Sportin pelaajisto kaudelle 2014–2015

  • 1 007 874
  • 3 407

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Siffa, hyviä ajatuksia, mutta valitettavasti myös kaikki muutkin scouttaavat näitä nuoria ja nälkäisiä.

Juuri näin se on. Valtonen ja Jämsä ovat molemmat vapautuneet scouttaamaan nuoria lupauksia ja siihen kannattaa nyt käyttää kaikki käytettävissä oleva aika. Esim. Kärppien kasvatteja pelaa paljon muissa SM-liigaseuroissa ja Mestisseuroissa, kun Kärppiin ei ole mahdollisuuksia päästä pelaamaan aivan lähivuosina. Kärpät ja HPK nyt alkuun haravoinnin kohteiksi ja Bluesiinkaan ei moni tuleva A-junioreiden mestari tule saamaan SM-liigasopimusta. Jokerijuniorit ovatkin Tomekilla hyvin hanskassa. Onko siellä Sportin A-junioreissa todellisia huippuja, joista voisi SM-liigapelaajia tulla? Sehän on selvä, että omat on pidettävä Vaasassa.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt on nukuttu yön yli ja täytyy sanoa, että ei edes ketuta enää. Odotukset tulevan kauden miehisten suhteen ovat korkealla. Seuraavaksi omia toiveita jatkajiksi:

Laaksonen - Ehdottomasti ansaitsee sopimuksen. Voi heittää liigassa kolmoseen ensisijaisesti laidalle mutta myös keskelle tarvittaessa. Jättää aina kaiken kentälle, ikiliikkuja, loista av peluri ja karvaaja.

Heikkinen - Hyvä laukaus, hyvä pelinlukutaito. Liikkeessä ja fyysisyydessä kehitettävää. Vuodesta toiseen luottomies ja pakiston peruspilari. Tarjottava mahdollisuus näyttää liigassa.

Kristof - Tulevaisuuden nimi. Pienikokoinen, mutta näytti mestiksessä ettei ole heittopussi isojen miesten sarjassakaan. Kiekollinen taito omaa luokkaansa, samoin pelisilmä. Jatkoon.

M.Nässlin - Pelasi parhaan kautensa urallaan. Omaa selvästi potentiaalia ja kehityskäyrä ylöspäin. Melkoinen patukka, vahva kulmavääntäjä ja perusvarma suorittaja. Ei yritä liikoja ja siksi pelaa melko virheettömästi. Taistelee aina viimeiseen asti.

Nyholm - Loistava omassa roolissaan. Ei asiaa kolmeen ylimpään ketjuun, mutta on osoittanut että pystyy pelata myös liigaa nelosessa, kunhan tietää tehtävänsä. Taistelutahtoa löytyy. Jatkoon pienellä varauksella.

M.Aaltonen - Peruspakkien peruspakki. Ei häikäise koollaan, mutta pelaa kovaa ja loppuun asti. Ei taka-askeleita. Tietää mitä pystyy tehdä kiekolla, eikä siksi yritä liikoja. Laukaus kuin sukka, mutta luotettava oman pään luutija. Taisteluilme tämän kauden Sportin parhaimmistoa. Liigassa kolmospariin/rotaatioon. Jatkoon rimaa hipoen.

Kujanpää - Nosti tasoaan huimasti pudotuspeleissä. Hyvä alivoimalla, hyvä pelisilmä. Laukauksessa parannettavaa. Antaisin mahdollisuuden kokeilla liigassa alemmissa kentissä, mutta ei päivittäiseen kokoonpanoon.

Piispanen - Luottomies. Tiedetään mitä saadaan. Rauhallinen, hyvä alivoimalla. Liigassa tarvitaan laaja rosteri joten mukaan vaan. Kahteen alimpaan ketjuun/rotaatioon.

Varmat jatkosopimukset: Luomala, Uitto, Auren, Halava. (Kivimäki, Henrion ?) Jaa-a, mitä näistä nyt sanoisi? Pakko se on kai nämä ottaa kun on paperit jo tehtynä. Kaikki nyt ei millään tule mahtumaan yhtä aikaa avaukseen, Halava viimeisenä. Näillä mennään.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Onko Henrionilla tosiaan sopimus ensi kaudeksi? On kyllä röyhkeä ja yritteliäs, mutta fyysisyys puuttuu täysin, enkä usko muutenkaan, että pärjäisi liigavauhdissa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onko mitään tarkempaa tietoa siitä Aaro Peltosen halusta pelata meillä, oli tulossa jo loppukaudeksi, kuten kuulin. Mielestäni olisi hyvä haku meille ja varmaan pystyy pelaamaan liigaa.

Luulisin, että halusi tulla jo täksi kaudeksi nimenomaan ensi kautta silmällä pitäen. Olisi kyllä mielestäni täydellinen kakkosveska meille.

Onko Henrionilla tosiaan sopimus ensi kaudeksi? On kyllä röyhkeä ja yritteliäs, mutta fyysisyys puuttuu täysin, enkä usko muutenkaan, että pärjäisi liigavauhdissa.

Toivottavasti vain seuran optio sillä en myöskään näe hänelle mitään käyttöä liigassa. Pilaa monet tilanteet toivottomilla laukauksilla, eikä juuri osaa puolustaakaan.

Ketjut 3-6 voisi suunnitella esim seuraavasti, kun yhdistellään nykyisiä pelaajia ja joitain potentiaalisia hakuja.

Jere Karjalainen - Juuso Rajala - Samuli Kivimäki
Jere Laaksonen - Erik Riska - Marko Luomala
Markus Piispanen - Mika Kujanpää - Matti Lamberg
Mika Halava - Michal Kristof - Samuel Salonen

Ja pakkiparit 2-4:

Niko Peltola - Petteri Lindbohm
Eetu Heikkinen - Miko Malkamäki
Antti Uitto - Aleksi Salonen

Ylempiä ketjuja vaikea suunnitella, kun ei tiedä yhtään ketä voisi tänne odottaa tulevan. Jekimovs menisi kakkosen laitaan, mutta en sitten tiedä tuon huhun vahvuudesta. Pelicansin Jarkko Immosta huhuttiin tänne jossain vaiheessa ja hänestä voisi olla tuohon kakkossentterin tontille, vaikka ikää jo onkin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Jatketaan nyt tätä lottoa edelleen...

Maalivahdit:
T. Lassila (170k€) - K. Järvinen tai A. Peltola (40k€) ( Auren & Saarela) (yht.40k€), total: 250k€

Puolustus:
M. Nordlund (120k€)- Brad Hunt (100k€)
Jyrkkiö (50k€) - H. Pikkarainen (90k€)
Heikkinen (50k€) - Lappalainen (50k€)

(Uitto, Saukko, Aaltonen) (yht. 90k€), yhteensä: 550k€

Hyökkäys:
N. Hardt (120k€) - C. Locke (150k€) - Kähkönen (100k€)
M. Ruohomaa (50k€) - Alex Leavitt (80k€) - Kivimäki (60k€)
J. Laaksonen (50k€) - A. Kangasmäki (50k€) - M. Luomala (60k€)
I. Pikkarainen (80k€) - E. Riska (50k€) -M. Lamberg (50k€)

(M. Piispanen, M. Nässlin, Tikka, Palve) (yht. 100€), yhteensä: 1m€

Summarum: 250k€+ 550k€ + 1m€ = 1.8m€

Vaikka tollanen setti. Hyvää tässä tämän kauden rämpimisessä on se, että seurajohdon on aivan pakko ymmärtää, ettei millään Kokkaloilla voida mennä liigaan tekemään itsestämme pellejä.
 
Jarkko Immosta huhuttiin yhdessä vaiheessa Sportiin. Kyseessä siis tämä KooKoosta lähtöisin oleva Jarkko.

Kiitoksia Sportille ja sen faneille menneistä vuosista ja tsemppiä Liigaan. Toivottavasti perästä tullaan joskus.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaikka tollanen setti. Hyvää tässä tämän kauden rämpimisessä on se, että seurajohdon on aivan pakko ymmärtää, ettei millään Kokkaloilla voida mennä liigaan tekemään itsestämme pellejä.

Mutta olisiko Kangasmäki sen kummempi kuin Kokkalakaan?

Koitetaan nyt itsekin arpoa koko rosteri.

Nichlas Hardt - Tyler Redenbach - Janne Keränen
Roberts Jekimovs - Jarkko Immonen - Juuso Ikonen
Jere Karjalainen - Juuso Rajala - Samuli Kivimäki
Jere Laaksonen - Erik Riska - Marko Luomala
(Markus Piispanen - Mika Kujanpää - Matti Lamberg)
+loput

Lauri Taipalus - Niko Peltola
Joonas Jalvanti - Petteri Lindbohm
Eetu Heikkinen - Miko Malkamäki
(Antti Uitto - Aleksi Salonen)

Iiro Tarkki
Aaro Peltonen
(Jean Auren)

Vähän perusteluita:

Ykkösketjuun varmoja hakuja liigan sisältä, mutta toki myös Virmasen scouttaukset ovat mahdollisia. Näillä olisi kuitenkin etukäteen parempi mahdollisuus pärjätä, koska eivät ole kysymysmerkkejä.

Kakkoseen pari tänne huhuttua pelaajaa, jotka varmasti ovat muutenkin ihan realistisia hakuja kakkoseen. Ikonen taas nuorena pelaajana olisi Sportin näköinen pelaaja ja niitä joiden varaan voidaan rakentaa runkoa.

Kolmoseen myös tänne huhuttuja pelaajia ja Rajala, joka on aikaisemmillakin kausilla ollut kiinnostunut tulemaan Sportiin. Rajala toisi myös erittäin kovaa yv-osaamista, jota meiltä ei oikein ole löytynyt.

Neloseen taas nykyisiä pelaajia + oma poika Riska ja rotaatioon nykyisiä pelaajia + huhuttu Lamberg.

Puolustukseen ykköspakiksi Taipalus, joka on ilmeisesti lähdössä SaiPasta ja on kotoisin Pohjanmaalta. Myös vanhat tutut/huhutut Peltola, Lindbohm, Heikkinen ja Malkamäki kokoonpanoon. Kakkospariin nostin nimeksi Jalvannin, joka ei ilmeisesti jatka Bluesissa ja toisi kaivattua liigatason osaamista. Reserviin Uiton lisäksi Salonen Jypistä, joka ei ole tehnyt vielä jatkoa ja olisi todella potentiaalinen rightin kiekollinen puolustaja, joita ei koskaan ole liikaa.

Ykkösmaalivahdiksi nostin Tarkin, jota en ole huomannut huhuttavan mihinkään. Vaikea kausi alla, mutta ehdottomasti liigan kärkeä. Rahaa pitää maalivahtiin laittaa, joten jos ei Tarkki niin joku vastaava sen kuitenkin pitää olla. En lähtisi tekemään mitään riskihakua Amerikasta ellei ole oikeasti joku Irwingin tasoinen tapaus.

Varalle sitten Aaro, jota yritettiin jo tälle kaudelle, muttei tärpännyt. Ehkä parhaita vaihtoehtoja kakkosvahdiksi.

Kommentteja esim. palkoista, joita en jaksanut kaikkia tarkistaa. Ei kuitenkaan pitäisi karata käsistä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Alkaa keitos kypsyä hissukseen. Kiinnostavia vaihtoehtoja Patilla ja MrMacillä. Tyler Redenbach olisi todella mahtava hankinta ykkössentteriksi. Enemmän kuin sata jänistä ensimmäiselle kaudelle.

Kokkalasta puheenollen, joku yleisöstä huusi Lassille eilen pelin jälkeen kuuluvalla äänellä, että oliko hyvä sopimus? (Tepsiin). Tykkäsin kyllä Kokkalan pelityylistä, mutta hän oli yksi veltoimmista lapasista viimekuukaudet. Ei todellakaan jatkoon, vaikka olisi saatavilla. Olen erittäin pettynyt tuollaisen amatöörin puuhasteluun.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Oma lottorivi:

Hyökkäys:
Chris Connolly - Jack Connolly - Toni Kähkönen
Jason Jaffray - Juuso Rajala - Samuli Kivimäki
Curtis Hamilton - Jarkko Kauvosaari - Marko Luomala
Jere Laaksonen - Erik Riska - Robert Nyholm
-----
Mika Halava, Michal Kristof, Mika Kujanpää, Markus Nässlin, Markus Piispanen

Puolustus:
Lauri Taipalus - Markus Nordlund
Petteri Lindbohm - Martin Gernat
Niko Peltola - Eetu Heikkinen
-----
Antti Uitto, Mikael Aaltonen, Ari Gröndahl

Maalivahdit:
Iiro Tarkki
Aaro Peltonen
-----
Jean Auren

- Muukalaislegioona, mutta mitä muuta voisi odottaa. Ykkösketjussa jo isoon kaukaloon totutelleet veljekset yhdistettynä Kähköseen, jota pidän varsin todennäköisenä Sportin pelaajana. Kakkosessa ns. tähtihankinta (Jaffray) sekä potentiaalinen Rajala että Kivimäki. Kolmoseen kaksi liigajyrää ja esimerkiksi Virmasen kontakteilla hankittu (Sportille ilmainen) lainapelaaja, kuten tässä tapauksessa Curtis Hamilton. Nelosessa sitten fyysistä osaamista vaikka muille jakaa. Puolustus koostuu lähinnä nuorista maustettuna tähtihankinnalla ja kenties toisella Oilersin lainapelaajalla (Gernat). Näkisin, että kyllä tuolla joukkueella taistelee sääliplayoff-paikasta, mikä ymmärtääkseni on myös Sportin tavoite (?). Päätän fantasiontini ehkä jo hieman kuluneeseen lauseeseen: Tervetuloa liigan Sport!
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Nyt täytyy ottaa taas realismi mukaan peliin. Meidän 1. veskari ei tule olemaan T. Lassila tai I. Tarkki. Molemmat saavat mistä tahansa enemmän euroja tiskiin. Lassila taitaa muutenkin olla Tepsin mies ja I. Tarkkia on jo pari vuotta huhuttu HIFKiin. Jos Tarkilla olisi tarjoukset pöydällä esim HIFKiltä ja Sportilta kun kannattaisiko sitä toista edes lukea? Oma kantani on edelleen se, että selkeä 1. veskari eikä mitään potentiaalista hakua. Meidän resursseilla se voisi olla esim. Mika Noronen. Floppiriski on olemassa, mutta tuskin enää maksa maltaita ja muualta Suomesta ei liene 1. tonttia tarjolla enää.

Muuten yhdistelisin noita Macin ja Patin rostereita. Locken voi veivata niin vittuun tuosta. Turussa täysi floppi ja Berliinissä vielä huonommin.

Noronen-Peltonen = pelit 65/70%-30/35%

Somervuori-Redenbach-Hardt
J.Keränen-Aulin-Ruohomaa
Laaksonen-Sillanpää-Kivimäki
Luomala-ERiska-Lamberg

-------

Muita vaihtoehtoja:

Teemu Tallberg - KooKoo
Joonas Komulainen - Kärpät
Anrei Hakulinen - TuTo
Jarkko Immonen - Pelicans
Aleksi Rekonen - Jokerit/KiVa
Jere Karjalainen - HPK
Markku Flinck - SaiPa
Toni Kähkönen - Kärpät
--------

Joslin - Taipalus
Heikkinen-Peltola
Malkamäki-Lappalainen

Muita vaihtoehtoja:

Mitch Ganzak


Yhteenveto: Veskareita ja pakkeja ei hirveästi ole saatavilla (kotimaisia), hyökkäyksen osalta tilanne on parempi. Toivoisin Sportin tekevän, vähintään yhden, "korkea profiilin hankinnan" jota tuo Somervuori ja Redenbach edustaa tuossa. Lisäksi on tietenkin Pohjois-Amerikan farmit, Tsekki&Slovakia sekä muut Pohjoismaat (Tanska ja Norja). Mielenkiintoisia aikoja elämme. Toivottavasti tultaisiin niin pian kuin mahdollista muutaman sopparin kanssa ulos.

Edit: Campolilla olikin pitkä soppari.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Maailmanmestari, EHT-statuksen ja kolmena kautena KHL:ssä pelannut veskari. Sanoisin, että tuohon summaan pitäisi laittaa vielä satatonnia päälle.


Pelicansin kakkosketjusta Sportin nelosketjuun? Uskaltaisin väittää, että liigasta irtoaa talonmiehelle 130-150tonnin sopimus.

Viime vuoden verotulojen perusteella Riksman oli kallein maalivahti liigassa. Ansiot 133k€. 270k€ on siis aika kova summa Liigassa, jos ei ota näitä Ville Peltosia huomioon. Lassilalla on taas todella vaikea ja rikkonainen kausi takanaan. Ei voi olettaa mitään liigan suurinta tilipussia.

Pikkarainen voi toki tienata jonkun kympin enemmän, mutta tuskin menee liigan top 20 tienesteille. Tolla summalla nimittäin olisi ollut viime verovuonna top 20:ssä.

Kyllä meillä on huippumaalivahtiin varaa siinä, missä muillakin pikkseuroilla.
 

Der Adler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Toivottavasti annetaan ainakin nä Jukurit pelaajat jatkaa ihan rauhassa siellä Mikkelissä, tai sitten jos muu liigaseura nappaa esim joku Setänen niin moro vaan...vähän sama feelis jos esim joku Hakulinen tule Tuto:sta. Mun mielestä nä viholliset voi hakea sitä liigapaikka ihan rauhassa muualla.
Voidaan toki hankkia mestis pelaajia mutta ei Tuto ja Jukuri leiriltä.
Tämä nyt vaan on mun oma henk.koht mielipide, vituttaa jos promille mun kausikorttimaksu-fyrkkasta menis näillle vihollisille ens vuonna.
 

1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat
Ruohomaa on yksi mielenkiintoisimmista nimistä, potentiaalia vaikka mihin. Tietääkö joku koska Sportilta on odotettavissa ensimmäisiä julkaisuja kuten Virmaset, Karjalaiset ja jatkosopimukset?

Tuossa nopeassa tippumisessa oli vain yksi huono asia ja se oli lipputulot. Harmi tosin ettei tullut junttilaan matkaa. Antaa kateellisten huudella ei haittaa ollenkaan vaikka kaikki vihaisivat meitä. Mikäs sen maukkaampaa kun kabinettileimajoukkue napsii voittoja muista liigajoukkueista. Tosin liigapuolella on selvästi ymmärtäväisempää porukkaa ja suurin osa unohtanut tuon jo muutamien vuosien kuluttua. Mestisfanit muistuttavat tästä varmasti seuraavat 30 vuotta.

Alempaan vahva sama. Ei ole näkynyt kenenkään kohdalla minkäännäköistä kehittymistä täällä ollessa.
 
Viimeksi muokattu:

Julius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Tähän veskari hakuun täytyy todeta, niin kuin olen useasti toitottanut että samalla oven avauksella olisi syytä hakea myös maalivahtivalmentaja. Valitettavasti Kotolan neuvot ei riitä Liigassa, kun eivät riittäneet Mestiksessäkään. Sanokaa yksikin kauden aikana tasoaan nostanut ja onnistunut Sport veskari?
Puurulaa ei saa sanoa. Huippuveskari, jota ei ehditty pahasti pilata ja lähti ajoissa. Suli tosin karsinnoissa.
Kotola on muuten ihan ok tyyppi. Voisi jäädä ammattilaisen oppiin muutamaksi kaudeksi ja jatkaa sitten myöhemmin yksinään.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ruohomaa on yksi mielenkiintoisimmista nimistä, potentiaalia vaikka mihin. Tietääkö joku koska Sportilta on odotettavissa ensimmäisiä julkaisuja kuten Virmaset, Karjalaiset ja jatkosopimukset?

Toivottavasti ei kovin kauaa tarvitse odottaa. Parina viime kautena ensimmäinen satsi on tainnut tulla siinä noin viikko ennen vappua ja viime kaudellahan tuli se massiivinen 20 sopimuksen paketti heti alkuun. Omasta puolestani ei kyllä tarvitsisi noin kauaa tällä kertaa odottaa vaan mielummin vaikka parin viikon päästä ensimmäinen satsi ja sitten vaikka vapun tienoilla toinen.
 

Sparta

Jäsen
Viime vuoden verotulojen perusteella Riksman oli kallein maalivahti liigassa. Ansiot 133k€.

Menee aikalailla off-topiciksi, mutta kommentoidaan kuitenkin. Verotietojen mukaan esim Kärppien Backlundin palkka olisi ollut noin 270k€ (oli toki floppi ja ylipalkattu). Ja voisipa kuvitella, että esim Vehasella, Koskisella tai Tarkilla olisi myös palkka ollut yli tuon Riksmanin summan. Mutta huomattavasti enemmän Sportin kuitenkin pitää lyödä rahaa tiskiin, jos Liigan kärkipään maalivahdin haluaa joukkueeseen.
 

Der Adler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mika mahtaa olla Tsekin-liigan palkkataso?

Eliteprospects.com - Martin Ruzicka

Tämä Martinin 12-13 kauden statsit ovat kyllä hurjat, 52 games ja 83 pinnaa.
Muuten poika on pysynyt aika tukevasti siellä Tsekeiss, poislukien muutama whl ja yks Khl-seikkailu.
Trinec on ilmeisesti tollainen pikkukaupunki, 38000 henk, niin eiköhän Martin vois viihtyä ihan hyvin Vaasassakin :)
Kyllä kai O´Malleysta saa jopa tsekki-olutta ja kaikki :)
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Joonas Komulaisen uskoisin vaihtavan maisemaa Oulusta - Mikäli jatkosopimus olisi tehty, uskoisin että se olisi myös jo tiedotettu.

Pienestä koostaan (ja osaksi juuri siitä syystä) huolimatta Komulainen on liigatason pelaaja. Laukaus on hyvä, liike kulmissa tehokasta ja jopa ylivoimavastuuta on Kärpissa saanut. Keskitason liigajoukkueessa kakkosketjun pelaaja.

En yllättyisi mikäli päätyisi Vaasaan.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mutta huomattavasti enemmän Sportin kuitenkin pitää lyödä rahaa tiskiin, jos Liigan kärkipään maalivahdin haluaa joukkueeseen.

Näinhän se on ja ainakin minä olisin valmis laittamaan yli 200k kunnon maalivahtiin, jonka avulla mahdolliset tiukat pelit pystytään kääntämään voitoksi.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Menee aikalailla off-topiciksi, mutta kommentoidaan kuitenkin. Verotietojen mukaan esim Kärppien Backlundin palkka olisi ollut noin 270k€ (oli toki floppi ja ylipalkattu). Ja voisipa kuvitella, että esim Vehasella, Koskisella tai Tarkilla olisi myös palkka ollut yli tuon Riksmanin summan. Mutta huomattavasti enemmän Sportin kuitenkin pitää lyödä rahaa tiskiin, jos Liigan kärkipään maalivahdin haluaa joukkueeseen.

Totta muuten toi Backlund. En huomannut häntä jostain syystä lainkaan. Hänen verotulonsa olivat 159k€. Vehanen taisi olla osan verovuodesta venäjällä, joten verotietoja ei ole saatavilla.

Linkki verotuloihin.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Viime vuoden verotulojen perusteella Riksman oli kallein maalivahti liigassa. Ansiot 133k€. 270k€ on siis aika kova summa Liigassa, jos ei ota näitä Ville Peltosia huomioon. Lassilalla on taas todella vaikea ja rikkonainen kausi takanaan. Ei voi olettaa mitään liigan suurinta tilipussia.

Kyllä meillä on huippumaalivahtiin varaa siinä, missä muillakin pikkseuroilla.

Case-Lassilasta. 270k€ olisi/on kova summa Liigassa, mutta juurikin tästä syystä Lassila ei ole Liigassa pelannut muutamaan vuoteen. Eikä nuo hinnat romahda tuon tasoisilla jätkillä yhden heikomman kauden takia. Rahastihan Luomalakin pari-kolme kautta tuon yhden suonen veto kauden jälkeen.

Jälkimmäiseen asiaan. Montako huippuveskaria on saatu roudattua näihin pikkuseuroihin viime vuosina? Pois lukien omat kasvatit.

Tässä joukkueet joiden pelaajabudjetit ovat Sportin kanssa verrannollisia:

SaiPan maalivahdit:

10-11 - Jere Myllyniemi, Andreas Bernard, Ville Hostikka
11-12 - Jere Myllyniemi, Richard Ullberg, Andreas Bernard
12-13 - Jani Nieminen, Hannu Toivonen, Miika Wiikman, Richard Ullberg
13-14 - Jussi Markkanen, Andreas Bernard, Miika Wiikman

HPK:n maalivahdit

10-11 - Teemu Lassila, Juha Metsola
11-12 - Mika Järvinen, Mikko Tolvanen, Anssi Pesonen
12-13 - Mika Järvinen, Mikko Tolvanen, Anssi Pesonen, Juuse Saros
13-14 - Juuse Saros, Frans Tuohimaa, Niilo Koskinen, Timo Niemi

TPS:n maalivahdit:

10-11 - Atte Engren, Joni Ortio, Tommi Virtanen
11-12 - Marek Schwarz, Joni Ortio, Aleksis Ahlqvist
12-13 - Antero Niittymäki, Atte Engren, Ville Hostikka
13-14 - Fredrik Norrena, Ville Hostikka

Ilves maalivahdit:

10-11 - Jani Hurme, Miika Wiikman, Sami Aittokallio
11-12 - Sami Aittokallio, Vesa Toskala, Miika Wiikman
12-13 - Miika Wiikman, Ville Kolppanen, Jaroslav Hübl
13-14 - Ville Kolppanen, Joonas Korpisalo, Juha Järvenpää

Tuosta kun karsii pois omat kasvatit, niin en löydä yhtäkään sellaista maalivahtia, joka olisi ollut huippumaalivahti seuraan tullessaan. Jani Hurme siinä ja siinä. Uskon, että meidänkin ykkönen tulee olemaan luokkaa Miika Wiikman-Ville Hostikka. Ikävä kyllä. Rahalla saa, mutta kun sitä pitää lyödä aika paljon enemmän pöytään kuin muut. Kuten näistä ym. seuroista huomaa, niin ei sinnekkään ole "kummoisia" maalivahteja rahalla saanut.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös