Hakutulokset

  1. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    France24 raportoi, että galluppeja puhelimitse tekevät ihmiset kertoivat osan ihmisistä lyövän vain luurin korvaan. Epäilivät (Eivät julistaneet totuutena), että osa Trumpin kannattajista eivät halunneet kertoa julkisesti äänestävänsä Trumpia, ihan siltä varalta, että mies olisi hävinnyt. E...
  2. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Mitenköhän Hillary "teki itselleen nimeä, mainetta ja näkyvyyttä" valitsemalla Billin yliopistossa vuonna 1973 ja meni naimisiin vuonna 1975? Etenkään, kun Billillä ei ollut tuolloin minkäänlaisia poliittisia yhteyksiä mihinkään, vaan mies oli asianajajana ja opetti lakia Arkansasin...
  3. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Valehtelee. Mutta paljon vähemmän kuin vastustajansa. Truth check: Clinton and Trump on the Truth-O-Meter with 1 week to go | PolitiFact
  4. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Yllätyin hieman kun kävin tarkistamassa Doomsday Clockin asennon. Olemme samassa kuin vuonna 1984. Three minutes to midnight. Timeline | Bulletin of the Atomic Scientists
  5. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Haluaisin myös vaikka piirtämällä kertoen tietää missä kohtaa tuossa jutussa kerrotaan, että Clintonin mieli on muuttunut? Vai veditkö pelkän otsikon perusteella linkin tuohon? Huvittavintahan tuossa on, että tuo vuoden 2008 pätkä videon alussa näyttää vielä menevän eri tahtiin äänen kanssa...
  6. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Twitter ja muutama muu sivusto on alhaalla palvelunestohyökkäyksen vuoksi. Kai tuo Donald saa tämänkin Hillaryn syyksi, kun mies ei pääse twiittaamaan. Cyberattack Knocks Out Access to Websites - WSJ
  7. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei tietenkään, koska meillä on kaikkien aselajien ja sotataktiikoiden erikoisasiantuntija Jussi "I look like Himmler" Niinistö. In #Jussi we trust. (Ja niille, joilla on herne lähellä nenää tämä on sarkasmia)
  8. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Puhutaanko tässä nyt oikeasti siitä samasta Fox Newsistä, joka teki ensimmäisestä väittelystä aina luotettavia internet mielipidekyselyjä ja julisti Trumpin johdolla, kuinka hän oli voittanut ensimmäisen väittelyn kevyesti? Tämä vaikka kanavan johto oli kieltänyt sisäisessä muistiossaan kanavan...
  9. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Trump pitää kahden minuutin palopuheen ISIS:stä ja moderaattori ilmoittaa kahden minuutin olevan täynnä. "Mr. Trump your two minutes are up." *Trump jatkaa palopuhettaan* "Mr. Trump. I'd like to remind you what the question was..."
  10. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi. Sinä olet ainoa tässä ketjussa, joka sekoittaa faktan ja fiktion keskenään vain ja ainoastaan sinulle sopivassa suhteessa.
  11. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tuolle Rebublikaaniselle potaskalle on nimikin. Muistatko mikä se on? Nyt varmaan puhut Bengasista. Hyvin on oikeistokannattaja laittanut faktat sivuun ja uskotaan jokainen lause ilman pienintäkään todisteen poikasta. Kuulitko tuonkin youtubesta? Clintonhan ei ollut vastuussa joukkojen...
  12. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Jos nyt lähdetään siitä, että sinä luotat "jonkun" tekemään videoon, jossa "joku" puhuu. Minun linkkini on Pulitzer-palkittuun faktan tarkistajien sivulle. Kumpaakohan sitä uskoisi...hmm? No jos lähdetään siitä, että kuuluisin näistä taitaa olla vuoden 1994 oikeudenkäynti, jossa 79-vuotiaalle...
  13. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Odotinkin, että vedät tämän kortin esiin. Ensinnäkin, luotat uutiseen, jonka on tehnyt "End Times News"? Toisekseen: ei huijannut. Tuijottele vaikka tuota lähikuvaa Hillaryn korvasta loppuilta. Et taida tietää kuinka monta kertaa Starbucks tai McDonalds on haastettu oikeuteen Amerikassa, kun...
  14. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Hallelujah and praise the flying pink unicorn! Ai perkele! Donald juuri pääsi sanomasta väittelyssä, miten häntä vastaan on Hillaryn järjestämä salaliitto ja täällä ollaan jo samaa mieltä. Korjataan: kyseessä oli Hillaryn järjestelemä salaliitto median avustuksella.
  15. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tätä kutsutaan faktojen tarkistukseksi. Trump sanoi vaalitentissä: "I did not support the war in Iraq … The record shows that I’m right." Trump oli Howard Sternin haastateltavana syyskuussa 2002, ennekuin sota alkoi. Stern: “Are you for invading Iraq?” Trump: "“Yeah, I guess so. I wish the...
  16. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kyllä, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, koska vertaillaan kahta faktaa, jossa poliittisilla agendoilla ei ole merkitystä. Esimerkki: Donald Trump sanoo vaaliväittelyssä, ettei koskaan ole sanonut olleensa Irakin sodan kannalla. Faktantarkistajat kaivavat Donaldin lausunnon vuoden 2002...
  17. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    11.9.2001 E: Ensimmäinen päivämäärä joka tuli mieleen. Voin toki olla väärässäkin.
  18. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ja mistä luulit, että faktoja tarkisteltiin? Läheisen ravintolan ruokalistasta? Faktan tarkistajien ei välttämättä tarvitse olla puolueettomia. He kun vertaavat pääasiassa ehdokkaiden päästämiä lauseita/tekoja niihin lauseisiin/tekoihin, joita he ovat päästelleet/tehneet aiemmin. E: Ja...
  19. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Eli englanninkieli ei taitu? EI hätää, ei sitä tarvitse hävetä. Sen voi myöntää ihan suoraan. Tai sitten uskot naivisti kaiken mitä sinulle sanotaan. Kummasta on kysymys? Voisitko ystävällisesti eritellä nämä, sillä niin puolueettomat kuin puolueellisetkaan mediat ei hirveästi niitä ole...
  20. W

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Johtui varmaan siitä, että Hillaryn ei tarvinnut löytää "asianmukaisia epäkohtia". Kun Hillary huomasi Trumpin pääsevän vauhtiin, niin hän antoi Trumpin puhua päästäen suustaan äänettömän "Go for it Donald!!!" tietäen, että Trump puhuu itsensä pussiin tai latoo sellaista valhetta suustaan, josta...
Ylös