Salibandyketju

Yritin hakea tästä osiosta jo olemassa olevaa ketjua, mutta en löytänyt. Jos sellainen jo oli, saa vapaasti yhdistää.

Tuli mieleeni tuossa eilen lepakkovuoroltamme(21-22) palattua siinä kymmenen jälkeen, että olisi kiva jakaa kokemuksia tästä rakkaasta harrastuksestani muidenkin palstalaisten kanssa. Muistaakseni jonkun tutkimuksenkin mukaan salibandy, tai siis sen teiniversio sähly oli suosituin peli nuorison keskuudessa. Ja ainakin omana kouluaikana tämä piti paikkansa. Aina, jos opettaja antoi valita lajin, ei tarvinnut pelätä, että salissa olisi pelattu koripalloa tms. Sähly oli ykkösvalinta. Suurella kunnioituksella muistelen myös 5.-6. luokan opettajaamme. Kerran viikossa tämä jostain asioista moitittukin ope viitsi kuitenkin olla meidän junttien kanssa tunnin pidempään, ja valvoa/tuomaroida meidän pelejä koulun päättymisen jälkeen. Olihan se peli sellaista perushakkaamista vielä silloin, mutta ei sieltä nyt ketään lekurille joutunut.

Seurakuntammekin yksi toimintamuoto oli sähly, ja meillä oli ihan kivaa yhdessä, ja siellä kävi ihan mukavia tyyppejä seurakunnan ulkopuoleltakin. Itse olin silloin juuri menossa yläasteelle ja vuoro oli meillä muistaakseni ainakin pari vuotta. Noihin aikoihin innostuin maalivahdin hommista. Futiksessa olen aina tykännyt olla maalissa, mutta jotenkin salibandyveskarin hommatkin alkoivat kiinnostaa. Kyllähän siitä hyvä fiilis jäi, kun yläastejannuna välillä ehti ihan aikamiestenkin vetojen tielle. Ja yksi vinkki kaikille veskareille, kokeilkaa joskus maalivahdin hommia salibandyssä katulätkäveskarin varusteilla (hanska, kilpi, polkkarit..). Se on todella siistiä.

Nyt olen parin vuoden ajan käynyt vanhojen lukiokavereiden pitämällä vuorolla, ja meidän peli on siistiä, vaikkei nyt ehkä ihan salibandysääntöjen kriteereitä täytäkään. Viime kausi meni puolustajan roolissa, ja mikään ei ole ihanampaa siinä roolissa kuin päästä pelisilmällä katkomaan vastustajan pitkä syöttö ja siitä läpi tai ylivoimahyökkäykseen. Se oli ihan kiva rooli sekin, mutta vasta tällä "kaudella" olen päässyt omaan rooliini. Toinen vakikassareista lähti inttiin, joten paikka avautui minulle. Heti kauden aluksi sain maalivahdin varusteet (kypärä, polvisuojat, paita, housut) 30 eurolla. Mieti, mikä hinta, se maski on ollut uutena jo varmaan lähempänä satasta kuin viittäkymmentä euroa.

Ja se, mikä on yksi tärkeimmistä tekijöistä mielestäni, on joukkuehenki. Esimerkiksi eilen en ollut ihan omalla tasollani (jonka sampiokin näki kevään turnauksessa), itseäkin jäi ärsyttämään. Mutta on loistavaa, kun kavereilta saa palautteen kannustavana ja silti rehellisenä. Tiedän omat heikkouteni, ja tiesin, miksi eilen meni osittain penkin alle. Kivaa oli joka tapauksessa, enkä ole ainoa, jolla ei tässä vaiheessa syksyä kulje vielä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Mitään huippuja meillä ei ole, mutta jotkut ovat sen verran joukkueessakin pelanneita, että tulee siellä melko tasokkaitakin vetoja. Esim. eilen yksi tällainen kaveri vetäisi about 10 metrin päästä kohti alakulmaa niin täydellisen vedon, ettei mitään rajaa. Vaistosin sen kulun oikein ja venytin, mutta tolppaan se lopulta kilahti. Yksi ongelma itselläni on lähes sadan kilon elopaino. Ei se pelkästään huono asia ole, mutta notkeus vähän kärsii.

Toinen ongelma on pelityylini. Minulla on selkeä tekniikkaongelma, josta on päästävä eroon, eilen sanoinkin, että viikko sitten muistin sen paremmin ja pelinikin oli silloin toisennäköistä. Jos lätkäpuolelta mallia haetaan(siis torjuntatyylille, EI PELITAIDOILLE), niin ehkä Nurmisen Pasi oli lähimpänä. Pasilla oli semmoista terrierimäistä taistelumeininkiä, ja sellaisen itsekin yrittää saada päälle. Voin olla väärässäkin, mutta mielestäni suomalaisista maalivahdeista Nupella oli vähiten mitään selkeää nimettyä torjuntatyyliä.

Tämä oli tämmöinen avautuminen.

Aivan loistava ketjunavaus. Itsekin tunnustaudun säbäilijäksi, kymmenkunta vuotta on tullut höntsäiltyä. Homma lähti, kun kavereiden kanssa perustettiin 12-13-vuotiaana jengi. Ihan vaan pelailtiin huvikseen ja sitten ihan huomaamatta homma muuttui iän myötä vähän vakavammaksi.

Omalle luonteelleni ei oikein sovi mikään muu paikka kuin sniper-laituri. Maalinteko on veressä. Varsinkin junnuna olin niin itsekäs kuin voi olla, ja tärkeintä oli vain saada komeat pistesaldot, mistä tietysti kilpailtiin verissä päin ketjukavereiden kanssa. Parasta oli, kun sai syötön joltain pakilta ylös, ajoi itsekkäästi vetopaikalle ja rannasi yläpeltiin, ilman että kumpikaan ketjukavereista sai syöttöpinnaa;) No, pientä väritystä mutta kuitenkin. Myöhäisemällä iällä näin vanhana on huomannut, että kädet ei sitten ihan niin maagiset olekaan, ja löysin itseni paskaduunarin roolista ja enimmäkseen myös filapenkilta. Nyt on pieni kyllästyminen koko lajiin päällä.

Kaveriporukkani koostuu laajalti myös jääkiekkoilijoista ja jalkapalloilijoista, ja heidän joukostaan olen saanut monta "nimeä" harrastukseni johdosta: gay, lippatukka, sählyhomo, ja ehkä pahimpana viimeisin - salibandypelaaja.

Edit: Kirjoitusvirheet pois.

peruspata kirjoitti:

Yksi ongelma itselläni on lähes sadan kilon elopaino. Ei se pelkästään huono asia ole, mutta notkeus vähän kärsii.

Laajenna klikkaamalla

Itse kyllä näkisin, että tuollaisesta massasta on lähinnä hyötyä esim. spagaatia tehdessä.

Salibandy on hauska laji. Olosuhteiden pakosta olen viimeaikoina joutunut vain sellaiselle pelipaikalle, josta en kovin erikoisesti välitä, eli puolustajaksi. Ja vielä vasempaan laitaan. Ei minulla puolustajan tehtäviä vastaan sinänsä mitään ole, ne eivät vain ole ominta osaamistani (jos minun taidoillani voidaan osaamisesta puhuakaan). Oikea laituri on kuitenkin paikka, jota pelatessani olen parhaimmillani. Jos keskellä on vielä kelpo pelintekijä tai edes kohtalaisella pelisilmällä varustettu hyökkääjä, pääsevät muutamat vahvuuteni esiin. Nimittäin hitaudestani huolimatta osaan hakeutua hyviin tekopaikkoihin ja osaan myös lukea peliä jonkun verran. Sen sijaan käteni eivät ole kovin pehmeät, pelintekijäksi minusta ei ole. Tykkään karvata, rouhia ja laukoa sekä hakeutua paikkoihin ja pelata paikkoja syöttelemällä, siinä minun säbäni tiivistettynä. Suurimman nautinnon saan niistä harvoista hetkistä, kun saan peipattua koko puolustuksen ja harhautukseni päätyvät vielä maaliin, tai sitten siitä, kun onnistuneiden syöttöjen jälkeen saan tarjota jollekulle tekopaikan.

Tämä sikäli itselleni ajankohtainen ketju, että olen suunnitellut aloittavani salibandyn pelaamisen nyt varmaan tässä syksyn aikana. Laji ei muuten lainkaan tuttu, ainoastaan siskoni kautta olen siihen jonkin verran tutustunut. Hän kun on pelannut sitä jo pitkään. Olen käynyt katsomassa muutamaa matsia paikan päällä ja tv:stäkin tullut joskus seurattua. (HIFK tottakai ! :-) Itse en ole koskaan sitä pelannut... Nytpä pitää ottaa vähän selvää kyseisestä lajista ja ennenkaikkea siitä, millainen maila olisi minulle hyvä yms. Ja ihan puhtaasti harrastelija pohjalta aion alkaa pelaamaan. Vain omaksi iloksi ja kunnon ylläpitämiseksi. Ei mitään totista touhua... Eihän tällainen " vanha akka " pystyisikään moiseen. :-) Uskon, että tulen innostumaan lajista !

Loistava laji pelata, melko tylsä laji seurata. Itse on tullut höylättyä kohta kymmenisen vuotta eri tasoilla. Viimeiset vuodet kolmosessa ja paikkahan on tietty kaappisentteri. Kuntoilumuotona todella hauskaa, joten suosittelen ehdottomasti kaikille taitoihin katsomatta. Ainoana miinuksena nuo jo aiemminkin mainitut loukkaantumiset. Kovassa vauhdissa on monesti polvet ja nilkat kovilla.

Myös siitä hauska laji, että lajin nuoresta luonteesta johtuen on vielä mahdollista nousta suoraan alasarjoista ykkösdivariin ja siitä vuoden päästä vielä liigaan. Tunnen parikin tällaista tapausta. Lätkässä ei tuollainen "uranousu" ole mitenkään mahdollista. Tosin lajeja ei sinänsä voi verrata, koska saba on lajina vielä kuitenkin lätkään verrattuna lapsenkengissä.

Kymmenisen vuotta on tullut ko.lajia pelailtua. Hieno laji kaikenkaikkiaan, pysyy hyvässä kunnossa ja peli itsessään on perin vauhdikasta. Itse olen puhdas pisteiden/maalintekijä. Jos häkkejä ei synny, ei sitten juuri mitään muutakaan. Paitsi aika rumia otteita aika ajoin..:). Puolustuspelissä olen aika heikko. Koska olen aika pienikokoinen, lätkän peluu ei tule kysymykseen, mutta salibandy sopii kuin nakutettu.

Onhan tuota tullut tahkottua... hmmm 15 vuotta (onko siitä aloituksesta tosiaan jo noin kauan?). SM-kulta löytyy junioripuolelta ja miesten peleissä on tullut aikanaan pelailtua muutama kausi divarissa. Nykyisin sitten ihan puhtaasti kaveriporukalla tuolla mutasarjassa (4. tai 5. divari, en ole varma eikä edes kiinnosta). Pelipaikoista kokemusta on kaikista, junnuna pelasin osan matseista maalissa ja osan hyökkääjänä, maalivahdin ura loppui sitten polvileikkaukseen. Divarissa tuli pelattua vasemassa laidassa ja pakkina, nykyisin sitten sentterinä. Ajattelin kyllä pelata ensi kauden taas pakkina, kun ei tahdo kunto riittää sentterin paikalle enää. Tärkeintähän on voittaa joukkueen sisäinen pistepörssi vuosi vuoden jälkeen...

Minä olen tahkonnut salibandya tuolta 90-luvulta lähtien eräässä suurehkossa Helsinkiläisessä seurassa. Päivääkään en vaihtaisi lajin parista pois. Upeita voittoja, kirveleviä tappioita ja vaikka mitä on koettu, sokerina pohjalla tietysti tiukkatahtiset junnuturnaukset tuolla ruottinmaalla. Kiekkoon ei koskaan ollut varaa, joten salibandy oli luonnollinen vaihtoehto pelien samankaltaisen statuksen ja sääntöjen takia. Tietenkin aina saa kuulla noita juttuja pelin vähäisestä fyysisyydestä, mutta myös koripalloa ja jalkapalloa pelanneena voin sanoa, että ihan yhtä fyysinen ellei jopa fyysisempi laji salibandy on.

Meikäläinen on pelannut uran aikana kaikkia paikkoja paitsi maalissa. Junnuna halusin olla pakki ja pelasinkin monta vuotta joka toista vaihtoa ykkösketjun alla, alivoimassa oman maalin edessä ja ylivoimassa viivassa. Sitten uusien valmentajien sekä joukkuefuusion seurauksena siirryin laitahyökkääjäksi, mikä on minulle maski- ja hyökkäyskulmapelaamisen sekä tietenkin maalinteon takia todella rakas tontti. Kokeilin siipiäni myös välillä sentterinä pakkitaustani ansiosta mutta joukkueeni laajan sentteritarjonnan vuoksi siirryin takaisin laidalle "Jaromir Jagriksi" ja sillä tiellä olen tänäkin päivänä.

Upea laji, ei voi muuta sanoa.

Mahtavuutta

Mainio laji, mainio ketju. Itse olen pelannut siitä asti kun koulun penkille istahdin. Eli jotain 12 vuotta. Happeeseen olisi pitänyt liittyä jo silloin junnuna, mutta se jotenkin jäi. Liekö syynä ollut sitten lisenssin kalleus vai mikä. No, enpä ole tähän päivään mennessä saanut aikaiseksi joukkueeseen menoa kun on ollut mahdollista tahkota tätä lajia tarpeeksi muutenkin. Parhaimmillaan on ollut sellaista viittä vuoroa viikossa, kun kaikki koulun vuorot lasketaan ja kavereitten kautta on päässyt lyöttäytymään joihinkin sakkeihin mukaan. Olen käynyt erään vitosdivariporukan kanssa niiden vuorolla ja mukana on pysynyt hyvin.

Kaikki alkoi seurakunnan kerhosta silloin 90-luvun alkupuolella ja sama kerho jatkuu edelleen. Alkuaikojen porukasta on vielä muutamia jäljellä ja tunnelma on aina katossa kun kerho kruunaa viikon. Nykyisen porukan vakiinnuttua muutama vuosi sitten olemme jostain syystä pelanneet aina lähes samoilla joukkueilla ja näin onkin muodostunut hyvä joukkuehenki. Pari vuotta sitten kävimme kuittaamassa voiton kotiin eräästä turnauksesta (en nyt kuollaksenikaan muista mikä se oli), tosin siellä ei taso nyt mitenkään huikea ollut. Finaali oli vaan tiukka. Olin myös erään joukkuekaverini kanssa fanclubien turnauksessa jokunen vuosi sitten JYPin teamissä ja sijoituimme seitsemänneksi. Itsellä peli kulki ja voitin joukkueen pistepörssin ja minut valittiin turnaksen kakkostähdistöön. (Huomatkaa lievä hehkutus, heh heh!)

Tästä voidaan päätellä, että olen puhtaasti hyökkääjätyyppiä. Maalinteko on aina sujunut, mutta itse yritän panostaan syöttelyyn. Mikään ei voisi olla parempaa, kuin saada juonikkaalla syötöllä pelattua joku vapaaseen paikkaan ja maalintekoon! Pitkä ja hintelä kaveri kun olen niin olen jättänyt maalinedustan siivoamisen muille. Muutenkin tuo puolustus on ehkä suurin heikko kohta. Sitä pitää parantaa.

Tuo em. seurakkunan vuoro jatkuu taas syyskuussa, mutta itse enää siihen pääse, koska ensi viikolla on muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Haikealta tuntuu jättää tuo porukka, mutta elämä on. Nyt ajattelin kuitenkin tsempata ja liittyä johonkin tuon koulun joukkueista. Niitä on aina ylempiin divareihin asti, että eiköhän se paikka jostain löydy.

Lopuksi arvon kanssasählääjät tiedustelisin, että milläs mailoilla pelaatte? Itse olen suosinut jo pitkän aikaa Fat Pipen kalustoa. Viime talven pelasin Wizillä enkä näy syytä vaihtaa.

tilliliha kirjoitti:

Tietenkin aina saa kuulla noita juttuja pelin vähäisestä fyysisyydestä, mutta myös koripalloa ja jalkapalloa pelanneena voin sanoa, että ihan yhtä fyysinen ellei jopa fyysisempi laji salibandy on.

Laajenna klikkaamalla

Tämän allekirjoitan. Salibandy huipputasolla (liiga) menee fyysisyydessään jalkapallon ja koripallon tasolle. Alasarjoissa (4 ->) fyysisyys on sitten mailanhakkaamista ja selkäänajelua paskojen tuomareiden ihmetellessä vierestä. Itselläni ei hermot kestäisi yhtäkään nelosdivaripeliä, nimimerkillä "pelkkiä vitosia ja käytösrangaistuksia". Ykkös- ja kakkosdivari on sitten aika paljon liigaa jäljessä fyysisyydessä.

Mailamerkeistä, fätillä on tullut pelailtua koko ikä, paitsi viime kaudeksi jouduin pakosta vaihtamaan. Nyt ei oikein tunnu mikään hyvältä.

Juu, onhan tuota säbää tullut jo pelattua sellaiset 13-vuotta aktiivisesti. Pihahöntsäilystä se lähti ja sitten koulun välitunnilla tuli Agricolan Stagasta joku koutsi värväämään poikia joukkueisiinsa. Siitä sitten Stagaan ja piirisarjan kulta kaappiin. Sitten loppui motivaatio vähäksi aikaa. Seuraava boosti tulikin sitten kun kaveri houkutteli IFK:n punaiseen petopaitaan... Sieltä sitten piirisarjan pronssi, kausi meni vaan vituiksi kun jalat eivät pysyneet kasvamisen mukana, tuli molempiin jalkoihin pahat rasitusvammat. Se homma loppui myös siis lyhyeen ja monta vuotta siitä eteenpäin vain höntsäilin kavereiden kanssa.

Kohta alkaa kolmas kausi divarisarjoissa kaveriporukan kanssa perustamassa jengissä, jonka kuntokäyrä on jatkuvassa nousussa. Molempina kausina ollaan noustu sarjaporrasta ylemmäs ja nyt alkaa siis kausi nelosessa.
Rooli on pisteiden tekijä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut merkittävää parannusta myös puolustuspään suhteen. Tuhoa tehdään pehmeillä käsillä ja tulisella lämärillä. Saattaa sieltä sooloilun väliin lähteä joku Gretzky-passikin..

Salibandy on kivaa.

edit: Kuvernöörin mainittua näistä sopimattomista mailoista, niin itsellänikin on samat fiilikset hyvin usean uuden mailan kanssa. Mikään ei tunnu sopivan samalla tavalla kätösiin, kuin se nykyinen vanha kunnon Exel. Täytyy vaan rukoilla, että Exel ja sen lavan maaginen taivutus kestää vielä monet vuodet...

Kuvernööri kirjoitti:

Mailamerkeistä, fätillä on tullut pelailtua koko ikä, paitsi viime kaudeksi jouduin pakosta vaihtamaan. Nyt ei oikein tunnu mikään hyvältä.

Laajenna klikkaamalla

Sä oot vaan liian huono. Kyllä JP:kin veivaa Exelillä, vaikka muu joukkue pelaa fätillä :)

sopuli kirjoitti:

Sä oot vaan liian huono.

Laajenna klikkaamalla

Tämä on niin totta! Puukäsi vailla vertaa;)

Edittinä lisättäköön vielä, jotta en vaikuttaisi aivan tunarilta, niin kentällä olemukseni ja liikkeeni voidaan tiivistää muotoon "trimmattu vinttikoira".

Oi khyyyllä. Salibandya tuli pelattua ala-asteelta 17 vuotiaaseen asti ja jopa yksi turnausvoittokin taisi ala-asteella tulla :) Yläasteella sitten pelasimme kaveriporukalla puulaakitasolla ja kiersimme lähipaikkakuntien harrasteturnauksia ihan OK menestyksellä. Sitten saimme kunnalta tukea ja aloitimme pelaamaan 5 divarissa. Kaksi kautta ehdimme pelata ja kummallakin kaudella sijoituimme sinne sarjan keskikastin ylempään osaan mutta sitten touhu loppui, kun Suomen puolustusvoimat värväsivät lähes puolet joukkueestamme.

Lähes koko peliurani olin maalivahti(koska olen sen verran iso ja hidas, että kentällä ei musta paljoa ollut hyötyä) mutta tuli sitä noissa ala-aste turnauksissa välillä pakkia ja hyökkääjääkin kokeiltua josta tuloksena yksi voittomaali vaparista suoraan yläputken kautta maaliin. Vahvuuteni olivat maalivahtina sekä iso koko, että sijoittuminen. Pelin avaus oli alussa lähes ala-arvoista mutta kyllä se heittokäsi siitä harjoitusten mukana parani huomattavasti ja taisin jopa ekalla 5.div kaudella merkkauttaa tililleni kaksi syöttöpistettä kakkosmaalivahdin roolissa.

Maalivahtina oleminen oli kyllä hauskaa puuhaa mutta varusteet vain tuppasivat maksamaan aika perkeleesti. Vieläkin tuolta kaapista löytyvät Orionin maalivahdin puku, Calgaryn polvi/säärisuojukset, Excelin maski, Umbron sählyhanskat ja Kohon kevyt rintapanssari. Täytyy kyllä vielä joskus päästä kokeilemaan vieläkö vanhat taidot ovat tallella :)

EDIT: Niin ja mailanani on edelleen uskollisesti jo 7 vuotta palvellut Canadien Split Striker.

Kuvernööri kirjoitti:

Tämän allekirjoitan. Salibandy huipputasolla (liiga) menee fyysisyydessään jalkapallon ja koripallon tasolle. Alasarjoissa (4 ->) fyysisyys on sitten mailanhakkaamista ja selkäänajelua paskojen tuomareiden ihmetellessä vierestä. Itselläni ei hermot kestäisi yhtäkään nelosdivaripeliä, nimimerkillä "pelkkiä vitosia ja käytösrangaistuksia". Ykkös- ja kakkosdivari on sitten aika paljon liigaa jäljessä fyysisyydessä.

Laajenna klikkaamalla

Alasarjoissa pelit on kyllä aikamoista paskaa. Jäähyt tulevat jostain mailaanlyönneistä ja työntämisistä. Tai näin oli ainakin silloin, kun itte olin mukana lätkimässä. Tuomarit ei sitten anna todellisista rikkeistä, kuten pallottoman estämisistä tai sukille lyönneistä sitten mitään.

Ei siinä mitään, jos olka olkaa vasten kolistellaan, mutta se ottaa tunnon päälle, kun jotkut pitävät mailalla hakkamista fyysisenä pelinä ja toteuttavat tätä surutta ja ovat niin päällikköä maalin edessä.

Kuvernööri kirjoitti:

Mailamerkeistä, fätillä on tullut pelailtua koko ikä, paitsi viime kaudeksi jouduin pakosta vaihtamaan. Nyt ei oikein tunnu mikään hyvältä.

Laajenna klikkaamalla

Oma valintani on Canadien Avenger. Se vaan sopii niin pirun hyvin käteen ja pallo tottelee kiltisti, vaikka lapa on käytännössä suora.

Jännä juttu, että Exelin mailat ovat aina olleet mulle pettymys, paitsi ihkaeka mailani Exel Oval, jolla pelattiin vuositolkulla, kunnes myin sen hölmöyksissäni pois. Vielä jännempi juttu on, että Exel valmistaa myös Canadienin mailoja :)

Omasta harrastusksesta sen verran, että sählyä/sabaa on tullut veivattua jotain 15 vuotta. Homma alkoi koulun liikuntatunneilta ja perjantain liikuntakerhosta. Oi niitä aikoja, kun mailoina oli vihreä- ja pinkkilapaisia Pro Stickejä ja Jolly Vikingejä. Sitten tulivatkin Exelin luudanvarret ja legendaarinen Oval.

Maalinteko on aina ollut mukavaa, mutta kyllä hyvä syöttö tuo samanlaiset sävärit kuin veto yläkulmaan. Jotkut ovat kuvailleet meikäläistä kentällä terrieriksi, mutta en allekirjoita tätä. Ennemmin olen suomenpystykorva. Ne haukkuvat ja purevat kovempaa ja ovat uskollisia omilleen :D

Rustopolvet rulaa.

Ikäni lätkää pelattuani, (junnusarjat ja lopussa jopa miesten sarjoja) løysin lukio-ikäisenä tämän harrastuksen ja toden teolla kärpänen puri minuun. Kavereiden kanssa pelattuna "sähly" on parasta mitä saunan ja isojen poikien leikkien jälkeen tiedän. :)

Se niin sanottu "Oikea" peliura lähti käyntiin tuossa 5-6 vuotta sitten kun kaveri soitti ja kysyi että lähdenkø mukaan johonkin turnausmuotoiseen sarjapelisysteemiin. Ja itsellänihän pelit ovat aina olleet lähellä sydäntä joten ei muuta kuin kengät ja maila kassiin ja baanalle. Pelipaikkana on ollut kaikki paitsi maalivahti, olisi tosin ollut mahkuja pelata maalissakin mutta kun ne pisteet on niin elintärkeät. Piste-ennätys pelissä taitaa olla jotain 13-14. (toim.huom hehkutus) Vaikka omasta mielestä maalit ja syøtøt on yhtä tärkeitä on vuodesta toiseen maaleja ollut enemmän kuin syøttøjä. Siitäkin huolimatta että viime vuosina pelipaikka on pääsääntøisesti ollut puolustaja.

Kuten edellä joku kirjoitti, päivääkään en vaihtaisi pois. Paitsi ehkä sen kerran kun kostopuuhissa väänsin nilkkani pahasti ja 2kk kipsi ja lepoa. Sitä se äkkipikaisuus teettää.

On tullut kokeiltua lumisählyä, nurmikkosählyä, asfalttisählyä, jopa lentokentällä parkkihallissa 1vs1. Kovasti tekisi mieli kokeilla tätä suosählyä jossa jopa pelataan Suomen mestaruustittelistä.

Yksi parhaimmista pelireissusta on ollut ehdottomasti Czech Open salibandyturnaus Prahassa. Kolme päivää pelejä, 4 päivää uhh "lomailua". Kaupunkihan on aivan uskomaton ja siihen kun vielä lisää kaiken aktiviteetin mitä kyseisestä kaupungista løytyy pelien lisäksi niin on siinä poikaporukalla taas kotiin kerrottavaa ja toivottavasti myøs jotain tuotavaa.

Mailamerkkinä on Fat Pipe Wiz (se valkoinen), tosin tyrkyllä olisi nyt mailasoppari Exelin kanssa sekä seuran oma maila, Salming. Ei kiitos, Fat Pipe toistaiseksi vain kelpaa.

Ja mottonahan on ollut tämä kaikkien tuntema:

-Ei ole tärkeintä voitto vaan murskavoitto-

Tästä lajista tuli vihdoin se, joka monenlaisten lajikokeiluiden (koripallo, pesis, lätkä, futis...) jälkeen jäi pitempiaikaiseksi harrastukseksi. Touhu alkoi joskus ala-asteen loppupuolella sählykerhon muodossa. Tämän kerhon pohjalta perustettiin kotipaikkakunnalleni ensimmäinen salibandyseura, johon itsekin liityin. Taisin olla seiskaluokka yläasteella, kun pelasimme ensimmäisen kauden SSBL:n sarjassa. Tämä jäikin viimeiseksi kaudeksi tässä joukkueessa, kun homma hieman kuivui kasaan, ja lähdin itsekin kokeilemaan menoa Lahden Namikassa.

Namikassa olin hetken aikaa koeajalla, jonka seurauksena pääsin ikäluokkani ykkösjoukkueeseen (tuohon aikaan C-junioreissa oli vielä kaksi joukkuetta), joka olikin entistä joukkuettani huomattavasti tasokkaampi. Sillä tiellä olen edelleen pelaamassa A-junioreissa. Seuran nimi tosin muuttui välissä LaNMKYstä Sbandyksi.

Pelipaikkani on vuosin saatteessa vaihtunut sentteristä puolustajaksi. En ollut tästä muutoksesta erityisen mielissäni, kun valmentajani tätä aikanaan ehdotti - nykypäivänä en edes harkitse pelaavani muualla kuin puolustuksessa.

Ensimmäisessä joukkueessani en juuri palloa lainannut, koska ei minua koskaan siihen erityisesti kannustetukaan. Sittemmin, kun joukkuetovereiden taitotaso joukkueenvaihdon yhteydessä kohosi, aloin useammin lainaamaan palloa. Vaikka onhan maalin tekeminen edelleen sen mukavin vaihtoehto.

Täksi kaudeksi liityin Sbandyn ohella myös paikallisen Kortteliliigan alaisuudessa pelaavaan höntsäjoukkueeseen. Toisaalta olen myös päässyt harjoittelemaan ja muutamaan peliinkin II-divisioonassa pelaavan miesten edustusjoukkueen mukaan.

Tammikuussa alkavan armeijan jälkeen olen aikonut lopettaa "ammattilaisuran" ja siirtyä kevyempien pelien pariin. Nyt kun pärjääminen alkaa vaatia suurempia satsauksia, alkaa se tietty hohto kadota. Toisaalta nyt on taas uutta motivaatiota, kun pääsi edustuksen touhuihin mukaahn. Saa nähdä.

Hieno laji kaikenkaikkiaan. Jää paljon muistoja ja ystäviä salibandykentiltä mieleen.

Editoin tekstiä hieman, kun oli osin vanhetunutta.

Laji joka on todella lähellä sydäntä. Meikäläisen salibandy touhut alkoi joskus 80-luvun lopulla, silloin tosin pelattiin sählyä. Pistettiin kaveriporukalla sählyjoukkue pystyyn, jolla kierrettiin Sisä-Savon sählyturnauksia läpi ja oltiin itsekkin järjestämässä Suonenjoen ensimmäistä kaupungin sählyturnausta. Hirveetä menestystä ei koskaan tullut, mutta hauskoja muistoja sitäkin enemmän. Legendaarisia pelireissuja sellaisille suurpaikkakunnille kuin Vesanto ja Karttula yms. Mailat oli aika letkuja sillon vielä, muistan elävästi kun yksi kaveri osti ensimmäisen Pro Stickin. Oli siinä ihmettelemistä kerrakseen.

Opiskeluaikoina touhu alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan salibandya, pelattiin isompiin maaleihin maalivahdin kanssa ja peli oli huomattavasti siistimpää. Ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassa oli sitten työpaikan äijistä koottu salibandyporukka, joka pelaili 4 divisioonaa liiton sarjoissa. Sinne sitä tuli sitten heti eksyttyä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vaikka työpaikka onkin vaihtunut ja porukasta taitaa muutama hassu olla enää kyseisestä työpaikasta. Taso on tällä hetkellä 5 divisioona Kanta-Hämeen lohkossa. Muutama vuosi sitten karsittiin 3 divariin, 1-0 tuloksella jäätiin rannalle. Sen kauden porukasta lähti sitten 3 kaveria 2 divaria pelaamaan ja joukkueen taso laski muutenkin. Nyt ollaan pienen lamakauden jälkeen aloittamassa uutta kautta uudella innolla, ja selkeä tavoite nousta neloseen. Vaikka pääasia on että saa pelata ja pitää pikkuisen kuntoa yllä sillä tapaa. Mailana on ollut koko ajan Exel eri versioineen. Fat Pipea tuli kokeiltua joskus, mutta sen kovempi lapa ei soveltunut meikäläisen samettikäsille, pallotuntuma oli ihan hukassa. Muutenkin enemmän tulee lauottua ranteella kuin paukuteltua lämäreitä, johon Fat Pipet ovat enemmän omiaan. Pelipaikkana oli alkuajat hyökkääjä, mutta pakkipula ajoi alakertaan ja se paikka on vakiintunut omaksi.

Pelireissuista ja muista riittäisi juttua vaikka kuinka paljon, mutta ei taida kukaan niitä jaksaa kuitenkaan lukea. Joten parempi lopettaa tähän ja antaa muiden jatkaa.

mutasarjat ja peruspakki varustettuna mika halvarin lähtönopeudella...;)

Reilut kymmenen vuotta tullut pelattua, viime kaudella nuorten sm:ää, tällä kaudella 3 div. Maalissa olen aina tykännyt olla ja se on se mun paikka. Kaverien kanssa pelaessa tykkään kyllä olla kentälläkin, yleensä peliä tekevänä pakkina. Mukava laji on kyllä.

Vitosessa kakkosveskana ja 90 syntyneiden junnujen valmentajana.

Kiva laji, ei siinä mitään sopii kaikille.

Ja mottonahan on ollut tämä kaikkien tuntema:

-Ei ole tärkeintä voitto vaan murskavoitto-

Laajenna klikkaamalla

Se menee "tärkeintä ei ole voitto vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen"

Kuningaslaji, ei voi muuta sanoa.

Ja pelataan sita sabaa taalla Britanniassakin. Oikein kahdessa eri liigassa, Northern League ja Southern League. Ja etelan liiga on jopa jaettu nyt viimeisena kahtena kautena alkava kausi mukaan lukien kahteen divariin.

Onkos muilla kokemuksia naista vahan "eksoottisemmista" salibandyn nuorista maista ? Taalla briteissa on tullut nyt vahan reilu kolmisen vuotta pelattua ja kyllahan se laiskimista valilla on vaikka peliporukoissa pyorii jopa entisia kotimaan liigakettuja. Aika lailla joukkueet ovat pohjoismaisilla evailla liikkeella mutta kylla paikallisistakin on kehittynyt ihan osaavia pelaajia siella taalla. Ja liigakin on kasvanut parissa vuodessa aika huomattavasti. Eli noususuhdanteessa laji taallakin vaikka toita taytyy tehda etta laji saadaan vahan paremmin leviamaan kouluihin yms.

Niin joo, ja Prahassa kaytiin kanssa toissa vuonna sen aikaisen Cambridgen jengin kanssa. Olihan meilla mukana pari ringeria Ruotsista mutta myos brittiveskari ja kaksi brittilaituria. Olihan siina monella "sabamaasta" tulleella jengilla hymyt herkassa ensin kun nakivat jengin nimen ja maan. Mutta kylla ne hymyt siita sitten hyytyi. Ja hauskaakin oli koko rahalla.

Hyvä ketjunavaus!

Itse olen jääkiekon kautta salibandyn pariin siirtynyt ja nyt on lähdössä kuudes kausi. Viime kaudella tuli tahkottua ykkösdivaria ja nyt pakon sanelemana ainakin yksi kausi kakkosta. Veri vetää kuitenkin suurempiin ympyröihin.

Täysiverinen vasen laitahyökkääjä ja vieläkin puhtaampi snaipperi. Meikäläisen on turha yrittää taiteilla sen pallon kanssa tai muuten yrittää pudotella takatolpille Helmisiä. Näillä käsillä on vain parempi hakea paikkaa ja viimeistellä.

Pahempia loukkaantumisia on takana parti kappaletta. Kerran ollut nilkasta nivelsiteet risana ja sen takia pelaan nilkkatuella lopun ikääni. Myös polven rustot on kerran operoitu.

Kertakaikkisesti hieno laji!

Kaveripiirin kanssa rentoa iltasählyä, kunnon vuoksi juoksentelen.

Itellä ei taidot riitä professionaaliksi (vielä en ilmaveiviä osaa), joten yritän toimia J.Ruutuna, kettumaisena grynderinä. Jotenkin pienestä koosta (172/55) huolimatta laitaväännöistä saan palloa pois joskus, useimmiten kuitenkin olen kebabkioskilla. Joskus siinä sivussa sitten maaleja tulee viskattua, jollei rillit tipu kesken hyökkäyksen =)