Hakutulokset

  1. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Noilla välivaaleilla ei ole mitään merkitystä itse presidenttivaalien kanssa. Reagan hävisi välivaalit, mutta valittiin täydellisellä murskavoitolla jatkokaudelle. Demokraateilla ei ole taaskaan pätevää ehdokasta. Biden on seniili ja puhuu ihan sekavia viikosta toiseen. Trump tulee myös samaa...
  2. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Voi hullu Trump-ukko sentään! Ehtä kehtaa oikein maakauppoja nostaa esille. Pakko laittaa mies viralta ennen kuin se yrittää Suomea ostaa ja sitten myydä meiät Putinille.
  3. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Olisi hyvän tavan mukaista, että kertoisit samalla, että USA:n tullikorotukset liittyvät Rankan asettamaan ulkomaalaisten digitaalisten tuotteiden veroon. Toki se on hauskempaa kirjoittaa viesti niin, että Trump näyttäytyy mahdollisimman huonossa valossa.
  4. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Minusta on outoa, että kaveri on ollut kuukauden päivät kopissa rikoksesta, josta tapaukseen liittyvien asianhaarojen johdosta tyyppi tulee selviämään sakoilla. Tapauksen toinen osapuoli ei tarvinnut ensiapua ja on vapaa kuin taivaan lintu. Trump nyt kerää tässä ilmaiset poliittiset pisteet...
  5. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Parhaiten Muellerin esiintymistä kuvaa se, että Bill Maherit ja Michael Mooret ovat ihan raivoissaan. Ja onhan se noloa väittää, että ei ole kuullutkaan ikinä Fusion gps:stä, kun se vielä nimenomaisesti mainitaan herran raportissa.
  6. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Vastahan se kyyditti ne varastelevat koripallopojat Kiinasta. Siinä missä varkaat jäivät kiinni itseteosta, niin kyseinen räppäri oli itse hyökkäyksen uhri. Tapaukseen liittyen vielä, niin vähän ihmetyttää, että kun välikohtauksesta, josta tuloksena on maksimissaan sakkoa, niin jannua pidetään...
  7. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Täytyy nyt oikeasti kysyä, miten jaksatte kolmatta vuotta jatkaa tuota rinkirunkkausta? Ymmärtäisin, jos kerran kuussa kokoontuisitte, mutta teillä tehokolmikolla @Sako @bebeto ja @Salama15 on lähes päivittäiset sessiot. Tässä pian huolestuu siitä, että mikä on mielenterveydenne laita vuonna...
  8. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Niin sepä mielenkiintoista, että mies sai rosmota täysin rauhassa (miehen kikkailut ja vilunki ovat varmasti olleet jo tiedossa), kun Obama oli vallassa. Kaikki rikoksetkin mies oli tehnyt kauan aikaa sitten yhdessä rikostoverinsa Podestan kanssa. Kyseessähän yksinkertainen vain poliittinen...
  9. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Eikös se Muellerin tutkinta ole jo valmis, mutta ei hän ei voinut julkaista tutkinnan tuloksia, koska laki vaatii, että 60 päivää ennen vaaleja hän ei saa niitä tuloksia julkaista. Joku voisi sanoa, että harvinaisen hyvää poliittista silmää Trumpilta erottaa mies juuri nyt. Välivaalien jälkeen...
  10. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Se täytyy sanoa, että nämä äärihörhelöt ja heistä vaivaantuneet establishment-demokraatit ovat onnistuneet käytännössä mahdottomassa. Jos olisi esivaalien aikaan pitänyt lyödä vetoa, niin kuka olisi uskonut, että lähes koko rebujen sakki on nyt tiiviisti Trumpin takana. Kun antaa hörhöille...
  11. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Olette niin hellyttävän ennalta arvattavia. Maailman historian ilmiselvin täky ja hauki nappaa kiinni. Koitas kommentoida sitä kauppasopimusta ensi kerralla.
  12. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Jaa. Minä kun muistan varsin kirkkaasti, että Kanada ei alun alkaen edes aikonut neuvoitella, mutta kas kummaa pari tuntia ennen autotullien täytäntöönpanoa Castro joutui nöyrtymään ja Kanada liittyi USA:n ja Meksikon tekemään soppariin. Meksikon tehtyä sitä ennen Kanadalle oharit ja sopimalla...
  13. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    On hyvin huvittavaa, että nimimerkillä, joka fanittaa sitä hullua ja täysin idioottia sosialisti ämmää, on pokkaa koittaa servata porukkaa täällä.
  14. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Sinä se tässä olet tapasi mukaan täysin kujalla. Jos tuossa viime vuonna sattuneessa hurrikaanissa olisi oikeasti se 3000 ihmistä kuollut, niin siitä katastrofista oltaisiin kuultu kuukausi tolkulla ja uhrien muistotilaisuutta buffattaisiin tällä hetkellä yötä päivää. Olen aina pitänyt sinua...
  15. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Idolisi Obamakin lupasi uudelleen neuvotella NAFTA:n mutta torsoksi jäi sekin. Sen ymmärrän, että Trumpin jokaista liikettä, pitää aatteen vuoksi vastustaa, mutta mies tekee suurimmaksi osaksi sen, mitä hän lupasi tehdäkin. Minusta tuntuu, että sinua tässä eniten ärsyttää se, että Trump ei ollut...
  16. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Oot nyt reilun vuoden ajan postannut näitä linkkejäsi. Toivon, että lääkityksesi on kunnossa, että jaksat vielä seuraavat 6½ vuotta.
  17. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Mua nyt ihmetyttää tässä se, että kun selvästi selaat ja hakemalla haet näitä juttuja, niin miten silmäsi onnistuvat aina välttämään kaiken kritiikin näitä juttuja kohtaan? Siellä on taas jopa pahimmat liberaalit ja Trump-vihaajat irtisanoutuneet tuon julkisuudenkipeän muikkelin paskapuheista...
  18. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Chuck Schumer in 2009: Illegal Immigration is wrong, plain and simple - YouTube Aika jännää, että 9 vuodessa puolueen linja on muuttunut aivan täysin ja sisään on tullut näitä bebeton ja young turksien fanittamia kommareita. No toisaalta tämä on vain hyvä asia, koska nämä urpot siloittelevat...
  19. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Aika hölmösti sanottu, kun katsoo Trumpin aikaisia talouslukuja ja sitä kuinka paljon uusia työpaikkoja maahan on tullut lisää. Trumpin veronkevennykset ovat toiminneet suihkumoottorina talouskasvulle.
  20. S

    Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

    Niin FBI:n ja CIA:n toiminta ei vaalien alla kyllä hirveästi vakuuttanut. Peter Strzok on vain jäävuoren huippu. Voisi kysyä, että miksi kaiken lukemamme jälkeen (ainiin eihän CNN:llä ole tästä jauhettu, eli kyseistä sotkua ei ole olemassakaan.) niin Trumpilla pitäisi olla täysi luotto FBI:n...
Ylös