Terrori-isku Turussa 18.8.2017

  • 431 330
  • 3 300

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Muistaakseni muslimit ovat tällä vuosituhannella tappaneet kerralla hieman suurempia porukoita kuin 77 ihmistä. Näin kävi esim. Nizzassa ja Pariisissa. New Yorkissa body count oli sitä luokkaa, että Breivik voi vain haaveilla moisesta villeimmissä white supremacy -unissaan.

Breivik oli suunnitellut iskunsa äärimmäisen hyvin, jos tällainen ilmaisu noinkin alhaisesta terroriteosta sallitaan.

Kuka tahansa puupää osaa ajaa kulkuvälineen kohti rakennusta tai väkijoukkoa. Kuka tahansa osaa heilua puukon kanssa kadulla vastaantulijoita tappaen. Nämä ovat niitä tekoja, joihin vähälahjaiset muslimiterroristit kykenevät. Iskun onnistuminen on täysin sattumanvaraista. Ei siellä riitä kapasiteetti huijata poliisin huomiota toisaalle, jotta itse saa rauhassa riistää viattomien ja puolustuskyvyttömien ihmishenkiä toisaalla.
 
Kiitos @HeGe41 linkistä ja koska olen hieman vähälahjainen,niin nyt alkoi kyllä kiinnostamaan, että kukakohan se tunnettu turkulainen kaunotar oli, kun halusi pitää nimensä salassa. No se tästä osaltani.

Itse en osaa anonyyminä pidättäytyvän missin lausuntoa pitää kovin aukottomana todisteena siitä, että Allahia on oikeasti huudeltu. Onko asiaan tänään tullut lisäselvyyttä esim. poliisin tiedotustilaisuudessa?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hassan otti 4 kertaa puukosta auttaessaan yhtä uhria jota juttujen mukaan puukottaja yritti pistää lisää. Kaveri pisti itseään likoon ja joku kehtaa vielä kitistä. Varmasti myös hidasti tätä jolloin poliiseilta ei mennyt ku ne 3 minuuttia.

Onneksi arvostusta on heille tullut kaikista korkeimmalta taholta. Hattu päästä tälläisten ihmisten edessä!

Erittäin kunnioitettavaa toimintaa. Hattu täälläkin päästä. Sivulliset ja poliisi toimivat erinomaisesti.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei. Väliintulijat saattoivat vähentää uhrimäärää tai saattoivat sitä lisätä. Jos nämä kansalaiset eivät olisi menneet väliin, olisi ollut mahdollista, että väliin olisi mennyt joku muu ja hoitanut homman paremmin.
Tarkoitatko sanoa, että joku muu oli menossa väliin, mutta jätti sen tekemättä, koska nämä todellisuudessa asiaan puuttuneet olivat jo ryhtyneet toimiin? Onpa oikein helvetin todennäköinen skenaario.

Hassan otti 4 kertaa puukosta auttaessaan yhtä uhria jota juttujen mukaan puukottaja yritti pistää lisää. Kaveri pisti itseään likoon ja joku kehtaa vielä kitistä. Varmasti myös hidasti tätä jolloin poliiseilta ei mennyt ku ne 3 minuuttia.
Normaalilla logiikalla näin, mutta uljaimmat kirjoituspöytäsoturit spekuloivat näiden lisänneen uhrien määrää. Ei perkele mitä sakkia.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Jos on sitä mieltä että poliisin pitäisi ampua kuoliaaksi murhamies, jotta hänestä ei tule kuluja yhteiskunnalle, niin sitten poliisin pitäisi ampua aina jokainen murhamies. Muutoin logiikka ontuu.

Poliisi on itse vapaa käyttämään harkintaa hätävarjelussa, eikä hänen "pidä" toimia samoin joka tilanteessa. Pätee myös tähän tapaukseen, mistä on erilaisia mielipiteitä. Ja varmasti myös eri tavalla toimivia poliiseja.

Toki yllä on kyse harmaasta alueesta, eikä esim. asetta pudottanutta saa ampua kuolettavasti, koska silloin kyseessä olisi teloitus.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Poliisi on itse vapaa käyttämään harkintaa hätävarjelussa, eikä hänen "pidä" toimia samoin joka tilanteessa. Pätee myös tähän tapaukseen, mistä on erilaisia mielipiteitä. Ja varmasti myös eri tavalla toimivia poliiseja.

Toki yllä on kyse harmaasta alueesta, eikä esim. asetta pudottanutta saa ampua kuolettavasti, koska silloin kyseessä olisi teloitus.

Kyllä, näin varmasti. Mutta minä puhuin hieman eri asiasta.
 
Kyseenalaistan vain suomalaisten lähdekritiikin

Hauskaahan tässä on se, että kun "suvakit" erehtyivät toissa päivänä paheksumaan mamuihin kohdistunutta kaasuiskua kevyin perustein, "maahanmuuttokriittiset" pääsivät naureskelemaan "suvakkien" lähdekritiikin puutteelle. Kun sitten joku kertoo murhaajan huutaneen allahia, siinä eivät monet paljon todisteiden perään jaksa kysellä, koska kertomus sopii niin hyvin omaan maailmankuvaan.
 
Viimeksi muokattu:

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
En ole kahlannut koko ketjua läpi, mutta onkohan jossain järjesteillä jihadismin-vastaista tilaisuutta? Siis vastaavaa kun järjestettiin asema-aukion pahoinpitelyn jälkeen. Eikös siellä ollut ihan ministeritason edustus? Oletan että tälläinen pidetään. Kaikki muu tuntuisi oudolta.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Siitä tiedä sitten, että onko huudettu Allahia vai ei, mutta poliisi tiedotustilaisuudessa toi esille sen, että teon taustalla saattaa olla jokin ideologia. Olettamukseni on rohkea, mutta että voisin laittaa rahani likoon sen suhteen, että Allah liittyy tähän ideologiaan. Josta päästään siihen, että en nyt vallan ihmettelisi, vaikka Allahia olisi puukotuksen yhteydessä huudeltu. Olettaen siis, että siellä jonkinlainen ideologia tekojan taustalla on.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Nimim. Kirjoittelija nyt jatkaa noita sarkastisia roolileikkejään. Asiaa tutkitaan jo virallisesti terroritekona ja spekuloidaan Supon(kin) toimesta tyypillisenä islamilstisena terroritekona.Tuossa kontekstissa vähän epäoleellista enää juuttua missien todisteisiin Allahin huutamisesta.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Erittäin kunnioitettavaa toimintaa. Hattu täälläkin päästä. Sivulliset ja poliisi toimivat erinomaisesti.

Juuri näin. Poliisi ja nämä sivulliset toimivat urheasti ja rohkeasti. He ovat sankareita. Harmittaa vaan, miksi tässäkin kohtaa pitää sortua etniseen profilointiin?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kotisohvalla, huokaus.

Lähes paikan päällä eilen olleena ketutti kyllä suuresti someen huudellut linkit ja huhut. Älypuhelimellani kommunikoin kävelykatumme päässä sukulaisten kanssa, ja sieltä tuli kyllä häiritsevää "muka tietoa". Päätin kytätä tilannetta ja arvioida näkemäni perusteella, koska viitsin tallata paikalliseen bussiin torin toiselta laidalta.

Sääliksi kävi ensimmäisenä lähikulman kuppilamme Rennon työntekijöitä ja asiakkaita. Siitä kun saattoi todistaa varsin paljon. Onneksi oli ruumiin lähellä ensiavun henkilöitä useita, he kävivät baarin työntekijöitä tarkastamassa.

Äsken palauduin, oli kyllä koskettavampi näky väen paljous kynttilöiden kera. Sain kiristävämmän kurkun kuin eilen.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Hauskaahan tässä on se, että kun "suvakit" erehtyivät toissa päivänä paheksumaan mamuihin kohdistunutta kaasuiskua kevyin perustein, "maahanmuuttokriittiset" pääsivät naureskelemaan "suvakkien" lähdekritiikin puutteelle. Kun sitten joku kertoo murhaajan huutaneen allahia, siinä eivät monet paljon todisteiden perään jaksa kysellä, koska kertomus sopii niin hyvin omaan maailmankuvaan.
No, mikä sopisi sinun maailmankuvaan paremmin? Sekö, että tähdennetään yksittäistapausta, jolla ei ole yhteyttä terrorismiin? Sekö, että korostetaan suomalaisen yhteiskunnan ja viranomaisten nuivaa asennetta ko. sankaria kohtaan? Sekö, että hänellä on ollut aivan eri kuva Suomesta kuin millaiseksi todellisuus osoittautui?

Näillä kaikilla argumenteilla on julkisuudessa "puolusteltu" tapahtunutta.

Ruvetkaa nyt vähitellen pistämään valoja päälle tämän(-kin) tapauksen suhteen ja myöntäkää tosiasiat.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hauskaahan tässä on se, että kun "suvakit" erehtyivät toissa päivänä paheksumaan mamuihin kohdistunutta kaasuiskua kevyin perustein, "maahanmuuttokriittiset" pääsivät naureskelemaan "suvakkien" lähdekritiikin puutteelle. Kun sitten joku kertoo murhaajan huutaneen allahia, siinä eivät monet paljon todisteiden perään jaksa kysellä, koska kertomus sopii niin hyvin omaan maailmankuvaan.
Kumman porukan puolelle Mr.Kirjoittelijan vaakakuppi kallistuu ?
 
Siitä tiedä sitten, että onko huudettu Allahia vai ei, mutta poliisi tiedotustilaisuudessa toi esille sen, että teon taustalla saattaa olla jokin ideologia. Olettamukseni on rohkea, mutta että voisin laittaa rahani likoon sen suhteen, että Allah liittyy tähän ideologiaan. Josta päästään siihen, että en nyt vallan ihmettelisi, vaikka Allahia olisi puukotuksen yhteydessä huudeltu. Olettaen siis, että siellä jonkinlainen ideologia tekojan taustalla on.

Olen joka sanasta täysin samaa mieltä. Tämä ei kuitenkaan minusta tarkoita sitä, että islamistisesta motiivista olisi jo eilen pitänyt olla varma, koska joku missi, joka ei edes kertonut omaa nimeään, on kertonut radiossa kuulleensa Allah-huutoja.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Barcelonan tekijät marokkolaisia ja turun tekijät myös. Minkä takia sieltä edes pitää päästä pois koska ei siellä mtn sotaa ole? Vaikuttavan paljon on kynttilöitä tullut verrattuna aamuun jolloin olin paikalla viimeksi. Myös itkeviä etenkin naisia löytyi hyvin runsaasti.
 
No, mikä sopisi sinun maailmankuvaan paremmin?

Se että ihmiset malttaisivat odottaa faktojen esille tuloa ennen kuin lähtevät internetiin julistamaan miten joku veriteko todistaa heidän oman poliittisen agendansa ylivertaisuuden. En todellakaan väitä, että itsekään aina siihen pystyisin mutta yritystä mulla kuitenkin on. Tässä pari lainausta Jatkoajan keskustelupalstalta heinäkuiselta perjantai-illalta vuonna 2011:

"Jaahas, rauhan uskonto näyttää taas parhaita puoliaan."
"Taas on hieman rikastutettu tylsää pohjoismaista kulttuuria. Helvetin hienoa."

Ei ole paljoa retoriikka kuudessa vuodessa muuttunut.
 

Pekkis

Jäsen
Poliisilta käytännön työstä täydet pisteet.

Hälytys tuli 16.02 ja 16.05 oli puukottaja jo maassa. Aivan loistavaa toimintaa tältä osin! Mutta ikävä särö tulee kyllä siitä, että ihmispaskan ollessa jo ammuttuna ja kiinniotettuna, päästetään kiinniottoa vieressä seuranneesta kaksikosta toisen potkaisemaan tätä ihmispaskaa päähän. Autosta käsin kuvatusta videosta ei poliisivoimissa varmaan järin pidetä. Kovasti kyllä kiinnostaisi tietää, että minkälaisen rangaistuksen tämä kaveri tulee saamaan. Minulta kyllä heittämällä mitalin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
On kyllä käsittämätöntä, miten osa porukasta hekumoi täällä ja varsinkin Faceen puolella, siitä, miten puukottajasta olisi pitänyt tehdä reikäjuustoa tai "ampua päähän", kuten joku liikaa leffoja katsonut totesi. Eikö tieto kelpaa? Entä mielikuva kärsivästä terosta? Sehän olisi päässyt helpolla head shotilla, mutta nyt särkee jalkaan aikalailla ja saattaa leukaankin sattua, kun vartiointi unohtuu jossain vaiheessa. Kai tuolle ajatukselle nyt kunnon rajakki runkkailee kerran jos kaksikin?
 
Kumman porukan puolelle Mr.Kirjoittelijan vaakakuppi kallistuu ?

En osaa sanoa miten olisin huhuihin kaasuiskusta reagoinut, sillä yötyöläisenä olin nukkumassa kun ne huhut velloivat. Kovasti ainakin toivon, että olisin malttanut odottaa faktoja ennen johtopäätösten vetämistä. Sen joudun myöntämään, että eilen uskoin jälkikäteen katsellen liian kevyin perustein huhut Allah-huuteluista.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Se että ihmiset malttaisivat odottaa faktojen esille tuloa ennen kuin lähtevät internetiin julistamaan miten joku veriteko todistaa heidän oman poliittisen agendansa ylivertaisuuden. En todellakaan väitä, että itsekään aina siihen pystyisin mutta yritystä mulla kuitenkin on. Tässä pari lainausta Jatkoajan keskustelupalstalta heinäkuiselta perjantai-illalta vuonna 2011:

"Jaahas, rauhan uskonto näyttää taas parhaita puoliaan."
"Taas on hieman rikastutettu tylsää pohjoismaista kulttuuria. Helvetin hienoa."

Ei ole paljoa retoriikka kuudessa vuodessa muuttunut.
En osaa ottaa kantaa tuohon heinäkuun iltaan 2011, kun ei ole mitään käryä tapahtumista/kommenteista - eikä hirveästi kiinnostakaan enää.

Retoriikasta puheenollen, se ei ole muuttunut puolin eikä toisin ainakaan minun elinaikanani mihinkään ja tuskin muuttuu jatkossakaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Veikkaan, että poliisia auttoivat paljon, yleisen varautumisen lisäksi, mm. Jokelan, Kauhajoen ja Hyvinkään surulliset tilanteet. Nämähän menivät kaikki enemmän tai vähemmän reisille ja "harjoitellessa", joskin toki noissa tekijällä oli ampuma-ase, mutta tuskin sitä vaihtoehtoa nytkään oli poissuljettu.

Poliisia auttoi kaikkein eniten sivullisten toiminta sekä tekojen keskeinen sijainti. Turun keskusta on pieni, ja alueella on aina päivystäviä poliiseja. Keskustan ulkopuolella olisi tapaus saattanut päättyä paljon vakavammin.

Onneksi arvostusta on heille tullut kaikista korkeimmalta taholta. Hattu päästä tälläisten ihmisten edessä!

Onko Jumalakin antanut lausunnon?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös