videopelit, shoppailu tai urheilu.

Musiikki soi asunnossani oikeastaan koko ajan, jopa nukkuessanikin. Poppi soi mukavasti niin ruoanlaiton, lukemisen, television kuin seurustelunkin taustalla. Väittäisinpä, että noin 90% valveillaoloajastani musiikkihommelit pyörivät päässäni vähintäänkin alitajunnassani.

Luen kaikkia musiikkilehtiä ja lukemistani kirjoistakin varmaankin puolet sivuavat jotenkin musiikkia. Katson melkein kaikki television musiikkiohjelmat ja netissäkin ihmettelen lähinnä musajuttuja. Sairasta melkeinpä.

Jouduin ruksaamaan useamman vaihtoehdon, tässä ne ovat perusteluineen.

Provosoidun musiikkiasioista vaikka tajuaisin sen olevan hiukan kornia.

Lievästi provosoidunkin, mutta vain silloin, jos vastaväittelijä ei selvästikään tajua mistä puhuu. Se ei minua haittaa, jos joku ei jostain diggaamastani artistista/biisistä pidä, mutta jos dissaamisen syy on aivan väärä, niin silloin saatan pyrkiä tyypin näkemyksiä hieman oikomaan.

Esimerkiksi juuri eilen eräs hyvä tuttavani totesi Rotten Soundin levyn soidessa kaljoittelun taustalla, että tuollaista on varmaan ihan vitun helppo tehdä, eihän tuo ole musiikkia ensinkään tuollainen paahtaminen.

En toki ottanut itseeni, mutta jouduinpa silti toteamaan, että eipä tuollaisen grindcore-pätkeen vetäminen nyt ihan joka urpolta luonnistu ja kyllä tätä ihan musiikkimedioissa säveltaiteena käsitellään. Päädyimme siihen, että Rotiskot ei ole sen tyypin maulle sopivaa musaa ja korkkasimme uudet pullot.

En pysty keskittymään jos kuultava musiikki ei toimi.

Suurin osa läntisessä maailmassa kulutettavasta musiikista on loppujen lopuksi aika yhdentekevää ääntä, joka ei pahemmin edes ärsytä. Suurimman osan ajasta kykenen kyllä toimimaan normaalisti taustamusiikista piittaamatta, mutta voi perkele jos joku nero keksii soittaa todella huonoa musiikkia, kuten vaikka Maroon5:ia tai Club For Fivea (miksi kaikki bändit, joiden nimessä on numero viisi ovat ihan vitun ärsyttäviä, pl. MC5?), niin alan todennäköisesti itkemään ja konseptini sekoavat pahimman kerran. Eli joissan tapauksissa kyllä.

Käyn festareilla ja konserteissa enemmän kuin kiekkomatseissa.

Kevyesti. Johtuu tietenkin siitä, että lätkää on vain talvisin, keikkoja ympäri vuoden. Tosin kaudenkin aikana tulee käytyä keikolla useita kertoja kuukaudessa, matsissa ehkä kerran kuussa. Hienoja tapahtumia molemmat.

Olen tyrkyttänyt musiikkiani kavereilleni, joskus jopa seurustelu-/deittikumppaneille jo aikaisessa vaiheessa

Ex-avovaimolleni tajusin olla tyrkyttämättä yhtään mitään siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa hänen asunnossaan vieraillessani näin levyhyllyssä mm. E-roticin, Puolikuun ja Tommi Läntisen levyt.

Kavereilleni suosittelen hyväksi havaitsemiani yhtyeitä useinkin, tyrkyttämisestä en kuitenkaan puhuisi. Kerronpa heille esim. vaan, että tsekkaapas semmoinen kuin Soilwork kun kerran In Flameskin teikälle putoaa.

Vastaavasti en taas mene Motörhead-paitaiselle kaksisataa kiloiselle partahevarille kehumaan, että onpas PMMP:n uusi sinkku huikea, ehkä sinun kannattaisi ostaa se.

Martti Servoa toki tyrkytän estoitta kaikille tuntemilleni ihmisille.

Voisin sanoa että musiikki on minulle tärkeämpi kuin mikään ns. normaali uskonto.

Vakaumuksellisena ateistina voisin näin väittää olevan.

Musiikki on iso asia, ei ehkä niin helvetin totinen, mutta yksi tärkeimmistä asioista kyllä. Kuuntelen, teen, soitan musiikkia mielläni, puhun siitä mielelläni, luen musiikkilehdistä lähes kaikki mahdolliset jutut... en varmaankaan tyrkytä musiikkia kenellekään, joskus ehkä kehoitan tietynhenkistä jengiä tsekkaamaan jonkun tietyn bändin. Toisaalta sekin vituttaa, jos liian moni diggaa jostain omasta musiikillisesta "löydöstäni". Paskanpuhumisesta esim. suosikkiartisteistani en jaksa (ainakaan enää) edes provosoitua, sillä aivan niinkuin persereikä, jokaisella on myös oma mielipide. Paitsi jostain aivan tyhjäpäisimmästä paskasta ehkä saattaa närkästyä.

Musiikki on äärimmäisen tärkeää minulle.
Kokoajan soi jokin eri soittimissa, paitsi silloin kun pitää kuunnella.
Eli aika harvoin.
Jos joku on nähnyt tai lukenut High Fidelityn.
Leffassa on se Cusack ja Jack Black.
Anyway, rinnastaisin itseni aika pitkälti tuohon Cusackin esittämään päähenkilöön, joka hengittää ja elää elämäänsä musiikin tahtiin.
Ajattelen aina eri tilanteissa minkä biisin haluisin nyt kuulla, liittyen tapahtumaan tai olotilaan. Rinnastan biisejä eri asioihin ja henkilöihin. Esimerkiksi aina kun näen erään kaverini alkaa päässäni soimaan MC5;n Call Me Animal.

Joskus haluisin myös keskustella musiikista, mutta olen liian intohimoinen ja makuni on niin outo, laaja ja sekava ettei kukaan halua osallistua kanssani väittelyihin.
Ainoa mahdollisuus on kun joku tuttavani tulee kysymään jotain tyhjänpäiväistä. Silloinkin juttu karkaa käsistä ja kaikki lopulta joko nukahtavat tai poistuvat.
Myönnän että olen rasittava kun musiikki nousee esiin keskusteluissa. But it's my obsession.

Nojoo. Niin ja jos haluaa mulle vittuilla niin kannattaa tulla arvostelemaan levyjäni tai musiikkimakuani negatiivisesti.
Joskus on ollut lähellä että tapan.

Toisaalta suhteeni moniin artisteihin on hyvinkin läheinen ja pelottavan erikoinen. Joskus melkein hävettää niin ettei asioista aina uskalla puhua. Esimerkin voi saada lukemalla täältä Jatkoajasta Frank Zappa - ketjua.

On aina ollut ja tulee aina olemaan erittäin iso asia elämässäni ! Opinhan puhumaan ja sen myötä laulamaankin, ennenkuin opin kävelemään... :-) Mielileikkini lapsena olivat ns. roolileikit, joissa saattoi kuvitella olevansa joku artisti. Ja sidoin hyppynarua patteriin, jonka leikin olevan mikrofoni ja lauloin oppimiani kappaleita antaumuksella. Suurin haaveeni oli tulla muusikoksi tai tutustua henkilökohtaisesti johonkin idoliini. Ensirakkauteni oli Elvis... :-) Ja huoneeni tietysti aina täynnä kuvia ja julisteita idoleistani. LISÄYS: Teininä jopa " käännytin " siskonikin, joka siihen aikaan oli ns. " discohile ", eikä hän sitä ole katunut, pikemminkin päinvastoin ! Vaikka edelleenkin pitää myös discomusiikista...
Tähän ikään (kohta 36) mennessä mikään ei paljon ole muuttunut... Nyt en enää ketään " käännytä ", mutta kuunnellutan kyllä musiikkejani muille ja puolustan aina suosikkejani edelleen, jos joku heitä mollaa. Tietysti sitä myöskin vanhemmiten on hiukan rauhoittunut villeimmistä vuosistaan, jolloin eli kuin rockstarat ja näytti rockstaralta... Samat musiikit iskevät edelleen, eli rock, hardrock- ja heavy. Pukeutuminenkin lähes sama, eli nahkarotsi, bändipaitoja, krusifiksejä, pääkalloja yms. Olenkin aina vitsaillut, että mummonakin olen " hevari " ja kun kuolen, rokkaan haudassakin niin, että multa pöllyää... :-)
Päivittäin tulee kuunneltua musiikkia lähes tauotta joko radiosta tai omista musiikeistani. JA SITÄ ON PALJON ERI MUODOISSA ! Kasetteja, vinyylejä, CD:itä, VHS-nauhoja, DVD-levyjä, kirjoja jne. Olen musiikin JA NIMENOMAAN ROCK/HEAVY-musiikin suurkuluttaja ja keräilijä. Vieläkin julisteita, kuvia, keräilytavaraa. Keikoilla ja festareilla tullut ja tulee paljon käytyä. Minulla 2 tatuointia, joita aion ottaa vielä ainakin pari lisää ja yksi niistä Ozzyn kuva tai nimilogo. Kuulun myös Ozzyn fanclubiin. En voi itselleni mitään, olen musafriikki ! Musiikki on minulle lähes kuin uskonto. LISÄYS: Aikoinaan kävin laulu- ja kitaratunneillakin ja soitin bassoa harrastelijabändissä. Ne ovat jääneet, vaikka tietysti edelleenkin lauleskelen ja rakastan sitä ! Rakastan musisointia ja musiikin kuuntelua ! Kuten Ozzykin kappaleessaan You can't kill rock and roll laulaa: " Leave me alone don't want your promises no more 'cause rock'n'roll is my religion and my law Won't ever change, may think it's strange You can't kill rock'n'roll it's here to stay... " JUURI NÄIN !!! :-)

Ovelat vaihtoehdot. Useampaan voisi pistää ruksin, tällä kertaa en omistanut yhtään vinyylilevyä.

Viestin lähetti teemu73
Konemusiikin ystävänä (toki muutakin kuuntelen) olen joutunut kuulemaan kaikkea mahdollista sontaa siitä miten se ei ole oikeaa musiikkia tai kuka tahansa voi sitä tehdä.

Kyläpaikoissa minun on aina aivan pakko selata asustajan cd-levyhylly läpi. Jos sieltä löytyy joku sama mitä itselläni on, niin siitä saa mukavan keskusteluaiheen. Jos ollaan kokonaan eri aaltopituuksilla, on parempi sivuuttaa koko aihe.

Kun meillä käy vieraita, niin totta helvetissä yritän tyrkyttää jotain omasta hyllystäni. Pyrin kuitenkin tekemään ainakin aluksi "turvallisia" valintoja soittimeen. Vaivihkaa sitten siirrytään oudompiin biiseihin.

Laajenna klikkaamalla

Jep, tuo levyhyllyn läpikäyminen on yksi helpoimpia tapoja tappaa hetki sitä vaikeaa hiljaisuutta, etenkin jos puheenaiheet ovat tiukassa. Jos tapahtumaan sisältyy alkoholinkäyttöä, hah, senhän tuntee jo luuytimessään kuinka parin tunnin päästä yhdessä huudatetaan jotain suosikkilevyä siinä volyymien riskirajoilla: "Äh, anna mennä vaan, ei ne naapurit mitään sano!"

Tuo "turvallisten" biisien tyrkyttäminen on tuttua, hauskaa touhua...ensin tosiaan haetaan varmoja osumia ja sitten sujautetaan pixejä. Ns. kotopuolen sell-out.

Tuli tuosta konemusiikista mieleen - klassisen rokin ystävänä tulee tietysti fjoosan perässä juostua paikassa kuin paikassa, ainahan sitä menee kuitenkin diskoyökerhoihin, vaikka hyvää, kunnon dj:n soittamaa kone- ja tanssimusiikkia kuulee harvoin.

Niin, olisi hauska kuulla jos jollain pienen ikänsä klubeja selanneella armandvanheldenillä, ts. konemusiikin ystävällä olisikin joskus sattunut yhtäkkiä tarve tai fetissi löytää kaljaa kaatava, kookas, nahkatakkinen metallikarju/naaras ja tämä olisi ajanut kyseisen tarpeessa olevan henkilön oikein kunnon rockluolaan tai keikalle?

Kuinka pitkälle (keikalle, paikkaan, kuuntelemaan) porukka yleensäkin on musiikkiasioissa joutunut venymään vain sen yhden asian takia?

Viestin lähetti Mielikuvitushahmo
Lähipiirissä on muutamia, joille oma musiikkimaku tuntuu olevan se ainoa totuus. Itselleni asia ei ole niin tärkeä, kunhan minut ja omat suosikkini jätetään rauhaan.

Laajenna klikkaamalla

HA! Toisen lauseen loppu on ankara.

Viestin lähetti yellow
Makuasioista kun ei kannata kiistellä. Huonoa musiikkia kuullessani saattaa alkaa höyry nousemaan korvista (esim.vierailut, joissa on radio Nova tai iskelmäradio päällä), mutta en ala riehumaan tyyliin "vittu pistäkää toi paskakanava kiinni".

Laajenna klikkaamalla

Sopiiko kysellä ikääsi, ts. missä vaiheessa elämääsi huomasit päässeesi sen pahimman punaisen näkemisen yli, oletko kenties opiskellut itämaisia uskontoja pystyäksesi keskittymään olennaiseen? Viestisi sisältää joka tapauksessa hyvää karmaa.

"Makuasioista ei kannata kiistellä"...hmm, ketjussa on kyllä mainittu jo aika selviäkin tapauksia kuten Tommi Läntinen...ehkä asia on niin että olet oikeassa, mutta on olemassa henkilöitä joilla ei ole sitten minkäänlaista makua. Läntisellä nyt ei pitäisi olla oikeutta edes avata suutaan, kattellaan sitä Tommin oikeutta elää myöhemmin.

Viestin lähetti cosmic_rodeo
Musiikki soi asunnossani oikeastaan koko ajan, jopa nukkuessanikin. Poppi soi mukavasti niin ruoanlaiton, lukemisen, television kuin seurustelunkin taustalla. Väittäisinpä, että noin 90% valveillaoloajastani musiikkihommelit pyörivät päässäni vähintäänkin alitajunnassani.

En pysty keskittymään jos kuultava musiikki ei toimi.

Suurin osa läntisessä maailmassa kulutettavasta musiikista on loppujen lopuksi aika yhdentekevää ääntä, joka ei pahemmin edes ärsytä.

Martti Servoa toki tyrkytän estoitta kaikille tuntemilleni ihmisille.

Voisin sanoa että musiikki on minulle tärkeämpi kuin mikään ns. normaali uskonto.

Vakaumuksellisena ateistina voisin näin väittää olevan.

Laajenna klikkaamalla

Tässä oli paljon samaistumisen aihetta. Itse olen huomannut myös sen että usein ihmiset, tapahtumat paikat tuovat mieleen jonkin tietyn biisin. Joskus sitten oppii pitemmän päälle että itseasiassa tuo biisi on huomattavasti parempi, suurempi, rakkaampi tai/ja tärkeämpi kuin tuo kohde joka aiheutti assosiaation.

Hyvin tehtyä roskaa, poppia jolla ei muuta haettukaan a'la Kylie, onkin toki helpompi kuunnella ja mennä taustamölynä. Ehkä pahimmat vitutukset aiheuttaakin se ns. semi-paska, eli on yritetty tehdä rankkaa musiikkia, kovaa rokkia, mutta on jätetty muutama vinyyli kuuntelematta kunnolla ja tuloksena on sitä samaa tekorankkaa paskaa mitä ne kaikki muutkin 95 % nykyään tekee. Ei estä silti radiosoittoa ja siitäkös me kärsimme. Myös huono uusi iskelmämusiikki on kidutusta ihmiselle joka kuunteli lapsena Olavi Virtaa, Junnu Vainiota ja Tapsa Rautavaaraa.

Martti Servo - mies jolla on pelkästään biisien niminä otsikkoja kuten "Kyllösen Pentti", "Martinlaakson Pellavapää", "Ufo tarjosi kaakaot", "Hissun kissun Lissuun" ja "Saako pörssistä kottia?" ei voi olla huono eikä paha ihmiskunnalle. Suosittelen kaikille annosta Servoa aina silloin tällöin.

Viestin lähetti BigRedBob
Musiikki on iso asia, ei ehkä niin helvetin totinen, mutta yksi tärkeimmistä asioista kyllä. Kuuntelen, teen, soitan musiikkia mielläni, puhun siitä mielelläni, luen musiikkilehdistä lähes kaikki mahdolliset jutut... en varmaankaan tyrkytä musiikkia kenellekään, joskus ehkä kehoitan tietynhenkistä jengiä tsekkaamaan jonkun tietyn bändin.

Laajenna klikkaamalla

Kyllä! Oikein. Samalla joskus toivoisi itsekin notta malttaisi keskittyä kouluhommiin ja työhön vastaavalla antaumuksella...if only.

Viestin lähetti Köntsä
Joskus haluisin myös keskustella musiikista, mutta olen liian intohimoinen ja makuni on niin outo, laaja ja sekava ettei kukaan halua osallistua kanssani väittelyihin.
Ainoa mahdollisuus on kun joku tuttavani tulee kysymään jotain tyhjänpäiväistä. Silloinkin juttu karkaa käsistä ja kaikki lopulta joko nukahtavat tai poistuvat.
Myönnän että olen rasittava kun musiikki nousee esiin keskusteluissa. But it's my obsession.

Nojoo. Niin ja jos haluaa mulle vittuilla niin kannattaa tulla arvostelemaan levyjäni tai musiikkimakuani negatiivisesti.
Joskus on ollut lähellä että tapan.

Laajenna klikkaamalla

Joskus myös toivoisi että ihmiset ymmärtäisivät kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Vituttaa suunnattomasti jos joku suhtautuu ylimielisesti ja halveksuvasti siihen että oikeasti eläytyy ja välittää musiikista ja levyistään.

Viestin lähetti Redalert
Tähän ikään (kohta 36) mennessä mikään ei paljon ole muuttunut... Nyt en enää ketään " käännytä ", mutta kuunnellutan kyllä musiikkejani muille ja puolustan aina suosikkejani edelleen, jos joku heitä mollaa. Tietysti sitä myöskin vanhemmiten on hiukan rauhoittunut villeimmistä vuosistaan, jolloin eli kuin rockstarat ja näytti rockstaralta... Samat musiikit iskevät edelleen, eli rock, hardrock- ja heavy. Pukeutuminenkin lähes sama, eli nahkarotsi, bändipaitoja, krusifiksejä, pääkalloja yms. Olenkin aina vitsaillut, että mummonakin olen " hevari " ja kun kuolen, rokkaan haudassakin niin, että multa pöllyää... :-)

Laajenna klikkaamalla

Kun nyt asiaa muistelee niin omalla kohdallani ensimmäiseksi esikuvaksi taisi nousta Brian May. Ei tainnut levylautaselle osua silloin isommin uskottavia naisartisteja, lapsuudessa kun heräili kuuntelemaan klassista rokkia jne., se naistarjonta jäi popin Samantha Foxin ja Sabrinojen puolelle. Onneksi on nykyään The Donnas, Melissa Auf Der Maur, rokkinaisia joiden kanssa pikku jokiristeily ja viskidrinkki vatsan (naisen vatsan) päältä nuoltuna voisi jopa maistua. Tai kaksi.

Muista silti yksi juttu - sinusta tulisi ja tulee varmasti loistava rokkimamma mutta älä suunnittele sen pidemmälle, kattellaas nyt ehtiiko sitä elää sinne mummouteen/pappauteen asti ennen kuin mustasukkainen bändäri ampuu Lontoolaisen pankin edustalla.

Musiikki on helvetin tärkeä juttu mulle. Suuri osa vapaa-ajasta tulee soitettua kitaraa ja väsättyä omiakin biisejä. Myöskin aina, kun tässä koneella istuskelen ja teen mitä milloinkin, musiikki pauhaa taustalla (nyt soi Destructionin Curse the Gods). Harrastuksena musiikki on erittäin hyvä, joskin myös kallis. Maaliskuun puolen välin jälkeen on rahaa mennyt musiikkiin ~850€. Mutta kun ajattelee, mihin muuhunkaan rahani laittaisin?

Saattaako sinulle käydä niin että suutut oikeasti kun puheenaiheena on sinulle tärkeä bändi tai artisti?

Laajenna klikkaamalla

Samoilla linjoilla kuin cosmic_rodeo. Se ei haittaa, jos joku ei diggaile samoista bändeistä tai samasta genrestä kuin minä, mutta jos musiikkia tullaan arvostelemaan tai haukkumaan ilman minkäänlaisia perusteita, se saa minut hermostumaan.

Jaksatko väitellä asiasta?

Laajenna klikkaamalla

Kyllä ja kuinka kauan vain.

Tyrkytätkö musiikkiasi muille?

Laajenna klikkaamalla

Kuulemma liiaksikin, mutta minkäs sille mahtaa, hyvän asian puolesta! ;)

Oletko saanut negatiivisia kommentteja kavereiltasi/vastakkaiselta sukupuolelta ottaessasi musiikin tosissaan?

Laajenna klikkaamalla

Useastikin kuulen, että eikö minulla pyöri mikään muu päässäni kuin musiikki ja useasti olen myös vastannut, että ei juuri tällä hetkellä ainakaan. Jotkut tytöt tykkäävät, ja toiset taas pitävät friikkinä.

Olen vuosien mittaan havainnut, että minulla on täydellinen musiikkimaku: olen ystävä- ja tuttavapiirissäni ainoa, joka pitää kaikista niistä hyvistä bändeistä ja artisteista, joista pidän.

Viestin lähetti Maple Leaf
Olen vuosien mittaan havainnut, että minulla on täydellinen musiikkimaku: olen ystävä- ja tuttavapiirissäni ainoa, joka pitää kaikista niistä hyvistä bändeistä ja artisteista, joista pidän.

Laajenna klikkaamalla

Nostetaanpa taas MINUA ylös ja katsellaan jos joku haluaisi vielä sanoa pari sanaa.

Pari lisäkysymystä:

- Mitä kumppanisi kuuntelee? Onko sillä väliä?
- Onko musiikkitapahtuma (usein) auttanut sinua löytämään seksiä? Oletko tavannut vastakkaista/samaa sukupuolta (ei diskriminoida täällä) olevan kähmittävän diskossa/konsertissa/festareilla? Oliko alkoholilla osuutta asiaan, vai riittikö se että hänenkin mielestä Bruce on ainoa oikea Iron Maiden-solisti vaikke se Paulkaan mikään huono ole?
- Onko musiikkimakusi yhdistynyt kumppanisi kanssa, vuosien mittaan?
- Oletko mennyt tapahtumiin joissa soitetaan vastenmielistäkin musiikkia, ihan vain p-touhujen perässä?

Herr Doktor tiedustelee.

Ilman musiikkia olisin paljon tyhjempi ihminen. Vaikea edes ajatella moista.
Pienestä asti on tullut kuunneltua suomirockia ja -punkkia, teininä tuli sitten metalli mukaan kuvioihin. Ja päivääkään en vaihtaisi pois!

Goldenawe taisi tuossa kysellä jotain puoliskon vaikutuksesta musiikkimakuun. Allekirjoittaneelle aukesi tie raskaamman musiikin luokse exän kautta. Joten iso kiitos hänelle siitä :)

Taisipi myöskin kysellä kähmittävien löytämisestä keikoilla. On kait niitäkin löytynyt... Mutta Kotiteollisuuden keikoissa on se hyvä puoli, ettei edes tarvitse etsiä, oli sitten millaisessa puutteessa tahansa. Kun pikkupöksyt kostuu ja polvet meinaa pettää saman tien kun herra Hynynen saapuu lavalle :) Ei sen jälkeen tule mieleenkään etsiä ketään körilästä. Kyllä sitä ihan tyytyväisenä menee yksin kotiin leikkimään :D

Tosin tämä taitaisi sopia ennemmin johonkin maailman seksikkäin mies-ketjuun...

Allekirjoittaneelle musiikki on melkeinpä elämäntapa tai pakkomielle. Kuuntelen päivittäin tuntitolkulla musiikkia. Tykkään keskustella ja väitellä musiikista. Paras tapa purkaa stressiä tai vitutusta on soittaa oikealla pianolla muutama tunti putkeen tai mennä bänditreeneihin. Jos olen paikassa, missä on pakko olla hiljaa, mutta ei ole mitään tekemistä (eli esimerkiksi tylsissä kokouksissa) mietin usein uusia biisien lyriikoita tai joskus harvoin kypsyttelen jonkun sävelen ideaa. Jatkoajan ohella surffailen hyvinkin pitkälti musiikkisivuilla, kuten Mikseri.net, Rokkizine.com, Rockmusica.net, Noise.fi etc.

Oikeastaan ilman musiikkia minulla ei olisi elämää. Tylsän insinöörityön ohelle tarvitsee väkisinkin luovan harrastuksen. Bänditoiminta on itselleni sellainen. En tahdo siitä ikinä ammattia, vaan haluan vaan soitella sellaista musiikkia, josta itse pidän. Samaa mieltä ovat myös bändikaverit. Yksi toistaiseksi melko amatöörimäinen levy on takana ja toinen (toivottavasti parempilaatuinen) tehdään kesällä. Tästä levystä tullee entistä enemmän mainstreamestä poikkeavaa.

Oikeastaan suhtaudun paradoksaalisesti omaan musiikkiini. Toisaalta minulle on aivan sama, mitä muut ajattelevat musiikista, mutta toisaalta seuraan ajoittain melkein paranoidisti anonyymiä palautetta, jota olemme saaneet kappaleistamme.

Oma musiikkimakuni kattaa aika laajan skaalan, mutta suurimpia suosikeita ovat ns. tekotaiteellista paskaa soittavat kotimaiset artistit, kuten Ismo Alanko, CMX, YUP tai vaikkapa Maj Karman Kauniit Kuvat. Myös moni raskaampi kotimainen rock-yhtye iskee, kuten esimerkiksi Kotiteollisuus ja Rautakello. Toisaalta levyhyllystäni löytyy myös esimerkiksi Eppu Normaalia, Ultra Brata ja Vesa-Matti Loiria. Ulkomaalaisesta tarjonnasta vastaavat Queen, Beatles, Red Hot Chili Peppers ja Frank Zappa. Näiden lisäksi olen alkanut seuraamaan muita Underground-bändejä ja täytyy suositella tätä musiikkimaailmaa muillekin radiopaskaan kyllästyneille. Underground-bändit voivat vielä ilman kaupallisia paineita ollessaan tehdä omanlaistaan musiikkia ja sen vuoksi joukosta saattaa löytyä oikeita helmiäkin.

Niin, ja lisäksi itselläni on sellainen outo perversio, että keräilen helvetisti huonoa musiikkia. Toisinaan menen niin pitkälle, että parin kaverin kanssa väsäämme mahdollisimman karmivalta kuulostavaa materiaalia.

Musiikki on minulle elämää tärkeämpi. Ilman sitä ei voi elää. Musiikkimakuni rajoittuu raskaamman rokin puolelle ja rajan ylityksenä voisi pitää Guns N` Rosesia - jos näin voisi sanoa. Lähinnä bändeista ajateltuna mieleen tulee tietenkin Sentenced, mutta myös muita loistavia bändejä on olemassa:

Type O Negative
Poisonblack
Metallica [lähinnä vanhempi]
Negative
Samael
Sepultura
.
.
.
...Näin puolenkymmentä laitettuna. Tokihan listaan sopii myös muita mahtavia bändejä, mutta typeryyttäni en nyt muista enempää.

Hmm, ehkä rajan ylityksenä - ehkä liiallisenakin semmoisena - voitaneen pitää myös Rocky-elokuvien musiikkia, joita mielellään kuuntelee treenatessa. Sentenced on kuitenkin tähänkin tarkoitukseen se ehdoton.

Viestin lähetti Evenuel
Taisipi myöskin kysellä kähmittävien löytämisestä keikoilla. On kait niitäkin löytynyt... Mutta Kotiteollisuuden keikoissa on se hyvä puoli, ettei edes tarvitse etsiä, oli sitten millaisessa puutteessa tahansa. Kun pikkupöksyt kostuu ja polvet meinaa pettää saman tien kun herra Hynynen saapuu lavalle :) Ei sen jälkeen tule mieleenkään etsiä ketään körilästä. Kyllä sitä ihan tyytyväisenä menee yksin kotiin leikkimään :D

Laajenna klikkaamalla

Kiitos vihjeestä. Tietääpähän sitten antaa itsekin punaisen parran kasvaa, tällä hetkellä ei ole kuin tällaiset jenkkiläisen rekkakuskin viiksi/pikkupartatouhua.

Viestin lähetti Sistis

Oikeastaan suhtaudun paradoksaalisesti omaan musiikkiini. Toisaalta minulle on aivan sama, mitä muut ajattelevat musiikista, mutta toisaalta seuraan ajoittain melkein paranoidisti anonyymiä palautetta, jota olemme saaneet kappaleistamme.

Laajenna klikkaamalla

Aivan...joka tapauksessa on niin helvetin hieno tunne tehdä musiikkia ja päästä siihen mikrofonin tai instrumentin varteen. Vaikka pelkästään omaksi ilokseen...toki keikan jälkeen pussailevat tytöt ovat sinänsä aika reilu plussa vaikkei tässä mitään slovareita vedetäkään.

Btw, miksi sitä pitää olla insinööri jossain rakennusalalla vuonna 2005 Suomessa...miksen minä ole ensimmäisen Van Halen-levyn sound engineer Kaliforniassa silloin 70-luvun loppupuolella...

Viestin lähetti goldenawe
Kiitos vihjeestä. Tietääpähän sitten antaa itsekin punaisen parran kasvaa, tällä hetkellä ei ole kuin tällaiset jenkkiläisen rekkakuskin viiksi/pikkupartatouhua.

Laajenna klikkaamalla

Ole hyvä vainen. On aina ilo auttaa nuoria miehiä pimperon metsästyksessä.

Mutta takaisin itse aiheeseen (hä? eikö musiikissa olekaan kyse pelkästään piparin saamisesta?)... Unohtuipa tuossa aiemmassa viestissä mainita, että onhan se musiikki iso juttu muutoinkin kuin sujuvan kuuntelun saralla. Itse pienestä asti pimputtanut pianoa, taisin tuossa 11 vuotta sitten oppia oikein nuoteistakin soittamaan. Ja kaikki tämä rakkaan isosiskon lempeällä opastuksella. ("Mitä vittua sä nyt teet saatanan idiootti? Etkö sä nyt noin helppoa juttua tajua? Se menee näin...")
Koulussa pakollisesta nokkahuilun soittamisesta innostuin jonkunverran, soitettiinpa oikein joulujuhlassakin joku laulu kaden nokkahuilun ja pianon voimin.

Yläasteella tulikin sitten kuvioihin rummut. Kun vielä jonain päivänä saisi itselleenkin ostettua kunnon setin. Tai edes jonkinlaisen.
Perustettiin yhden kaverin kanssa tuossa pari vuotta sitten punkbändi nimelta Das Kapital. Hän soittaa kitaraa (osaisko yhden soinnun) ja minä hänen väsäämää rumpua. Ajateltiin tehdä debyyttikeikka tuolla Hämeenpuistossa. Viereen kyltti "Lopetamme vasta kun saamme kasaan 20€". Ja sitten kaljalle.

Kitaraakin olisi kiva oppia soittamaan - sitä kun on astetta helpompi roudata mukana kuin pianoa.
Olisiko vapaaehtoisia opettamaan? *hymyää vastustamattomasti*

Niin olen enemmän äijä kuin nuori mies ja eihän minun tarvitse mitään pimperoa metsästää, sitä vain joskus tulee välillä, sitä kun ei omalle loppumattomalle vetovoimalleen tällainen kaunis kaveri mitään mahda. "En saa kaikkia naisia keitä haluan, saan ne naiset jotka haluavat minua!"

Kitaran soitossa en osaa auttaa muuta kuin Beatlesin "I'll follow the sun"-biisin soolon verran, mutta järjestän sinut vaikka tuon Espanjan tulevan metallin supertähden, aikanaan samassa poppoossa kanssani soittaneen Josen opastukseen. Tyyli ja kommentointi on vähän samaa kuin siskollasi, mutta kyllä se äijä soittaa osaa.

Kiitos kovasti. Minä olen jo pienen ikäni aikana kerinnyt tottumaan sen kaltaiseen kommentointiin. Ei ole pikkusiskon osa helppo, ei.
Mutta nykyään on jo oppilas mennyt mestarin ohi, sisko kun kyselee minulta neuvoja. Kiusaus kostaa kokemaani vääryttää on ollut suuri, mutta olen ainakin tähän asti pystynyt nousemaan sen yläpuolelle. Tai sitten vaan olen ollut niin tyhmä, etten sillä hetkellä ole tajunnut hyvää saumaa pistää vahinkoa eteenpäin.

Eikös olekin rankkaa elää sellaisen vetovoiman kanssa? Ei sillä että minä siitä mitään tietäisin, mutta kaverit ovat puhuneet. Minun vetovoimani kun rajoittuu sellaisiin 50v äijiin, jotka tulevat hirveässä sössötystuubassa avautumaan ja kertomaan elämän tarinaansa. Olin sitten tiskin kummalla puolen tahansa. Harmi, että hokasin vasta viime kesänä ostaa sellaisen "Mua ei kiinnosta"-paidan. Se toimi. Ehkä tosin liiankin hyvin.