Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

  • 900 119
  • 3 303

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Me lähdettiinkin liikkeelle mopoautolla. Näin meille kerrottiin jopa televisiossa ennen kauden alkua. Nyt meillä on jo ainakin viritetty sellainen vai joko lie ollaan ihan oikealla autolla moottoritiellä. Pakko alkaa uskoa, että me voimme tässä sarjassa pärjätä, tuumi Jukurien päävalmentaja Risto Dufvakin mediassa. Yleisöäkin on käynyt yli odotusten, joten eihän sitä tiedä, vaikka ei ihan tien tukkeeksi motarille jäätäisikään. Tiedä sitten onko uuteen pirssiin varaa, mutta polttoaineeseen on ainakin, vaikka ajeltaisiin pidemmällekin.

Jukureilla tosiaan taitaa olla mahdollisuus tarvittaessa vahvistaa joukkuetta joten vaikea nähdä että välttämättä ihan täysin hyytymistäkään välttämättä nähdään. Pientä panostusta varmaan nähdään jo sen takia jos joukkueella on mahdollisuus 10 joukkoon toisi sekin varmaan budjetoitua enemmän rahaa. Lisäksi Jukureilla on varmasti niin valmentajansa kun koko positiivisen ilmapiirin takia varmaan aika helppo tilanne yrittää saada pelaajia itsellensä kun pelaajat haluaa joukkueseen. Myös yhteistyökumppanit saattavat olla halukkaita avustamaan jos joku pelaaja tulee, esimerkiksi Karalahden kanssa taidettiin neuvotella ja sponsorit olisi maksanut osan, miksei joku isompi fisu saattaisi olla kiikerissa myöhemminkin. Jukurit taitaa olla yksi valovimaisimmista ja miksei jopa maksukykyisimmistä seuroista tällähetkellä. Ainakin alkukauden perusteella jos kerta sponsorimyynti ylitti odotukset ja myös katsojamäärät ovat ylittyneet yli tonnilla alkukaudesta, toki tilanteet muuttuu ja muita yllättäviä kuluja voinut tulla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lisäksi Jukureilla on varmasti niin valmentajansa kun koko positiivisen ilmapiirin takia varmaan aika helppo tilanne yrittää saada pelaajia itsellensä kun pelaajat haluaa joukkueseen.
En nyt tartu muuhun, mutta siis mitä helvettiä. Montas vapaata pelaajaa siellä kotimaan markkinoilla on, jotka olisi vahvistuksia? Luuletko sä että monikin tuolla jossain AHL:ssä, KHL:ssä, NHL:stä pudonneitten parissa jne. tietää mikä helvetti on Jukurit, tai kuka on uimalakki? Ihan pikku vinkkinä... ei tiedä.
 
Apheu

Jukureiden rosteria kun nyt katsoo, niin ei sen välttämättä tarvitse mikään ihmemies änärin porteilta olla, ettei olisi jo hyvä vahvistus. Vrt. esim. J-P Haataja viime kaudella KooKoohon.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanooko HIFK, Kärpät tai Lukko mitään tähän maksukykyyn liittyen? Tai oikeastaan moni muukin:) Valovoimaisuudessa taas kaikki riippuu laseista.

Lähinnä meinasin sitä tuolla omalla komentilla että Jukureilla on varmasti yksi parhain tilanne reakoida tarvittaessa jos sopiva nimi tulee vastaan. Tottakai rikkaimilla seuroilla on yleensä vielä enemmän rahaa ja vetovoimaa, mutta varmasti on paljon pelaajia jotka haluaa Jukureihin eikä pelkästään rahan perässä juokse ensimmäiseen tarjoukseen muualta. Valmennus ja se että joskus kannattaa olla pienemmän paikkakunnan kuningas kun ison seuran 2-3 ketjun äijä ja kadota massaan. Lähinnä hain siis sitä että ei se taida niin selviö olla että kausi kun etenee niin jukurit tipahtaa 10 ulkopuolelle. Varmasti moneen muuhun seuraan jotka taistelee paikasta 10 joukkoon niin niihin nähden on enemmän mahdollisuus pelaajia hankkia ja taistella sekä parantaa joukkuetta. Toki niin kaikilla.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jukureista tulee mieleen Pekka Tirkkosen ensimmäinen SaiPa-kausi. Joulutauolle lähtiessä sijoitus oli toinen muistaakseni mutta lopulta säälit alkoi vieraissa. Joukkue ei ollut tarpeeksi hyvä ja laaja jaksaakseen koko kautta ja pysyäkseen muiden joukkueiden kehityksessä mukana. Mutta "piikkipaikalla marraskuussa" on erinomainen taktiikka jukureiden tilanteessa koska alkuinnostus on erittäin tärkeää tässä tapauksessa.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lähinnä hain siis sitä että ei se taida niin selviö olla että kausi kun etenee niin jukurit tipahtaa 10 ulkopuolelle. Varmasti moneen muuhun seuraan jotka taistelee paikasta 10 joukkoon niin niihin nähden on enemmän mahdollisuus pelaajia hankkia ja taistella sekä parantaa joukkuetta. Toki niin kaikilla.

Itse näen asian niin, että Jukurit on panostanut paljon kauden alkuun, kun muut hakee vielä kuvioitansa. Syys-lokakuun pelit antaa "halvemmalla" pisteitä, kuin helmi-maaliskuun pelit. 60 ottelun runkosarjassa pisteet ovat kuitenkin saman arvoisia, mutta alkukaudella, jos peli on kunnossa, se korvaa tiettyjä puutteita yksilötaidossa. Loppukaudella kun muillakin peli on löytänyt uomansa niin yksilötaito nousee enemmän esiin ja kääntää pelejä.
 
Jep, eiköhän se ole selvää että joukkue siitä tulee hyytymään alaspäin. Mutta ei kai se ihan itsestään selvyys ole että kun lähestytään esimerkiksi siirtorajaa että Jukurit olisi valahtanut jumboksi ja lähtevät myymään pelaajia. Jos sponsorimyynissä ja yleisömäärissä ollaan paljon tavoitetta edellä niin ihan varmasti myös Jukureilla on mahdollisuus parantaa omaa peliä ja pelaajistoaan ja taistella vähintään siitä 10 paikasta.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Joo, kyllä itse pitäisin jo sitä "säälien alkamista vieraissa" ihan lottovoittona debyyttikaudelle Liigassa. Vaikka nyt meneekin kovaa, niin tuskin kukaan voi rehellisesti olettaa, että sama meno jatkuu kevääseen asti. Tietysti toivon sitä! Mutta täytyy pitää järki mukana. :)
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakko sympata Jukureita myös siinä, että todella harvalla kannattajalla keulii oikeasti kunnolla, vaikka kieltämättä hienosti ovat pelanneet. Tulee mieleen tuosta keulimisesta kröhöm.. eräs tulokas pari kautta sitten. Nyt on realiteetit oikeasti monella mukana ja hyvä niin.

Kaikki propsit Jukureille, jos peli on tuollaista jääkiekkoa, mitä esim. HPK:n kanssa oli edellisviikolla. Oli kyllä hienoa lätkää molemmilta. Pakko digata.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pelicans on nyt kyllä tekemässä itsestään todellista mustaa hevosta, kun keskimääräistä nimekkäämpää ukkoa lappaa taukoamatta sisään. Heillä on siellä jo valmiiksikin liigan kuumin hyökkääjä (Kangasniemi) ja kuumin ketju (Kangasniemi-Siikonen-Koivisto). Nyt menestys mahdollisuudet Lahdessa ovat todella paljon kiinni Juvosen pään ja kropan kestämisestä. Tähän asti se ei näytä olleen ongelmana ja hän on lyömässä itseään liigavahtien ehdottomaan eturiviin. Mutta kun hän on käytännössä yksin, minkäänlaista kunnollista kakkosvahtia ei ole, joka voisi antaa Juvoselle huiliaikaa..

Pelicansilla on muuten todella erikoinen tilasto tällä hetkellä: se on tehnyt eniten maaleja koko liigassa (29), mutta yhdeksästä ottelustaan se on kuitenkin jäänyt kolmessa nollaan maaliin!! Eli lopuissa kuudessa pelissä maaleja on sitten taas tullut aivan hurjalla tempolla.. on kyllä erikoinen tilasto tuokin :D
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelsut pelaa mitaleista tällä kaudella. Olen jo nyt valmis myöntämään, että Pelsujen kohdalla ennustukseni meni vituiksi. Jonkun verran nähnyt niitten pelejä ja pisteitä pitäisi olla oikeastaan enemmän kasassa. Esim. viime viikolla Jukureita vastaan Pelsut painoi yhtä maalia koko kolmannen erän ja Jukurit iski käytännössä ainoasta hyökkäyksestään voittomaalin.

Sen sijaan KooKoon uskon jäävän noille sijoille. Ei välttämättä viimeiseksi, mutta ei kuitenkaan asiaa kympin sakkiin. Nyt on jo nähty romahtamisia, joita nähtiin viime kaudellakin ja maaliero on rumasti pakkasen puolella.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
9. Pelicans - Vähän hankintoja, ei pahoja menetyksiä. Tasaisen harmaa nippu höystettynä parilla hyvällä pelaajalla joista Sopasen nimi pomppaa esiin. Säälikamaa, nuorilta kavereilta odotettavissa steppejä eteenpäin.

Arvio: +/-
Sijoitus: 7 - 9

Tuommoista tuli heitettyä Pelsuista ennen kauden alkua eikä tässä vielä tarvitse sanoja takaisin vetää muuten kuin, että alkaa olemaan muutakin kuin vain "tasaisen harmaa nippu" kiitos uusimpien hankintojen. Edelleen epäilen, että Pelsut kumminkaan menisi suoraan playoffeihin ja pysyn veikkauksessani 7-9. Joka tapauksessa hyvä pöhinä on Lahteen saatu!
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Pelsut pelaa mitaleista tällä kaudella. Olen jo nyt valmis myöntämään, että Pelsujen kohdalla ennustukseni meni vituiksi. Jonkun verran nähnyt niitten pelejä ja pisteitä pitäisi olla oikeastaan enemmän kasassa.

Vaikka tässä vaiheessa kautta ei tilastoilla ole vielä hirveästi merkitystä niin olet oikeassa.Pelsujen olisi todellakin kuulunut kaataa Jukurit ja Sport kotonaan.Noissa peleissä jää aurattiin tauoilla vaan vierasjoukkueen päädystä.Kalpaa ja Ässiä vastaan pelit oli tasaisia,Ässät oli kokonaisuudessaan parempi ja ansaitsi viime hetken maalinsa.Kaikissa voitoissa peli on ollut alusta saakka täysin näpeissä,siinäkin pelissä jota Saipa johti jo 0-2.

Toiv. sama liito jatkuu.Mitaleihin en vielä usko,mutta onhan tuota menoa hieno katsoa!
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Pelicans on nyt kyllä tekemässä itsestään todellista mustaa hevosta, kun keskimääräistä nimekkäämpää ukkoa lappaa taukoamatta sisään. Heillä on siellä jo valmiiksikin liigan kuumin hyökkääjä (Kangasniemi) ja kuumin ketju (Kangasniemi-Siikonen-Koivisto). Nyt menestys mahdollisuudet Lahdessa ovat todella paljon kiinni Juvosen pään ja kropan kestämisestä. Tähän asti se ei näytä olleen ongelmana ja hän on lyömässä itseään liigavahtien ehdottomaan eturiviin. Mutta kun hän on käytännössä yksin, minkäänlaista kunnollista kakkosvahtia ei ole, joka voisi antaa Juvoselle huiliaikaa..

Pelicansilla on muuten todella erikoinen tilasto tällä hetkellä: se on tehnyt eniten maaleja koko liigassa (29), mutta yhdeksästä ottelustaan se on kuitenkin jäänyt kolmessa nollaan maaliin!! Eli lopuissa kuudessa pelissä maaleja on sitten taas tullut aivan hurjalla tempolla.. on kyllä erikoinen tilasto tuokin :D

Tässä on tavallaan sellainen kilpajuoksu, että keksiikö Pelsut uusia temppuja vai keksivätkö muut jengit keinot, miten tuo hyökkäyspeli pistetään lähemmäs mediaania.

On aika varmaa, että parhaiten valmennettujen joukkueiden peli suhteessa Pelicansiin kehittyy kauden mittaa enemmän kuin Pelicansin peli suhteessa niihin.
Se on eri juttu, jos Hodgman tuo jotain sellaista virtuositeettia, mitä ei viisikkopeliä kehittämällä saa taitettua.

Joka tapauksessa todella piristävää vaihtelua liigassa tämä.
 
Tässä on tavallaan sellainen kilpajuoksu, että keksiikö Pelsut uusia temppuja vai keksivätkö muut jengit keinot, miten tuo hyökkäyspeli pistetään lähemmäs mediaania.
Niin, kysymyshän on ennemminkin, että missä vaiheessa ja mihin sitten Pelicansin eväät riittävät. Viime kaudellahan vastaavaa arvuuteltiin IFK:n kohdalla, jolla oli selvästi parempi materiaali vielä kuin nyt Pelicansilla. Lopulta sekin railakas hyökkääminen saatiin aisoihin ja homma tasoittui.

Rohkenen siis veikata, ettei Pelicansin lento hyökkäyspelin osalta tule jatkumaan ensi vuoden puolelle. Mutta joukkue voi toki jatkaa hyviä esityksiä silti, ei se sitä tarkoita.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
On aika varmaa, että parhaiten valmennettujen joukkueiden peli suhteessa Pelicansiin kehittyy kauden mittaa enemmän kuin Pelicansin peli suhteessa niihin

Itsekin olen sitä mieltä,että Pelicansin liito osittain taittuu jossain kohtaa,mutta vain materiaalin vuoksi.Tuo pakkikalusto on aivan liian kesy top-6 jengiksi.

Tätä parhaiten valmennettujen jengien juttua en täysin ymmärrä,koska tiedän että Nupe on todella syvällä nykykiekon lainalaisuuksista ja hänen apunaan on vielä Piri Eloranta.Matikainen vielä siihen,joka osaa varmasti hyödyntää muiden vahvuudet niin ihan ok paketti minun mielestä.Valmennus on itseasiassa Pelicansin vahvin osasto.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Missäs vaiheessa se Pelicans nyt on pelannut niin hurjan hyvin? En minä ainakaan ole mitään suoranaista liitoa nähnyt.
2-0 h
0-1 h
6-1 (TPS)
4-2 (SaiPa)
3-6 (Lukko)
3-1 h
8-0 (KooKoo)
0-1 h
3-4 v
2-1 h(vl)

Minusta Pelsut on pelannut tasasia matseja, hävinnyt niistä yli puolet. Toinen todellisuus on sitten nämä kriisi joukkueet.
3 pahjan pohjimmaista, eli SaiPa, Lukko ja KooKoo selvin numeroin. Sitten toki TPS siellä, Tepsin kauden toisessa pelissä, ekassa vieraissa.

Minusta Pelicanssia nyt vähän kyllä yliarvioidaan noiden muutamien voittojen takia, ne on kaikki tulleet sellaisella hetkellä ja sellaista joukkuetta vastaan, mikä on sitten ottanut nekkuun vähän vasemmalta ja oikealta. Maaleja ne toki osaa tehdä, mutta tiukoissa peleissä tuntuu olevan tiukkaa myös se maalien tekeminen. Vaikuttaa enempi siltä, että siellä on jengi piiskattu, vähän Jukurien tapaan, hyvään lentoon heti kauden alussa. Todellisuus sitten näkyy kun vastaan ei tule näitä joiden peli on aivan sekaisin, vaan mitkä on myös pelanneet alkukautta hyvin. Monen maalin voitot kääntyykin yllättäen maalin- kahden tappioiksi.

Hyvin pelaa Pelsut, mutta en nyt muutaman suurimaalisen voiton perään liikaa katselisi. Kyllä siellä silti potentiaalia on, ehdottomasti mustan hevosen aineksia. Siitä 8-0 voitosta kun saa ihan yhtä monta pistettä, kuin hikisestä 1-0 voitosta.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Missäs vaiheessa se Pelicans nyt on pelannut niin hurjan hyvin? En minä ainakaan ole mitään suoranaista liitoa nähnyt

Emme puhuneet tuloksellisesti,vaan pelin sisältöä tarkastellessa.Moni häviöpelikin on ollut lähes yhtä päätä,kuten Jukurit ja Sport pelit.Mutta joo,pelin rakenne on ok,joukkue aika kapea.Ja jos Kangasniemi, Leimu, Sopanen,Erkinjuntti,Repo yms. muutama muu palaa kokoonpanoon niin ehkä se tästä.Toiv. itse pelin taso pysyisi hyvänä.

Minun veikkaus on, että IFK on selkeä runkosarjan ykkönen kun pelataan kevään viimeisiä pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

NightHawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Missäs vaiheessa se Pelicans nyt on pelannut niin hurjan hyvin? En minä ainakaan ole mitään suoranaista liitoa nähnyt.
2-0 h
0-1 h
6-1 (TPS)
4-2 (SaiPa)
3-6 (Lukko)
3-1 h
8-0 (KooKoo)
0-1 h
3-4 v
2-1 h(vl)

Minusta Pelsut on pelannut tasasia matseja, hävinnyt niistä yli puolet. Toinen todellisuus on sitten nämä kriisi joukkueet.
3 pahjan pohjimmaista, eli SaiPa, Lukko ja KooKoo selvin numeroin. Sitten toki TPS siellä, Tepsin kauden toisessa pelissä, ekassa vieraissa.

Minusta Pelicanssia nyt vähän kyllä yliarvioidaan noiden muutamien voittojen takia, ne on kaikki tulleet sellaisella hetkellä ja sellaista joukkuetta vastaan, mikä on sitten ottanut nekkuun vähän vasemmalta ja oikealta. Maaleja ne toki osaa tehdä, mutta tiukoissa peleissä tuntuu olevan tiukkaa myös se maalien tekeminen. Vaikuttaa enempi siltä, että siellä on jengi piiskattu, vähän Jukurien tapaan, hyvään lentoon heti kauden alussa. Todellisuus sitten näkyy kun vastaan ei tule näitä joiden peli on aivan sekaisin, vaan mitkä on myös pelanneet alkukautta hyvin. Monen maalin voitot kääntyykin yllättäen maalin- kahden tappioiksi.

Hyvin pelaa Pelsut, mutta en nyt muutaman suurimaalisen voiton perään liikaa katselisi. Kyllä siellä silti potentiaalia on, ehdottomasti mustan hevosen aineksia. Siitä 8-0 voitosta kun saa ihan yhtä monta pistettä, kuin hikisestä 1-0 voitosta.

Kyllä ihan peruskoulun matematiikalla tuosta ei mitenkää saa, että Pelicans on hävinnyt yli puolet otteluista. 5 voittoa ja 5 häviötä joten tasan puolet. Mistä sä revit sen yli puolet tappioita?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä ihan peruskoulun matematiikalla tuosta ei mitenkää saa, että Pelicans on hävinnyt yli puolet otteluista. 5 voittoa ja 5 häviötä joten tasan puolet. Mistä sä revit sen yli puolet tappioita?
Siellä peruskoulussa, vielä nimen omaan ala-asteella, opetetaan lukemista ja luetunymmärrystä, koitahan uudestaan.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liiga on kyllä parhaimmillaan ihan mahtava sarja. HIFK:n peli on on ollut aika kauheeta räpellystä, Pelicansille symppispisteet, ei kai kukaan uskonut, että noin hyvin tulee toistaseksi pelaamaan, Jukureille myös propsit Koiviston johdolla, SaiPalla osui taas ulkomaanavut ja HPK pelaa erittäin mielenkiintoista lätkää, mitä ei olla nähty muutamaan vuoteen. Tästä on tulossa hieno kausi. Pääpointtina budjetit, jotka ei ole ainakaan toistaseksi hirveästi vaikuttanut peliesityksiin.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
En osaa kyllä Pelicansista oikein mitään sanoa. Hirveästi tehty maaleja, silti eniten nollille jäänyt. Vaikka nollille on jäänyt muutamassa pelissä, niin laukaisuprosentit on todella yläkanttiin, kun seitsemällä miehellä se on yli 10% ja pari joilla parikymmentäkin prosenttia. Muutenkin tilastot niin erikoiset, että katsellaan nyt miten tuo tuosta lähtee.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Moni häviöpelikin on ollut lähes yhtä päätä,kuten Jukurit ja Sport pelit.
En tiedä Jukurit-pelistä tai muistakaan yhtä päätä peleistä, mutta Pelicans - Sport pelissä laukaukset oli toki Pelsuille 44- 27 ja torjunnat Rinne 21, Juvonen 15.

Laukausukartastakin voit todeta, että aika moni Pelicansin laukaisuista tuli joko nollakulmasta tai kaukaa. Toki siinä oli ihan hyvä kirivaihe Pelsuilla lopussa, kun Sport luonnollisesti vaan puolusti nollansa, mutta mistään yhdestä päästä on ihan turha puhua.

Että nosta nyt välillä taas vähän edes niitä värilaseja. Sportin peli on kaiken hyvän lisäksi noiden parin ensimmäisen siirapin jälkeen aivan erinäköistä. Pelsujen peli ei ainakaan JYPiä vastaan eilen näyttänyt kovinkaan erinomaiselta yhdeltä päältä.

Edit: piti oikeen tarkastaa toi Jukurit yhtä päätä pelin laukaisukartta. Ihan vaan vähän oli siinäkin näemmä värilaseja mukana. Linkki Liigan sivuille tämän pelin tilastoihin ja laukaisukarttaan. Otteluseuranta | Pelicans - Jukurit 7.10.2016 | Liiga
 
Viimeksi muokattu:

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelsujen peli ei ainakaan JYPiä vastaan eilen näyttänyt kovinkaan erinomaiselta yhdeltä päältä.

Entä kun peilaat suhteessa poissaolijoihin? En nähnyt peliä, mutta uskon kyllä raportteihin, joiden mukaan Pelicans pelasi hyvän pelin repaleisella kokoonpanolla.

Minä uskon Pelicansiin. Se ei johdu nyt siitä, että olen Pelicans-fani, sillä monena kautena en ole uskonut, koska peli ei ole antanut aihetta uskoon. Tällä hetkellä pelaamisessa on vain sellainen kiekollinenkin puoli, ettei tämä juna mihinkään pysähdy - varsinkaan, kun Kangasniemi on breikannut, Hodgman tulee sisään ja Juvonen on löytänyt seuraavan tason. Samoin valmennus, jota jostain syystä edelleen aliarvioidaan, on liigan parhaita.

Pelicans ei voita runkosarjaa, tuskin on edes viiden joukossa. Sijat 6-8 ovat täyttä realismia ja siellä se Pelicans nytkin on. Takaa tulee joku ohi, edeltä tippuu joku. Hankintojen jälkeen Pelicansin materiaali on näihin keskikastin jengeihin nähden hyvinkin vertailukelpoinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös