Hakutulokset

  1. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Bäckström pääsi yhteensä viisi erää Tampereella suht helpolla. Nyt tuli seinä vastaan. Rehellisyyden nimissä Tappara on niin paljon IFK:ta edellä, että noutaja olisi joka tapauksessa tullut, vaikka tsemppi-lihapää-lätkällä olisi tänään voitettu.
  2. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    8 min YV ilman yhtään kunnon paikkaa on erikoista. Varsinkin, kun vastustaja iskee vaarallisen paikan välittömästi av:nsa jälkeen.
  3. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Joka kerta. Sillä sekunnilla kun suljen radion/tv:n/lähden katsomosta, IFK tekee maalin. No, pidetään striimi pois päältä niin meidän taitopelaajat Kantola ja FInley voi jatkaa maalitehtailua.
  4. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    EI mitään palaa.
  5. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Hyvä että kolmannen erän jälkimmäiselle puoliskolle saatiin edes muutama positiivinen asia, pari maalia etunenässä. Vaikealta näyttää, mutta ihan turha on enää tässä vaiheessa luvouttaa. Tampereella lauantaina uusiks, 2015 kevään hengessä.
  6. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Kyllähän Kantola taistelee ja tuo viihdearvoa. Mutta on se myös aivan saatanan huono luistelija, ja turvallaan joka väännön jälkeen. Maalineduspelaamista ja asennetta lukuunottamatta juuri ja juuri Mestis-tasoa.
  7. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Ei riitä millään osa-alueella tällä hetkellä. Ehkä toissavuoden tapaan on mahdollista tehdä 3. ja 4. pelissä nousua, mutta en näe miten IFK ikinä voittaisi Tapparaa neljää kertaa kuudesta.
  8. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Perjantaina on muuten ihan helvetin hieno tilanne edessä! Mahtava matsi, ja osoitus henkisestä kantista kun ei lannistuttu, vaikka tepsi pääsikin halvalla 2-0 -johtoon. Ykkösketju rautaa, Juhikselta parempaa, Heiskanen hyvä, Kantola kaatui 4 kertaa joka vaihdossa... Ihanaa perkele.
  9. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    No ei siltä näytä. Ja Bäckström jos olisi edes lähelle pelikuntoa, niin penkillä ei istuisi katastrofi nimeltä Myllyniemi. Hyvä erä IFK:lta. Isossa kuvassa vaaka on jatkuvasti kallistunut IFK:lle päin, ja tämä peli kuin sarjakin on tasan vain IFK:n katastrofaalisen paskan yv-pelin takia...
  10. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Eiköhän Tappara jo näyttänyt sarjansa 1. pelissä, miten siinä käy kun otetaan se viileän rauhallinen muumio maaliin. Lankiselle meni helppo ekassa, mutta ei meillä parempaa vaihtoehtoa ole. Lankisen kanssa noustaan tai kaadutaan, ja onhan hän niin tänä kuin toissakeväänäkin pelannut pääosin...
  11. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Kyllä musta silti näyttää siltä, että Tepsin pelillinen käyrä on alaspäin. Enemmän nuo takaiskut oli yksittäisiä IFK:n mokia, kuin minkään pyörityksen tulos. Kolmatta ei omiin kyllä kestä, seuraava maali tarvitaan.
  12. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Melkein sanattomaksi vetää tuo esitys. Täysin voitettavissa oleva matsi ja jokainen pienikin mahdollisuus kääntää peli heitettiin surutta mereen. Noh, kyllä musta silti tuntuu että tää voi sarjan edetessä kääntyä meille, sillä tepsin pelillinen käyrä ei vaikuta kulkevan ylöspäin. Mutta parempia...
  13. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Luuserit. Peli levinnyt täysin käsiin.
  14. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Ihan uskomatonta paskaa tuo ylivoima.... Muuten tämä erä on vain alleviivannut sitä, että tepsi todellakin on voitettavissa. Voitosta on kuitenkin turha haaveilla, jos omat momentumit kääntyy jatkuvasti tepsin maaleiksi. Voi vitun vittu.
  15. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Ei mikään. Laiska lätkäfanien tekosyy tuo kiinnostuksen puute. Okei, joskus lokakuussa ehkä osittain pitää paikkansakin. Enemmän varmaan kyse on siitä, ettei ole tepsin kaltaista selkeää tapaa pelata selkärangassa. Erikoistilanteita lukuunottamatta ok. Harmi vain, ettei tuollaisella...
  16. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    IFK:lla sekosi peli tuon Sailion tempun jälkeen. Lopulta passivoiduttiin liiaksi, ja se maksoi tasoituksen. Hyvään paikkaan tuli erätauko.
  17. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Peli jatkui IFK:n komennossa, ja nyt se tulos tuli. Kärppien eväät vaikuttaa syödyiltä, mutta pienet on edelleen marginaalit.
  18. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Ei vielä, mutta katso vaan. Tasoitus hyvän paineen päätteeksi, juuri tätä tarvittiin.
  19. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Samaa mieltä. IFK pelasi pääosin hyvin. Se ei urheilussa 20min otannalla useinkaan valotaululla näy.
  20. 7

    Peliesitykset kaudella 2016–2017

    Aika perinteinen kuvio. Kun et alkurynnistyksen aikana saa maalia, peli kääntyy. Ja varsinkin, kun Kärpät saivat vielä maalin tehtyä. Nyt on vain jaksettava uskoa, ja tapettava satavarmasti pian koittava alivoima pois.
Ylös