Hakutulokset

  1. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Itse en ole ollenkaan vielä innostunut edes tablettia ostamaan. Kotona on kolme läppäriä ja niillä pärjäävät niin aikuiset kuin muksutkin. Liikkuessa taas ei viitsisi ottaa laukkua mukaan vain, jotta sinne saisi tabletin laitettua, koska satunnaisen nettiselailutarpeen tyydyttää vielä taskuun...
  2. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Nokialla on noiden kuluttajalaitteiden kanssa vähän kummillinen tapa tehdä tuotejulkistukset näin aikaisin. Vai oliko niin, että Aasiassa laite ehtii jo tällä puolen vuoden vaihdetta kauppoihin? Euroopassa voi joutua odottamaan. Nokian toiminta älypuhelimissa oli kyllä outoa. Nythän Lumian...
  3. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Apple on toki markkinajohtaja reilun 26% osuudella, mutta samalla tuo tarkoittaa iLaitteiden osuus maailmassa on vain tuo neljännes. Eli melkein kolme neljännestä myydään Androideja (toki Windowsilla on myös pieni osuus). En kyllä usko tuohonkaan, että Suomessa iPadien osuus olisi muka 90%n...
  4. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Kyllähän Nokia sikäli voi huokaista helpotuksesta, että se tekee näköjään innovaatisimmat ja itseasiassa parhaat puhelimet. Niin uuden OS X:n kuin iPhonenkin julkistus kertoi, ettei Apple osaa enään kuin rahastaa. Harmi vain että ainakin jenkkimarkkinat on menetetty kokonaan. Nyt kun iPhone5...
  5. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Itselläni ei oikein edes ole muita vaihtoehtoja kuin WP. Työni takia reissaan paljon ulkomailla ja android-vehkeet eivät käy turvattomuutensa takia. Esimerkiksi eräässä Lähi-idän ei muslimimaassa tapaavat android puhelinten omistajat havaita puhelimen käyvän muistiaan (kalenteria jne) läpi omia...
  6. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Kyllähän se niin tietenkin on, että jos jostain syystä pettyy laitteeseensa, niin ei varmasti osta samanmerkkistä, vaikka mikä olisi. Itse olen pahiten pettynyt iPhoneen, joka ei suostunut pakkasessa toimimaan (eikä maahantuoja koskaan susotunut myöntämään kyseessä olevan suunniteluvirheen)...
  7. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    On se outoa. Teknologiatoimittajien mukaan Lumia 920 on lähes täydellinen puhelin, jossa on korjattu niitä asioita, joissa vielä oli parantamisen varaa. Eli ainakin toimittajien mielestä aivan huipputuote. Todennäköisesti/lähes varmasti Applekään ei pysty yhtä hyvää laitetta tekemään. Vaan kun...
  8. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Eikös tuo ole aika hyvä veto Nokialta/MS:lta, että uusinta uutta haluavat eivät pysty päivittämään nykyistä puhelintaan, vaan joutuvat ostamaan uuden puhelimen? Omasta puolestani olen ruvennut miettimään, että kun käytän puhelinta peruskäytön lisäksi vain navigaattorina, sähköpostin...
  9. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    En jaksa uskoa, että Microsoft antaa periksi millään. Se nostaa WPn markkinajohtajaksi vaikka millä hinnalla kesti se minkä ajan tahansa. Se tuntuu nykymarkkinaosuuksien valossa kaukaa haetulta, mutta näin tulee käymään kymmenen vuoden kuluessa. Enkä jaksa uskoa millään, että vaikkapa Applen...
  10. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Nokian on pakko saada markkinaosuutta takaisin myymällä vaikka tappiolla. Sillä on siihen toistaiseksi varaa, varsinkin kun Microsoft on tukemassa. Samalla tavalla tablettilaitteissa Microsoftin osuus on toistaiseksi olematon, mutta syksyllä alkaa varsinainen sota, kun katsotaan mikä ekosysteemi...
  11. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Operaattoreiden tuki erityisesti iPhonelle jenkeissä on kyllä Nokialle hirvittävä ongelma. Nytkin Nokian parhaat puhelimet ovat joissain ominaisuuksissa parempia kuin iPhonet ja joidenkin mielestä kokonaisuudessaan parempia. Lisäksi ne ovat hieman edullisempia. Mutta kun kytkykaupassa saa...
  12. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Mikäpä siinä (linkki IT-Viikon asiaa koskevaan uutiseen; linkki mikropc.netin uutiseen samasta aiheesta). Näyttää olevan toimittajien ja analyyttikkojen äänestyksen tulos. En tosin tiedä mitä nuo analyytikot tässä kohtaa ovat.
  13. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Nokian 808 valittiin sitten kuitenkin Barcelonan messujen parhaaksi uudeksi mobiililaitteeksi voittaen muut kännykät, tabletit ym mobiililaitteet. Myyntikappaleita vaan taidetaan joutua pari kuukautta vartomaan. Kukaan ei taida vielä ottaa varauksia vastaan?
  14. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    IPhonea ei saisi sen käyttöohjeen mukaan edes käyttää alle nollan asteen lämpötiloissa. Tämä on fiksua, sillä jos sitä yrittää käyttää edes viiden asteen pakkasella, niin sen akku tyhjenee. Miinus kympissä se ei inahdakaan, ja tuo lämpötilahan ei oikeasti ole edes kylmää missään päin Suomea...
  15. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Kyllähän Nokia hirvittävästi kärsii siitä, että sen tuotteita myydään edelleen aivan liikaa. Se on siis aivan liian tavallinen. Joskus 90-luvulla kun veti taskusta ensin 2110i:n ja sitten myöhemmin banaanin niin ympärillä olevalla jengillä ei juuri kenelläkään ollut samanlaista ja reaktio oli...
  16. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Kyllä Nokia 808 viimein yhdistää kaiken tarpeellisen mobiililaitteeseen. Nyt löytyy puhelin, navigaattori ja nettiselain sekä viimein riittävän hyvä kamera. Itse en kaipaa mitään muuta. Tähän asti on pitänyt kantaa mukana erillista pokkaria, mutta kun nyt 4:3 suhteellea tarkkuus on käytännössä...
  17. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Aika rankkaa läppää äijä heittää. Apple nyt on kuitenkin käyttömukavuudeltaan niin paljon Pc:tä edellä, että täytyy olettaa, ettei kirjoittaja ole koskaan Applen tuotteita omistanut. Niitä omistanut ei varmasti menisi arviossaan noin pahasti metsään. Siinä ollaan toki oikeassa, että Apple voi...
  18. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Saattaahan tuo olla mahdollista, että tuommoista tekniikkaa yritetään markkinoille työntää. Turhaan kuitenkin. Juuri kukaan ei käytä edes kännykän kameraa tai musiikin kuuntelumahdollisuuksia. Hyvin pieni marginaalinen osuus käyttää kännykkää puhumisen ja viestittämisen lisäksi mihinkään edes...
  19. S

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Onhan se aivan selvää, että jossain vaiheessa kännykkämarkkinat romahtaa. Kuka helvetti sitä jaksaa olla vaihtamassa puhelinta joka vuosi vain kantaakseen rahaa Nokian omistajille? Eihän puhelimiin voi tulla sellaisia ominaisuuksia, jotka suurinta osaa kuluttajista kiinnostaisi ja saisi heitä...
Ylös