Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

  • 901 497
  • 3 303

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mistä löytyy ne keskustelut, joissa Rautakorpea ei uskota menestyvän liigassa? Hänen sapluunansahan on aina ollut kuin luotu liigaa varten, tosin melko monesti hopeasta kuuluukin ihmisten irvailla.

En osannut siis itse etsiä ja vaikea on kuvitella mitään totaalilyttäystä, jota muutama Tappara-kirjoittaja täällä välillä esittää.

Niin, se on aina suhteellista. Aika paljon se kuitenkin tuntuu huolta herättävän ensi kautta silmällä pitäen. Ja hopeista toki voi ja saa irvailla, vaikka suurimmalla osalla nykyvalmentajista ei ole edes niitä :D Rautakorpi taitaa olla edelleenkin ainoa valmentaja, jonka joukkue on pelannut jokaisella liigakaudella playoffeissa.
 
Ja silläpä edelleen kysyn, että mistä ne kirjoitukset löytyvät, jossa Rautakorpi ennustetaan floppaamaan? Yhden sellaisen näin, mutta vaan kun ei satu nyt sellaista yleistä huutelua löytyvän. Mitä tulee irvailuihin, niin nehän on juuri mitä on eli irvailuita. Niitä on jokaista kohtaan, eri määrinä toki. Se nyt ei liity mitenkään tuohon, että Rautakorpi on "monen mielestä varma floppaaja". Mistä löydän niin pääsisi itsekin lukemaan perusteluja?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Varmistin asian vedonlyöntikertoimien laskijalta, joka on toiminut mm. Bet24 yhtiön palveluksessa. Olet väärässä.
On olemassa kiinteitä kertoimia ja muuttuvia kertoimia. Ensimmäiset ovat kertoimien laskijoiden käsialaa, kuten vaikkapa Pitkävedon kertoimet. Jälkimmäiset elävät sen mukaan mitä vetoa lyödään, kuten kauden aikana elävät voittajakertoimet. Ei vedonlyöntitoimistot pienillä marginaaleilla pelattavissa kohteissa ota omaa riskiä.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Älkää nyt taas tehkö tästä vedonlyöntiketjua. Kaikki osapuolet ovat osin oikeassa ja osin väärässä.

Totta kai kertoimenlaskijat arvioivat todennäköisyydet mestaruuksille. Kertoimiin vaikuttavat kuitenkin myös se, kuinka paljon niitä pelataan. Tämä riippuu taas sekä otteista jäällä että myös jonkin verran fanipohjan suuruudesta, ja monista muista tekijöistä.
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On olemassa kiinteitä kertoimia ja muuttuvia kertoimia. Ensimmäiset ovat kertoimien laskijoiden käsialaa, kuten vaikkapa Pitkävedon kertoimet. Jälkimmäiset elävät sen mukaan mitä vetoa lyödään, kuten kauden aikana elävät voittajakertoimet. Ei vedonlyöntitoimistot pienillä marginaaleilla pelattavissa kohteissa ota omaa riskiä.

Unibetin kausivedon kertoimet - joista alunperin oli puhe, ja joista tiedustelin alan ammattilaiselta - eivät ole tarkoittamallasi tavalla "muuttuvakertoimisia". Kausivetojen kohdalla vedonlyöntiyhtiöt päivittävät ajoittain kertoimia, sen suhteen miten odotukset ovat kehittyneet. Esimerkkeinä tällaisista tapauksista mainittakoon vaikkapa avainpelaajien loukkaantumiset, pitkät voittoputket ja runkosarjan voiton varmistuminen.

Selityksistäsi huolimatta todellisuus ei muutu. Olet yhä väärässä.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kuten nähtiin, Tappara sai luukut kiinni ja pystyi muuttamaan pelit vähämaalisiksi väännöiksi, mikä oli IFK:lle myrkkyä. Tappara otti sarjassa kolme 2-1-voittoa, vain toinen Tampereen matsi meni selvemmin eli 3-0. Mielestäni tämä oli Tapolalta aikamoinen taktinen taidonnäyte, kun Tappara pystyi hyydyttämään IFK:n hyökkäysvoiman täysin.

Tappara sai sarjan edetessä tiivistettyä puolustuspeliään se on selvä, ja ennenkaikkea Tappara otti IFK:n vahvuuden osin itselleen, niitä IFK:n pitkiä pyörityksiä kun on äärimmäisen vaikea katkaista järkevästi, joten Tappara alkoi itse pyörittää pidempiä hyökkäyksiä IFK:n päädyssä varsinkin Hakametsässä, ja se jatkuvampi puolustaminen ei tahdo sopia kenellekkään joukkueelle, eikä varsinkaan hyökkäysvoittoiselle IFK:lle. Jos tuolla logiikallasi mennään niin ensimmäiset 3 ottelua olivat kaiketi aikamoinen taktinen taidonnäyte myös Törmäseltä, kun sai Tapolan 5vs5 Tapparan, Suomen tiiveimmän träpin, ja puolustusalueen puolustuspelin vuotamaan kuin seula, ja sen lisäksi sai yllätettyä Tapparan ensimmäisissä peleissä IFK:n omalla keskialueen träpillä, johon Tappara hakkasi päätään aika vahvasti ensimmäiset 3 peliä, en usko että Tappara odotti että IFK varsinkaan kotonaan träppää, vaan odottivat kaiketi että IFK karvaa kotonaan kuin hullu, kuten se oli tehnyt liki koko vuoden, mukaanlukien Pelicans- ja JYP-sarjat.

Toisin kuin yleinen uskomus tuntuu olevan, IFK muutti monilta osin peliään finaaleihin, JYP ja Pelicans sarjan IFK pystyi vielä vetämään runkosarjalla totutuilla taktiikoilla kuten kovalla karvauksella kotona, mutta hölmöhän Törmänen olisi ollut jos ei olisi muuttanut peliä Tappara sarjaan, Tappara oli kuitenkin ollut IFK:lle ylivoimaisesti pahin vastustaja jo koko Törmäsen aikakauden. Mutta nämä on näitä, näkemyksiä riittää tuosta puolenvuoden takaisestakin aika paljon. Pitää katsoa nuo finaalit uudelleen vielä ennen tämän vuoden playoffeja ja katsoa noita taktisia asioita tarkemmin, nyt voidaan mun puolesta mennä taas lähemmäksi nykyhetkeä, vaikkakin tämän hetken IFK-fanina mukavampaa olisi muistella viime kautta.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara vs. HIFK finaalisarja oli viime kaudella upea ja tunteikas, mutta kummankaan valmentajan taktisesta osaamisesta ei tuossa oikein voi antaa toiselle niskavoittoa. Törmänen vei koko Tapparan joukkuetta kolme peliä kuin märkää rättiä, mutta jollain ihmeen tuurin ja taidon yhdistelmällä Tappara pystyi voittamaan sen ekan kotipelinsä. Tappara ei ollut saanut game 4 ennen sarjasta palastakaan. HIFK vei ja Tappara vikisi, oltiin about kaikessa jäljessä. Silloin Tapola keitti sen viimeisen käärmekeiton ja Tappara pelasi melkein inhorealistista lätkää loppusarjan, jossa ainoa tavoite oli enää voittaa mestaruus. Tarkoitus ei ollut hakea mitään pelillisiä hienouksia ja Tappara sai HIFK:n hyvin kuriin, kun se löysi HIFK:n hyökkäyksen rungon, jonka jälkeen HIFK ei enää löytänyt uusia tapoja hyökätä. Törmäsen olisi ehkä pitänyt jo runkosarjan aikana varioida peliä enemmän ja opettaa joukkueelleen vaihtoehtoisia toimintatapoja, koska Törmänen ei koko sarjassa enää ehtinyt oikein reagoida. Toinen asia oli se, että Tappara löysi secondary scoringia sarjan loppua kohti, mutta HIFK ei oikeastaan löytänyt. HIFK oli liian riippuvainen yhdestä ketjusta, jonka Tappara sai pelattua tehottomaksi. Samalla HIFK pelasi toki Tapparan ykköskentän melkoisen tehottomaksi. Mestaruus oli pienestä kiinni ja ennen kaikkea HIFK olisi tarvinnut sen tokan pelin voiton. Se ei nyt tarttunut haaviin ja sen jälkeen tuli yksi superpeli Tapparalta Hakametsässä ja muuten pelattiin maalin pelejä.

Sarja oli upea - ei sen takia että se olisi ollut taktisesti huippuunsa viritettyä kiekkoa - vaan kaksi täysin erilaista filosofiaa kohtasivat toisensa. HIFK:n ja Törmäsen pelifilosofia on aivan toinen kuin Tapparan ja HIFK pelasi paikoin todella näyttävää hyökkäyspeliä kauden aikana. Samalla Tappara oli selvästi jo monen kauan ajan luottanut tiiviiseen puolustamiseen ja oman maalinsa varjeluun luottaen siihen, että ne omat paikat tulevat kyllä ja jos eivät tule niin Kuusela tai Laine käyvät painamassa sen yhden. Aika kliseistä sanoa, mutta lopulta suurin ero on se, että edelleen se oman maalin varjelu ja inhorealistinen pelin hidastaminen voitti viihdyttävän ja nopean hyökkäyspelin pitkässä juoksussa.
 
Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sarjataulukon kärkipään dominointi alkaa näkyä maalisuhteissa. Ainoastaan viisi joukkuetta on maalisuhteessa positiivisella. Listasta pistää silmään erityisesti Kärpät, joka on sijasta 11 huolimatta ainoastaan kolme maalia pakkasella.
 
Apheu

Jäsen
Miten IFK on voinut tehdä vain 26 maalia kotipeleissään? Luokaton suoritus tuolla materiaalilla. Suorastaan ihmettelen IFK:n nykymenoa, luulin, että kynsin ja hampain saa taistella teidän kanssa runkosarjan voitosta.

IFK:ta lukuunottamatta alkaa näyttää vähän odotetummalta; 5 pelin kuntopuntarin TOP-4 -joukkueet ovat Tappara, JYP, Kärpät, TPS. Kahdeksankin pelin otannalla nämä kaikki TOP-5:ssä. Pelicans, HPK ja KalPa ovat pelanneet suht tasaisen runkosarjan. Jännittävä kevät kyllä tulossa, potentiaalisia parantajia on monta, ja toisaalta ei siirtoikkunakaan vielä ole sulkeutunut...

Nyt alkavat ne jyvät erottumaan akanoista, kun kevätkausi alkaa. Suuri mielenkiinto kohdistuu siihen, saako Jukurit, Sport, Ilves vai KooKoo viimeisen playoffpaikan. SaiPa ja Lukko alkavat olla tippuneet kyydistä, toki sielläkin mahdollisuudet yhä on.
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aika kliseistä sanoa, mutta lopulta suurin ero on se, että edelleen se oman maalin varjelu ja inhorealistinen pelin hidastaminen voitti viihdyttävän ja nopean hyökkäyspelin pitkässä juoksussa.
"Inhorealistinen pelin hidastaminen" tuottaa nopeaa hyökkäyspeliä. "Nopea hyökkäyspeli" tuottaa hidasta hyökkäämistä. "Oman maalin varjelu" (laadukas puolustuspelaaminen) tuottaa hyvää hyökkäyspelaamista.

En tarkoita sinua, mutta otan viestin esimerkiksi, koska käsitteet ovat enemmistön (keskimääräisen jääkiekon seuraajan) näkemyksen mukaan asetettu; laadukasta ja tasapainoista viisikkopelaamista pidetään "epäviihdyttävänä" tai "inhorealistisena". Ironista vain on, että tämä omaa maalia varjeleva ja peliä hidastava joukkue - sen lisäksi että puolustaa - myös hyökkää faktisesti nopeammin kuin "nopeasti ja viihdyttävästi" hyökkäävä joukkue.

Sille en toki mahda mitään - vaikka se kovin ihmetyttääkin, ollaanhan vuodessa 2016 - miksi "nopeaa" (hidasta) hyökkäyspelaamista pidetään viihdyttävämpänä kuin ajoittain "hidasta" (nopeaa) pelaamista. Itse en viihdy ollenkaan urheilutapahtumassa, jossa joukkueet pelaavat huonosti (esimerkiksi hyökkäävät jatkuvasti "nopeasti", jolloin yhteispelin nopeus todellisuudessa hidastuu).
 
H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
IFK:ta lukuunottamatta alkaa näyttää vähän odotetummalta; 5 pelin kuntopuntarin TOP-4 -joukkueet ovat Tappara, JYP, Kärpät, TPS. Kahdeksankin pelin otannalla nämä kaikki TOP-5:ssä. Pelicans, HPK ja KalPa ovat pelanneet suht tasaisen runkosarjan. Jännittävä kevät kyllä tulossa, potentiaalisia parantajia on monta, ja toisaalta ei siirtoikkunakaan vielä ole sulkeutunut...

Hyvin poimittu tuo 5 pelin kuntopuntari, ainut missä HPK ei ole neljän joukossa ja siinäkin 2-5 samoissa pisteissä. Muuten viimeisen 20 pelin taulukoissa neljän joukossa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Sille en toki mahda mitään - vaikka se kovin ihmetyttääkin, ollaanhan vuodessa 2016 - miksi "nopeaa" (hidasta) hyökkäyspelaamista pidetään viihdyttävämpänä kuin ajoittain "hidasta" (nopeaa) pelaamista. Itse en viihdy ollenkaan urheilutapahtumassa, jossa joukkueet pelaavat huonosti (esimerkiksi hyökkäävät jatkuvasti "nopeasti", jolloin yhteispelin nopeus todellisuudessa hidastuu).
Toisaalta coast-to-coast kohkaaminen näyttää nopealta ja avaa lisäksi helvetisti vastaiskupaikkoja joista se hyökkäyksen kohde pääsee helposti rokottamaan, joten tapahtumat lisääntyy järjen vähentyessä ja varmasti ainakin parempia yksilöitä omaavan joukkueen kannattajat tykkäävät kun tuollaiset kisat voitetaan nimenomaan niillä yksilöillä (tutkapareilla), joukkuepelin ollessa molemmissa päissä hajalla.

Kerho on kyllä uskoakseni todella korkealla keväällä eikä mestaruuskaan mahdottomuus olisi Pendolle jo ensimmäisellä kaudellaan. Toki Tappara on edelleen ylivoimainen suosikki, mutta jos sitä tutkan alla hiippailevaa haetaan niin ennemmin löytyy mielestäni Hämeenlinnasta kuin Turusta. Toki mielikuvaani voi vaikuttaa että TPS on Mikkelissä pelannut todella heikosti (ensimmäinen ottelu Jukureiden hyvyyttä, tämäniltainen puolestaan suurelta osin vastustajan rotsiaukisuutta). Voihan ne yksilöt pelata enemmän tosissaan kovempia joukkueita vastaan ja jisäksi keväällä annetaan yleensä pelata fyysisemmin, mikä satanee Turun ylpeyden parimetristen mörssärien laariin.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Hyvin poimittu tuo 5 pelin kuntopuntari, ainut missä HPK ei ole neljän joukossa ja siinäkin 2-5 samoissa pisteissä. Muuten viimeisen 20 pelin taulukoissa neljän joukossa.

Voi hellanlettas, kun kukaan ei puhu HPK:sta. Viiden ottelun kuntopuntari on hyvin tavallinen valinta. Eiköhän @Apheu valinnut tuon viiden ottelun kuntopuntarin juuri siksi, että siitä näkee hyvin näiden nimekkäämpien alisuorittajien orastavan nousukunnon.
 
Ja sitten on toi toinen tosi yleinen kahdeksan pelin otanta.
 
Apheu

Jäsen
En vain voin sille mitään, että en näe HPK:ta millään kovana haastajana Tapparalle. Ei tuo joukkue yksinkertaisesti pelota. Hyvä kausi menossa, kaikki kunnia, mutta rajallinen materiaali sitten tosipeleissä.

HPK:ta vastaan ollut Tapparalla kaksi peliä, joista molemmista maalin voitot. Tiedän kyllä, sen jälkeen on tullut mm. kuukauden pelaaja sinne ja kaikkea, mutta ei auta. Tuttuja nimiä joukkue täynnä, Mannista, Lahtea, Kerästä, Sillanpäätä joita kohdattu tässä neljän vuoden aikana playoffeissa. Lahti pelaa ilmeisesti vähän parempaa kautta, sillä aiemmin Lukossa oli keväisin hidas ja hävisi kaksinkamppailut. Pärjääkö tuo joukkue playoffeissa (jos puhutaan nimenomaan sinne ihan päätyyn menemisestä)? Siellä tarvitaan hemmetisti henkistä kanttia, johtajuutta, nopeutta ja voimaa. Missään ei saa olla heikkoa lenkkiä. Tuossa joukkueessa on yksilöinä nopeutta, voimaa ja johtajuutta, mutta onko samassa paketissa? Vähän arveluttaa... Haapalassa ja Savinaisessa on esimerkiksi näitä kaikkia ominaisuuksia.

Siinä sitten mielipiteeni HPK:sta, kun ilmeisesti siitä ei ole tarpeeksi täällä puhuttu. Pahoittelut myös, että otin viiden ja kahdeksan ottelun kuntopuntarit esimerkeiksi, näemmä joku siitä(kin) pahoittanut mielensä.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pärjääkö tuo joukkue playoffeissa

Oma näkemys samankaltainen kuin sinulla. Itselleni HPK:n kohdalla suurin kysymysmerkki on tosin puolustuksen riittävyys keväällä. HPK tosin on pelannut rakenteellisesti niin hyvää viisikkopeliä, että sinänsä hyökkäyksen ja puolustuksen erottaminen on hieman turhaa. Mielestäni nimenomaan puolustus jää keväällä ohkaiseksi ja en usko, että HPK:lla on enää viime aikojen reagointejen jälkeen hirveästi massia jäljellä uusiin hankintoihin.
 
Ja pystyykö tuo hyökkäyskään murtautumaan niihin riittäviin maalintekopaikkoihin? Puolustaminen on keväisin huomattavasti tiiviimpää, ja sieltä ei ihan helpolla niitä maalipaikkoja saa. Sitten ne paikat pitäisi käyttää hyvällä prosentilla. Mielestäni tuo HPK:n tuo hyökkäys näyttää siltä, että siellä on nopeita pieniä näppäriä pelaajia, ja sitten vanhempaa kaartia, joilla ei jalka enää niin luista. Ei riitä.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän Tappara on nyt aika ylivoimainen mestarisuosikki ja mielestäni jopa niin, että todennäköisemmin mestari on Tappara kuin mikä tahansa muu joukkue. Eihän tuolla oikein ole edes mitään uskottavaa haastajaa Tapparalle. KalPa, TPS ja HPK haastavat Tapparaa keskenään tasavahvasti, minkä tahansa muun joukkueen mestaruus olisikin sitten jo valtava sensaatio. Esimerkiksi HIFK, Kärpät ja Jyp saattavat tuolta hieman petrata ja olla kovia keväällä, joka näiden joukkueiden osalta tarkoittaisi tällä kaudella sitä, että Tapparaa vastaan kaatuisivat saappaat jalassa.

Jos ajatellaan sitä miltä tilanne on tässä vaiheessa kautta sarjassa näyttänyt niin yllättävimmät mestarit ovat tainneet olla Ässät v. 2013, TPS v. 2010, Tappara v. 2003 ja HPK v. 2006 sekä TPS v. 1995. Toki hyvin harvoin on tässä vaiheessa kautta yksi joukkue ollut niin selkeä mestarisuosikki kuin Tappara nyt. Lähinnä v. 2006 tulee mieleen, jolloin tilanne on ollut tämä ja sitten se ylivoimainen suosikki ei voittanutkaan mestaruutta.
 
Ralph

Jäsen
Tuttuja nimiä joukkue täynnä
Öh, eikö jokainen joukkue pitäsi olla tuttuja nimiä täynnä? Vai tekeekö oikeasti joku täällä yhä syväanalyysejä tuntematta pelaajia? Jos tekee, niin arviot ovat aina luokkaa "en seuraa tätä joukkuetta, joten arvioin suoraan huonoksi kaikki pelaajat, joita en tiedä".

Tuossa joukkueessa on yksilöinä nopeutta, voimaa ja johtajuutta, mutta onko samassa paketissa? Vähän arveluttaa... Haapalassa ja Savinaisessa on esimerkiksi näitä kaikkia ominaisuuksia.
Onhan sitä ainakin Janne Lahdessa, Philippe Cornetissa ja Juho Keräsessä. Ja tuskin HPK tulee siihen missään vaiheessa kaatumaan, että Niko Kapasen paketista puuttuu jalkojen nopeutta. Tai että Sakari Manninen ei ole mikään suuri johtajatyyppi.

en usko, että HPK:lla on enää viime aikojen reagointejen jälkeen hirveästi massia jäljellä uusiin hankintoihin.
Mitä ovat nämä viime aikojen reagoinnit? Richard Stehlik, joka päästettiin jo pihalle ilman, että häntä on vielä korvattu?

Mielestäni tuo HPK:n tuo hyökkäys näyttää siltä, että siellä on nopeita pieniä näppäriä pelaajia, ja sitten vanhempaa kaartia, joilla ei jalka enää niin luista. Ei riitä.
Mitä hyökkäyksestä siis puuttuu? Pitäisikö siellä olla kaksimetrisiä hyvin luistelevia parhaassa iässä olevia pelaajia vai miksi ei taitavat ja kokeneet pelaajat riitä?

HPK:n hyökkäyksessä sikäli mikäli kaikki 12 parasta saadaan jalkeille, ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä. Kaikki ovat oikeanlaisessa roolissa ja pelaavat siinä hyvää lätkää. Taitaa edellisen kerran vastaava tilanne olla Hämeenlinnassa keväällä 2007. Toki tilanne muuttuu jos loukkaantumisia alkaa tulemaan ja joukkueeseen ei enää uusia hyökkääjiä hommata, mikä toki on epätodennäköistä.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Tappara on kyllä juuri nyt kova kuin kivi, mutta mestaruudet jaetaan keväällä. Tapparalla saattaa "ongelmaksi" muodostua ylivertaisen joukkueen paineet sekä tietysti liian helppo runkosarja. Mihinkään todelliseen testiin tuo joukkue ei ole joutunut, vaan rallatellut mestarilakit päässä voitosta voittoon..

Mitään piruja halua maalailla, mutta yksi kaksi väärän pelaajan loukkaantumista saattaa muuttaa tilanteen.. Nythän karmea itseluottamus auttaa joukkueen jokaista pelaajaa, epäonnistuneita ei juuri ole, mutta yhtään ottelusarjaa ei voiteita runkosarjan hurmoksella.

TPS saattaisi olla se vittumaisen kokenut ja riittävän nälkäinen joukkue, joka marssii nestaruuteen kunhan Tappara sössii ensin jotain Kärppiä tai Jyppiä vastaan :)
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä ovat nämä viime aikojen reagoinnit? Richard Stehlik, joka päästettiin jo pihalle ilman, että häntä on vielä korvattu?

Eikös Stehlikin tilalle tullut ihan kiekollinen pelimies, joka kulkee nimellä Mathias Porseland? Ja ei kai Porseland ihan taskurahoilla Kerhossa pelaa?
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara on kyllä juuri nyt kova kuin kivi, mutta mestaruudet jaetaan keväällä. Tapparalla saattaa "ongelmaksi" muodostua ylivertaisen joukkueen paineet sekä tietysti liian helppo runkosarja. Mihinkään todelliseen testiin tuo joukkue ei ole joutunut, vaan rallatellut mestarilakit päässä voitosta voittoon..

Mitään piruja halua maalailla, mutta yksi kaksi väärän pelaajan loukkaantumista saattaa muuttaa tilanteen.. Nythän karmea itseluottamus auttaa joukkueen jokaista pelaajaa, epäonnistuneita ei juuri ole, mutta yhtään ottelusarjaa ei voiteita runkosarjan hurmoksella.

TPS saattaisi olla se vittumainesen kokenut ja riittävän nälkäinen joukkue, joka marssii nestaruuteen kunhan Tappara sössii ensin jotain Kärppiä tai Jyppiä vastaan :)

Mahdollinen skenaario toki, ei siinä mitään. Paitsi tietysti nyt se pieni juttu tässä on, että Kärpätkin vetivät tuossa 2013-2015 aika rallatellen mestaruuteen ilman sen ihmeellisempiä vastoinkäymisiä runkosarjassa. Mutta tilanne on luonnollisesti eri, koska sehän oli Marjamäen Kärpät, jotka voi pelata tuolla tavalla. Se ei ole mahdollista, että Tampereen Tappara pystyisi olemaan sekä runkosarjassa että keväällä hyvä.
 
Tarkoitukseni ei ollut vähätellä Tapparan ylivoimaa, vaan sanoa ettei mestaruutta kannata jakaa vielä Tammikuussa jolloin lähes puolet sarjasta pelaamatta.

Kevät on kevät, kuten hyvin tiedät ja silloin pelataan eri peliä ja kuten hyvin tiedät, eri säännöillä.
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös Stehlikin tilalle tullut ihan kiekollinen pelimies, joka kulkee nimellä Mathias Porseland? Ja ei kai Porseland ihan taskurahoilla Kerhossa pelaa?

Ymmärtääkseni Porseland tuli Kirill Tulupovin tilalle. Jatkoajan uutinen aiheesta. Jatkoajan tarjoaa myös tämän sivun, josta näkyy HPK:n pelaajaliikenne tällä kaudella.
 
Ralph

Jäsen
Eikös Stehlikin tilalle tullut ihan kiekollinen pelimies, joka kulkee nimellä Mathias Porseland?
Taitavat edustaan niin eri pelityyppiä kuin vai voi. Harvemmin puhdasta puolustavaa fyysistä puolustajaa korvataan ylivoiman moottorilla.

Ymmärtääkseni Porseland tuli Kirill Tulupovin tilalle.
Ja sama uudestaan: harvemmin puhdasta puolustavaa fyysistä puolustajaa korvataan ylivoiman moottorilla.

Stehlik tuli Tulupovin korvaajaksi ja epäonnistui itsekin, joten hän on yhä korvaamatta mutta veikkaan, ettei ole enää ensi kuussa. Porseland taitaa olla HPK:ssa pahasti flopanneen Suhosen korvaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös