Hakutulokset

  1. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Vai voisiko olla niin, että kampanjan aikana Clintonin on osoitettava tässä kohdin kovuutta, jotta olisi myös epäilijöiden silmissä uskottava presidentti? Varmasti jenkeissä on edelleen paljon niitä, jotka epäilevät naisen kykyjä toimia maan sotapäällikkönä. Trumpin kohdallahan tällaista...
  2. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Lisätään em. listaan vielä britit.
  3. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei ole väliä välttämättä säätiön toiminnan kannalta, mutta mikä on näiden säätiötä tukeneiden tahojen intressien suhde Hillaryn ajamaan politiikkaan? Ei varmaan ole ihan tuulesta temmattu ajatus, että tuki Hillaryn säätiölle edesauttaa asiasi eteenpäin viemistä jahka Hillarysta tulee presidentti.
  4. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei siinä mitään. näinkin saa uskoa. Tosin perusteita en tiedä, mutta ehkä ne ovat hyvät. Tällä hetkellä kuitenkin Jenkeissä hyvin moni uskoo Clintoniin. Useampi kuin Trumpiin.
  5. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Sikäli niissä on uskottavuutta, että häviöllä oleva ehdokas (=Trump) on kaksikosta se, joka kerää eniten "ei-ääniä" ja vastustusta. Trump ei jätä kyllä ketään kylmäksi ja sekin on tavallaan hyvä asia. Jossain menee kuitenkin siinäkin raja, kun pitäisi tulla valituksi presidentiksi. Pidän Trumpin...
  6. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Ei mun tarvi lyödä asiasta yhtään mitään. Ja jos joku tässä "viitsii" niin teikäläinen. Tämän hetkinen tilanne eivät tue väitettäsi. Toki se on mahdollista, mutta todennäköisin vaihtoehto ei ole tällä hetkellä Trumpin nöyryyttävä voitto Clintonista, ei edes voitto.
  7. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Aikalailla kaikki ennusteet näyttävät Clintonin voittavan Trumpin, joten nöyryytys on tässä kohdin aika pahasti yliampuva termi.
  8. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tai ehkä nimenomaan juuri hullu osaisi heitellä riittävän villejä ajatuksia, mitä tapahtuisi, jos Trump valittaisiin presidentiksi, No jos tosissaan ajattellaan niin todennäköisesti moni ylireagoi Trumpiin. Puheet ilman valtaa ja vastuuta ovat monesti kovia, mutta kun valtaan pääsee ja...
  9. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Onko ollut jo spekulaatioita, että ketkä voisivat olla Trumpin ja Clintonin varapressaehdokkaat?
  10. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Jep, "tiedetään". Näillä näkymin Clinton voittaisi. Linkki vie CNN:n sivuille.
  11. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Eipä nuo Trumpin luvut näytä ainakaan yhtään paremmilta. Linkki vie Huffington Postin sivuille. Kyllä kiire tulee, mutta nyt se peli vasta todenteolla alkaa.
  12. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kyllä, Trump on yllättänyt monet asiantuntija, mutta hän on yllättänyt myös koko republikaanisen puolueen. Nyt puolueen valtaeliitissäkin on herätty ottamaan Trump tosissaan, joten peli tulee ehdottomasti tiukentumaan. Ja siinä asiantuntijat eivät ole väärässä, että Trump aiheuttaa myös eniten...
  13. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kyllä, vertailukohdaksi voidaan ottaa Suomessa vaikka Väyrynen, Haavisto tai Soini. Kannatusta löytyy, mutta myös niitä, jotka ei missään nimessä äänestäisi.
  14. F

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Kannattaa muistaa, että kaikesta huolimatta juuri Trumpin suosiolla on rajansa. Hän kerää paljon kannattajia, mutta samalla myös vastustajia. Syntyy paljon niitä, jotka äänestäisivät aikalailla ketä tahansa mielummin kuin Trumpia. Eli vaikka Trump voittaisi vielä republikaanien ehdokaskilpailun...
Ylös