Mainos

TPS:n tulevaisuus – mikä se on?

  • 59 536
  • 169

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pahinta tuossa aurajoen humorisoinnissa on, ettei kirjoittamassaan ole päätä eikä häntää. Ei syväluotaavia tai edes etukäteen kunnolla mietittyjä perusteluja, ei johdonmukaista kontekstia, ei vasta-argumentointia tai ylipäätään muiden teksteihin vastaamista. Nada. Hyvää settiä siis.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Tarkoitin sitä, että TuTon ostaminen olisi huomattavan helppo nakki, jos joku oligarkki näin haluaisi tehdä. Turussa on jo iso halli valmiina, jonne TuTo varmasti pääsisi pelaamaan, jos se kaupan myötä siirtyisi pelaamaan KHL:ään.

Miksi kukaan oligarkki ostaisi TuTon? Halvemmallahan selviäisi perustamalla KHL:ää varten uuden seuran kuten Prahassa tehtiin. Siinäkin tapauksessa olisi vaikea ymmärtää, miksi KHL haluaisi laajentua Turun kaltaiseen tuppukylään.
 

BlackWhite

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi kukaan oligarkki ostaisi TuTon? Halvemmallahan selviäisi perustamalla KHL:ää varten uuden seuran kuten Prahassa tehtiin. Siinäkin tapauksessa olisi vaikea ymmärtää, miksi KHL haluaisi laajentua Turun kaltaiseen tuppukylään.
Kieltämättä aika kaukaa haettua.Jos tarkastelee asiaa suurimpien kaupunkialueiden asukasluvuilla,niin eipä niitä KHL-joukkueita Suomeen Helsingin lisäksi tule,ellei taustalla ole jonkin sortin oligarkin harrastustoimintaa (Turun kaupunkialue n.255 000, Tampere 313 000, Oulu 200 000).
 

Tazz82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Man Utd
Pahinta tuossa aurajoen humorisoinnissa on, ettei kirjoittamassaan ole päätä eikä häntää. Ei syväluotaavia tai edes etukäteen kunnolla mietittyjä perusteluja, ei johdonmukaista kontekstia, ei vasta-argumentointia tai ylipäätään muiden teksteihin vastaamista. Nada. Hyvää settiä siis.

Tämä keskustelu on aivan uskomatonta luettavaa. Keskusteltaisiinko vaikka oikeasti Tepsin tulevaisuudesta?

Sovitaanko yhteisesti että ei enää reagoida mitenkään aurajoen viesteihin? Annetaan hänen kirjoitella mitä haluaa ja jätetään ne omaan arvoonsa. Kun ei vain jaksaisi lukea näitä samoja viestejä jossa ansiokkaasti yritetään avata todellisuutta hänelle.

Ja jottei menisi täysin OT:ksi, sellaisia huhuja kuuluu että Eurooppaliigaa ollaisiin käynnistämässä isolla kädellä uudestaan. Palloseurankin edustajat ovat olleet asiasta sopimassa. Tepsi olisi siis mukana samoin kuin 4-5 muuta seuraa Suomesta. Jääkiekon mestareidenliiga? Turhaa oli siis huoli siitä että Tepsiä ei kiinnostaisi kansainvälisyys (tälläisia johtopäätöksiähän tuossa aikaisemmin oli tehty tj:mme kommenteista)
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tämä keskustelu on aivan uskomatonta luettavaa. Keskusteltaisiinko vaikka oikeasti Tepsin tulevaisuudesta?

Sovitaanko yhteisesti että ei enää reagoida mitenkään aurajoen viesteihin? Annetaan hänen kirjoitella mitä haluaa ja jätetään ne omaan arvoonsa. Kun ei vain jaksaisi lukea näitä samoja viestejä jossa ansiokkaasti yritetään avata todellisuutta hänelle.

Pakko itsekin todeta, että tämä TuTo KHLään oli todella ankaran isällinen korvapuusti. Mikäs muu kuin TuTo Turusta, jos ei TPS ymmärrä. RNK:n johtoryhmäkin kuulemma miettii Villikillissä, että pitäiskö uida katiskaan jos edes aulabaarin corleonet eivät TPSn lisäksi tätä uniikkia mahdollisuutta tajua. Mitään kollektiivi-bannoja en tietysti kannnata, typerämpääkin olen täällä nähnyt jos kohta frekvenssi ollut vähän alempi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pakko itsekin todeta, että tämä TuTo KHLään oli todella ankaran isällinen korvapuusti. Mikäs muu kuin TuTo Turusta, jos ei TPS ymmärrä. RNK:n johtoryhmäkin kuulemma miettii Villikillissä, että pitäiskö uida katiskaan jos edes aulabaarin corleonet eivät TPSn lisäksi tätä uniikkia mahdollisuutta tajua.

Itse taas olen kuullut että Laitilan Jyskeen jääkiekkojaostoa on lähestytty idästä. Munamarkkinat tehneet vaikutuksen. Eikä sovi unohtaa Varissuon kiekkokompleksissa kotimatsejaan pelaavaa HC Mean Machinea, näin kerran Börsissä suomea idästi murtaen puhuneen kaverin noiden kaulahuivi kaulassa! Ja voihan tuonkin jengin HK-Areenalle siirtää pelaamaan.

Nojoo, hassuttelut sikseen. En ylipäätään ymmärrä tuota että TPS olisi jotenkin todella KHL-vastainen. Keskustelin yhden turkulaisen toimittajan kanssa tästä ja on sieltä kuulemma off the recordisti annettu muunkinlaisia signaaleja. Ne jutut sitten taas ovat enemmän pitkän tähtäimen asioita. En muuten itse todellakaan haluaisi TPS:ää KHL:ään vain sen vuoksi, että Jokerien oli nyt pakko sinne lähteä. Aurajoki ilmeisesti haluaisi. Tuollekin haluaisin jotain järkiperäistä (lue: realistista) ajattelua tueksi, mutta sellaista en luonnollisesti ole saamassa.

