Paras tietämäni coveri on amerikkalaisen Queensrÿche-yhtyeen versiointi Scarborough Fair-kansanlaulusta. Vokalisti Geoff Taten mahdollisesti paras laulusuoritus löytyy juuri tästä kappaleesta, lähestulkoon koko rekisteri on käytössä. Ja se hetki, kun sähkökitara tulee mukaan... Chris DeGarmo on jumala kitaristien joukossa. Kun löysin tämän kappaleen, taisin kuunnella sen viisi kertaa putkeen. Olin lumoutunut.
Queensrÿche - Scarborough Fair - YouTube
Huonoimmat ovat Children of Bodomin versio Iron Maidenin Aces Highista ja Dream Theaterin esiaste Majestyn yritys soittaa hardcore/thrash-yhtye The Anti-Procrastination Songia. Vaikka alkuperäinen Ei Siis Hai ei ole minusta mitenkään erityisen hyvä, niin Bodom menee riman alta ja pahasti. Toisaalta en kyllä pidä sen bändin omasta tuotannostakaan.
Ja alkuperäinen The Anti-Procrastination Song on sellainen pamaus, että oksat pois. Veikkaan, että Majestyn versio ei ole tehty ihan selvin päin. Alkuhuuto on karsea ja muutenkaan ei yllä alkuperäisen tasolle.
Stormtroopers of Death
S O D Anti Procrastination Song - YouTube
Majesty (myöhempien aikojen Dream Theater)
Majesty (Dream Theater) - Anti-procrastination Song - YouTube
E:
Myönnettäköön, vaikka ei yllä Nine Inch Nailsin alkuperäisen tasolle.
On kyllä jännä, miten sama biisi voi kuulostaa niin erilaiselta kahden eri artistin esittämänä. NIN:in versio on itsemurhaviesti, kuulijan tulkinnan mukaan kertoja on jo kuollut tai pistooli kädessä, jonka piippu liikkuu hitaasti kohti suuta. Kaikki on ohi, elämästä ei saatu koskaan otetta. Biisi on parhaimmillaan osana The Downward Spiral-levyä (kaikkien aikojen top 5-levy minulle), levyn viimeisenä kappaleena se on yhden miehen syöksykierteen loppu.
Johnny Cashin versiossa on vielä toivoa. Vanha mies tilittää kyllästymistään elämään, aina on tullut tuotettua vain tuskaa muille ja itselle. Viimeinen kertosäe, joka on alkuperäisversiossa viimeiset sanat maailmalle, antaa kuitenkin kuvan siitä, että kaikki ei ole menetetty. Ehkä jossain muualla olisin parempi ihminen.