HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 485 947
  • 3 548

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Eiköhän veroraja ole käytännössä 25.10. + muutama päivä, eli tuskin ennen ensi viikon alkua yhtään verorajapelaajaa Suomeen saapuu. Olisi kohtuullisen karua, että pelaaja pistettäisiin suoraan koneeseen mahdollisen 7. finaalin loppusummerin soitua.
Tarvittaessa pelaajahan voi käydä kauden aikana esim. kotimaassaan ja pidentää näin sallittua Suomessa oloaikaa keväälle.
 
LP#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n pelitapa ei toimi, jos koko viisikko ei ole hereillä ja aktiivinen. Puolustuksen heikkous (pääasiassa kai kokemattomuudesta johtuvia) alkaa olla kaikille selvää ja vastustaja pistää painetta ja vähänkin lisää vaihdetta silmään, ollaan helisemässä. Asiaa ei myöskään auta se, että hyökkääjiltä ei paljon apuja tule, jolloin henkilökohtaisilla virheillä on ollut varsin katastrofaaliset seuraukset. Lisätään vielä, että Hussokaan ei ole jokaisessa pelissä onnistunut ihan 100%:sti, jolloin heikkoudet kertautuvat varsin kovalla prosentilla.

Tässäpä IFKn pelillinen dilemma hyvin tiivistettynä.

Viime viikon vastustajat scouttasivat IFKn suurimman pelillisen epäkohdan eli OmanPäänPuolustusPelaamisen eritoten oman maalin edessä kuuden pisteen arvoisesti. Jos Stögö ei saa nopeasti pelillisiä ratkaisuja ko. asiaan voidaan odottaa hyvinkin nuhaista viikkoa myös tästä. Virran Peksin jengit ovat varsinkin himassa pelatessaan hyvinkin hanakasti maalille pyrkiviä, perjantai-illan huumassa tsemppikiekon nimeen vannova Tomekin Sport ja lauantaina aivan helvetin paha Rauma ja kovassa vireessä oleva kotijoukkue. Ts. en näe mitään syytä miksei jokainen näistä tule pelaamaan vastaavalla tavalla IFKta vastaan kuin mitä jengit viime viikolla iskien IFKn kokemattomaan puolustukseen.

Pakko sanoa, että olen ihan tyytyväinen jos viikosta raavitaan 4/9p.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kärpät hankki samantien loukkaantuneen Masuhrin tilalle Laatikaisen ja oltiin hänestä sitten mitä mieltä tahansa, niin kyllä kyseessä on liigatason pakki aivan eritavalla kuin vaikka joku Heikkinen tai Nyqvist. IFK ei ole reagoinut millään tavalla loukkaantumisiin tai alisuoriutumisiin puolustuksessa, joka on jo entuudestaan paljon kapeampi kuin Kärppien vastaava.

Toisaalta kun muistaa mitä Stögö ja Nybari ovat puhuneet siitä miten tänä vuonna annetaan vastuuta nuorille, niin sitähän tässä on juuri tehty. Kyllähän se fania vituttaa kun hävitään mutta pakko noille nuorillekin on antaa niitä mahdollisuuksia ei niistä muutoin kasva koskaan liigapelaajia, ja voihan olla ettei niistä kasva nytkään.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos kikkailla haluaa niin sehän onnistuu. Tekee esimerkiksi 2-vaiheisen sopimuksen, eli pelkän CHL-sopimuksen alkaen vaikka 22.10, ja ensi maanantaina tekee Liigasopimuksen alkaen 28.10. Onhan tuo nyt päivänselvää verokikkailua, jossa huomioitu myös CHL-siirtoraja, mutta mitäs sitten. Ei se kiellettyäkään ole käyttää tuollaisia konsteja.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Mobergista voi kasvaa vielä joskus hyvä liigapelaaja, ehkä jopa enemmän. Teppo on nyt jo ajoittain liigatasoa, mutta tällä hetkellä liian suuressa roolissa. Sitten on nämä Salmet ja Nyqvistit, jotka eivät enää ole edes nuoria eivätkä ikinä ole olleet sen suurempia lupauksia kuin aleksiholmbergit ja jonihaveriset aikoinaan, joista kummastakaan ei ikinä kasvanut liigatason pelaajaa kuten arvata saattoi.

Nuorten sisäänajo on ok, mutta sen täytyy tapahtua hallitusti. Lisäksi ne lahjakkuudet täytyy tunnistaa ja yhtälailla myöntää mikäli sellaisia ei löydy. IFK:n junnutuotannosta Vainonen on lahjakkuus ja tulee tekemään vielä hyvän uran ihan kansainväliselläkin tasolla. Myös Moberg on lahjakas, mutta vielä liian raakile vakiokokoonpanon paikkaan. Teppo pystyy parhaimmillaan pelaamaan kohtalaisen näkymätöntä ja virheetöntä peliä kolmosparissa vaikkei olekaan samanlainen lahjakkuus, mutta ei tosin ole enää mikään junnukaan.

Ei nuoret pelaajat voi olla mikään itseisarvo jos tarpeeksi lahjakkuutta ei omasta juniorimyllystä löydy. IFK:ssahan tämä osa-alue on tunnetusti ollut retuperällä jo pidemmän aikaa. Se on ihan eri asia jossain Kärpissä ajaa niitä villepokkia hallitusti sisään ja nauttia kauden-parin päästä hedelmistä.
 
Viimeksi muokattu:

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Jos kikkailla haluaa niin sehän onnistuu. Tekee esimerkiksi 2-vaiheisen sopimuksen, eli pelkän CHL-sopimuksen alkaen vaikka 22.10, ja ensi maanantaina tekee Liigasopimuksen alkaen 28.10. Onhan tuo nyt päivänselvää verokikkailua, jossa huomioitu myös CHL-siirtoraja, mutta mitäs sitten. Ei se kiellettyäkään ole käyttää tuollaisia konsteja.

Miten tuo asiaan muka mitenkään auttaa? Ei verottajaa kiinnosta pätkän vertaa kuinka monta sopimusta pelaaja tekee ja millaisilla ehdoilla tai koska ne alkavat. Verottajaa kiinnostaa vain se kuinka kauan pelaaja Suomessa on ja/tai koska Suomesta alkaa tuloa tulemaan pelaajalle.

CHL siirtorajassa merkityksellistä on kysymys:

Tarvitseeko pelaajan olla Suomessa kun hänet rekisteröidään? Jos ei tarvitse, niin mitään ongelmaa ei ole. Muste paperiin ja tehdään rekiateröinti ja ukko roudataan maahan vasta verorajan jälkeen. Jos pelaajan pitää olla maassa, niin laillinen kikkailu lienee mahdotonta tai ainakin haastavaa.
 
En tiedä pitääkö olla fyysisesti täällä, mutta jos pitää, niin silloin päivämäärissä 23.10 (CHL-raja) ja 25.10 (veroraja, 6kk) on ristiriita, jos/kun pelaaja halutaan koko loppukaudeksi meille, ja otetaan huomioon se viimeinen mahdollinen liigapeli.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Mobergista voi kasvaa vielä joskus hyvä liigapelaaja, ehkä jopa enemmän. Teppo on nyt jo ajoittain liigatasoa, mutta tällä hetkellä liian suuressa roolissa. Sitten on nämä Salmet ja Nyqvistit, jotka eivät enää ole edes nuoria eivätkä ikinä ole olleet sen suurempia lupauksia kuin aleksiholmbergit ja jonihaveriset aikoinaan, joista kummastakaan ei ikinä kasvanut liigatason pelaajaa kuten arvata saattoi.

Näinhän se on. Mutta ehkäpä Stögö/Nybari näkee noissa jätkissä jotain enemmän kuin me?
Lisäksi se että junnuja pääsee pelaamaan edarissa antaa myös signaalia muille junnuille että se edariin pääsy on oikeasti mahdollista ja lisää heidän harjoittelumotivaatiotaan. En mitenkään koita puolustella näiden jätkien peluuttamista, mielummin minäkin katselisin Oystrickiä tuolla kentällä kuin esim Salmea, koitan vain jotenkin ymmärtää että miten tässä tilanteessa ollaan.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Itselläni on valitettavasti vähän sellainen fiilis että HIFK ei hommaa uusia pelaajia tälle kaudelle. Fiilis tulee siitä että takana on tappiollinen vuosi, katsojamäärät eivät ole budjetoidulla tasolla ja lisäksi halutaan uskoa siihen että nuoret lyövät itsensä läpi Stögön valmennuksessa. Jos näin ei käy ja kausi päättyy ennen aikojaan voidaan aina selittää asiaa esim. sillä että "tämä oli Törmäsen ensimmäinen kausi ja haluttiin kartoittaa omien junioreiden potentiaalia" jne. Eli vähän niinkuin veli JHagkin totesi, halutaan uskoa ja toivoa että tämä kausi menisi hyvin, ainakin paremmin kuin edelliset, jos ei muuta niin tsägällä. Mutta toki toivon olevani väärässä. Aina vaan epäilyttää nämä "odotetaan verorajalle". Monta kertaa näin tehty ja petytty.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kattelin suomalaisten tilastoja tuolta ruplaliigasta ja huomasin, että Sochin suomalaisilla ei oo menny ihan putkeen. Joonas Järvinen 12 ott. 0+0 -9 ja Max Wärn 15 ott. 1+1 -4. Nämä kaksi herraa olisi kiva, jos ei nyt tällä kaudella niin ensi kaudella nähdä Hifk paita päällä!
 
Koko jengillä menee ihan päin persettä ja talousvaikeuksia (yllättäen) on sielläkin, joten tänne vaan. Ja kun näitä päiväunia on aina välillä laitettu, Tomppa voisi soittaa myös Sheldon Brookbankille. Tilillä on AHL:n pistepörssin voittoa, parhaaksi pakiksi valintaa ja 232 jäähyminuutin kausi. Kiekolliset taidot voi olla vähän ruosteessa, mutta kyllä ne sieltä tulee. Ainiin ja vetää rightiltä. Ei mutta kyllä joku puolustaja pitää saada, ei sekään kehitä, että junnut joutuu liian suuressa roolissa vetämään, eikä rauhassa omien vahvuuksian kautta.
 
Stigu

Jäsen
Itselläni on valitettavasti vähän sellainen fiilis että HIFK ei hommaa uusia pelaajia tälle kaudelle. Fiilis tulee siitä että takana on tappiollinen vuosi, katsojamäärät eivät ole budjetoidulla tasolla ja lisäksi halutaan uskoa siihen että nuoret lyövät itsensä läpi Stögön valmennuksessa. Jos näin ei käy ja kausi päättyy ennen aikojaan voidaan aina selittää asiaa esim. sillä että "tämä oli Törmäsen ensimmäinen kausi ja haluttiin kartoittaa omien junioreiden potentiaalia" jne.
Samat on fiilikset itselläkin. Kolme edellistä kautta sijoilla 6,8 ja 10 merkitsee sitä, että tämä kausi uudella jengillä uudella valmentajalla sijoilla 4-6 on seuran päättäjien silmissä superkausi. Kaikille taisi olla yllätys se, että jengin ero sarjan kärkipäähän (Kärpät, Lukko, TPS) ei olekaan kovin suuri.

Ainoa mikä tuossa ajattelutavassa tökkii on se, että nykyjengistä Partanen ja Nykopp lyönevät itsensä läpi tällä kaudella, eikä seuraaville kausille (ainakaan omissa papereissani) jää jäljelle näitä breikkauspotentiaalin omaavia pelaajia. Pakeista joku Moberg lienee parin kolmen vuoden prospekti, hyökkääjistä Leino samoin.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei voi. Tilapäinen poissaolo maasta ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana, jos oleskelu jatkuu yli 6 kuukautta. TVL 11 pykälä.

Miten minulla on sellainen fiilis, että verottaja laskee juuri niitä maassaolopäiviä kuuden kuukauden puitteissa. Noin viisi vuotta sitten erään playoff off-vaiheeseen selvinneen joukkueen ulkomaalaispelaaja kävi otteluiden välipäivinä lentokoneella Tukholmassa, säilyttääkseen artistiverostatuksen.
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Miten minulla on sellainen fiilis, että verottaja laskee juuri niitä maassaolopäiviä kuuden kuukauden puitteissa. Noin viisi vuotta sitten erään playoff off-vaiheeseen selvinneen joukkueen ulkomaalaispelaaja kävi otteluiden välipäivinä lentokoneella Tukholmassa, säilyttääkseen artistiverostatuksen.

Toivottavasti olivat mukavia reissuja, kertooko tarina kuinka verottajan kanssa kävi?

Suosittelen kiinnostuneille iltalukemiseksi www.vero.fi osoiteesta löytyvää syventävää vero-ohjetta "yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus", josta selviää verohallinnon voimassaoleva kanta asiaan kompaktissa muodossa.

KHO on myös antanut vuonna 1986 ratkaisun, jossa yli kuusi kuukautta Suomessa työskennellyt katsottiin yleisesti verovelvolliseksi huolimatta siitä, että hän kävi viikonloppuisin Ruotsissa perhettään tapaamassa. Sovellettavan lain nimi ja varmaan myös jossain määrin sisältö on toki muuttunut kuluneina vuosina, mutta päätös lienee edelleen validi, koska sitä käytetään esimerkkinä verohallinnon kansainvälisen verotuksen käsikirjassa (2010) sekä lähteenä aihetta käsiteltässä Marjaana Helmisen (kansainvälisen vero-oikeuden professori Helsingin yliopistossa) Kansainvälinen tuloverotus teoksessa (2013).
 
Viimeksi muokattu:

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mobergista voi kasvaa vielä joskus hyvä liigapelaaja, ehkä jopa enemmän. Teppo on nyt jo ajoittain liigatasoa, mutta tällä hetkellä liian suuressa roolissa. Sitten on nämä Salmet ja Nyqvistit, jotka eivät enää ole edes nuoria eivätkä ikinä ole olleet sen suurempia lupauksia kuin aleksiholmbergit ja jonihaveriset aikoinaan, joista kummastakaan ei ikinä kasvanut liigatason pelaajaa kuten arvata saattoi.
Joni Haverinen aikoinaan kaikki ikäkausimaajoukkueet läpi ja pelasi sekä U18- että U20-kisoissa. Suurimmasta osasta niistä pelaajista kasvaa vähintään liigatason pelaajia, mutta varmasti muutama IFK-fani jo tuolloin näki, että liigaan ei ole potentiaalia. Lisäksi jos vuöllä on lähes 200 liigamatsia, ehkä pelaaja voi sanoa olleensa liigatason pelaaja. Samoin Nyqvist on pelannut kaikissa ikäkausimaajoukkueissa ja U18-kisoissa, joten lahjakkaasta pakista on kyse.
 
maxhc

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkälaisia talousvaikeuksia Sotshilla muka on?

Kuulostaa varsin kummalliselta, sillä vastikään seura hommasi oletettavasti melko kalliin Ryan Whitneyn.

Millä khl jengillä ei pohjimmiltaan ole talousvaikeuksia? Tässä uskossa meikä kans elää että Sochissa ei kauheen hyvin noin taloudellisesti mene. Vaikka ihmekös tuo kun täysin tyhjän päälle rakennettu jengi (kuten koko liigakin).
 
faro

Minusta se, että raha tulee oligarkeilta/kuvernööreiltä/jättiyhtiöiltä, ei tarkoita automaattisesti sitä, että seura olisi talousvaikeuksissa.

Nämä asiat eivät kuitenkaan kuulu tähän ketjuun.
 
The Loft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, VfB Stuttgart, QPR
Söderholm, Grillfors, Auvitu, Taipalus, Honkaheimo, Teppo. Kyllä tuossa mielestäni on liigatason kuusikko jotka kykenevät jokaisen pakin tontin tässä jengissä täyttämään. Söden poissaolo vain yksinkertaisesti näkyy siinä, että puolustuksesta puuttuu kiekollinen liideri ja tietynlainen koordinaatio on hukassa. Kun tilalle heitetään Heikkistä ja Salmea, jotka eivät ole lähelläkään hyvän liigapuolustajan tasoa, voi se käytännössä helposti antaa kuvan kehnosta kokonaisuudesta. Toki ei ole hyvä asia sekään, että puolustus on vähän liikaakin pulassa kun Söderholm on puku, eikä pelipaita päällä. Vielä pahemmassa pulassa oltais, jos Grillfors ei olisi onnistunut vastuunkantajana, oli kyllä tuossa edelisessä kotimatsissa ilo silmälle katsoa jätkän kiekonkuljetusta.

Esitänkin kysymyksen, kuka tästä kuusikosta pudotettaisiin, jos "Oystrick", tai "Brookbank" tuodaan isolla rahalla sisään. Toki Teppo on paperilla pakiston suurin kysymysmerkki kauden mittaan, mutta itse diggaan miehestä. Hoitaa mielestäni oman tonttinsa todella hyvin ja uskallan jopa odottaa kehitystä kauden mittaan kunhan saadaan pakisto kuntoon. Kun kaikki nämä jätkät ovat kunnossa en näe tarvetta kalliille ulkkarivahvistukselle, kun jätkät pystyvät hoitamaan tuon homman jo tyydyttävästi. En tietenkään väitä, että pisteitä tekevä, iso ja ilkeä Mr. Right olisi pahitteeksi. Odotellaan nyt kuitenkin tuonne verorajan paremmalle puolelle ja katsotaan, mitä tapahtuu.
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esitänkin kysymyksen, kuka tästä kuusikosta pudotettaisiin, jos "Oystrick", tai "Brookbank" tuodaan isolla rahalla sisään.

Esitän vastakysymyksen. Kuinka todennäköistä on, että koko kuusikko pysyy ehjänä koko kauden? Voiko Heikkistä, Salmea tai Mobergia peluuttaa playoffeissa 15 peliä? Kuinka vakava on Söderholmin loukkaantuminen? Voiko se uusia?

Kyllä itse hankkisin vähintään sen yhden "ykköskorin" pakin verorajan jälkeen. Kausi on kuitenkin pitkä ja loukkaantumisia tulee, jolloin on hyvä, että rotaatio puolelta löytyy pakkeja kuten Teppo yms muut junnut. Eihän ole kiellettyä pudottaa hyvillä otteillaan esimerkiksi Auvitua poppari-osastolle. Kilpailu on hyvästä pelaavalle kuusikolle, varsinkin aito kilpailu, jota ei juuri nyt valitettavasti ole, koska tällä hetkellä ne pelaa ketkä pystyy..
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söderholm, Grillfors, Auvitu, Taipalus, Honkaheimo, Teppo. Kyllä tuossa mielestäni on liigatason kuusikko jotka kykenevät jokaisen pakin tontin tässä jengissä täyttämään.

Esitänkin kysymyksen, kuka tästä kuusikosta pudotettaisiin, jos "Oystrick", tai "Brookbank" tuodaan isolla rahalla sisään... Kun kaikki nämä jätkät ovat kunnossa en näe tarvetta kalliille ulkkarivahvistukselle, kun jätkät pystyvät hoitamaan tuon homman jo tyydyttävästi.
Kyllä noilla jätkillä pärjätään Liigassa, mutta kärkipaikkoja ei noilla kuitenkaan hätyytellä. Minun mielestäni Honkaheimo ja Auvitu, ovat rooliensa puolesta vääräntyylisiä pelaajia tuohon meidän nykypakistoon, sillä kummallakaan ei ole mitään erityisosaamista, eikä kumpikaan noista ole osoittanut kykenevänsä kuin harvoin tasaisiin otteisiin puolustuspäässä. Ja nythän jengillä menee ihan sekaisin ''nimet'' ja ''roolit'', sillä HIFK:n pakisto on roolitettu ihan päin persettä:

- ei ole yhtään rightin kätisyyden omaavaa puolustajaa;
- meillä on kiekollisina puolustajina vain Taipalus ja Söde, joista toinen ei ole pelannut peliäkään;
- Söde on ainoa kovaa pelaava puolustaja, joka ei ole edelleenkään pelannut vielä peliäkään;
- Auvitu, Honkaheimo, Grillfors (on hyvä), Teppo, Nyqvist, Salmi ja muut ovat kaikki yleispuolustajia, joista jokainen (pl. Grilleri) olisi joukkueelleen ideaalitilanteessa 3. parin rotaatiopuolustaja; ja
- meillä on määrällisesti liian vähän laatupuolustajia.

Koska pakisto on alun alkaen kasattu päin honkia, niin nyt korjausliikkeitä on vaikeampi tehdä niin, että kaikki tarpeet saataisiin tyydytettyä, joten olisin valmis luopumaan mm. rightin kätisyydestä, jos Oystrick sekä Vainonen saataisiin molemmat sainattua:

Söderholm - Oystrick
Taipalus - Grilleri
Vainonen - Teppo
Honkaheimo, Auvitu

Eli pelaavan kuusikon ulkopuolelle tippuu joko Honkaheimo, jolla on jo nyt vaikeuksia mahtua kokoonpanoon, tai täysin vihkoon pelannut Auvitu.

E: Mestaruuskauden pakistossa oli seitsemän liigatason puolustajaa (Söderholm, Järventie, Kankaanperä, Vallin, Kurvinen, Kousa, Kovanen ja varamiehien varamiehenä toimi erityisavuja omaava helvetin ilkeä Ilari Melart.) Muistan, kun Tomppa paistatteli tuolloin oppineensa täksi kaudeksi palkkaamaan ''suuren määrän pakkeja, kun niitä kuitenkin loukkaantuu paljon, ja tämä on äärimmäisen fiksu tapa kasata menestyvä joukkue'', joten ihmetellä sopii, että mitä vittua nyt tehdään? Kaikki tuolloin opittu on unohdettu, vai enää ei vain kiinnosta?
 
Viimeksi muokattu:

RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Söderholm, Grillfors, Auvitu, Taipalus, Honkaheimo, Teppo.
................
Esitänkin kysymyksen, kuka tästä kuusikosta pudotettaisiin, jos "Oystrick", tai "Brookbank" tuodaan isolla rahalla sisään.

Auvitu. Vaikka kaveria hehkutin ennen kauden alkua että lyö läpi tällä kaudella, niin onhan Auvitu ollut yksi iso farssi verrattuna noihin muihin kuuteen pelaajan jotka mainitsit.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
E: Mestaruuskauden pakistossa oli seitsemän liigatason puolustajaa (Söderholm, Järventie, Kankaanperä, Vallin, Kurvinen, Kousa, Kovanen ja varamiehien varamiehenä toimi erityisavuja omaava helvetin ilkeä Ilari Melart.)

Jos noihin vertaillaan niin menisi ehkäpä jotenkin näin:
Söde = Söde
Järventie = Grillfors
Kankaanperä = ?
Vallin = Honkaheimo
Kurvinen = Teppo
Kousa = Auvitu
Kovanen = Taipalus
Melart = ?

Ehkäpä jotenkin noin, tuosta näkee että sille fyysisille osastolle ei kyllä ole löytynyt miestä. Toinen juttu on myös se että onko esim. Honkaheimo onnistunut olemaan yhtä hyvä kuin Valllin tai Auvitu Kousan tasoinen. Tosin ehkäpä Taipalus voisi vertaantua Valliiniin, mutta Honkaheimo ei kyllä vertaannu Kovaseen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Joni Haverinen aikoinaan kaikki ikäkausimaajoukkueet läpi ja pelasi sekä U18- että U20-kisoissa. Suurimmasta osasta niistä pelaajista kasvaa vähintään liigatason pelaajia, mutta varmasti muutama IFK-fani jo tuolloin näki, että liigaan ei ole potentiaalia. Lisäksi jos vuöllä on lähes 200 liigamatsia, ehkä pelaaja voi sanoa olleensa liigatason pelaaja. Samoin Nyqvist on pelannut kaikissa ikäkausimaajoukkueissa ja U18-kisoissa, joten lahjakkaasta pakista on kyse.

Suurimman osan liigaotteluista hän pelasi nimenomaan IFK:ssa ja sitähän minä kritisoinkin, että roikotettiin mukana aivan liian pitkään vaikka hyvissä ajoin oli havaittavissa, ettei merkittävää kehitystä ole tapahtunut. Tämän jälkeen hän pelasikin tynkäkauden HPK:ssa, josta siirtyi luontevasti huippusarjoihin akselilla Mestis, Italia, Slovakia, Valko-Venäjä ja nyt viimeisimpänä Kazakhstan.

Pelkästään katsomalla tuota Haverisen aikaisia U18- ja U20 -joukkeita, niin sieltä löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Jussi Peltomaa, Tommi Leinonen, Mikael Kurki, Juho Mielonen, Henrik Maunula, Antti Härmä ja Juha Toivonen, jotka ovat joko lopettaneet tai pelaavat Liigaa heikommalla sarjatasolla. Ei juniorituotanto Suomessa ole vielä (eikä varsinkaan tuolloin) sillä tasolla, että kaikista juniorimaajoukkuepelaajista kasvaisi edes liigatason kiekkoilijoita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös