Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
"Vierivä kivi ei koskaan sammaloidu". Tämä sanonta sopii vanhan liiton hard rock-bändeille, jotka jaksavat vielä tänäkin päivänä keikkailla ja jopa levyttääkkin uutta kiekkoa pihalle.
Itse ajattelin perustaa ketjun vanhalle lempibändille Nazarethille. Skotti bändin iän mittapuussa olen helvetin tuore fani, mutta silloin kun kerran potkaisee niin potkaiseekin kunnolla ja koukkuun jäätiin. Nazareth on toki muutakin kuin Bad Bad Boysia ja Love Hurtsia, sen tietävät kaikki rock-fanit, joita jatkoajastakin löytyy. Se Dan MCCaffertyn käheän räkäinen ääni on sellainen, mikä elää klassikkona rock-genressä ja josta vieläkin nousevat aina uudelleen ja uudelleen kylmät väreet pintaan. Tästä esimerkkinä mm. Hair Of The Dog levyn äkäisemmät kappaleet.
Bändi perustettiin vuonna 1968 Dunfermlinessa, Skotlannissa. Bändin legendaarisin kokoonpano on tietenkin Dan McCafferty, Pete Agnew, Manny Charlton ja Darrell Sweet. Nämä herrat tekivät Nazarethista 70-luvulla Nazarethin muiden isojen hevipioneerien jyrätessä samaan aikaan brittien saarilla. Razamanaz, Expect No Mercy, Hair Of The Dog, No Mean City, Loud 'N' Proud-levyt sisältivät sellaisia hittejä millä yhtye liikkuu vielä tänäkin päivänä ja toimivat päivästä päivään vaikka loppuunkuluminen on jo tapahtunut. Tämä siis rautaisella 70-luvulla.
80-luvulla Nazareth vaihtoi sitä tyyliään monien bändien mukana, josta se tuli kuuluisaksi. Aikuisrockmaiset piirteet ja kaupalliset soundit tulivat mukaan. McCafferty kirkuin vieläkin mukavasti, mutta musiikki muuten lopahti. Toki muutamia hyviä levyjä 80-luvullekkin mahtui kuten Malice In Wonderland, tuplalive-Snaz ja The Catch. Itselleni ei kuitenkaan suhteessa tuo 80-luvun tuotanto ole niin uponnut.
Snakes 'N' Ladders levyn jälkeisenä vuonna kitaristi Manny Charlton poistui erimielisyyksien vuoksi bändistä hienoine riffeineen. Tämän jälkeen kitaran varteen astui Billy Rankin, mutta poistui Move me-albumin nauhoitusten jälkeen. Nykyinen kitarsti Jim Murrison astui remmiin vuonna -94 ja on sen jälkeen hoitanut Nazarethissa kitarat. 90-luvulla Nazarethilta tuli taas mukavankuuloisia levyjä, mm Boogaloo. Tämä kiekko jäi valitettavasti rumpali Sweetin viimeiseksi, kun viikatemies tuli vierailemaan bändissä. Sweet kuoli vuonna 1999 pumpun sanottua adios ja tilalle pestattiin Lee Agnew, basisti Peten poika. 90-luvulla mukaan tullut Ronnie Leahy vetäytyi bändistä tämän jälkeen, mutta Nazareth jatkoi keikkailuaan.
Muutama livekiekko on välissä tullut ja nyt noin vuosi sitten Nazareth julkaisi uuden studiokiekon pitkästä aikaa, lähes 9 vuoteen. Jotain nostalgista oli jälleen kuulla McCaffertyn kähisevän tuttuun tapaan, vaikka tutut rock-elämäntavat ja ikä ovat vieneet tottakai parhaan teränsä laulusta. Newz-albumilla on kaikkea kaikille faneille ja käy läpi oikeastaan Nazareth historiaa. On kunnon asenne rockia ja sitten taas vähän kaupallisempaa. Mikään suuri musiikillinen ihme tämä levy ei ole, koska näiden kaverien ei tarvitse enää yrittää mitään ihmeellistä, vain rakkaudesta musiikkiin.
Itse näin Nazarethin Deep Purplen lämppärinä elokuussa Kuopiohallissa ja kun kaksi 40-vuotiskiertueella olevaa rockpioneeria kiertävät yhdessä ei lopputulos voi olla kuin loistava. Nazareth veti hyvän ja suhtpitkänkin keikan ja hittejä sekä uutta materiaalia tuli mukavasti. Tunnelma oli hyvä ja McCafferty veti asenteella eleettömään tapaansa kappaleet. Ääni petti ajoittain, mutta pikkuvikoja. Bändistä kyllä näki, että suurimmat hiet on valutettu isommille stadioneille jo aikoja sitten, mutta toivon, että bändi jaksaa vielä kierrellä mahdollisimman pitkään yhdessä vielä.
Kertokaa jatkoajan muut roketiroll-fanit ihmeessä omia kokemuksia Nazarethista.
Itse ajattelin perustaa ketjun vanhalle lempibändille Nazarethille. Skotti bändin iän mittapuussa olen helvetin tuore fani, mutta silloin kun kerran potkaisee niin potkaiseekin kunnolla ja koukkuun jäätiin. Nazareth on toki muutakin kuin Bad Bad Boysia ja Love Hurtsia, sen tietävät kaikki rock-fanit, joita jatkoajastakin löytyy. Se Dan MCCaffertyn käheän räkäinen ääni on sellainen, mikä elää klassikkona rock-genressä ja josta vieläkin nousevat aina uudelleen ja uudelleen kylmät väreet pintaan. Tästä esimerkkinä mm. Hair Of The Dog levyn äkäisemmät kappaleet.
Bändi perustettiin vuonna 1968 Dunfermlinessa, Skotlannissa. Bändin legendaarisin kokoonpano on tietenkin Dan McCafferty, Pete Agnew, Manny Charlton ja Darrell Sweet. Nämä herrat tekivät Nazarethista 70-luvulla Nazarethin muiden isojen hevipioneerien jyrätessä samaan aikaan brittien saarilla. Razamanaz, Expect No Mercy, Hair Of The Dog, No Mean City, Loud 'N' Proud-levyt sisältivät sellaisia hittejä millä yhtye liikkuu vielä tänäkin päivänä ja toimivat päivästä päivään vaikka loppuunkuluminen on jo tapahtunut. Tämä siis rautaisella 70-luvulla.
80-luvulla Nazareth vaihtoi sitä tyyliään monien bändien mukana, josta se tuli kuuluisaksi. Aikuisrockmaiset piirteet ja kaupalliset soundit tulivat mukaan. McCafferty kirkuin vieläkin mukavasti, mutta musiikki muuten lopahti. Toki muutamia hyviä levyjä 80-luvullekkin mahtui kuten Malice In Wonderland, tuplalive-Snaz ja The Catch. Itselleni ei kuitenkaan suhteessa tuo 80-luvun tuotanto ole niin uponnut.
Snakes 'N' Ladders levyn jälkeisenä vuonna kitaristi Manny Charlton poistui erimielisyyksien vuoksi bändistä hienoine riffeineen. Tämän jälkeen kitaran varteen astui Billy Rankin, mutta poistui Move me-albumin nauhoitusten jälkeen. Nykyinen kitarsti Jim Murrison astui remmiin vuonna -94 ja on sen jälkeen hoitanut Nazarethissa kitarat. 90-luvulla Nazarethilta tuli taas mukavankuuloisia levyjä, mm Boogaloo. Tämä kiekko jäi valitettavasti rumpali Sweetin viimeiseksi, kun viikatemies tuli vierailemaan bändissä. Sweet kuoli vuonna 1999 pumpun sanottua adios ja tilalle pestattiin Lee Agnew, basisti Peten poika. 90-luvulla mukaan tullut Ronnie Leahy vetäytyi bändistä tämän jälkeen, mutta Nazareth jatkoi keikkailuaan.
Muutama livekiekko on välissä tullut ja nyt noin vuosi sitten Nazareth julkaisi uuden studiokiekon pitkästä aikaa, lähes 9 vuoteen. Jotain nostalgista oli jälleen kuulla McCaffertyn kähisevän tuttuun tapaan, vaikka tutut rock-elämäntavat ja ikä ovat vieneet tottakai parhaan teränsä laulusta. Newz-albumilla on kaikkea kaikille faneille ja käy läpi oikeastaan Nazareth historiaa. On kunnon asenne rockia ja sitten taas vähän kaupallisempaa. Mikään suuri musiikillinen ihme tämä levy ei ole, koska näiden kaverien ei tarvitse enää yrittää mitään ihmeellistä, vain rakkaudesta musiikkiin.
Itse näin Nazarethin Deep Purplen lämppärinä elokuussa Kuopiohallissa ja kun kaksi 40-vuotiskiertueella olevaa rockpioneeria kiertävät yhdessä ei lopputulos voi olla kuin loistava. Nazareth veti hyvän ja suhtpitkänkin keikan ja hittejä sekä uutta materiaalia tuli mukavasti. Tunnelma oli hyvä ja McCafferty veti asenteella eleettömään tapaansa kappaleet. Ääni petti ajoittain, mutta pikkuvikoja. Bändistä kyllä näki, että suurimmat hiet on valutettu isommille stadioneille jo aikoja sitten, mutta toivon, että bändi jaksaa vielä kierrellä mahdollisimman pitkään yhdessä vielä.
Kertokaa jatkoajan muut roketiroll-fanit ihmeessä omia kokemuksia Nazarethista.