Mitään kollektiivi-bannoja en tietysti kannnata, typerämpääkin olen täällä nähnyt jos kohta frekvenssi ollut vähän alempi.

Minä kannatan, en vain tiedä kykenenkö siihen, siksi niin osaava trolli siellä jonkun ruudun takana istuskelee. Tänne Itäiseen keskustaan asti kuuluu tuo raksutus kun se miettii että "mitäs mä seuraavaksi laitan". Ja tuosta typerämmästä, en kieltämättä ole moiseen tällä palstalla törmännyt.
 

xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä keskustelu toi mieleeni parin vuoden takaiset keskustelut TPS:n tulevaisuudesta, silloin vitsillä heitin keinon saada herätettyä suuren yleisön kiinnostus. Siinähän on valmis toimintasuunnitelma KHL-pomoille, joukkueiden nimet ja kaikki valmiiksi mietittynä.

Kuulin juttua että yhdistymistä Vg-62 kanssa on harkittu,tai ainakin jonkin näköistä yhteistyötä on vireillä.

Turun alueen joukkueitten vetovoimaa yritetään lisätä mainoskampanjan "Turun seutu, suomen kalifornia" avulla. Joitakin toimenpiteitä onkin jo tehty Naantalissa.

Vg-62 nimi tuleekin muuttumaan, tällä hetkellä nimestä on tulossa "Nåden Kingit".

Myös TuTo on ilmoittanut kiinnostuksestaan yhteistyöhön, "Tami" Tamminen erityisesti on innoissaan. TuTon nimi tuleekin olemaan mahdollisesti "Kupittaan Lintupuiston Ducks" lyhennettynä "KuLD" eli suomeksi hieman enteellisesti kulta.

Palloseuran nimi luonnollisesti väännetään kolmannesta kalifornialaisesta NHL-joukkueesta eli San Jose Sharks, josta tulee tietysti "Turun Hylkeet" Tallink Silja onkin tulossa pääsponsoriksi näillä näkymin. Silja Europalla on kesän aikana kuulema lapsille kaikkea kivaa tekemistä, kuten logo ehdotusten piirtelyä ja aartenmetsästys tyylistä ykköskorin sentterin etsintää.


Näiden toimenpiteiden avulla toivotaan Saku Koivun palaavan turkuun, myös Antero Niittymäen paluusta on ollut puhetta, ja kuulema villeimmissä huhuissa on esiintynyt Selänteenkin nimi.


Ei ole Tamminen enää kuvioissa, Europakin siirtyi Helsingin reitille liikennöimään ja Niittymäki tuli ja meni. "Logogate" on jo lähes unohtunut, mutta ykkös sentteri on edelleen hakusessa, jotkin asiat eivät sentään muutu.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Tämä keskustelu on aivan uskomatonta luettavaa. Keskusteltaisiinko vaikka oikeasti tepsin tulevaisuudesta

ok. Jatketaan tästä. Jokerit lähtevät KHL:ään. Pari helvetin yksinkertaista kysymystä, vastauksia pohtiaessanne unohtakaa TPS- "vinkkeli" vuonna 2013.

- Miten viiden miljoonan euron turnoverilla maksetaan palkkoja kaksi miljoonaa euroa? Miten "vittu" ikinä maksetaan kentälliselle miljonaa ja muille loput?
- Mitä tehdään, kun joku muu reagoi?
- Jos kaikkien aikojen absolutely arrogant asshole, Harry Harkimo lähtee/lähti kumit sutien liigasta, mitä meidän risumajassa pitäisi tehdä? Tännekö jäädään, kysymys yksi huomioiden nuolemaan veneilijöiden chymareita? Missä on kiekon tulevaisuus? Siinäkö, että Porin Ässät on paras joukkue, herätäänkö, kiitos.
- Onko lipun hinta suhteessa saatana urheilun tasoon vuonna 2013? Ihan tosi, urheilun tasoon. Katsokaa niitä kentällisiä, vrt 90- lukuun tai mihin vaan.
- Lisää tulee pyydettäessä
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Lisää tulee pyydettäessä

Tuskin kukaan pyytää, ei ole nyt tilausta tällasille. Kaikilla menee niin hyvin ja ulkona retee ilma. Jokilaivat vs kauden jargoni. Istun jo kannella.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokilaivat vs kauden jargoni. Istun jo kannella.

Voisin oikeasti jopa lähteä tuohon keskusteluun, mutta passaan ainakin toistaiseksi. Ei voi kuitenkaan sanoa muuta kuin että voi nyt taas helvetti...

Mutta tosiaan, paremmalla ajalla.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
- Miten viiden miljoonan euron turnoverilla maksetaan palkkoja kaksi miljoonaa euroa? Miten "vittu" ikinä maksetaan kentälliselle miljonaa ja muille loput?

Pelaajabudjetti lienee kartoitettu pelaajille maksettavan palkan mukaan, ei pelaajista kertyvien kustannusten (palkan sivukulut, vakuutukset, jne.) mukaan. Ainakin Ässien muutaman vuoden vanhassa tasekirjassa nämä asiat on eroteltu ja pelkkien palkkakustannusten osalta ollaan "sopivasti" pelaajabudjettien rahamäärissä.

Mitä taas tuohon "kentälliselle miljoona ja muille loput", niin näin se vain menee. Jos joukkueeseen halutaan oikea ykköskenttä, täytyy sille maksaa ykköskentän mukaista liksaa. Lisäksi junnupelaajien ja alempien ketjujen kaverien osalta palkkakustannukset ovat oleellisesti pienempiä, aivan kuten heidän merkityksensä on kaukalossa: 10min pelaava pelaaja on helpompi korvata kuin 20min pelaava kaveri, johtuen jo siitä, että noitä ensimmäisiä on enemmän markkinoilla.

Missä on kiekon tulevaisuus?

Kärjistetysti sanottuna siellä missä on rahaa. SM-liigassa on rahaa, joten suomalaisten skidien on helppo mennä mukaan sinne. Joku pesis voi olla lajina hauskempi, mutta se kun ei elätä: kuinka moni pystyy vielä 20-vuotiaana panostamaan täysillä harrastukseen? Kuinka moni pystyy jättämään koulut kesken päästäkseen Suomen parhaaksi koppariksi? Jokunen tekee molempia, mutta suurta massaa tuo ei vedä.

Samoin Suomi pystyy vielä nykyisellään tarjoamaan kilpailukykyisiä palkkoja monille pelaajille. Tämä pitää yllä liigan tasoa ja sitä kautta kiinnostavuutta. Vaikka venäläiset maksavat enemmän, ei tuo riitä kaikille: paikkoja on rajoitetusti, kiintiöt tulevat vastaan ja hieman roolista (Kärppien ykkössentteri vs Donbassin kolmossentteri) riippuen palkka ei välttämättä ole edes merkittävästi parempi.

Siinäkö, että Porin Ässät on paras joukkue, herätäänkö, kiitos.

Ässät oli paras sillä systeemillä, mikä meillä on käytössä. Keväällä joukkue oli liigan paras joukkue ja se riittää mestaruuteen. Lisäksi joukkue oli vaikean alkukauden jälkeen runkkarin nelonen, pari sijaa muun muassa teidän mestaruusjoukkuetta edellä.

Ei tuossa mitään erikoista ole. Runkosarjasijoitus Ässillä oli hyvä, pelaajabudjetti ei mitään pohjasakkaa ja kovat pelaajat olivat vireessä oikeilla hetkillä.

- Onko lipun hinta suhteessa saatana urheilun tasoon vuonna 2013? Ihan tosi, urheilun tasoon.

Tämä on ainaista vääntöä liigan tasosta. Miten tuo urheilun taso oikein määritellään? Ovatko pelaajat nyt vähemmän urheilullisia kuin joskus aiemmin? Pitäisikö liigan jollakin mahtipäätöksellä määrätä rajat lippujen hinnoilla sen perusteella, miten liiga asettuu vertailussa muihin kansallisiin sarjoihin nähden?

Joukkueet pyrkivät asettamaan hinnat sellaiselle tasolle, että lopputulema on joukkueen kannalta paras mahdollinen. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että viivan alle jää mahdollisimman suuri summa rahaa kaikki asiat (lipputulot, oheismyynti, mainosmyynti, yhteistyökumppanien kanssa tehdyt sopparit, jne.) huomioiden ilman, että tuote kärsii. Jos joku joukkue pyrkii enemmän kasvattamaan yleisömääriä esimerkiksi buumin luomiseksi, se on heidän omissa käsissään. Jokerit esimerkiksi on nyt muutaman vuoden ajan kaupannut tietyille ryhmille kausareita, jotka ovat sen verran halpoja, että hirveän montaa yksittäislippua ei vastaavaan hintaan saa.

Jos hinnat ovat liian korkeat, äänestä jaloilla. Jos tarpeeksi moni on samaa mieltä, toimistolla täytyy tehdä jotain. Ja jos tarpeeksi moni pitää lippujen hintaa siedettävänä/maksettavana, asiat pysyvät sellaisina kuin ne ovat.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tämän päivän TS:ssa hallituksen puheenjohtaja antaa jotain kommentteja. Vieläkään ei suuria teemojen "visio ja strategia" ympäriltä, mutta edes jotain läpinäkyvyyttä.

No mutta, jos huomisesta klo 18.30 alkaen ja mahdollisimman pitkälle kevääseen jatkuen nähtäisiin taistelevaa, viihdyttävää ja voittavaa kiekkoa, niin siinä on mulle tarpeeksi ratekiaa. Ei vaan jaksa enää murehtia mitään ulkokiekollisia asioita...

Yllä oleva on lainaus huhu-ketjusta

Sekin auttaisi jo pitkälle, jos päätuotteen, eli joukkueen osalta olisi näkemys. Eli mitä tapahtuu ajalla Suikkasen jälkeen. Nämä tulevat pari vuotta menevät varmaan ihan kohtuullisesti. Jos tuote on kunnossa, niin sellaisen TPS:n ympärille on kyllä tunkua kaikista suunnista ilman että tarvitsee edes hirveästi vaivaa nähdä. Nämä "ulkokiekolliset" asiat tulevat kyllä kuntoon, jos on jotain mitä myydä.

Jos minulla olisi joukkue omistuksessa, niin nykyinen organisaatio murehtisi asioita seuraavasti (kärjistetty esimerkki):

1) Toimitusjohtaja:
- murheena 5 vuoden mittainen jatkuvasti päivittyvä aikajana, josta pitää olla vähintäänkin joku näkemys (ei kaikkea tietenkään voi ennustaa). Tästä aikajanasta voi sitten johtaa ne "rategiat" yms.
- paljon aktiivisempi rooli ulospäin viestinnässä kuin nyt, on ns. kasvot yleiselle toiminnalle.
- käytännössä kaikki muut asiat vastuullaan (ja alaisillaan) paitsi urheilupuoli, koska sitä varten on

2) Urheilutoimenjohtaja:
- työskentelee vain ja ainoastaan HC TPS:lle
-vastaa valmennuksen valinnasta ja pelaajista, tietää mitä on "Tepsiläinen jääkiekko" ja valitsee kaikki ja kaiken tämän seulan läpi (ja toki Tepsiläinen jääkiekko voi muuttua matkan varrella, mutta ei joka vuosi kannata aloittaa alusta).
- Pyrkii minimoimaan ulkomaalaisten määrää joukkueessa pitkällä tähtäimellä ja hankkii vain täsmävahvistuksia (idealismia, myönnetään)
-Katse koko ajan enemmän tulevaisuudessa (tuntee omat junnut ja koko Suomen tämän hetken nuorisokentän kuin omat taskunsa, eikä elä kuulopuheilla) kuin tässä päivässä (rakentaa jo ensi kauden joukkuetta roolien kautta, nimet vahvistuvat aikanaan.)
, mutta totta kai käy koko ajan vuoropuhelua herran kanssa, joka on

3) Päävalmentaja: vastaa tuloksesta kaukalossa tässä ja nyt ja puristaa energiat ulos kausi kerrallaan. Ulkoistaa osan mahdollisesta prosessiajattelustaan UTJ:lle, jotta voi maksimoida tulosta nyt.

Eli vielä kärjistäen, toimiston väen tehtävä on pedata tulevaisuutta kuntoon, valmentaja keskittyy päivittäiseen toimintaan. Tj, UTJ ja muut raportoivat toteutunutta / näkemäänsä / kuulemaansa ja joukkue valmentajineen keskittyy pelaamiseen. Myös tärkeimmät sidosryhmät pidetään ajan tasalla asioista.

Olipas se helppoa ;)... Väittäisin, että nämä kolme tonttia (Tj, UTJ, Head Coach) määrittävät käytännössä sen, onko TPS:ssä muita työpaikkoja ja kuinka paljon. Uskottavuus henkilöityy helposti, haluttiin sitä tai ei.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Ihan hyvää pohdintaa Mänizeriltä tuossa yllä jääkiekon johtamisesta, niinkuin nimimerkkisi antaa olettaa... ;-)

Operatiivisen toiminnan kolmijako toimii myös urheilussa.
- Strategiasta vastaa ylempi johto (TJ&UTJ) toimitusjohtajan johdolla
- Päivittäisen tekemisen taktiikasta vastaa valmennus päävalmentajan johdolla
- Toteutuksesta (eli eksekuutiosta) vastaa pelaajisto kapteeniston johdolla

Tuosta toimarin roolista kommentoisin vielä. Urheiluyhtiö on ennen kaikkea myyntiorganisaatio. En varsinaisesti odota toimarin olevan näkyvä kasvo organisaatiolle mediajulkisuudessa, mutta yhteistyökumppaneiden keskuudessa kylläkin. Toimari vastaa liiketoiminnan kehityksestä ja kilpailukyvystä etenkin myynnin osalta.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Minusta tuntuu, että TPS:n toimitusjohtajan tärkeimpiä ominaisuuksia on olla täysin kuuro (=ei vastaa kenellekään mitään, koska ei kuule kysymyksiä), sokea (=ei lue sähköposteja, facebookia eikä muutenkaan seuraa ympäristöä) sekä mykkä (=ei anna mitään lausuntoja julkisuuteen ja muutoinkin kulkee kaulukset pystyssä, ettei kukaan vaan huomaisi).
Tässä suhteessa TPS on onnistunut valinnassaan todella hyvin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuosta toimarin roolista kommentoisin vielä. Urheiluyhtiö on ennen kaikkea myyntiorganisaatio. En varsinaisesti odota toimarin olevan näkyvä kasvo organisaatiolle mediajulkisuudessa, mutta yhteistyökumppaneiden keskuudessa kylläkin. Toimari vastaa liiketoiminnan kehityksestä ja kilpailukyvystä etenkin myynnin osalta.

Ottaen huomioon nykytj:n taustan, niin olettaisin että tärkein tehtävänkuva on sinne yritysmaailmaan päin suuntautuva sidosryhmäsuhteiden hoitaminen ja parantaminen jotta rahavirrat TPS:n kirstua kohti paranevat. Tietysti pitää muistaa että myös kannattajat ovat tärkeä sidosryhmä joka pitäisi huomioida organisaation taholta. Tietenkin TMA toimii tässä välikätenä, mutta olisi ihan hyvä saada vaikka suora videohaastis tms. operatiiviselta johdolta aina välillä jossa joihinkin pinnalle nousseisiin kysymyksiin vastattaisiin. Täytyy tietysti muistaa vanha urheilujohtamisen totuus: "jos alat liiaksi toimimaan kannattajien mieliksi, löydät itsesi pian heidän joukostaan".
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minusta tuntuu, että TPS:n toimitusjohtajan tärkeimpiä ominaisuuksia on olla täysin kuuro (=ei vastaa kenellekään mitään, koska ei kuule kysymyksiä), sokea (=ei lue sähköposteja, facebookia eikä muutenkaan seuraa ympäristöä) sekä mykkä (=ei anna mitään lausuntoja julkisuuteen ja muutoinkin kulkee kaulukset pystyssä, ettei kukaan vaan huomaisi).
Tässä suhteessa TPS on onnistunut valinnassaan todella hyvin.

Word! Olet taas pulssilla. Ehdin jo huolestua. Kaiken lisäksi kirjoitit taas niin tarpeellisen viestin, että!

Tomi Aallon kommentit TS:ssä ovat mielenkiintoisia. Ja kuten Uuhis tuossa avaa, on Österlundin vahvuudet TJ:nä juuri noilla muutamilla osa-alueilla. Aallosta en niin välitä, on esiintynyt aika ylimielisesti aikaisemmin mutta tuo tämänpäiväinen ulostulo on miellyttävää luettavaa. Toki, kun TPS jotain tarjoaa tulevaisuudestaan suurelle yleisölle, jättää aurajoet ja muut trollit nämä lukematta. Ja tietysti pilkkua sopii kohta alkaa viilaamaan siitä että ulostuloa piti harjoittaa Österlundin, eikä Aallon.

Oli mukava lukea kuulumisia TPS:n ylimmältäkin portaalta. Erityisesti nuo euroturnaus-asiat ja se, että jengiin panostetaan tulevina kausina enemmän lämmittivät mieltä.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
On todellakin taas kerran hienoa saada tietää, että seuraavana kautena panostetaan joukkueeseen enemmän. Melko tuttu lupaus, joka annetaan vuodesta toiseen vailla minkäänlaista konkretiaa.

Kuinka tyhmiksi kannattajia oikein kuvitellaan, kun tätä skeidaa vedetään vuodesta toiseen? Ihmettelen, että itseään jäkevinä pitävät kirjoittajat täysin sinisilmäisinä ja varauksetta vieläpä uskovat tämän.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On todellakin taas kerran hienoa saada tietää, että seuraavana kautena panostetaan joukkueeseen enemmän. Melko tuttu lupaus, joka annetaan vuodesta toiseen vailla minkäänlaista konkretiaa.

Kuinka tyhmiksi kannattajia oikein kuvitellaan, kun tätä skeidaa vedetään vuodesta toiseen? Ihmettelen, että itseään jäkevinä pitävät kirjoittajat täysin sinisilmäisinä ja varauksetta vieläpä uskovat tämän.

Hei, sain ajatuksen! Kirjaile sä mitä Österlundin/Aallon tulisi julkisuuteen jutskailla ja salakuljetetaan se heidän aitojen lunttilappujen tilalle! Sitten saat kuulla aivan mitä itse haluat! Eikö voisi olla hyvä ajatus?

Pointtina, mitä sinä haluaisit kuulla lausuttavan? Anna esimerkkejä.
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n toimitusjohtaja on luvannut kertoa j u l k i s u u t e e n organisaation vision ja strategian. Mitään ei ole kuulunut. Voiko tällainen asia todellakin olla niin vaikea toteuttaa?

Riittääkö sinulle strategiaksi se, että joukkueeseen satsataan s e u r a a v a n a kautena enemmän? Kuitenkin viimeiset 10 vuotta joukkue on yhtä sattumamestaruutta lukuunottamatta valunut (pysyvästi?) liigassa luokkaan ynnä muut, kuten TS:n graafista voit hyvin katsoa.

Kyllä jotain sentään pitäisi johdoltakin vaatia muuta kuin tyhjänpäiväisiä lupauksia vailla selkeää suunnitelmaa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:n toimitusjohtaja on luvannut kertoa j u l k i s u u t e e n organisaation vision ja strategian. Mitään ei ole kuulunut. Voiko tällainen asia todellakin olla niin vaikea toteuttaa?

Kyllähän näitä olisi hyvä kuulla. Kuten esimerkiksi tämän ketjun avausviestistä varmaan saat luetuksi, olen itsekin peräänkuuluttanut jonkinlaista ulostuloa jo kauan. Kuitenkin on valetta sanoa ettei mitään ole kuulunut. Juuri tänäänhän visiosta ja strategiasta saatiin lukea sen verran että Palloseura on ensi kaudesta eteenpäin varteenotettavilla panostuksilla mukana tuoreessa ECC-hankkeessa. Kun termien visio tai strategia määritelmiä mielessään pyörittelee, en näe ehkä sittenkään oleellisimpana sitä että sanatarkkaan hakataan etukäteen kiveen missä mennään. Selkeä suunta tulee olla, ja viitteitä tuosta suunnasta Tomi Aalto tänään lausui TS:n sivuilla. Mikäli lähtee markosjöblom-maiselle linjalle ja julistaa että viiden vuoden päästä nostetaan seuraava viiri kattoon (Ilves tällä hetkellä turbulentein organisaatio koko Liigassa) niin siellä on samantien koirat räksyttämässä perään jokatapauksessa. Silloin ehkä siitä syystä että joku kokee että "homma ei mene kuten on luvattu" yms.

Tuo on asia, jota varmasti Palloseurassa on mietitty. Että milloin ja miten kannattajille raotetaan tulevaisuuden suunnitelmia. Itselleni on täysin ok, että näitä juttuja tipahtelee silloin tällöin esimerkiksi juuri TS:ssä luettaviksi. Sellaisissa määrin että pystyy yhdellä kertaa asian pureksimaan ja miettimään ajatuksella. Olisi aika turhaa laukoa kaikkea tiskiin heti. Yhtenä päivänä eivät monet edes muistaisi mitä kaikkia asioita edellisiltana oli jäänyt mieleen siitä infopläjäyksestä, jota strategia- ja visioulostuloiksi nimitettiin.

Se ei tosin yllätä, että sinulle ei kelvannut. Eikä se, etten ymmärtänyt miksi valitsit highlightata juuri nuo tietyt kaksi sanaa. Miltä osin esim. TS ei ole julkisuutta?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toisesta ketjusta tänne

Muutamat nimimerkit (en viitsi häveliäisyyssyistä mainita, kuka etunenässä) olivat lähes repimässä vaatteensa, koska Arse Vuoren kesällä tekemät hankinnat olivat mukamas niin jäätäviä, ettei paremmasta väliä. TPS:n piti suorastaan lentää Liigan kärkeen tehdyillä hankinnoilla.

Mielestäni tällä hetkellä ei olla sijalla 13. sen vuoksi että hankinnat olisivat pettäneet. Kyllä se suurin ongelma on ollut aivan muualla. Kuten sinulle jo toisessakin ketjussa todettiin, on Ari Vuori valitettavasti nyt se viimeinen henkilö joka vastaa siitä että sijoitus on mikä on. Jos et tätä sisäistä, niin täytyy sanoa että (kaikella kunnioituksella) et sinä jääkiekosta paljoa ymmärrä.

Kai Suikkasella onkin poskettoman megalomaanisen vaikea työ tehdä näistä "selkä suorana" , mutta kallista palkkaa nauttivista ulkomaalaisista pelaajista kunnon, yhteen hiileen puhaltava jääkiekkojoukkue. Ei näillä ulkomaalaisilla ole valitettavasti mitään "mustavalkoista sydäntä" pelissään. Vain raha on heille ainoa motivaatio. Sen nyt olisi pitänyt olla kaikille selvää. Väitän, ettei tuota sydäntä olisi ollut edes tänne huhutulla Azevedolla, vaikka yksi nimimerkki niin ilmeisen tosissaan väitti.

Azevedosta ensin. Taidat olla ainoa tällä palstalla joka ei tuota sarkasmiksi mieltänyt, siis että sanoin Azevedolla olevan TPS-sydän. En edes muista mihin tuo liittyi enkä jaksa kaivaa mutta se oli kyllä ihan läpänheittoa. "Ilmeisen tosissaan", just joo.

Mitä siihen sydämeen ja draiviin sekä joukkuepeliin tulee, niin kyllä meillä on oikeantyyppiset ulkkarit nyt hankittuina. Virtuoosimaista taitoa (Sexton), asennetta ja taitoa (Paré), nuoruuden intoa ja kiekonkäsittelytaitoa jota ei omat pojat suuremmin omaa (Seigo) sekä portsariominaisuuksia hyvillä kiekonkäsittelytaidoilla höystettynä (Morrisonn). Mitä mieltä sinä olet näistä hankinnoista? Millä perustella menevät selkä suorana, oletko nähnyt heidän tekevän niin? Miten paljon olet ensinnäkään nähnyt näiden otteita? Vastaa nyt näihin ainakin näin alkuun.

Ei näistä yhden kauden täällä viihtyvistä "rahastajista" meille todellakaan ole pitemmässä juoksussa mitään suurempaa iloa, jos rehellisä ollaan. Kyllä jääkiekkojoukkue vaatii ehdottomasti tietynlaista permanettia, jotta menestystä voidaan kohtuudella edellyttää. Nyt ollaan taas kerran "vuodessa 1", ja vasta muutaman vuoden kuluttua nähdään, mitä Kai Suikkanen voisi täällä saada aikaan, jos hän saa jatkaa täällä muutaman vuoden. Tulevaisuuden menestyskin edellyttää, että pelaajaliikenne rauhoitetaan, ja joukkueelle luodaan oma pelillinen identiteetti. Nykytyylillä ei valitettavasti voida jatkaa, jos edes joskus halutaan saada menestystä. Sen nyt pitäisi olla hitaammallekin selvää.

Kyllä tuolla sitä permanenttia on, on valheenomaista väittää muuta. TPS-dna:ta luettelin jo yhdessä taannoisessa viestissäni ja kyllähän tuo jengi rungoltaan on samankaltainen kuin aikaisemmin. Se, että menestystä ei sillä ole tullut on aivan eri asia mutta älä nyt lähde julistamaan tuollaista kun et selvästikään ymmärrä mistä puhut. Omia kasvatteja, Turun seudulta kotoisin olevia ja TPS:ssä jo kausia pelanneita on paljon. Nämä ovat vielä ihan hyviä jääkiekkoilijoitakin mutta uransa ovat sakanneet Palloseurassa koska täällä on pelattu nyt 3 (oikeastaan 2) ilmeisen hankalaa kautta. Ulkomaalaiset joudutaan hakemaan muualta koska ei Suomi ja Liiga niitä useampivuotisilla diileillä houkuttele. Ymmärrätkö sinä että tämä on näyteikkuna noille pelaajille jotka tähtäävät KHL:ään ja NHL:ään? Ja vaikka asia onkin noin harvinaisen selvä, laittaa TPS selvästi efforttia nyt tilanteen muuttamiseksi ja esimerkiksi Parélla on kahden vuoden diili, Willsie pelaa ensi viikosta alkaen täällä toista kauttaan, Seigolla on sopimus mallia 1+1, kuten myös Tadasilla yms. Otatko sinä lainkaan näistä asioista selvää ennen kuin tulet möykkäämään tänne? Kyllä, TPS:n menestys on ollut paskaa mutta keksi oikeasti vähitellen autenttisia ja totuudenmukaisia juttuja argumenteiksisi jotta sinua ei aina tarvitse korjata. Nykypelaajisto ei ole tuonut menestystä mutta tästä voi syyttää Ari Vuoren lisäksi esimerkiksi:

a) Valmentajia. Virta oli hutikuti, vaikka esim. itse halusin olla kärsivällinen hänen suhteensa. On sitä tällä hetkellä vähemmän yllättäen Porissakin. Lisäksi halusi itse koota jenginsä, haali tänne jotain sekunda-Seppäsiä yms.

b) Johtoporrasta. Tavattoman paljon on sekoiltu ja annettu esim. juuri Vuorelle ties minkälaista linjausta pelaajiston suhteen tässä viime aikoina. Valtataistelua käydään ilmeisesti jatkuvasti ja jos multa kysytään niin nää lentokapteenit ynnämuut lajista ymmärtämättömät tapaukset voitaisiin suistaa vallasta vähitellen.

c) Pelaajia. Vaikka Virta paskamaisen vaikean pelitavallisen sapluunan joukkueelleen laatikin, on kyllä nähty niin ihmeellisiä koomailuita ihan näiden arvostettujenkin runkopelaajien toimesta. Siellä on koomaillut viime kausien aikana niin kivenmäet, virtalat, vittasmäet, seikolat, palmrothit yms. Ovatko nämä kaikki olleet aina huonoja, ts. voidaanko Vuorta syyttää siitä että näitä on tänne meille tuotu kusemaan? No ei tietenkään, mutta jotain henkimaailman juttuja lienee että ovat sekoilleet kentällä alituiseen. Suikkanen lienee oikea herra palauttamaan ryhdin tähän baariin, joten ehkä toivoa paremmasta on. Palmroth tosin on jo nyt Mestis-kamaa, se on ihan selvä asia.

Valitettavsti TPS:n toiminnassa näkyy valitettavan ilmeisenä se tosiasia, ettei työntekoa haluata tehdä, vaan yritetään kaiken maailman vippaskonsteilla saavuttaa lyhyen tähtäimen menestystä. Siksi pelaajaliikenne on järkyttävän suurta. Tämä on tuhoon tuomittu toimintatapa, kuten jo nämä pelatut, muutaman kierroksen ottelut ovat osoittamassa.

Pelaajaliikenne on järkyttävän suurta osittain koska TPS:n ja Liigan status eivät luo muunlaiselle menettelylle saumaa. Pelaajien hinnat nousevat hyvien esitysten perusteella ja TPS:llä ei ole varaa pitää näistä kiinni, saatika jarruttaa näiden ammattilaisuria (esimerkkejä nyt vaikkapa Laine, Engren, Salak, Filppula, Anttila). Tämä on ihan markkinataloudellinen itsestäänselvyys. Jos TPS:ssä viilettäisi pelkkää kolmosketjun jyrää ja esityksensä eivät häikäisisi, voitaisiin sanoa että saumat "runkopelaajien" sitouttamisiin olisi. Oletko sinä sitä mieltä että pelaajaliikenne on järkyttävän suurta koska TPS itsepintaisesti tarjoaa yhtä vuotta sopimuspituudeksi, siinä missä kaikki nämä täällä läpi lyövät jätkät sitten olisivat jo etukäteen valmiita pitkiin sopimuksiin? Jos olet sitä mieltä niin mihin perustat tuon mielipiteen?
 

Wizzö

Jäsen
Mun mielestä nyt on hyvä sauma aloittaa tuo aurajoen peräänkuuluttama pitkäjänteinen työ.

Suikkasella ja RP:llä on sopimukset vuoteen 2016 asti ja itse toivoisin että jatkavat tuonkin jälkeen. Myös pelaajille on tehty pidempiä kuin yhden vuoden sopimuksia kuten Seikola, Paré, Cami, Sointu ja Bertrand (kaksi vuotta) sekä Seigo, Pulli, Mähönen ja Kume (1+1). Tuossa on sellainen kohtuullinen runko jo ensi kautta ajatellen kun vielä kauden aikana tehdään todennäköisesti jatkosopimuksia niitä ansaitsevien kanssa.

Menneet ovat menneitä ja viime vuosien valmentaja/pelaajaruletti on toivottavasti Palloseuran osalta ohi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitkäjänteistä työtä kyllä voidaan tehdä ja mielestäni pitäisikin tehdä. Ei voida lähteä siitä, että joukkue vaihtuu vuodesta toiseen ja tällaisella toimintatavalla saataisiin menestystä.

Mitä on pitkäjänteisyys? Kerro ihan muutamalla sanalla mitä haet takaa koska tähän astiset kuvaelmasi eivät ole olleet mitään totuudenmukaisia asioita koska et ole selvästi edes ottanut asioista kunnolla edes selvää.

Tuo "joukkue vaihtuu" on tässä liigassa ja alle €2M budjetilla valitettavasti tosiasia useimpien kausien jälkeen. Tilanne on muillakin sama. TPS:ssä silti pyritään jo muutokseen. Esimerkkeinä Willsie, Bertrand, Sointu, Miettinen, Virtala, Paré ja Kumeliauskas ovat/ovat olleet täällä pidempään kuin yhden kauden, ja pakeista Seigo, Seikola, Vittasmäki ja Ristolainen samaten. Ja muutama muukin. Kärkihankinnat joudutaan hakemaan muualta mutta se on vain realiteetti joka on hyväksyttävä ilman että siihen liittyisi pienimpääkään yltiöoptimismia. Se, miksi TPS:n budjetti on vain tuo alle pari miljoonaa onkin sitten toinen asia ja siihen pitäisikin saada nostetta tässä vähitellen. Ei talouskuurilla ikuisesti voida olla, tämä kaupunki tarvitsee kolmen miljoonan budjetin jengin.

Kun resurssit ovat rajalliset, niin ainoa oikea tapa on toimia pitkäjänteisesti ja uskomalla omiin kykyihin. Näin TPS:ssä ei tänä päivänä valitettavasti tehdä. Siksi menestystä ei tule.

Et ikinä vastannut mulle siihen viestiin, jossa kysyin että pitäisikö mennä niin eteenpäin että ensimmäisiä ketjuja miehittää pelkät omat junnut? Tulisiko sillä menestystä? Pekka Virtahan yritti ajaa todella paljon junnuja sisään ja Pajuojakin väkisin joutui peluuttamaan junnuja, mutta eivät ne mitään menestystä tuoneet. Tämä on ammattilaisliiga. Nyt, jos tuo on sitä pitkäjänteisyyttä jota haet takaa, eikä esim. se että noita kotimaisia runkopelaajia sitoutetaan (luettelin jo isohkon liudan nimiä) niin suosittelen vaihtamaan argumenttia kokonaan ja unohtamaan tuon kyseisen sanan. Pitkäjänteisyydestä on nimittäin nyt kolmelta edelliskaudelta ihan empiirisiä havaintoja olemassa ja menestystä ei sen avulla ole tullut. Paljon on myös yritetty tehdä jengistä enemmän paikallinen. Onko se tuonut menestystä?

On käsittämätöntä, ettei tällaista yksinkertaista tosiasiaa tunnuta tajuttavan, vaan kuvitellaan, että oltaisiin jonkun ulkopuolisen ja käsittämättömän "virran vietävinä", jonka kulkuun ei itse voida vaikuttaa.

Paljon voidaan kyllä tehdä toisin, mutta nämä sinun kirjoituksesi ovat sisällöltään aika tyhjiä lopulta kun noita asioita alkaa pilkkoa osiin. Minä olen täysin samaa mieltä siitä että hallituksessa tulisi alkaa tehdä asioita toisin ja pidän tälläkin hetkellä kiinni noista sanoista joita kirjoitin tämän ketjun avausviestiin. Silti nämä "joukkueen rakennus on sitä ja tätä"-maalailut ovat pelkkää roskaa jos ei vaivaudu ottaa asioista selvää. Ja kun aloitit tämän keskustelun tuolla runkosarjan seurantaketjussa niin todettakoot että ei tarvitse mikään älytön ruudinkeksijä olla ymmärtääkseen että TPS:n tämänhetkiset pelilliset ongelmat johtuvat aivan muista asioista kuin jostain joukkueen rakenteesta tai ulkomaalaisten suoristuneista selistä.

Ihmettelen taas kerran, miksi pelaajien scouttaus on ilmeisesti niin huonoa, ettei ollenkaan tiedetä, millainen pelaaja ollaan saamassa joukkueeseen ja siksi ei uskalleta edes yrittää tehdä useampivuotisia sopimuksia. Pelko epäonnistua on niin suuri.

En edes viitsinyt poimia enää tuota aiempaa "vain yksivuotisia sopimuksia"-kohtaa. Voit lukea siihen vastaukseni jo aiemmasta kirjoittamastani. Tähän kuitenkin sen verran että et näytä alkuunkaan näytä tietävän taas mistä kirjoitat. Tuonko vuoksi niitä yksivuotisia diilejä tehdään? Ei esimerkiksi sen vuoksi että Dan Sexton haluaa tulla pelaamaan yhden hyvän kauden Eurooppaan jonka jälkeen tähtää samantien takaisin NHL:ään? Eikä sen vuoksi että Morrisonn on varmaan nyt jo melkoisen kallis pelaaja, ja pelatessaan kuten tähän asti on pelannut nostaa markkina-arvoaan entistä enemmän ja hänestä ei yksinkertaisesti ole varaa pitää kiinni? Olisiko Morrisonn muuten tullut kahden tai kolmen vuoden diilillä, mitä luulet? Pidän suurena ihmeenä sitä että Paré näin teki.

Nykyisin ei taida juuri kukaan olla TPS-pelaajista kiinnostunut. On tämä maailma mennyt kummalliseksi, kun ammattitaito on päässyt täältä näin karkaamaan ilman, että sitä on edes juuri kukaan huomannut.

Noniin. Taas aivan käsittämätön argumentti. Siis hitto, kukaan ei tosiaan taida olla, ei. Ja nimenomaan tuon ammattitaidon vuoksi tämä!

Eikun hetkinen, täältähän on siirtynyt paremmille apajille ihan helvetisti pelaajia joka kauden päätteeksi ja mikään ei tue sitä olettamaa etteikö jatkossakin parhaat lähtisi muualle. Anttila, Engren viimeisimpinä esimerkkeinä. Eli ammattitaito ei ainakaan nimenomaan näin olekaan karannut täältä! Paitsi että sitä lähti vähän enemmänkin nyt kun pelaajahankinnoistakin vastaava Jarkko Hattunen siirtyi Sportiin mutta kyllä ainakin rippeet jäi!

Mun mielestä nyt on hyvä sauma aloittaa tuo aurajoen peräänkuuluttama pitkäjänteinen työ.

Oma pointtini on tässä ollut se, että kyllä tällä tavalla pitkäjänteisyyttä ollaan jo viime kaudella harjoitettu. Koutseilla pidemmät diilit, Willsien jatkosopimus, mainitsemiesi pelaajien pidemmät sopimukset. Ei se ole alkamassa vasta nyt, vaan tietynlaista tulevaisuutta on jo rakennettu, vaikka olisikin miten muodikasta täällä lietsoa ajatusta siitä että näin ei tehdä. Fakta on se (karrikoidusti) että ennen kuin budjetti kasvaa tuosta miljoonan, ei absoluuttisia kärkihankintoja tänne usean vuoden pahvilla saada. Se olisi niin ysäriä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Scissors sitten paukutti edellisissä viesteissään nopeasti laskien 15 kysymystä aurajoelle ja lähes saman verran toteamuksia kuinka aurajoki ei ymmärrä eikä argumentoi. Tuu nyt aurajoki itte vastamaan näihin kysymyksiin!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jep. Lainauksineen kiitos, ei siitä muuten mitän tule. Vähän ehkä menee välillä viilaamiseksi mutta mä olen melko kyllästynyt tohon one man show:hun joka ei miksikään muutu ja tekee hyvää laittaa aurajokikin välillä oikein raksuttelemaan. Saa joku muukin luonnollisesti ottaa kantaa jos tahtoo :)
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös