MM-kisat 2013: Suomi

  • 925 382
  • 3 108
Tila
Viestiketju on suljettu.

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minua ei haittaa pätkääkään, jos Viitaluoma siirtyy poppariosastolle, maajoukkueen etuahan tässä ajatellaan. Hänet sijoitettiin alunperin hyökkäävään rooliin, ja aika pian kävi selväksi, että ei vain riitä. Koskiranta sopi paljon paremmin kakkosketjun sentteriksi ja on ansainnut paikkansa. Mutta kuinka sokeita lätkäjätkiä täällä oikein on, jos ei pysty myöntämään sitä, että Viitaluoma on hoitanut alemman ketjun roolinsa juuri niin kuin pitää? Vai olisiko niitä tehopisteitä pitänyt tulla solkenaan, vaikka rooli vaihtui? Jos nyt oletetaan, että MiG ottaa paikkansa hyökkäävässä ketjussa, Koskiranta sijoitettaneen kolmoseen. En nyt ihan heti laittaisi Mikkeä laitaan, mutta onhan sekin teoriassa mahdollista. Jäljelle jää siis nelosketjun sentterin paikka Hytösen ja Viitaluoman jaettavaksi. Minun värilaseillani tuosta ei tule edes kilpailua, jos puolustavaa sentteriä haetaan. Mutta kuten sanoin, ei mene yöunet, vaikka VV laitettaisiin vessoja siivoamaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Yksi vaihtoehto on tietysti se, että Savinainen jatkaa Kontiolan ketjussa ja vnaha tutkapari Pesonen-Granlund saa sentterikseen Koskirannan. Korpikoski siirtyy kolmosen keskelle tai Viitaluoma jatkaa siinä pelaamistaan. Uskon, että Jukka Jalonen tekee asiassa omat oikeat päätöksensä ja Suomen mitalijuna matkustaa onnistuneesti kohti pääteasemaa, jossa odottaa mitalin voittaminen.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luin tämän viestin enkä katsonut kuka sen lähetti. Löin itseni kanssa vetoa lähettäjän suosikkijoukkueesta. Voitin.


Voi hyvänen aika sentään!Siinä ei tarvi olla minkään seurajoukkueen fani todetakseen, että Pessi on hoitanut homman hyvin Konnan ja Juhin kanssa, vai onko vastaanväittämistä?Savinainen on pelannut ykkösessä yhden pelin ja sä siis kirjoitustasi tulkiten pidät häntä tuolla otannalla parempana ja hajoittaisit ainoan ehjän ketjun?

Jos mä sun mielestä päättelen asioita vain Kärppälasien takaa, niin sittenhän pitää ajatella, että kaikki Granlundia kannattavat HIFK:n fanit ovat samanlaisia puusilmiä ja ne Ässä-fanit, jotka haluavat Savinaisen Pesosen tilalle ovat puolueellisia. "Pukkeja kaalimaiden vartijoina."Onpas nerokasta ajatusta.

Mä pelkään Granlundin tulossa sitä, että ykkönen takuulla hajoitetaan, kun aletaan kaivella historiaa ja siihen soveltuvia pareja, kuten täälläkin on kirjoitettu MG:n ja Pessin ketjukaveruudesta. Konna pysyy ykkösessä ja uskoisin Juhinkin, mutta Pessi laitetaan tulevan änäritähden rinnalle, eli tässä ajatellaan lähinnä MG:n parasta ja uhrataan Pessi siihen.Ei niitä historioita pitäisi tuijottaa aina, kun koko ketjun historiasta puuttuu se olennainen, eli sentteri.Eikse ollut Immonen, vai joko vanhan pää on täysin viiraamassa?Se puuttuu tästä kuviosta.

Tottakai MG on parempi pelaaja kuin VV, mutta ei VV:kään ole sentään sylkykuppiroolia ansainnut. Tuntuu jotenkin, että kun kyllästymiseen asti ylistettiin MG:tä Suomessa joka tuutissa, niin hänen oletetaan olevan suurin stara joukkueessa, kun tulee ja ongelmat korjaantuvat.Saatamme yllättyä, että hän tosiaan on kuolevainen siinä kuin muutkin. Kyllä kansa tulee odottamaan häneltä paljon ja jos ei onnistu, on ristiinnaulitsemisen aika.Paineeet ovat valtavat ja epäilen, kestääkö poika, sillä ei ura rapakon takana ole ollut todellakaan ruusuinen. Osin tästä voimme syyttää kyllä mediaakin. Liian paljon liian varhain tullut keskenkasvuiselle ja luonteestaan huolimatta ei ole ollut riittävän kypsä asioita käsittelemään.

En vihaa Granlundia. Naurettava ajatuskin. Eikä kielteinen kantani johdu mistään historiasta Kärppien kanssakaan. Hän on perheensä mukana tiensä valinnut ja kantaa siitä vastuun. Jos hänen arvostuksensa on hieman pohjoisessa tippunut, valinta on kuitenkin ollut hänen ja mä kunnioitan sitä. Toivon hänelle hyvää tulevaisuutta, mutta sekoittaa liian paljon ketjuja nyt tulollaan ja kuoleman ottelu tulee liian pian. Kai täällä sentään saa edes olla eri mieltä kultapojustamme ilman, että idiootiksi leimataan?Ei pitäisi olla keltään pois. Savinainenkin on hieno pelaaja, mutta en kyllä kajoaisi ollenkaan ykkösketjuun, tämä on pysyvä mielipiteeni, meni syteen tai saveen:)
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On myös jollain tapaa muodikasta olla Mikke-vastainen. Sillä erottuu karjalalippiksistä somasti.

Kiekollisen sentterin puutetta on itketty kuukausikaupalla ja nyt sellainen tuli. Etenkin kakkos-YV kiittää.

Suomalainen keskustelukulttuuri ei kestä eriäviä mielipiteitä, vaan eriävän mielipiteen esittäjät leimataan kitisijöiksi, kateellisiksi yms. Tässä soma esimerkki suomalaisen keskustelukulttuurin syövästä, johon voi törmätä keskustelupalstojen lisäksi työpaikoilla, politiikassa, taloyhtiöiden hallituksissa yms.

MG on mielestäni ollut näkemieni ottelujen perusteella viimeisen 1,5 vuoden aikana todella kehno puolustussuuntaan siitä huolimatta, että on joskus pelannut av:ta IFK:ssa. Etenkin voimakkaampia vastustajia vastaan hän on liukuva hasardi kentällä. Jos tätä näkökulmaa ei kykene millään tavalla huomioimaan mahdollisen 2yv:n parantumisen lisäksi (joka ei mielestäni ole sekään mitenkään itsestään selvää), niin omapa on ongelma.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kysymys: Lasketaanko Sveitsiä vastaan pelatut ottelut tuohon tilastoon?

Ei, Suomihan ei ole menettänyt arvokisoissa pistettäkään Sveitsille 25 vuoteen, eikä Sveitsi myöskään ole voittanut arvokisamitalia 60 vuoteen.

Mikäli Sveitsi nousee mitalistiksi tulevaisuudessa, niin saatan sen sijoittaa tilastoon "kovien maiden" puolelle siitä eteenpäin.
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Granlund on erittäin tervetullut lisä joukkueeseen.

Ykkösketju rakennetaan Kontiolan ja Aaltosen varaan, kolmoslenkki on sitten joko Pesonen tai Savinainen. Nelosketjua en lähtisi rikkomaan, se kun on saanut juonesta kiinni melko hyvin viime peleissä.

Jaloselle jääkin mielenkiintoinen palapeli kasattavaksi kakkos-ja kolmosketjuun. Hyviä vaihtoehtoja ketjukoostumuksiin on monta, mutta ketjuloton ratkaisee se, pelaako Mikke keskellä vai laidassa. Itse pistäisin hänet laitaan ihan sen takia, että Suomella olisi käytettävissä alivoimalla myös senttereitä, jotka lähtökohtaisesti ovat parempia aloittajia kuin laiturit. En lähtisi myöskään rikkomaan huiman potentiaalin omaavaa Koskiranta-Korpikoski -akselia, joka näytti osaamistaan Itävalta -pelissä.

Granlund-Koskiranta-Korpikoski
Pihlström-Viitaluoma-Pesonen

TAI

Salminen-Koskiranta-Korpikoski
Pesonen-Granlund-Pihlström
 

Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Suomalainen keskustelukulttuuri ei kestä eriäviä mielipiteitä, vaan eriävän mielipiteen esittäjät leimataan kitisijöiksi, kateellisiksi yms.

Perusteltu Eriävä mielipide on eri asia kuin kulkeminen täysin silmät ummessa ja olemalla jotain mieltä vain koska sitä mieltä nyt vaan on oltava.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Granlundin mukaantulo tarkoittaa nähdäkseni sitä, että nyt aika pahasti tuuliajolla ollut Viitaluoma olisi se joka pitäisi ottaa sivuun (vaikkei esimerkiksi Haatajallakaan ole putkeen mennyt) ja peluuttaa Mikkeä sentterinä. Kolmonen muotoon Pesonen-Granlund-Pihlström niin hyvä tulee..

Savinaisen antaisin siis jatkaa ykkösessä, koska istui siihen kuin hanska
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Itse en sanoisi nelosketjun pelanneen hyvin viime peleissä vaan pelissä. Enkä pidä varmana, että sama tahti jatkuu aktiivisempaa vastustajaa vastaan. Venäjä-peli oli Hytösiltä ok, mutta ei ihmeellinen.

Granlund on mun papereissa tällä hetkellä ennemmin laituri kuin sentteri, joten ketjujen koostamisesta tulee mielenkiintoinen homma valmennukselle.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
On modernia sanoa tilanteen olevan haastava, vaikka toki positiivisessa mielessä. Kaikki on nykyään haastavaa, jopa elämä itse.

Ei ole mitään syytä töniä Pesosta vain siksi, että oli poissa Itävalta-ottelusta. Pesonen on pelaamassa ehkä jopa parempaa turnausta kuin kultakisoissa Bratislavassa. Huolimatta Savinaisen hyvästä pelistä kallistun sille kannalle, että palautetaan ykkösketju alkuperäiseen muotoon.

Korpikoskiranta alkoi löytää sitä oikeenlaista kemiaa. Kuitenkin Granlund tekee kaiken vähintään yhtä hyvin verrattuna Koskirantaan, vaikka Jarno Koskiranta pelaa hienoa MM-turnausta, on selkeästi parempi kuin liigafinaaleissa. Todennäköisesti Granlund on kuitenkin selkeästi parempi huolimatta vaikeasta kaudesta. Toivon onnistumisia, sillä voisi pelastaa paljon ajatellen jopa ihan lähitulevaisuutta ja uutta alkavaa kautta.

Korpikoski tai Granlund eivät pelaa kolmosketjussa, joten sinne menee Koskiranta. Savinainen pystyy pelaamaan ketjussa kuin ketjussa, joten on loogisin valinta kolmosen laitaan. Salminen ei ole ansainnut paikkaa ainakaan ylempänä. Materiaali estänee pudotuksen kokoonpanosta. Viitaluoma jatkaa kokoonpanossa, mikäli Granlund pelaa laidassa. Mutta kuten palstaveli alempana toteaa, on vaikea löytää oikeaa ketjua Viitaluomalle. No, onneksi valmennus päättää näistä, eikä duuma.

Nelonen oli ihan ok, Anttila on pidettävä kokoonpanossa. Huh, en uskoisi sanovani tätä Marko Anttilasta, mutta on noussut MM-tasolle. Näin se elämä menee eteenpäin ja pelaajat kehittyvät. Lähtenee KHL-rahastukselle kisojen päätteeksi.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kiekkorahvaan ääni on kuin jättimäinen Molokin kita: aina se vaan vaatii lisää maaleja, pelaajia, voittoja, mutta sen sivistystaso on puolivuotiaan simpanssin. Koskaan se ei pysähdy edes hetkeksi miettimään, miten sen esittämät täysin kohtuuttomat vaatimukset voitaisiin täyttää.

Tämä tapaus Granlund on tästä hyvä esimerkki, kun ensin tapaus Koivu oltiin itketty loppuun. Vaikka sonnilauman tapaan mylvitään vahvistuksia toisensa jälkeen Pohjois-Amerikasta, niin heti kun joku sitten vaivautuu tulemaan, alkaa kauhea parku: "ei tätä pelaajaa, ei tätä!" Perheelliset tunnistavat tämän ilmiön oikein hyvin, mutta oletan nyt kuitenkin, että täällä Jatkoajassa purkautuvat aikuiset ihmiset. Ja vaikka lähes kaikki haukkuivat Viitaluoman alimpaan helvettiin, heti kun yritetään tehdä kakkosketjulle jotakin, huomaa kiekkorahvas yhtäkkiä, että kakkosketjuhan on ihan Stanley Cupin voittaja-ainesta. Itävaltamatsi sen viimeistään todisti. Että näin.


Kysehän on tietysti tunteista. On kuitenkin vaikea tietää, mistä nuo tunteet johtuvat. Onko niin, että tänne kirjoittavat entiset ja nykyiset liigapelaajat, joiden mielestä Mikke nyt ei vaan ole noudattanut säädettyä tapaa MM-kisoihin pääsystä. Normaalistihan 20-vuotias saa jo katsoa EHT-pelit katsomosta, 22-vuotias saa varovaisesti pelata muutaman vaihdonkin EHT:llä, ja sitten kun ollaan 25-vuotiaita, voi jo päästä ihan vakiojengiin! Ja MM-kisanimityshän on nimenomaan liigapelaajan palkintomatka. Tai sitten, kyse on jostakin syvemmästä viha-rakkaus-suhteesta, johon on paljon vaikeampi päästä sisälle.

Melkein kaikki rakastivat Granlundia v. 2011, mutta ne samat vihasivat häntä v. 2012. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Vain, että nuori pelaaja oli vetänyt itsensä täysin piippuun, ei muuta. Ja kun läpimurtoa ei änärissä heti tapahtunut, mylvii sonnien kuoro, ettei Granlundista ole mihinkään. Taidot tai jokin muu on mystisesti kadonnut parissa vuodessa. Motivaation pitäisi ainakin olla kohdallaan, kun pelaaja vaikean kauden jälkeen suostuu näihin MM-höntsiin.

Kiekkorahvaan kannattaisi kuitenkin pohtia seuraavaa: ovatkohan nämä asiat ristiriidassa keskenään: 1) Haluan mahdollisimman paljon laatupelaajia MM-kisoihin? 2) Olen valmis haukkumaan kaikki laatupelaajat (Mikko Koivua lukuunottamatta), jotka tulevat MM-kisoihin. Pohtiikohan avautuja ikinä sitä, että näitä sivuja saattavat lukea myös potentiaaliset MM-pelaajat, sanotaan nyt esimerkiksi Barkov. Ja kun pelaaja lukee tällaisia mielipiteitä ja aistii sen vihan, mitä vähänkin alle odotusten pelannut pelaaja saa kokea, ehkä hän miettii jo sopivaa tekosyytä kisoista kieltäytymiseen. Eli, onkohan näillä jotakin tekemistä keskenään: a) MM-kisat kiinnostavat änäripelaajia yhä vähemmän ja b) änäripelaaja saa MM-kisoissa lähes aina pelkät haukut palkakseen?

Olipa kyse millaisesta suhteesta tahansa, kysyn kuitenkin, kenen muroihin Mikke nyt on kussut, kun hänen tulostaan nousee näin kova haloo? Oikeastaan nauttisin huomattavasti siitä, että Mikke kieltäytyisi kisoista ensi vuonna hyvän kauden jälkeen. Silloin varmaan samat itkijät puolestaan haukkuisivat Mikkeä tavanomaisin JA:n nimityksin.

Sanottu ei tarkoita, että pelaajien kritisoiminen olisi väärin. Mutta pelaajan dissaaminen jo ennen ensimmäistäkään matsia on täysin naurettavaa. Tähän joukkueeseen motivoitunut Granlund tuo taatusti jotakin hyvää lisää. En itse odota vuoden 2011 tehoja, sillä silloinhan Granlund ja Immonen muodostivat todellisen tehoduon. Nyt on vaikea sanoa, löytyykö samanlaista duoa näin lyhyellä varoitusajalla. Ilmiöiden kritisoiminen on tietenkin ok. Jos Granlundista yritetään taas lanseerata koko kansan kultapoikaa, on se selvästi yliampuvaa markkinahömppää. Tätä ilmiötä voidaan ihan vapaasti nauraa, kunhan muistetaan, ettei Granlund ole syypää siihen, miten jotkut taukit ratsastavat hänen maineellaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse en sanoisi nelosketjun pelanneen hyvin viime peleissä vaan pelissä. Enkä pidä varmana, että sama tahti jatkuu aktiivisempaa vastustajaa vastaan. Venäjä-peli oli Hytösiltä ok, mutta ei ihmeellinen.

Sanotaanko että ketjun rooli on selkiintynyt Anttilan saavuttua kehiin, mutta pitkän päälle molempia laitureiden aika rajallinen liike saattaa muodostua ongelmaksi.

Granlundin roolissa on kyllä miettimistä tai siis siinä kenen tilalle tulee ja peluutetaanko keskellä vai laidassa. Itse en ole niin kova Viitaluoman vihaaja että laittaisin Mikken keskelle, laidalla hän on yleensä ollut parhaimmillaan. Mutta missä ketjussa? Salmisen tilalle kakkoseen?
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Sanotaanko että ketjun rooli on selkiintynyt Anttilan saavuttua kehiin, mutta pitkän päälle molempia laitureiden aika rajallinen liike saattaa muodostua ongelmaksi.

Granlundin roolissa on kyllä miettimistä tai siis siinä kenen tilalle tulee ja peluutetaanko keskellä vai laidassa. Itse en ole niin kova Viitaluoman vihaaja että laittaisin Mikken keskelle, laidalla hän on yleensä ollut parhaimmillaan. Mutta missä ketjussa? Salmisen tilalle kakkoseen?

Inhoan ketjulottoamista, mutta ajatus KorpiKoskiranta-Granlund -kakkosesta ja Savi-VV-Salminen -kolmosesta tuntuu mahdolliselta. Vaan kumpi nelosen laitureista putoaa? Pihlström ratkaisisi ketjun puutteellista liikettä kyllä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Olipa kyse millaisesta suhteesta tahansa, kysyn kuitenkin, kenen muroihin Mikke nyt on kussut, kun hänen tulostaan nousee näin kova haloo? Oikeastaan nauttisin huomattavasti siitä, että Mikke kieltäytyisi kisoista ensi vuonna hyvän kauden jälkeen. Silloin varmaan samat itkijät puolestaan haukkuisivat Mikkeä tavanomaisin JA:n nimityksin.

Ainakin itse lukeudun sakkiin joka ei pidä MG:n osallistumisesta turnaukseen siitä syystä, että tällä viikon rankalla rupeamalla voi olla merkittävät seuraukset hänen NHL-uraansa ajatellen. Jos hän nyt loukkaantuisi ensimmäisessä pelissään niin, että koko kesän harjoittelukausi menee aivan läskiksi niin todennäköisesti myös ensi kausi menisi yhtä mollivoittoisesti kuin tämä ensimmäinenkin. Taidoista tai peliälystä eikä mistään muustakaan sellaisesta ole Mikaelin peliesitykset jäänyt kiinni vaan yksinkertaisesti voiman puutteesta ja sitäkautta alituiseen hävityistä kaksinkamppailuista. Sen vuoksi kesäharjoittelu juuri tänä kesänä on Mikaelin kannalta oikeastaan hirvittävän tärkeää. On todella iso riski hypätä mukaan kisakoneeseen. Jokainen pelaaja tahtoo pelata ja voittaa, se on sanomattakin selvää, mutta Granlundina olisi punninnut riskejä pikkuisen tarkemmin.

Toisaalta jossittelu on nyt turhaa koska Mikael osallistuu turnaukseen eikä se siitä parkumalla miksikään muutu. Todennäköisesti Mikael tulee pelaamaan laidassa, mutta istuttaminen esimerkiksi Viitaluoman kentälliseen tekisi siitä setistä auttamatta liian hitaan MM-tasolle. Pitäisin todennäköisimpänä kentällistä: Granlund - Koskiranta - Korpikoski. Pesonen palaa ykköskenttään ja Savinainen putoaa kolmanteen. Itävalta tuskin on valmennuksellekaan mikään mittari ja ykköskentän pelit olivat aivan kunnossa muissakin peleissä Pesosen kanssa.
 
Millainen otanta on sille, että ykkösketju ei toimi Savinaisen kanssa?

Olennaista on hakea useampia toimivia kokonaisuuksia. Ykkösketju toimii, olipa siinä Savinainen tai Pesonen.

Olennaista on se, että Pesosen peli on toiminut Kontiolan ja Aaltosen kanssa. Muiden kanssa hänen pelin toimimisesta ei ole mitään näyttöä. Savinaisen peli taas on toiminut Kontiolan kanssa kuin muissakin ketjuissa. Näin ollen on järkevämpää pelata varman päälle ja siirtää Pesonen takaisin Kontiolan ja Aaltosen rinnalle ja Savinainen johonkin muualle.
 
Ei, Suomihan ei ole menettänyt arvokisoissa pistettäkään Sveitsille 25 vuoteen, eikä Sveitsi myöskään ole voittanut arvokisamitalia 60 vuoteen.

Mikäli Sveitsi nousee mitalistiksi tulevaisuudessa, niin saatan sen sijoittaa tilastoon "kovien maiden" puolelle siitä eteenpäin.

Okei no hyvä tietää. Välillä joku Slovakiakin on ollut niin kuraa, että sitä vastaan pelattujen otteluiden tilastoiminen on vähän niin ja näin. Mutta toisaalta johonkin se raja on vedettävä eikä noita "kovia maita" voi joka kisoihin erikseen päättää. Kiitokset kuitenkin Manelle arvokkaasta arvokisatilastoinnista jo vuodesta 19xx!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä Hagman on pelannut viime pelit ihan pirteästi ja onhan sillä kokemusta kovista peleistä, joten ketjut voisi olla myös mallia:

Aaltonen - Kontiola - Pesonen
Hagman - Granlund - Korpikoski
Salminen - Koskiranta - Savinainen
Pihlström - Hytönen - Anttila

Huonona puolena tässä olisi toki se, että vanhat ketjut aika pitkälti menisi rikki ja aikaa tottua uusiin pelikavereihin ei ole yhtä matsia enempää. Kuitenkin tällä tavalla saataisin mielestäni melko hyvin roolitetut ketjut ja jopa kolmannellakin ketjulla olisi vielä potentiaalia tehdä häkki joskus harvakseltaan. Tota ykkösketjua en lähtisi missään nimessä yhden Itävälta ottelun perusteella hajottamaan, sillä nykyinen ykkönen on jo todistanut taitonsa Venäjän kovaa nippua vastaan ja pystyy siis todistetusti kovaakin vastustajaa vastaan saamaan paineen vastustajan päätyyn ja tekemään myös maaleja.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Inhoan ketjulottoamista, mutta ajatus KorpiKoskiranta-Granlund -kakkosesta ja Savi-VV-Salminen -kolmosesta tuntuu mahdolliselta. Vaan kumpi nelosen laitureista putoaa? Pihlström ratkaisisi ketjun puutteellista liikettä kyllä.

Itse pudottaisin Hagmanin ja jättäisin Anttilan kehiin. Perusteena Anttilan koko ja se, että hän on ainakin jossakin mitassa "pelaavampi" pelaaja kuin Hagman.

Savinainen ja Salminen ilman muuta yhteen, osaavat todistettavasti pelata yhdessä.
 
Viimeksi muokattu:

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Itse en sanoisi nelosketjun pelanneen hyvin viime peleissä vaan pelissä. Enkä pidä varmana, että sama tahti jatkuu aktiivisempaa vastustajaa vastaan. Venäjä-peli oli Hytösiltä ok, mutta ei ihmeellinen.

Tähän vahva sama. Mitä mieltä muut ovat tuosta nelosen pelistä? Tai siitä että tulisiko esimerkiksi Hagmania kokeilla kärkiketjuissa? Marko Anttila suorittanut omaan silmään ainakin hyvin. JP-Hytöseltä sopii odottaa parempaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tähän on pakko puuttua.

Ykkönen oli hyvä Pesosella. Ykkönen oli hyvä Savinaisella.

Vellu on 2010 -luvun Jere Lehtinen. Tekee joka vaihdossa kentästään paremman - riippumatta siitä missä kentässä pelaa. Vellu on ennen kaikkea kokonaisvaltainen hyökkääjä joka pelaa hyvin ylös ja alas. Valmentajan unelmapelaaja.

Pessiltä mitään pois ottamatta... herää pahvi.

Pesonen on ihan kaliiberin hyökkäyspään pelaaja kuin Savinainen. Pesosen pelikäsitys ja syöttötaito on selkeästi edellä Savinaista. Sen lisäksi Pesonen pystyy tekemään maaleja tarvittaessa vähän kauempaakin kuin kolmesta metristä. Savinainen ei ole saanut näissä kisoissa juuri mitään aikaan huippumaita vastaan. Esimerkiksi hänen ketjukaverinaan pelannut Pihlström on ollut paljon näkyvämpi ja vaarallisempi huippumaita vastaan. Saksaa ja Itävaltaa vastaan Savinainen on kyllä pelannut hyvin.

Savinaisen vertaaminen Jere Lehtiseen onkin jo sitten sen tason juttua, ettei varmaan pitäisi kommentoida enempää, mutta osoittaa vain sen, kuinka pahasti mopo on karannut käsistä teillä joillakin Ässä-faneilla tämän kevään hienon mestaruuden johdosta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pesonen on ihan kaliiberin hyökkäyspään pelaaja kuin Savinainen.

Minun mielestäni Savinaisen monipuolisuus perustelee sen että hänet voidaan tiputtaa kolmosketjuun ja silti homma hoituu. Pesosen kohdalla tilanne on toinen, varsinkin tässä joukkueeessa; joko hyökkääviin ketjuihin tai katsomoon ja tähän asti nähdyn perusteella paikka ei ole ainakaan katsomossa.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Voi hyvänen aika sentään!Siinä ei tarvi olla minkään seurajoukkueen fani todetakseen, että Pessi on hoitanut homman hyvin Konnan ja Juhin kanssa, vai onko vastaanväittämistä?Savinainen on pelannut ykkösessä yhden pelin ja sä siis kirjoitustasi tulkiten pidät häntä tuolla otannalla parempana ja hajoittaisit ainoan ehjän ketjun?
Voit plarata ketjua taaksepäin niin huomaat, että nimenomaan en hajottaisi. Ykkönen saisi pysyä sellaisena kuin on ollutkin. Anteeksi jos loukkasin, kiinnitin vain huomiota reaktion voimallisuuteen.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Voidaan sopia näin, kuten ei vaikuttanut saman miehen kauteen 2011-2012 yhtään ne ilmaveivit ja hypet? Ihan merkityksetöntä paskaa oli se kaikki muu ja loukkaantuminen se todellinen syy, ei se että oletettiin joka matsissa vetävän ilmaveiviä HIFK nutussa. Yhtään ei vaikuttanut media ja sen paine nuoren miehen pääkoppaan huikean kevään jälkeen. Vaan mies pelas ihan tasollaan ja oli kantavia voimia seuraavana keväänä? Väsy jne.

Voi olla, että hypelläkin oli vaikutusta, mutta muistetaanpas kuitenkin, ettei Granlundin kausi 2011-2012 ollut totaalista menestyskrapula- paskaa alusta loppuun. Aloitti syksyn hyvin, ja oli marras- joulukuussa liigan paras pelaaja. Eli voiko sanoa, että paineet ja edellisen kevään menestys olivat liikaa? Petu peluutti toisaalta Granlundia ihan surutta, ja kun sama jatkui nuorten MM- kisoissa, niin ongelmat alkoivat. Nolosti missattu rankkari varmastikin viimeisteli yhtälön. Keväällä tämä ylipeluutus + kuukauden saikku ennen poffeja(kenellä tämä ei näkyisi?) näkyi surullisesti, varsinkin kun Petun pelikirja osoittautui paskapaperiksi.

Granlundin kevätkausi 2012 oli paha pettymys, mutta aika paljon muitakin todennäköisempiä syitä romahdukselle on kuin pään sulaminen. Varmasti silti tuo jatkuva mediahypekin veronsa vaati osana kokonaisuutta. Enemmän Granlundilla on kuitenkin noita näyttöjä odotusten ylittämisestä kuin alittamisesta, vaikkakin siis viime kevät ja tämä NHL- avaus menivät vihkoon. Se oli tietysti selvää, ettei Granlund suurimpiin odotuksiin pysty NHL:ssa vastaamaan, mutta ei kuitenkaan saanut vakiinnutettua paikkaansa ylhäällä, mikä minusta oli sellainen realistinen odotus avauskaudelle.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sakari Salminen on ollut minulle henkilökohtaisesti todella suuri pettymys näissä kisoissa. Odotin miehen ottavan nyt sen viimeisen askeleen kohti suuria liigoja, mutta ei ole pystynyt siihen. (Toki siirtynee silti varmaan KHL:ään) Jos Viitaluomaa ja Haatajaa ei lasketa mukaan, niin on oikeastaan Suomen joukkueen huonoin pelaaja tällä hetkellä. JP Hytönen olisi vielä pari peliä sitten saanut tämän tittelin, mutta on petrannut huomattavasti. Hagmania on aika moni dissannut myös, mutta mies on ollut mielestäni koko ajan hyvä, omassa roolissaan. Hän ei ole maalintekijänä näissä kisoissa, vaan alempien ketjujen raatajana ja onnistunut siinä hyvin. Lähes kaikki suomen pelaajat ovat ottaneet pieniä askeleita eteenpäin turnauksen edetessä, mutta Salminen ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös