MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

Blackie

Jäsen
Ihan hyvä teoria, mutta onhan Ristolaisella yksi varsin mieleenpainuva kokemus myös voittamisesta ja vieläpä joukkueen ykköspakkina. Mutta on sinulla tuossa kyllä ihan pointtia.
Juu, mutta junnukisojen huomioarvo ei tuona vuonna ollut sitä luokkaa, mitä se oli kotikisoissa 2016. Tai aikuisten MM-kisoissa.
 

Barney

Jäsen
Aika lailla yhtä paljon on pelannut kuin Laine. Tosin Laineeseen ei oma kritiikkini liity, kuten viestihistoriastani voi lukea.
En käsittääkseni ottanut kantaa Laineen ja Ahon välisiin pelimääriin. Fakta on kuitenkin se, että Laine kärsi kauden aikana aivotärähdyksestä ja hänen otteissaan näkyi selvästi hiipuminen loppukaudella. Aholla ei ollut kauden aikana loukkantumisia, eikä hänen pelissään näkynyt mitään selviä hiipumisen merkkejä kauden lopulla. Nämä kaksi ovat siis aika huonosti verrattavissa keskenään, vaikka pelimäärät olisivatkin suunnilleen samat. Tämä ei siis ollut pelkästään sinulle, vaan kaikille Laineen valintaa kritisoineille.
 

Laitela

Jäsen
Teuvo Teräväisen kieltäytymisen kohdalla ei muuten voida käyttää sitäkään tekosyytä, että keskittyisi harjoitteluun. Kun eihän Teuvo edes kesäisin treenaa. No onneksi takataskusta löytyi sentään toinen varma eli "sopimus katkolla"-kortti. Se toimii kanssa aina.
"Hyihyi, että saa hävetä tällaisia kommentteja." =D
 

sampio

Jäsen
Pakko ihailla Venäjän supertähtiä jotka tulevat vuodesta toiseen kisoihin aina kun mahdollista ja oman maan edustaminen on kunnia asia heille. Toista maata nämä suomen Laineet ja Ristolaiset joita ei tunnu maajoukkuepaita aidosti kiinnostavan. Aho näyttää loistavaa esimerkkiä tässäkin asiassa, hieno mies kertakaikkiaan.
Pakko kyllä todeta, että elän mieluummin maassa, jonka edustajat saattavat kieltäytyä maajoukkueen kutsusta, kuin maassa, jonka edustajat rientävät kevät toisensa jälkeen nationalistisen hurman vallassa pelaamaan mm-lätkää. Tai no, ei kai ne tulisi ellei se olisi maan tapa.
 

sampio

Jäsen
Ruotsalaiset pelaajat ovat kieltäytyneet Tre Kronorista historian sivu, mikä oikeus heillä on toki olemassa. Sama juttu suomalaisten kanssa. Tykkään seurata mm-lätkää ja mielelläni siellä tähtiä näkisin myös leijonalaumassa, mutta pelaajien valinta kai se on, ja hyvä niin.
 
Jos nämä kieltäytymiset nyt hieman harmittavatkin niin oli se toinen ääripää aika hupaisa, eikä varmasti hyödyttänyt maajoukkuetta ollenkaan. Viasatin NHL-aamiainen ohjelmassa kerrottiin taannoin, kun joko Lumme tai Tikkanen oli ilmoittanut, että tulee kisoihin ilman että oli edes pyydetty. Oliko vielä niin, että tuli viimeiseen peliin. Melko varmasti puolivälieräpeli oli kyseessä, mutta koska vuotta en muista niin en lähde vannomaan. Häviö siitä pelistä kuitenkin tuli. Se oli sitä aikaa, kun valmentajilla ei ollut munaa sanaa änäristaroille, että me ei tarvita sua.
 

Barney

Jäsen
Olen suhteellisen vakuuttunut, että mikäli Wild räpeltää itsensä ulos pudotuspeleistä ensimmäisellä kierroksella, on MG jälleen MM-kisoissa vaikka kuinka on sopimus katkolla.
No ei varmasti ole. Granlund vihdoin murtautui NHL-tasolla kovaksi tekijäksi ja kesällä on tarjolla iso lappu. Ei varmasti lähde ennen uransa tähän asti tärkeimpiä sopimusneuvotteluja pelamaan mitään läpsyttelyjä Pariisiin.
 
En käsittääkseni ottanut kantaa Laineen ja Ahon välisiin pelimääriin. Fakta on kuitenkin se, että Laine kärsi kauden aikana aivotärähdyksestä ja hänen otteissaan näkyi selvästi hiipuminen loppukaudella. Aholla ei ollut kauden aikana loukkantumisia, eikä hänen pelissään näkynyt mitään selviä hiipumisen merkkejä kauden lopulla. Nämä kaksi ovat siis aika huonosti verrattavissa keskenään, vaikka pelimäärät olisivatkin suunnilleen samat. Tämä ei siis ollut pelkästään sinulle, vaan kaikille Laineen valintaa kritisoineille.

En käsittääkseni ole moittinut Laineen kieltäytymistä kertaakaan. Omat kommenttini liittyvät Ristolaisen vässykkämäisyyteen.
 

adolf

Jäsen
Minusta hyvä vaan että uskaltavat tehdä omat päätöksensä eivätkä lähde kuuntelemaan mitään isämmaa hömpötyksiä.
 

Blackie

Jäsen
Jos nämä kieltäytymiset nyt hieman harmittavatkin niin oli se toinen ääripää aika hupaisa, eikä varmasti hyödyttänyt maajoukkuetta ollenkaan. Viasatin NHL-aamiainen ohjelmassa kerrottiin taannoin, kun joko Lumme tai Tikkanen oli ilmoittanut, että tulee kisoihin ilman että oli edes pyydetty. Oliko vielä niin, että tuli viimeiseen peliin. Melko varmasti puolivälieräpeli oli kyseessä, mutta koska vuotta en muista niin en lähde vannomaan. Häviö siitä pelistä kuitenkin tuli. Se oli sitä aikaa, kun valmentajilla ei ollut munaa sanaa änäristaroille, että me ei tarvita sua.
Väittäisin, että tämä oli vuosi 1996. Maajoukkueen vetovoima varmaan oli korkeimmillaan juuri tuolloin. Suomi oli puolustava maailmanmestari ja kaikkea. Kanadaa vastaan tuli lähtö puolivälierässä. 5-3 yv:n aikana Lumme ja Numminen syöttelivät varmaan minuutin keskenään viivassa. Nevö forget.
 
Vastaan hyvin lyhyesti mutta omat masennukseni liittyivät pelaajiin Barkov, Filppula, Vatanen, Ristolainen ja Haula.

@Mängimies @Aleksandros @red.machine . Toivon että ymmärsitte mihin viittasin, viittasin siihen että nuo NHL-miehet pelaavat ihan erilaista jääkiekkoa ja voi olla vaikea lähteä pelaamaan peliä mikä ei omasta mielestä toimi. Ja Marjamäen peli ei ole sitä peliä millä niitä mitaleja on otettu, tällä on lähinnä hävitty pelejä.

Ymmärrän, mitä hait takaa. Tosin Marjamäen opit on testattu yhdessä turnauksessa, joissa pelaajista osa oli tikissä ja osa aika kaukana siitä. Eli sen suuremmat johtopäätökset ovat aika turhia.
 

rasmus

Jäsen
Hieman ihmetyttää pelaajien selitykset, joissa vedotaan pitkään kauteen tai väsymykseen. Miten olisi sitten jaksettu tahkoa mahdolliset NHL-pleijarit lähes juhannukseen asti, jos ei parin viikon MM-skaboja jakseta pelata?
Miksi ei voi vain rehellisesti sanoa, ettei huvita ja loma muijan kanssa maistuu nyt paremmalta.
 
Onko sitten joskus ollut tarjolla vain kakkosvahdin paikka. Aika harva NHL-molari jaksaa lähteä vielä pitkän kauden ja kuukauden venailun jälkeen kakkoseksi. Tietenkin poikkeuksiakin on saattanut olla, mutta silloin yleensä kakkosen status on ollut ykköstä selvästi alempi.

Jos kisat eivät kiinnosta, aina löytyy tekosyyt. Jos kisat kiinnostavat, ei tekosyitä olekaan yhtä paljoa. Varmaan usein pelaajilla on loukkaantumisia, mutta varsin usein kyse on "loukkaantumisista". Ilman sopimusta ei tulla, ennen viimeistä sopimuskautta ei tulla. Sitten ollaan loukkaantuneina tai jos ei muuta, niin perhe kaipaa. Onhan näitä syitä aina, jos ne on tarvis löytää. Toisilta näitä syitä ei niin usein kuitenkaan löydy.
 
Toki Lehtonen on ollut harvoin mukana, mutta toisaalta on koko uransa aikana kärsinyt niin paljon loukkaantumisista, että olen aina ajatellut kieltäytymisten johtuvan loukkaantumisista. Siksi kysyinkin, että onko ihan puhtaita kieltäytymisiä.

Kukas näitä lopulta tietää, mutta sellainen kuva on vuosien varrella syntynyt, että ei oikein MM-kisat kiinnosta, kun on hyvä elämä Amerikassa. Loukkaantuminen on hyvä syy olla pois, joten se on varmasti myös yleisin tekosyy. Eikä tämä ole mitään foliohattuilua, vaan faktaa, josta myös monet toimittajat ovat puhuneet. Pelätään MM-kisojen paineita, jäädään pois jos ei ole tulossa huippujoukkuetta jne.
 

Knap

Jäsen
Hieman ihmetyttää pelaajien selitykset, joissa vedotaan pitkään kauteen tai väsymykseen. Miten olisi sitten jaksettu tahkoa mahdolliset NHL-pleijarit lähes juhannukseen asti, jos ei parin viikon MM-skaboja jakseta pelata?
Miksi ei voi vain rehellisesti sanoa, ettei huvita ja loma muijan kanssa maistuu nyt paremmalta.
Koska hänet leimattaisiin suoraan lusmuksi, nyt tässä joutuu vähän arvuuttelemaan ennenkuin lusmuksi leimaa. On ne vain ajattelevaisia, nuo meidän änäristarbat!
 
Rantanen neuvottelee vielä Avalanchen kanssa kisoihin tulosta. Tervetuloa vaan omasta puolestani.

Leijonille vaihteeksi hyviäkin uutisia - Mikko Rantanen on kiinnostunut MM-kisoista!

Ahon mukaantulo on hieno juttu. Professorikin vetänyt kahteen viimeiseen kauteen tolkuttoman määrän pelejä, mutta jaksaa lähteä edustamaan isänmaataan. Tästä minä tykkään. Mitä tulee noihin aiempiin poisjäänteihin, niin Laineen tapauksen ymmärrän. Kaiken mediahässäkän, aivotärähdyksen ja kahden viime kauden pelattujen ottelujen yhteenlaskun lopputulos se mielestäni on, että Pate lepää nämä kisat. Jokinen on loukaanttunena, joten ei mitään yllättävää. Terveenä ollessaan olisi varmasti ilman muuta ollut tulossa. Sitten tuo tapaus Ristolainen. Jokaisen päätöstä pitää kunnioittaa, mutta mitään pätevää syytä ei Rassella ole jättäytyä pois kisoista. Onko tosiaa niin, että pelaaminen maajoukkueessa ei kiinnosta. Omissa silmissäni Rassen osakkeet laskivat tämän myötä. Olisi ollut isoa roolia tarjolla ja sitähän hällä oli jo Buffalossakin. No, kunhan ei uutta Joni Pitkästä nyt saada sentään.
 

Murkula

Jäsen
Otetaanko tähän väliin välikevennyksenä NHL ensimmäisen kierroksen playoffparit. Tiedetään että ensimmäinen kierros loppuu ennen kisoja.
Sielläkin on varsin potentiaaliasia pelaajia tarjolla, mutta mistäs sen tietää kiinnostaako vai ei.

Blackhawks-Preds (Salomäki, Rinne, Saros)
Wild - Blues ( Mikke, Koivu, Haula, Lehterä)
Ducks - Flames ( Vatanen, )
Oilers - Sharks (Pakarinen, Donskoi)
Canadiens - Rangers (Lehkonen, Raanta)
Senators - Bruins ( Jokipakka - Rask)
Caps - Maple Leafs (Komarov, Kapanen)
Penguins - Blue Jackets ( Määttä, Nutivaara, Korpikoski)

Saa korjata jos joku pelaaja on unohtunut, mutta näitä pelaajia tippuu vielä ennen kisoja NHL:stä siis vielä vaikka kuinka paljon ja ei tuolla kovinkaan montaa sellaista pelaajaa ole joita ei voisi ottaa suoraan pukemaan.

Jos nyt oman arvioni tekisin niin noista ensimmäisellä kierroksella vapautuu Salomäki, Rinne, Saros, Lehterä, Donskoi, Raanta, Jokipakka, Komarov, Kapanen ja Määttä. (viimeinen voi olla aika kova arvio)

No tippuupa ketä vain niin muutamia nimiä saa ruksia suorilla yli. Muutamia pelaajia taas voisi kiinnostaakin.

Armiasta vielä, niin siinä Jetsin twiitissä ei mitään mainittu, mutta ei siitä mitään muutakaan tiedotetta taida olla?
 
Onko yhtäkään suomalaista useamman kauden NHL-pelaajaa, joka ei olisi koskaan kieltäytynyt MM-kisoista? Itselleni ei tule mieleen. Pelkkiä vitun primadonnia koko kansakunta täynnä siis.
Jussi Jokinen myös aika kiitettävästi ollut edustamassa keväisin suomea. Vuosina 2006, 2008, 2010, 2012, 2015 ja 2016 oli mukana. 2009 Hurricanes oli konfferenssifinaaleissa, 2011 oli loukkaantunena, 2013 ja 2014 Penguinsin kanssa pudotuspeleissä ja nyt 2017 loukkaantunena. Olikohan myös 2007 loukkantunena. Aivan varma en ole. Ilman hyvää syytä ei hirveämmin ole jäänyt loikoilemaan pois kisoista.
 

vanukas

Jäsen
On tässä vähän vikaa meidän kiekkokulttuurissammekin. Jostain syystä täytyy selitellä poisjääntiään vaikka syy olisi se että elämässä olisi muutakin tärkeää kuin maajoukkue. Helposti teilataan julkisesti kieltäytyjät ja sittenpä pitää keksiä hyviä tai huonoja syitä kieltäytymiseen.
 
Armiasta vielä, niin siinä Jetsin twiitissä ei mitään mainittu, mutta ei siitä mitään muutakaan tiedotetta taida olla?

Ei ole tullut tietoa. Sami Hoffren taannoin arveli twiitissään, ettei Armia olisi tulossa. Ilmeisesti hänelläkin olisi ollut taustalla jotain vammaa. Mutta ei mitään varmaa ole kuulunut vielä.
 

Blackie

Jäsen
On tässä vähän vikaa meidän kiekkokulttuurissammekin. Jostain syystä täytyy selitellä poisjääntiään vaikka syy olisi se että elämässä olisi muutakin tärkeää kuin maajoukkue. Helposti teilataan julkisesti kieltäytyjät ja sittenpä pitää keksiä hyviä tai huonoja syitä kieltäytymiseen.
No, jokainen pelaaja näkee asiat omasta näkökulmastaan. Itse kyllä ajattelisin, että olen kiitollisuudenvelassa suomalaisille kiekkotekijöille ja liitolle, joiden satsauksien ansiosta olen tienaamassa miljoonia lätäkön toisella puolen. Olisi aika luontevaa lähteä, jos olen terve ja perhesyitäkään ei esteenä.
 

palle

Jäsen
Ei ole tullut tietoa. Sami Hoffren taannoin arveli twiitissään, ettei Armia olisi tulossa. Ilmeisesti hänelläkin olisi ollut taustalla jotain vammaa. Mutta ei mitään varmaa ole kuulunut vielä.

Tekosyy, eikö niin? Kuten mahdollinen petturi-Granlundin kieltäytyminen sopimusneuvotteluihin vedoten, jos Minnesota tippuu. Lehtonenkin pelaa uransa paskinta lätkää, todennäköisesti klesana, mutta vittupäähän se Karikin on, kun ei koskaan mukaan lähde. Ja kun lähtee, niin on kusipää kun lähti pilaamaan hyvät kisat. Ei hetkeen tule mieleen, Niinimaan ohella, toista pelaajaa, joka saisi yhtä paljon kuraa höpöhöpö-kisan suorituksistaan.
 

K.A.H

Jäsen
Hienoa että sentään Aho saadaan joukkueeseen mukaan. Joku mielenkiintoinen pelaaja sentään jonka vuoksi kisoja seurata. Olisipa vielä kiva kuulla joku virallinen vahvistus Armian tilanteesta, kun ei mies itse eikä Jets ole mitään ilmoittanut suuntaan eikä toiseen. Okei, eilisessä Jetsin twiitissä luki ketkä kisoihin lähtee ja erikseen se, että Laine ei lähde, mutta Joppesta ei ollut sanaakaan. Liekö jotakin neuvotteluita käynnissä.
 

Blackie

Jäsen
Tuli sellainen mieleen Armian kohdalla, että onkohan edes kysytty kisoihin? Marjamäki taisi aikoinaan olla aika kriittinen Jopen pelaamista kohtaan U20-kisojen studiossa (ja Jopelta vielä kysyttiin tästä kritiikistä myöhemmin). Paljon on tapahtunut noista ajoista, mutta voihan se olla mahdollista, ettei Armia ole Marjamäen kupponen teetä.

Itsehän ole sitä mieltä, että Armian pitäisi olla jokaisen kupponen teetä tätä nykyä.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös