MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Heräilepä ite. Jos et osaa lukea tekstiä riveiltä niin miten osaisit lukea rivien välistä.
Jos minä kuulen kahden kaverin kautta että Jussi sanoi jättävänsä kisat väliin kun ei rooli ole oikea niin uskon sitä enemmän kun lukutaidotonta sörsselsöniä.
Nyt kun julki tuli täsmälleen huhun mukainen uutinen niin ei se ainakaan vähennä tuohon uskomista.
Sinällään sillä ei ole mitään väliä mitä kukakin uskoo.

Mielenkiinnosta kysyn, kuka mielestäsi on tuon lehtijutun takana oleva pelaaja?
Ai sää et siis lukenut lehtijuttua, sepä selittää. Katsos kun lehtijutussa puhutaan 1. Pelaajista jotka kyllästyi päävalmentaja Lauri Marjamäen tiimiin niin totaalisesti, että ei lähtökohtaisesti toistaiseksi halua tulla A-maajoukkueeseen lainkaan 2. yksittäisestä pelaajasta joka ei halunnut kisoihin, koska tulevissa MM-kisoissa kaavailtu rooli ei ollut mieluisa

Sitten sää tuut tänne selittämään, että oot kuullut lehtijutun kaltaista huhua Jokisesta. Sitten kysyn sinulta tarkennusta, että miltä osin kuulemasi huhu on samanlainen niin sää tuut jotain vänkäämään. Osaan lukea, mutta en osaa lukea ajatuksia, jos kohde ei ole alle viiden metrin säteellä.

Ai kuka? Niinpä niin...

E: Ehkä allekirjoittaneenkin sisälukutaidossa on parannettavaa :DDD
 
Viimeksi muokattu:
No en usko. Ensinnäkin Jokinen pelasi World Cupissa ykkösylivoimassa. Lisäksi on hyvin hankala nähdä Jokisen olevan sellainen pelaaja, joka kieltäytyy tulemasta maajoukkueeseen siksi, että ei ole tyytyväinen hänelle tarjottuun rooliin. Jalonenhan ei jostain syystä valinnut Jokista Vancouverin olympiatiimiin, mutta pelasi siitä huolimatta kevään MM-kisoissa joten kovin suurella todennäköisyydellä tässä ei ole Jokisesta kyse.
Juuri näin, ihan päivän selvä asia.
 

Tornados

Jäsen
Yksikään pelaaja ei kuvittele, että ennalta kaavailtu rooli olisi kiveen hakattu, ja ettei epäonnistumiset tai toisten huikeat suoritukset aiheuttaisi muutoksia ketjuihin. Jos olisin Armia ja Late sanoisi Palolan, JMAn ja Puljun olevan lähökohtaisesti edellä tulosyksikön rooleja mietittäessä, sanoisin kiitos ja näkemiin. Onnea kisoihin.

Ymmärrän hyvin, että jos kaveri on kaks vuotta joutunut pelaamaan shut down roolia, niin ei sitä kiinnosta tulla vääntämään samaa roolia kisoihin. Varsinkin kun on timanttisessa kunnossa ja ihan jäätävä jääkiekkoilija tänä päivänä ja kenties vielä ladannut itselleen jotain odotuksia näihin kisoihin.

Uskon Joppen kuuluvan kategoriaan, jos ei vuoden parin sisällä aukea tulosyksikön roolia änärissä, hän tulee eurooppaan pelaamaan, koska saa pelata sitä ominta rooliaan.

Mielestäni Suomen MM- joukkueessa ei kannattaisi liikaa käyttää aikaa pelaajien roolittamiseen ennen turnauksen (tai tässä tapauksessa ennen EHT-turnauksen) alkua. Yksi Suomen vahvuuksista on mielestäni ollut, että joukkueeseen tulee automaattisesti sopiva määrä pelaajia kuhunkin rooliin. Eri tilanne olisi esimerkiksi Kanadan joukkueessa, jossa joukkue parhaimmillaan koostuu pelkistä tähtipelaajista.

Mielestäni on väärin jos Armian tapaiselle pelaajalle ei anneta käytännön mahdollisuuksia hyökkäävään rooliin.
 

Erätauko

Jäsen
Jessen ongelma oli mielestäni yli-innokkuus ja siirtyminen rapakon takaa tänne. Jessellä taisi olla kauheat näyttöhalut ja viiletti koko ajan ympäri kenttää. Kyllä se siitä teini Jessen kohdalla...JMAn kohdalla; häpeä!

Mielestäni Puljun suoritus oli ihan kohtuullinen, mutta toki hyökkäyspään odotukset oli itsellänikin korkeammalla. Ei se kuitenkaan ihan helppoa ole tulla pienestä kaukalosta ensimmäiseen maaotteluun Tsekin tasoista joukkuetta vastaan. Vähän näytti siltä, että Jesse oli totuttelemassa isompaan kaukaloon eikä sijoittuminen tullut aina selkäytimestä, mutta kyllä minä hyviäkin elementtejä näin. Vielä kun saisi vähän fyysisyyttä lisää, vaikka sekin on mennyt kauden aikana eteenpäin.

On hyvä syy uskoa, että Puljun kohdalla käyrä osoittaa luultavasti peli peliltä ylöspäin, mutta vähän pelkään, ettei JMA:n kaltaiset konkarit löydä samalla tavoin uutta vaihetta. Ehkä ykkösketjun paikka luo vähän turhan kovia odotuksia Puljujärven niskaan, mutta katsotaan nyt seuraavat pelit niin nähdään missä mennään. Puljulla on pari vahvuutta (nopeat vastahyökkäykset, nopeat ja tarkat syötöt sekä laukaus) joita toivottavasti saadaan hyödynnettyä tulevissa peleissä paremmin.
 
Kun tuota rosteria katsoo, niin aivan varmasti JJ olisi ainakin lähtökohtaisesti ollut 1-2ketjussa. Jopa kapteeniehdokas myös. Että ihmettelen ettei rooliinsa olisi tyytyväinen.

Varmaan joku veska vaan sanonut ettei tule kolmosvahdiksi?
 

Zoidberg

Jäsen
Varmaan joku veska vaan sanonut ettei tule kolmosvahdiksi?
Minä ymmärsin, että kyseessä olisi nimenomaan kenttäpelaaja. Ainakin kohdasta "... huonommat pelaajat saavat esimerkiksi kaiken ylivoima-ajan." saa sellaisen käsityksen.
 
Jos olisin Armia ja Late sanoisi Palolan, JMAn ja Puljun olevan lähökohtaisesti edellä tulosyksikön rooleja mietittäessä, sanoisin kiitos ja näkemiin. Onnea kisoihin.

Jos olisin Armia ja Late sanoisi, että tervetuloa mukaan, roolisi määräytyy joukkueen rakentuessa, niin sanoisin kiitos i'm in.
 

Murkula

Jäsen
Missäs yhteydessä kuulit tästä case Jokisesta?

Ihan ystäväni suusta. Jolta kysyin mistä tälläinen huhu, niin vastaus oli Jussilta itseltään. Ei tästä tämän enempää.
 
Aivan sama kuka pelaaja on kyseessä, jos asettaa itsensä joukkuetta ylemmäksi, ei tarvitse Suomea edustaa jatkossakaan. Linus Omark vaati, oliko vuosi vai kaksi sitten, itselleen tiettyä roolia MM-kisoihin ja Ruotsin oli helppo jättää mies pihalle. Itselle kelpaa Laineen ja Ristolaisen poisjääntien syyt, mutta ei se, että pitäisi jollekin luvata joku tietty rooli. Se rooli on ollut aika itsestäänselvyys muutenkin, jos pelaaja on vain tarpeeksi hyvä. Tässä tarkoitan, esim. Lainetta, Barkovia tai Granlundia, joiden ei varmasti tarvitse itselleen pyytää erityiskohtelua.
 
Aivan sama kuka pelaaja on kyseessä, jos asettaa itsensä joukkuetta ylemmäksi, ei tarvitse Suomea edustaa jatkossakaan. Linus Omark vaati, oliko vuosi vai kaksi sitten, itselleen tiettyä roolia MM-kisoihin ja Ruotsin oli helppo jättää mies pihalle. Itselle kelpaa Laineen ja Ristolaisen poisjääntien syyt, mutta ei se, että pitäisi jollekin luvata joku tietty rooli. Se rooli on ollut aika itsestäänselvyys muutenkin, jos pelaaja on vain tarpeeksi hyvä. Tässä tarkoitan, esim. Lainetta, Barkovia tai Granlundia, joiden ei varmasti tarvitse itselleen pyytää erityiskohtelua.
Kyllä näin on. Ja kun katsoo millaista lätkää Marjamäki peluuttaa, Ruotsin maajoukkueen lailla myös Joppen oli tässä kohtaa helppo tehdä päätös ja sanoa kiitosta kiitosta, mutta ei kiitos. Iha niin kuin moni muukin NHL pelaaja ennen häntä.

Erikoinen ajatus, että pelaajien pitäisi Leijonapaidan vuoksi mennä pyydettäessä vaikka pieremään verta MM jäille, mutta joukkueen johto eikä valmennus ole valmis tekemään mitään kompromisseja. Tulevaisuudessa tullaan varmaan näkemään, miten tämän tapainen johtaminen nykyihmisille toimiii...

Harvoin on vituttanut näin paljon lätkän takia kuin nyt, kun tällaisen paskan takia ei näe Joppea isossa roolissa isolla jäällä...

Saakelin Porin vihaaja jätti Jesse Joensuunkin vähin äänin joukkueesta pihalle. Ei siinä Jessen MM-kulta näytöt paljoa painanut... PRKL
 
Viimeksi muokattu:

WildThing

Jäsen
En ota kantaa siihen kuka tuon lehtijutun kieltäytyjä olisi, mutta sen sanon, että kaikista Suomen pelaajista olisin mieluiten kisoissa nähnyt Armian. Jos on Jetsin pelejä seurannut niin tietää Armian olevan aivan käsittämätön peto kiekon kanssa tai ilman kulmaväännöissä. Lisäksi osaa kyllä todellakin viimeistellä ja ehkäpä Laineen kanssa paras 1vs1 haastamisessa suomalaisista.
Todella harmi, jos jutun pelaaja on Armia. Jos nyt kuitenkin luin jutun oikein niin siinä ei puhuta pelkästään yhdestä pelaajasta.
 
Vaikka Holopaisen uutinen olikin Armiasta, niin kyseessä on huomattavasti laajempi ilmiö.

Voitte miettiä tota kieltäytyneiden listaa ja niitä eri syitä mitä sieltä on kuultu.

Marjamäki suosii vahvasti kavereitansa, joka johti jo World Cupissa sisäisiin riitoihin.
 
Voitte miettiä tota kieltäytyneiden listaa ja niitä eri syitä mitä sieltä on kuultu.

Marjamäki suosii vahvasti kavereitansa, joka johti jo World Cupissa sisäisiin riitoihin.

Jokainen valmentaja tekee niin. Valmentajan näkökulmasta pelaajat ovat kaikki entisiä valmennettavia, nykyisiä valmennettavia tai tulevia entisiä valmennettavia.

Toisekseen Marjamäen aikana ei ole ollut mitenkään poikkeuksellisen paljon kieltäytymisiä. Sama ongelma on kohdannut myös jokaista entistä valmentajaa mitä MM-kisoihin tulee.
 

Kiekura

Jäsen
Minusta on kummallinen ilmiö, että pelaaja asettaa maajoukkue-edustukselle jotain rooliehtoja. Lähtökohdan kai tulisi olla se, että pelaajan pitää itse otteillaan ansaita se ylivoimarooli.

En tiedä kenestä tuossa on kyse, mutta aiemmissa viesteissä esiin nostetun Armian kohdalla viime vuosien tehopisteitä katsomalla en suoraan sanoen osaa pitää minään huutavana vääryytenä sitä, että mitään yv-aikaa ei ole luvattu.

Ja täällä on taas KHL-erku sanelemassa viisauksia. Jos olisit esimerkiksi katsonut yhtään Jetsien pelejä, niin Armian menisi automaattisesti meidän TOP3 hyökkääjiin näissä kisoissa nykyisellä miehistöllä.

Armialle ei tehoja ole tullut, koska sen rooli ei ole tehdä pisteitä, vaan tappaa peliä ja varmistaa, että vastustajat eivät tee niitä ja siinä Armia on aivan käsittämättömän hyvä. Armia on myös kiekon kanssa todella taitava ja pystyy pitämään sitä+tekemään peliä

Armiasta tulee hieman mieleen köyhän miehen Datsyuk, joka karvaa loistavasti, pystyy pitämään kiekkoa ja kädet on tosi taitavat.
 
Jokainen valmentaja tekee niin. Valmentajan näkökulmasta pelaajat ovat kaikki entisiä valmennettavia, nykyisiä valmennettavia tai tulevia entisiä valmennettavia.

Toisekseen Marjamäen aikana ei ole ollut mitenkään poikkeuksellisen paljon kieltäytymisiä. Sama ongelma on kohdannut myös jokaista entistä valmentajaa mitä MM-kisoihin tulee.

World Cup turnauksesta 2 pelaajaa mukana mm-kisoissa. Toki osalla pelit jatkuu, mutta pyörittelet tuota numeroa miten tahansa, niin tosi tosi pieni prosentti siitä jengistä on mukana.

Eikä tämä "Late boikotti" mitään omaa mutuilua ole.
 

erku

Jäsen
Armialle ei tehoja ole tullut, koska sen rooli ei ole tehdä pisteitä, vaan tappaa peliä ja varmistaa, että vastustajat eivät tee niitä ja siinä Armia on aivan käsittämättömän hyvä. Armia on myös kiekon kanssa todella taitava ja pystyy pitämään sitä+tekemään peliä.

Minä kirjoitin viime vuosien tehoista ja tähän sisältyy myös AHL-aika, jolloin Armia sai vastuuta myös ylivoimalla. Siitä huolimatta hänestä ei siinäkään sarjassa ollut miksikään kovaksi tuloksen tekijäksi.
 

erku

Jäsen
Toisekseen Marjamäen aikana ei ole ollut mitenkään poikkeuksellisen paljon kieltäytymisiä. Sama ongelma on kohdannut myös jokaista entistä valmentajaa mitä MM-kisoihin tulee.

Sehän on sinällään totta, että numeraalisesti tilanne on joskus ollut huonompikin. Toisaalta myös tilanne suomalaisten NHL-pelaajien ikärakenteessa on täysin toisenlainen kuin vaikkapa Jukka Jalosen päävalmentajakauden aikana. Tämän kevään NHL-avuista 6/7 on alle 23-vuotiaita. Vertailun vuoksi viisi vuotta sitten Suomella ei ollut käytännössä yhtään alle 25-vuotiasta NHL-pelaajaa. Noin lähtökohtaisesti kuitenkin voisi ajatella, että suomalaisten NHL-pelaajien määrän kasvaessa ja keski-iän laskiessa reilusti pitäisi NHL-apujen määrä MM-joukkueessa olla selvästi isompi.

Ja tietysti NHL-apujen kohdalla määrä ei lopulta ole niin iso juttu kuin laatu. Marjamäki tuntuu ottaneen sellaisen "aravirtalaisen" linjan, jossa NHL-status riittää maajoukkuepaikkaan. Jukka Jalonen tai Erkka Westerlund taas eivät olleet yhtä automaattisesti kiinnostuneita NHL:n ja AHL:n väliä seilaavista kuin Marjamäki näyttää olevan.
 

Teisa

Jäsen
World Cup turnauksesta 2 pelaajaa mukana mm-kisoissa. Toki osalla pelit jatkuu, mutta pyörittelet tuota numeroa miten tahansa, niin tosi tosi pieni prosentti siitä jengistä on mukana.

2014 MM-turnauksessa oli mukana yksi NHL-pelaaja Sotshin olympiajoukkueesta. Tämän lisäksi oli viisi Euroopassa pelannutta pelaajaa. Syksyn World Cup -joukkueesta kaikki (Mikko Koskista lukuun ottamatta) pelasivat tämän kauden P-Amerikassa, joten on luonnollista, että pienempi prosentti on mukana. P-Amerikan avuista yhtä pieni prosentti osallistuu saman kauden aikana sekä olympialaisiin/World Cupiin että MM-kisoihin.
 
World Cup turnauksesta 2 pelaajaa mukana mm-kisoissa. Toki osalla pelit jatkuu, mutta pyörittelet tuota numeroa miten tahansa, niin tosi tosi pieni prosentti siitä jengistä on mukana.

Eikä tämä "Late boikotti" mitään omaa mutuilua ole.

Ei varmasti. Jokaista nykyistä ja entistä koutsia vastaan on aina meneillään vähintään yhden miehen boikotti. Ihmisluonto vain on sellainen, että joskus kemiat eivät kohtaa.

Syksyn World Cupissa pelanneista ja kautensa jo päättäneistä MM-kisat jättävät väliin siis Lepistö, Lindell, Pokka, Ristolainen, Barkov, Donskoi, Granlund, Haula, Jokinen, Koivu, Komarov, Korpikoski, Laine ja Teräväinen. 14 pelaajaa siis. Noista ihan selkeä syy poissaololle on Lindellillä, Barkovilla, Granlundilla, Haulalla, Komarovilla ja Teuvolla. Lopuista Pokka ja Donskoi ovat selvästi noita marjamäkeläisiä, joten voidaan jättää pois laskuista. Jäljelle jäävät enää Lepistö, Ristolainen, Koivu, Korpikoski ja Laine. Melkein uskaltaisin Laineenkin sijoittaa tuonne "selkeä syy"-kategoriaan. Lepistön kohdallakaan en ole kuullut/lukenut sanaakaan hänen tilanteestaan, joten en uskalla spekuloida. Toisaalta taas Lepistö on suostunut pukemaan Marjamäen alaisuudessa maajoukkuepaidan tällä kaudella myös World Cupin jälkeen, joten erikoisena pitäisin jos hän siitä huolimatta boikotoisi MM-kisoja, koska Marjamäki. Pyörittelee tätä miten päin vain, niin en näe Marjamäen kohdalla mitään poikkeuksellista verrattuna edeltäjiinsä. Joka kevät löytyy x määrä pelaajia erilaisilla syillä jättää kisat väliin.
 

Kiekura

Jäsen
Minä kirjoitin viime vuosien tehoista ja tähän sisältyy myös AHL-aika, jolloin Armia sai vastuuta myös ylivoimalla. Siitä huolimatta hänestä ei siinäkään sarjassa ollut miksikään kovaksi tuloksen tekijäksi.

Et ole katsonut yhtään peliä, joten aika turhaa huudella mitään. Armian olisi mennyt heittämällä suomen ylivoimaan. Ainoat hyökkääjät jotka lasken hänen edelleen ovat Filppula ja Aho
 
Eihän tämä mikään yllätys ole, että mukaan tulevat Marjukan koukerot ymmärtävät fiksut pelaajat, Aho ja Filppula. Ja sitten pelinymmärryksessään apukoululaiset, kuten Ristolainen ja Mikko Koivu, eivät voi sietää noin "monimutkaista" tapaa pelata.

Lisäksi mukaan haluavat ne, jotka tarvitsevat maajoukkuetta oman uransa pönkittämiseen.

On tuo Holopaisen juttu sitten Jokisesta tai Armiasta, niin ei tarvitse mukaan lähteäkään tuollaisella asenteella. Suomen vahvuus on ollut aina se, että pelaajat hyväksyvät roolinsa ja toteuttavat sitä mukisematta. Ja toisaalta sitten näyttöjen perusteella rooli voi kasvaa tai heiketä. Olisi vaikeaa uskoa tuota kiukuttelua Jokisesta, joten itse kallistun arvauksessani Armiaan.
 

WildThing

Jäsen
Et ole katsonut yhtään peliä, joten aika turhaa huudella mitään. Armian olisi mennyt heittämällä suomen ylivoimaan. Ainoat hyökkääjät jotka lasken hänen edelleen ovat Filppula ja Aho
Itse menisin niinkin pitkälle, että väittäisin Armian pelanneen viime kaudella niin hyvää lätkää, että on mielestäni kaikki suomalaiset mukaan lukien top6-pelaaja. Tuohon top6:een minulla menee: Granlund, Koivu, Laine, Armia, Aho ja Barkov.
Joel Armia on tällä hetkellä ylivoimaisesti aliarvostetuin pelaajamme.
Edit. Hyökkääjistä
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös