Kauden alla Tapparan suurimpana kysymysmerkkeinä voimasuhteissa oli se, ketkä tehoilevat kun Laine ja Kuusela poistuivat?
Otanta alkaa olla sen verta jo iso, että kyllähän tuo kesällä tyhjäksi jäänyt kärkihyökkääjien aukko on jälleen onnistuttu paikkaamaan omia pelaajia kehittämällä melkoisen hyvin.
Haapala 12 peliä, 4+13=17
Savinainen 10 peliä, 8+7=15
Ehkä voinee myös nostaa Jere Karjalaisen, joka on tehnyt 12 peliin 7 maalia ja taustalta myös Nurmikin onnistunut ihan hyvin. Toki syvyyttä löytyy sitten myös mm. Peltolan, Järvisen, Ilomäen sekä Lajusen muodossa myös tehoiluun.
Pakko myös hieman hehkuttaa tuota pakistoa; Elorinne-Kemiläinen lienee yksi Liigan parhaita pakkipareja? Elorinne on puolustuksen ydinhahmo, ja Kemiläinen vieressä on tehnyt 8 tehopinnaa 12 peliin. Tämän parin takana sitten vielä Rantakari, joka on kiekollisena hyökkäävänä puolustajana parhaimmillaan aivan huippu tähän sarjaan.
Maalinsuulla Hrachovina on myös onnistunut, ja on ollut ehdottomasti yksi alkusyksyn parhaista maalivahdeista.
Tapparan heikkoudet rosterissa on hyökkäyksen viimeisen leveyden puuttuminen; yksikin hyökkääjä lasaretissa, niin Tapparan nelosketju on käytännössä 0-0 -pelaava vääntöketju, joka häviää lähes ilta toisensa perään muiden joukkueiden nelosille.
Myös sentteristö on siinä mielessä "ohut", että Lajunen, JMJ ja Ilomäki ovat ainoat sentterit, joilta voi odottaa pisteitä. Juhani Jasu on hyvä AV-pelaaja, mutta hyökkäävämpi rooli ei vain onnistu. Viime kaudella oli kuitenkin heittää loukkaantumisten sattuessa esimerkiksi Dixon nelosen laidasta kolmosen sentteriksi, ja Dixonilla oli kuitenkin myös sitä hyökkäyspään osaamista. Esimerkiksi IFK:n verrattaessa sieltä löytyy parhaimmillaan sitä Nykoppia sinne nelossentteriksi jne.
Pahimpana haastajina tällä hetkellä näen IFK:n ja ehkä jopa Pelicansin, joka voi kovalla pelityylillään keväällä saada Tapparan paletin sekaisin, sieltä kuitenkin vielä Hodgmania tulossa sisään jne. Muista jengeistä JYP ja TPS ovat ihan varteenotettavia, ja eiköhän se Kärpätkin tuolta vielä nouse.
Pelicans tosiaan jäänyt ensimmäisistä peleistä mieleen erittäin kovana porukkana. Loukkaantuneena oli vieläpä Kangasniemi tässä Tappara -pelissä. Jos Hodgman on lähellä viime visiitin tasoaan, niin ei tuota jengiä kyllä kukaan halua playoffseissa vastaansa.