Oletko huono häviäjä?

[Ötökkä]

Riippuu varmaan asiasta. Leijonkien häviäminen vituttaa aina rankasti, jos Suomi on tappiolla/tilanne liian tiukka, niin joskus ollut pakko jopa sammuttaa töllö. Kuitenkaan en ole alkanut Suomen pelaajia haukkumaan - parhaansa ne vaan tekee, Kanada nyt yllättäen vaan on kovempi.

Sitten esim. höntsäsählyä pelaillessa en usko olevani huono häviäjä, mutta en vaan kykekene palaamaan "kuhan pelailen"-mentaliteetillä. Usein porukassa ei montaa muuta naista ole, niin joku näyttämisenhalu/"en halua kusta tätä peliä oman joukkueen takia" saa mut kyllä fyysisesti ihan äärirajoille. Usein tollasen "höntsäsählypelin" jälkeen ei meinaa seuraavana aamuna sängystä ylös päästä. Ei paljon hidasta jos pallo tulee naamaan - visiiin adrenaliinilla mennään sit? Yksilölajeissa sit taas ihan sama - en mä niissä koskaan ole itseäni noin puhki edes saanut. Tämä sama tosin näkyi esim. koulussa - jos oli itsekseen tehtävä tehtävä niin sen teki viimesenä yönä miten sattuu, mutta ryhmätehtävässä ei halunnut kusta muitten numeroa... mitä tämä nyt sit musta kertoo?

Konsolipeleissä taas olen helvetin huono häviäjä. Tietokonetta vastaan tappio tuntuu lähes aina epäreilulta (päätypomppu, viimeksi kone tasoitti pelin lopussa ylivoimalla jonka sai kun taklas mun pelaajan selästä keskialueella ja sit se itse kaatui tämän jyräämänsä pelaajan mailaan, kun se makas maassa). Ehkä juuri tästä syystä en enää pelaa esim. änäriä kavereita vastaan - otan sen ihan liian tosisaan + ne on tietysti paskoja voittajia (ei helvetti sitä piikin määrää heti jos tekee edes yhden virheen). En tiedä miksi nimenomaan konsolipelit tekee minusta huonon häviäjän, koska juuri noissa yksilöurheilulajeissa ei vois vähempää kiinnostaa.

 

[Pavlovin Koira]

Tottakai. En voi ymmärtää niitä, jotka toteavat jonkun tärkeän tappion jälkeen vain "ei voi mitään" tai "ei aina voi voittaa".

Sama. Erityisesti sappeni saavat kiehumaan ihmiset jotka sanovat että "sehän on vain urheilua".

 

[Knox]

Olen aivan helvetin huono häviäjä. Oli kyse sitten mistä tahansa, niin häviäminen vituttaa ja paljon. Aikanaan on tullut hakattua läppäri paskaksi Football Managerissa koetun tappion takia, samoin pleikkarin ohjaimia on mennyt rikki kun NHL-pelissä häviää, ulosajoja urheilukentiltä kun tappio on ollut varma. Hauskin (typerin) muisto on kun pelasin junnumpana lentopalloa, ja käsittämättömän paskan tuomarin käsittämättömän paskat tuomiot sai veren kiehahtamaan, ja potkasin pallon tuomaria päähän. Lentopallossahan ei kovin helposti pihalle lennä, mutta tuosta tempusta sain ulosajon.

Onneksi iän myötä pahimmat riehumiset on jääneet vähemmälle, vaikka edelleen joka kerta pieni vitutus puskee pintaan kun tappio häämöttää.

 

[Musta Nuoli]

Sama. Erityisesti sappeni saavat kiehumaan ihmiset jotka sanovat että "sehän on vain urheilua".

Sehän on vain urheilua. Eri asia jos sitä häviää vaikkapa taistelun olemassaolostaan sodassa, asuu jossain Nagasakissa ja saa ydinpommin niskaansa. Sen jälkeen harva varmaan toteaa, että "se on vain sotaa".

Mutta jos häviää jossain höntsäsählyssä, pleikkaripelissä tai vastaavassa, niin ihan sama. Tai vaikka Suomi häviäisi arvokisoissa yksittäisen jääkiekkomatsin, kunhan ei häviä sitä Ruotsille olympiafinaalissa tai menetä 5-1 -johtoaan MM-kisojen puolivälierässä Ruotsille, tai päästä Ruotsia tekemään kahta maalia minuutissa ottelun lopussa jne jne jne. Silloin se ei enää ole vain urheilua.

Mutta näin yleisesti ottaen joku voittaa, joku häviää ja sellaista sattuu. On tiettyjä tilanteita, joissa häviön kuuluukin kouraista syvältä sydänalasta ja vituttaa jopa vuosikausia, mutta näitä elämää suurempia tilanteita on harvassa, eikä ole syytä antaa niiden kokea inflaatiota.

Penkkiurheilijan kokema satunnainen runkosarjatappio ei ole kummoinen syy huutoraivoon. Ihmetyttää, kuinka täälläkin joskus jatketaan itkeä päiväkausia jostain yksittäisestä SM-liigan runkosarjapelistä, joita on 60 kaudessa.

Eikä jokainen (tai oikeastaan lähes mikään) harrastusmielessä urheiltu kisa ole syytä saada raivon valtaan tai riehumaan sappinesteet suusta pärskyen. Jos vaikka minä menen pelaamaan pingistä muutaman kaverin kanssa ja häviän, niin se on vain urheilua, johon kuuluu joskus häviäminen ja joskus voittaminen. Aivan sama. Ei hetkauta mitenkään.

Muinaisina kouluaikoina sitä joutui pakolla osallistumaan ties mihin koulun/luokkien sisäisiin otteluihin, mutta täysin merkityksettömiähän ne olivat. Ei mennyt minun päiväni pilalle jos minut oli pistetty jalkapallopelissä "puolustajaksi" enkä sitten saanutkaan puolustettua ja joku toinen luokka voitti. Aina oli kyllä väkeä, joka pää punaisena puhkui, huusi ja teutaroi tämmöisistäkin asioista. Ei heistäkään koskaan mitään tullut, joten raivoisat tunnereaktiot eivät korreloi millään lailla sen suhteen, kenestä tulee ammattilainen tai edes hyvä lajissaan. Ne kertovat vain siitä, ketkä todennäköisemmin päätyvät Alibin kanteen koska eivät pysty hillitsemään itseään edes pikkuasioissa kuten urheilun harrastamisessa.

 

[Captain Slow]

Konsolipeleissä taas olen helvetin huono häviäjä. Tietokonetta vastaan tappio tuntuu lähes aina epäreilulta (päätypomppu, viimeksi kone tasoitti pelin lopussa ylivoimalla jonka sai kun taklas mun pelaajan selästä keskialueella ja sit se itse kaatui tämän jyräämänsä pelaajan mailaan, kun se makas maassa). Ehkä juuri tästä syystä en enää pelaa esim. änäriä kavereita vastaan - otan sen ihan liian tosisaan + ne on tietysti paskoja voittajia (ei helvetti sitä piikin määrää heti jos tekee edes yhden virheen). En tiedä miksi nimenomaan konsolipelit tekee minusta huonon häviäjän, koska juuri noissa yksilöurheilulajeissa ei vois vähempää kiinnostaa.

Tää kuulostaa ihan niinkuin mun suusta.
Tulee pelattua kavereita vastaan änäriä aina välillä, ja kyllä suurinpiirtein aina aiheuttaa vitutusta kun kaveri tekee maalin. Etenkin jos tilanne on jotain tyyliin 3-0 ja tietää että "en mä saa kuin korkeintaan yhden tehtyä hyvällä tuurilla"

Muutenkin tulee oltua huono häviäjä. Onneksi nykyään osaan jotenkin piilottaa sen pettymyksen tappion hetkellä.

 

[bulftrik]

Jos itse häviän jossain niin en. Mutta jos joku suosikkijoukkueeni (vaikka Ilves tässä tapauksessa) häviää niin sitten olen. Joku voisi sanoa että se on hyvä merkki.

 

[Petri1981]

Kyllä olen. En pysty sietämään tappiota. Se on kamalaa.

 

[KiVi]

Vielä vähän isompanakin lapsena hakkasin mailoja paskaksi huonosti pelatessani ja otin tappion muutenkin raskaasti. Jokunen hiljainen kotimatka on tullut vietettyä isän kanssa tenniskentältä palatessa.

Nykyisin tappio vituttaa enää harvoin ja silloinkin harmituksen osaa katkaista nopeasti. Jos minä pelaan päin persettä, suutun kyllä itselleni edelleen. En tosin yhtä kovaa kuin pienenä poikana.

Tyttöystäväni on puolestaan yhä niin saatanan huono häviäjä, että se olisi pirun hauskaa, ellei se olisi niin raskasta.

 

[Freddie Freeloader]

Näillä kilometreillä ja pelatuilla otteluilla ei yksinkertaisesti enää voi olla huono häviäjä, siinä määrin runsaasti on harjoitusta häviämisen taidossa jo takana.

 

[Prof. Puck]

...Tyttöystäväni on puolestaan yhä niin saatanan huono häviäjä, että se olisi pirun hauskaa, ellei se olisi niin raskasta.

Heh, kuulostaa tutulta! Minä en mielelläni pelaa mitään pelejä paremman puoliskoni kanssa, koska hän on äärimmäisen huono häviämään ja kaiken lisäksi hänen vitutuskäyränsä hyppää uusiin ulottuvuuksiin jos yritän feikata ja hän huomaa, että annan hänen tahallaan voittaa... Seuraus; meillä ei pelata lautapelejä himassa, ei ainakaan rennon illanvieton merkeissä!

Tennis menee juuri ja juuri, koska hän on siinä vielä niin aloittelija, että tietää itsekin, ettei voi siinä mulle pärjätä. Kummasti se pelinjälkeinen vitutus kuitenkin onnistuu kääntymään mun kohtaan, joten välttelen myös tenniksen peluuta hänen kanssaan. Sitä varten on coachit, että ovat tottuneet tyylikkäästi ja täpärästi häviämään maksaville asiakkaille, heh

 

[Janippa]

Oon ja en oo erittäin huono häviäjä. Jos peleissä on yhtään minkäänlaista panosta mukana, niin tappio suututtaa aina. Joskus kyllä vituttaa ihan merkityksettömien pelienkin häviäminen, varsinkin jos kyseessä on tappio sen takia, ettei kaikki viitti ees antaa kaikkeaan kentällä.

Jos vastustaja on täysin ylivoimainen, mutta oma joukkue/yksilölajeissa itse pelaa hyvin, ei pahempaa vitutusta ees synny. Hetken ärsyttää, mutta osaan myöntää vastustajan paremmaksi.

Enemmän ärsyttää kanssapelaajien/oma lusmuilu, kuin itse häviäminen. Sitä en oo vaa vieläkään oppinut ymmärtämään. Jos on huono pelaamaan, on huono pelaamaan. Sille ei kaikki voi mitään. Yrittää täytyy kuitenkin tosissaan.

 

[Tifosi]

Some ja turhat julkkikset huutaa taas tuomarifarssia. Tämän ketjun kamaa.

 

[Vuokralainen]

En ole. Ei jaksa kiinnostaa laittaa tämän illan tappiota tuomareiden piikkiin. Lähinnä naurattaa ne jotka laittavat tappion tuomareiden piikkiin. Parempi voitti.

 

[pettter]

En ole. Tietenkin tappio vituttaa erittäin suuresti, mutta eihän se siihen varsinaisesti liity. Joku esimerkiksi sanoi täällä että etsii usein syyllisiä muualta. Sitä mä en käsitä miten ihminen käyttäytyy niin. Onko silloin sattunut lapsuudessa jotain?

Sitäkin mä oon ihmetellyt kun niin moni kirjoittelee tänne kiukkuisena esimerkiksi oman suosikkijoukkueen hävitessä. Jos tunteet on pinnassa niin kyllähän ihmisen väkisinkin täytyy tietää että nyt on tunteet pinnassa. Silloin joskus saattaa ajatella ja kirjoittaa jotain hölmöä. Ja varsinkin jos niin on aiemmin käynyt niin miten se ihminen ei ole oppinut siitä? Eikö se myöhemmin tuleva morkkis opeta ihmistä. Silleenhän ihminen kehittyy.

 

[Turha Kaukalo]

Vähän oon jäävi vastaamaan mutta olen joskus vastannut että olen huono häviäjä.

Okei, tänään Suomi pelas paskasti, mutta vituttaa ne toisen erän tietyt jutut.

 

[TomiP]

Olen erinomainen häviäjä. Itseasiassa en ole koskaan voittanut, joten ei ole mitään vertailukohtaa.

 

[Hirvonen]

Olen loistava häviäjä koska lepyn todella nopeasti. Pari minuuttia häviön jälkeen olen jo ihan normaali ja pahimmat tunteenpurkaukset jäävät tulematta. Turpaan on tullut joka paikassa niin monen monta kertaa, että häviämiseen on jo täysin tottunut. Olen myös loistava voittaja, tai luulisin olevani, jos joskus voittaisin jotain. Sitä odotellessa.

 

[kananlento]

Onpas vaikea kysymys. Varsin kilpailuhenkinen olen aina ollut, joten ei tuo häviäminenkään ikinä helppoa ole. Kuitenkin tässä vuosien varrella on oppinut häviämäänkin vähän paremmin. Ilveksen kannattaminen tasin taitaa olla melkein tämän asian korkeakoulu. Oppi tulee kantapään kautta.

 

[pernaveikko]

En ole. Ei jaksa kiinnostaa laittaa tämän illan tappiota tuomareiden piikkiin. Lähinnä naurattaa ne jotka laittavat tappion tuomareiden piikkiin. Parempi voitti.

Tällä kertaa voitti parempi, mutta se naurattaa, itkettää, vituttaa ja hämmentää ja mitä niitä on, kun väitetään paremman aina voittaneen, koska tulostaulu niin määrää. Parempi ei todellakaan aina voita ja hyvä voittaja pystyy sen myöntämään.

 

[Tifosi]

No nyt on em-kisojen voimasuhteet ketjussa paljon viestejä ja lähes kaikki tänne kuuluvia kun espanja ja belgia-fanit antavat tulla tuutin täydeltä, ja meikäläinen tietenkin mukana, tosin sillä erolla että myönnän että italia putosi paremmalle maalle. Saksalle ei voitu mitään. Mutta yhtä aivottomana menen mukana sitä ei voi puolustella.

 

[Turha Kaukalo]

Oletko huono voittaja? -kysely olisi myös tärkeä. Sitä ivaamista on hankala kuunnella ja sitten jo onkin huono häviäjä, kun on avautunut.

 

[Tifosi]

Oletko huono voittaja? -kysely olisi myös tärkeä. Sitä ivaamista on hankala kuunnella ja sitten jo onkin huono häviäjä, kun on avautunut.

Muuten hyvä ketjuaihe mutta "voittajia" on niin vähän että tuskin tarvii avata.

 

[Yö-Orava]

Oletko huono voittaja? -kysely olisi myös tärkeä. Sitä ivaamista on hankala kuunnella ja sitten jo onkin huono häviäjä, kun on avautunut.

Tämä. Mieluummin huono häviäjä kuin huono voittaja. Maailman helpointa ja halvinta touhua voiton hetkellä huutelu, jolla sananmukaisesti veljet tekee itsensä pieneksi, suoritukseltaan arvostuksen alta vetäen. En tosin yleensä ole huono häviäjäkään, vaikka mielelläni eri lajeissa kilpailen. Yleensä kuitenkin riittävän leikkimielisesti, vaikka oman osaamisen ja potentiaalini lähes lajissa kuin lajissa tiedostaen osaan itseltäni vaatiakin. Eli enemmän kuitenkin sitä omaa (vaatimus-)tasoaan vastaan tulee touhuttua. Kevyt naljailu ja kuittailu kaverille kuuluu asiaan on asia erikseen, jatkuvassa määrin toki melko väsynyttä mielestäni.

 

[attendo]

Nuorempana olin huono häviäjä, mutta kun hävisi tarpeeksi usein niin siinä sitä oppi hyväksi häviäjäksi, jota nykyään siis olen. Ikä tekee tässäkin asiassa tehtävänsä ja elämänkokemuksen myötä oppii ja osaa antaa muillekin tilaa.

 

[Sanainen arkku]

Nuorempana olin pelaajana taipuvainen epäurheilijamaisiin tekoihin pelin aikana, mutta huono häviäjä en ollut.
Kun riittävän monta vuotta olin ollut pelaajana "kentän paras tuomari", päätin tarttua haasteeseen ja ryhtyä tuomariksi. Siinä tehtävässä onnistuin vaihtelevalla menestyksellä, mutta aivan vihatuksi hahmoksi en päätynyt koskaan (tietääkseni). Sitä on myös huomannut, että puolueettomasta vinkkelistä asiat näyttävät hyvin erilaisilta.

Hetken meni myös valmentajana. Tässä tehtävässä en juuri päässyt analysoimaan häviämisen taitoa, sen verran voittopainotteinen sarake on (hb-ketjuun?) Sen sijaan havaitsin, että oppimistaitoni ovat liian rajalliset voidakseni tulla oikeasti hyväksi valmentajaksi. Parempi laittaa se kortti hyllylle toistaiseksi ja opiskella lajia lisää.

Olen siis egoistinen, oppimisrajoitteinen mulkku, mutten huono häviäjä. Ihan ok tuomariainesta, siis.