Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi

  • 262 128
  • 976
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Niin tai näin, mutta on todella huolestuttavaa, miten huonosti jamassa pikkuorganisaation henkilöstöhallinto on. Eihän systeemi voi toimia tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, jos edes avainhenkilöt eivät kykene keskustelemaan. Aiemmin oli jo keskustelua, kun tiedotus toimii täysin ilman koordinaatiota. Lehdistötilaisuudet ovat amatöörimäisiä ja järjestetään täysin ilman suunnitelmia ja tavoitteita. Rekrytointiprosessit selityksineen suoraan sanoen haisivat. Itse kiekko on ainakin minulle tärkeintä, mutta näistä jutuista jää pakostakin ikävä sivumaku tähän touhuun. Pientä skarppausta tulevaisuudessa ja Hirsi suorittamaan jonkunlaista johtajakoulutusta.

Hirsi on kuitenin pohjimmiltaan penninvenyttäjä eikä mikään medimoguli. Hyvästä kirjanpitäjästä voi tulla hyvä talousjohtaja, mutta harvoin hyvää henkilöstöpäällikköä saati koko palettia pyörittävää toimitusjohtajaa.

Kun hallitus vaihtui niin samoissa ovissa olisi hyvä ollut vaihtaa myös toimitusjohtajaa ja muutoinkin järjestellä noita toimiston vastuusektoreita uuteen uskoon. Kaikki kunnia Hirsimäelle talousasioiden hoidosta mutta hänen jääkiekkotietämyksensä on jo vuosia sitten osoitettu olevan perin olematonta.

Toimitusjohtajan tuolia kuluttamaan pitäisi saada joku sellainen taho, jolla on vankka kokemus yritysjohtamisesta ja toisaalta keskimääräistä parempi ymmärrys lajista nimeltä Jääkiekko.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos ja kun K.Kivi on Mr. Nice Guy eikä vahingossakaan kyseenalaista mitään mitä Hirsimäki tekee, niin varmastikin linnarauha vallitsee koko kauden.

Eihän tämä ole jutun ydin vaan Rautakallion toimintatapa. Ihmiset ovat työelämässä erimieltä, mutta pystyvät silti hoitamaan asiansa aikuimaisesti. Nyt Rautakallio kiukuttelee kuin pikkulapsi, pitäen mykkäkoulua niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Miten tämän tyyppinen toimintatapa olisi ollut mahdollinen UTJ:n tehtävässä? Rautakallio olisi vaatinut diktaattorin oikeudet, neuvottelemaan hänestä ei ole.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Eihän tämä ole jutun ydin vaan Rautakallion toimintatapa. Ihmiset ovat työelämässä erimieltä, mutta pystyvät silti hoitamaan asiansa aikuimaisesti. Nyt Rautakallio kiukuttelee kuin pikkulapsi, pitäen mykkäkoulua niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Miten tämän tyyppinen toimintatapa olisi ollut mahdollinen UTJ:n tehtävässä? Rautakallio olisi vaatinut diktaattorin oikeudet, neuvottelemaan hänestä ei ole.

Rocky palkattiin joukkueen päävalmentajaksi palauttamaan seuran urheilullinen uskottavuus. Tehtävän suoritus oli jo lähtökohtaisesti vaikeusasteeltaan vaativa ja kauden kuluessa tj Hirsimäki ei ainakaan suuresti tehtävää helpottanut. Rocky pyysi/vaati käyttöönsä tiettyjä työkaluja, joilla annetun tehtävän suorittaminen olisi oleellisti helpottunut. Tj:n toimistolta tarjoiltiin lähinnä ei oo ei tuu vastauksia (poikkeuksena Caldwell, ja tätäkään hankintaa tehtäessä ei ilmeisesti millään tavoin konsultoitu Rockya). Vähemmästäkin "tuesta" tai lähinnä sen puutteesta menee herneet nenään. Joku muu valmentaja olisi voinut pakata laukkunsa ja irtisanoutua tehtävästään kesken kauden.

En tiedä miten hyvin/huonosti Rocky olisi tuohon UTJ:n pallille sopinut, mutta kun tätä tehtävänimikettä ensikertaa SM-liigaan lanseerattiin, niin Kekäläisellä HIFK:ssa OLI kokolailla diktaattorin valtuudet hankkia ja tarpeen vaatiessa erottaa henkilöstöä sen mukaan kuin tarpeelliseksi näki. Mutta isossa kuvassa näyttää todellakin siltä, että Hirsimäen ja Rockyn henkilösuhteet ovat varsin jäiset eikä kyse ole (enää) mistään yksittäisistä asiakysymyksistä. Herrat eivät vain sovi samaan organisaatioon.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihmiset ovat työelämässä erimieltä, mutta pystyvät silti hoitamaan asiansa aikuimaisesti. Nyt Rautakallio kiukuttelee kuin pikkulapsi, pitäen mykkäkoulua niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.

Konfliktit työympäristöissä eivät ole mitenkään harvinaisia, kuten kaikki tietävät. Syyllisen etsiminen itse ongelmaan sinällään ei johda mihinkään, mutta on kuitenkin selvää, että korkeimmalla jakkaralla istuva on vastuussa tilanteen ratkaisemisesta tavalla tai toisella. Se että ollaan eri mieltä ja sitten melkein koko kausi näkemysten kanssa poteroissa, ei ole se oikea tapa.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Siirtorajalla koko eurooppa metsästi kovaa sentteriä ja kiekollista pakkia. Millä ihmeen ilveellä Ässät olisi nykäissyt jostain sellaiset ilman että kustannukset olisivat olleet todella suuret ja floppimahdollisuus siitä huolimatta suuri? Rockylta tuntuu hiukan unohtuvan realiteetit. Parempi olisi laittaa suu suppuun ja poistua sankarina Porista play-off konttaamisesta huolimatta.
 
frodo

Jäsen
Tämä ei pidä paikkaansa, nyt kiukutteli valmentaja, ei muut. Muistellaan nyt muutama vuosi taaksenpäin kuin valmentaja, pj. ja tj. painivat keskenään.

Tätä kiukuttelua on nyt jatkunut Ässissä lähes joka helvetin kausi. Rocky valmensi Ässiä kaksi kautta. Sitä edeltäviin kiukuttelu riitoihin hän ei aivan varmasti ole ollut osallisena.

Mistä johtuu ettei organisaatio vaan yksinkertaisesti toimi? Pitäisikö perään kuuluttaa toimitusjohtajan vastuuta? Tai kyseenalaistaa hänen ammattitaitoaan johtaa ihmisiä/tiimiä? Sitäpaitsi Pekka ei voinut olla puhelakossa yksinään.

Jukka ja Pekka... :D Huh huh, mitä touhua.

Lehtien palstoilla itkemitä en kylläkään pidä kovin suoraselkäisenä tai miehekkäänä toimintana.
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos

Tuntuu kyllä vähän kummeli-sketsiltä tämä, mutta tämä leikki ei muuta sitä tosiasiaa että Rocky sai porukan huippuvireeseen.
 
frodo

Jäsen
Tuntuu kyllä vähän kummeli-sketsiltä tämä, mutta tämä leikki ei muuta sitä tosiasiaa että Rocky sai porukan huippuvireeseen.

Näin on. Pekka Rautakallio johti omiaan erinomaisesti. Play off "floppi" voidaan laittaa kokemattoman pelaajiston, ja jälkeen päin mietittynä vittumaisimman mahdollisen vastustajan piikkiin.
 
kessukka

Jäsen
Valmennus kahtena kautena oli erinomaista ja joukkueesta tehtiin urheilullinen.

En vain pidä siitä tavasta miten Pekka kippasi pomojensa niskaan peetä heti tämän kauden aluksi, jatkaen sitä koko kauden ajan, Satakunnan Kansan kautta. Se nyt ei varmasti parantanut asioita. Tosin tarvitaan riitelyyn toinenkin osapuoli. Jotakin asiaan saattaa vaikuttaa Pekan pojan pelaaja-agenttifirma, jossa Pekka on jollakin asteella mukana?

Siitä olen samaa mieltä, että ennen siirtoaikaa olisi tarvittu ehdottomasti ykkös- tai kakkossentteri. Joukkueesta puuttui kilpailu keskushyökkäjien pelipaikasta ja näinollen Niemi sai pelata puolivaloilla koko kauden.

Jos kaivelemalla kaivelee niin ainoa kritiikin sana valmennuksesta oli playoffien peluutus, olisiko jotkakin voinut tehdä toisin? (tietämättä yksittäisten pelaajien terveydentilannetta)
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Kylläpäs täällä kääntyy takki. Tuolla toisissa ketjuissa on monta sivua fantasiadrafteja tyyliin:

Santavuori - Herra X - Armia

kiekollinen pakki - Uusitalo

Sitten kun siirtoraja on mennyt umpeen..

Hirsimäki tai Takko:" verkot oli vesillä.."

Siihen fanit: "samaa paskaa aina Starkin parakilla"

Rocky: "ei saatu kiekollista pakkia.."

Fanit: "Rocky vitun kitisijä.."

Mutta mutta. Hirsimäki on Sulo Vilen. Hirsimäki tietää kaiken. Rocky on Jumala. Rocky on vitun kiukuttelija. Riippuu vaan päivästä ja mistä tuulee.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Eihän tämä ole jutun ydin vaan Rautakallion toimintatapa. Ihmiset ovat työelämässä erimieltä, mutta pystyvät silti hoitamaan asiansa aikuimaisesti. Nyt Rautakallio kiukuttelee kuin pikkulapsi, pitäen mykkäkoulua niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan. Miten tämän tyyppinen toimintatapa olisi ollut mahdollinen UTJ:n tehtävässä? Rautakallio olisi vaatinut diktaattorin oikeudet, neuvottelemaan hänestä ei ole.
Ja mistä tiedät mitä Hirsimäki on sanonut tai tehnyt? Kaikki ei päädy aina lehtien palstalle. Diktaattorin oikeudet on Hirsimäellä. Vähän siltä näyttää.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja mistä tiedät mitä Hirsimäki on sanonut tai tehnyt? Kaikki ei päädy aina lehtien palstalle. Diktaattorin oikeudet on Hirsimäellä. Vähän siltä näyttää.

Ei sillä ole mitään merkitystä mitä Hirsimäki on tehnyt, Rautakallio kertoi mediassa mykkäkoulusta Hirsimäen kanssa. Jos aikuinen mies ei pysty puhumaan lähimmän esimiehensä kanssa, oli syy kenessä tahansa, hän ei ole sopiva tehtävään, jossa hänen tehtävänsä on neuvotella ja kehittää.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei sillä ole mitään merkitystä mitä Hirsimäki on tehnyt, Rautakallio kertoi mediassa mykkäkoulusta Hirsimäen kanssa. Jos aikuinen mies ei pysty puhumaan lähimmän esimiehensä kanssa, oli syy kenessä tahansa, hän ei ole sopiva tehtävään, jossa hänen tehtävänsä on neuvotella ja kehittää.

Tässä se juttu justiinsa on. Kyllä Hirsimäen esimiehenä ja koko organisaation vetäjänä pitää olla kykenevä hoitamaan henkilöstösuhteet niin että homma pelaa. Olkoon vastapuolena minkälainen peluri tahansa. Lapsellista käytöstä molemmilta, mutta Hirsiltä myös vastuuttomuutta.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Ei sillä ole mitään merkitystä mitä Hirsimäki on tehnyt, Rautakallio kertoi mediassa mykkäkoulusta Hirsimäen kanssa. Jos aikuinen mies ei pysty puhumaan lähimmän esimiehensä kanssa, oli syy kenessä tahansa, hän ei ole sopiva tehtävään, jossa hänen tehtävänsä on neuvotella ja kehittää.
On sillä sen verran merkitystä, koska Hirsimäki on Rautakallion esimies. Kyllä aikuiset mihet pystyy sopimaan asiansa vaikka saunan lauteilla tai samassa veneessä, jos ottaa asian tosissaan. Toiseksi, tässä jutussa on sen verran omituinen maku, mikä laittaa allekirjoittaneen ihmettelemään. Rocky on kuitenkin sen verran elämää nähnyt konkari, että en usko hänen ihan pienestä aloittavan mykkäkoulua.

Jokaista ihmistä pitää käsitellä eri tavalla, varsinkin, kun puhutaan näinkin kokeneesta konkarista, mitä Rautakallio on. Moni riita tai mykkäkoulu ei näkisi koskaan päivänvaloa, jos hivenen miettisi mitä tekisi ja sanoisi.

Jos Hirsimäki olisi huomannut syksyllä, että välit Rautakallioon ovat tulehtuneet ja kemia ei toimi, niin olisi kutsunut vaikka hallituksen "epävirallisesti" koolle ja pitäneet äijäporukalla jonkinlaisen sauna-illan ja käyneet asiat hyvässä hengessä läpi. Olisiko ollut liian vaikeaa?
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Tässä se juttu justiinsa on. Kyllä Hirsimäen esimiehenä ja koko organisaation vetäjänä pitää olla kykenevä hoitamaan henkilöstösuhteet niin että homma pelaa. Olkoon vastapuolena minkälainen peluri tahansa. Lapsellista käytöstä molemmilta, mutta Hirsiltä myös vastuuttomuutta.
Olet ihan oikeassa. Vika on varmasti molemmissa. Tuntuu vaan kohtuuttomalta, että Porissa pelataan 20-vuoteen parasta jääkiekkoa ja viikko sen jälkeen, kun kausi loppuu, kaadetaan saavillinen paskaa Rockyn niskaan. Onhan se helvetin julmaa. Tässä näemme, kuinka Porissa osataan kääntää kaikki voitettu ja saavutettu tappioksi. Paska haisee ja siltoja palaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On sillä sen verran merkitystä, koska Hirsimäki on Rautakallion esimies. Kyllä aikuiset mihet pystyy sopimaan asiansa vaikka saunan lauteilla tai samassa veneessä, jos ottaa asian tosissaan. Toiseksi, tässä jutussa on sen verran omituinen maku, mikä laittaa allekirjoittaneen ihmettelemään. Rocky on kuitenkin sen verran elämää nähnyt konkari, että en usko hänen ihan pienestä aloittavan mykkäkoulua...

Uuden Porin jutussa Rautakallio kertoi tavanneensa Hirsimäen viimeksi Espoossa, jolloin tämä oli onnitellut hyvästä kaudesta.

"Ei olla oltu sen jälkeen yhteydessä ja miksi oltaisiinkaan. Multa palaisi hihat saman tien, Rautakallio jyrähtää."

Lainaus Uuden Porin jutusta.

Tuossa lainauksessa Rautakallio kertoo omasta kyvystään neuvotella. Pienen SM-liigaseuran UTJ ei lähtökohtaisesti jyrähtele ja polta hihoja niissä tilanteissa, joissa asiat eivät mene siten kuin hän haluaa vaan hän tekee töitä ratkaisun löytämiseksi.

Rautakallio ei uskonut omaan joukkueeseensa syyskuussa, hän on tämän sanonutkin hallilla. Tällöin hän turhautui ja antoi juuri ennen kauden alkua katkeran haastattelun kausiennakkoon, jossa hän kertoi jättävänsä Ässät kauden jälkeen. Rautakallio ei ollut kertonut seurajohdolle aikeistaan, he saivat lukea sen lehdestä.

Rautakallio on tulisieluinen ihminen, jonka vaatimustaso on korkealla. Tämä on loistava asenne, mutta samaan aikaan Ässien tapaisessa organisaatiossa pitää olla myös epätäydellisyyden sietokykyä. Ei tämän kokoisessa organisaatiossa voi olla ehdoton, on pakko pystyä tekemään kompromissejä, Rautakallio ei tähän näköjään pysty.

Minusta on hyvä, että Rautakalliota ei valittu UTJ:ksi kahdesta syystä:

1. Rautakallio ei pysty toimimaan epätäydellisessä ympäristössä rajallisilla resursseilla. Nyt hän vaati lisää pelaajia toimitusjohtajalta, seuraavaksi hän olisi haukkunut hallituksen resurssien vähäisyydestä.

2. Yhteys Mika Rautakallion agenttitoimistoon on liian ilmeinen. Yksi johdon ja Rautakallion välirikon aiheuttajia oli Teemu Normion sopimus, Rautakallio olisi halunnut Normion jatkavan ja johto kieltäytyi tästä. Eikä tämä ollut ainoa tapaus.

Rautakallio oli Porissa loistava valmentaja, pidin hänen vaatimustasostaan kaukalossa, mutta nämä julkiset pahanolon purkaukset eivät kuulu tuon tason ammattilaisille.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olet ihan oikeassa. Vika on varmasti molemmissa. Tuntuu vaan kohtuuttomalta, että Porissa pelataan 20-vuoteen parasta jääkiekkoa ja viikko sen jälkeen, kun kausi loppuu, kaadetaan saavillinen paskaa Rockyn niskaan. Onhan se helvetin julmaa. Tässä näemme, kuinka Porissa osataan kääntää kaikki voitettu ja saavutettu tappioksi. Paska haisee ja siltoja palaa.

Kuka on kaatanut saavillisen paskaa Rockyn niskaan? Ainoa kuka tässä paskaa heittelee on Rocky itse.
 
Andy Burglary

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli miten oli, niin nyt Ässistä lähtee Rautakallion mukana aitoa menestyksenhalua iso saavillinen. Palataan vanhoihin kunnon "hyvä veli" systeemeihin. Hei hei Pekka ja hei hei urheilullisuus...
 
Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Kyllä minullakin on jäänyt se fiilis, että Rautakallio ei olisi ollut paras vaihtoehto UJ:ksi. Valmentajana hänen meriittinsä ovat nähtävissä, mutta olisiko joukkueen kasaus sittenkään hänen parasta antia?

Nythän tilanne on se, että Rocky halusi aina vain lisää pelaajia, mutta sekään ei tahtonut riittää. Täytyy muistaa, että Ässien pelaajabudjetti oli kauteen lähdettäessä 1,7 miljoonaa. Tuokin oli jo korkeampi verrattuna aiempaan kauteen. Zaborskyn hankinnalla alkuperäinen pelaajabudjetti ylitettiin. Tähän päälle vielä hankittiin Caldwell, joka ei ollut halpa mies.

Tähän päälle Rautakallio vielä halusi selkeitä vahvistuksia. Tilanne oli kuitenkin jo se, että rahaa oli käytetty selkeästi suunniteltua enemmän. Siirtorajalla moni muukin oli kuitenkin hankkimassa kärkipelaajia. Jarkko Immonen esimerkiksi siirtyi Pelicansiin, vaikka Ässät oli pelaajan kintereillä. Tänne ei saatu ketään sopuhintaan. Mutta ilmeisesti Rockyn mielestä tänne olisi ollut pakko saada joku hintaan mihin hyvänsä. Tuo asenne taas ei ole nyt, eikä missään vaiheessa tule olemaan Ässien kaltaiselle organisaatiolle hyvä. Meillä on rajalliset resurssit ja sen mukaan tulee elää.

Nyt alkaa uusi aika, mutta en usko että Kiven kanssa menestyksenhalu tai urheilullisuus katoaisi yhtään mihinkään. Kivi ei ehkä ole Rautakallion kaltainen äärikarismaattinen hahmo joka jyrähtelee koko ajan jotain kiinnostavaa lehdistölle. Mutta kyllä minulle on Kivestä jäänyt sellainen sopivan jämäkkä kuva. Nykypäivänä menestyvän valmentajan ei tarvitse välttämättä huutaa pää punaisena vaihtoaitiossa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli miten oli, niin nyt Ässistä lähtee Rautakallion mukana aitoa menestyksenhalua iso saavillinen. Palataan vanhoihin kunnon "hyvä veli" systeemeihin. Hei hei Pekka ja hei hei urheilullisuus...

Millä perusteella sanot näin?

Ässillä on juuri takana loistava kausi, organisaation urheilupuolta on vahvistettu ja ensi kauden joukkueen kokoaminen on erittäin hyvässä tilanteessa. Ässien tilanne on parempi kuin vuosikymmeniin. Se, että entinen päävalmentaja on pettynyt siitä ettei häntä valittu UTJ:ksi ja purkaa tätä pettymystä mediassa, ei muuta tätä tosiasiaa. Rautakallio on hyvä valmentaja ja sai paljon hyvää aikaan Porissa, mutta ei ole korvaamaton.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rocky palkattiin joukkueen päävalmentajaksi palauttamaan seuran urheilullinen uskottavuus. Tehtävän suoritus oli jo lähtökohtaisesti vaikeusasteeltaan vaativa ja kauden kuluessa tj Hirsimäki ei ainakaan suuresti tehtävää helpottanut. Rocky pyysi/vaati käyttöönsä tiettyjä työkaluja, joilla annetun tehtävän suorittaminen olisi oleellisti helpottunut. Tj:n toimistolta tarjoiltiin lähinnä ei oo ei tuu vastauksia (poikkeuksena Caldwell, ja tätäkään hankintaa tehtäessä ei ilmeisesti millään tavoin konsultoitu Rockya). Vähemmästäkin "tuesta" tai lähinnä sen puutteesta menee herneet nenään. Joku muu valmentaja olisi voinut pakata laukkunsa ja irtisanoutua tehtävästään kesken kauden.

Harva valmentaja on saanut Ässissä yhtä hyvät työkalut käyttöönsä kuin Rocky. Juuri hänen aikanaan on hankittu enemmän vahvistuksia kesken kauden kuin vähään aikaan ja jos hän on jostakin pelaajasta halunnut eroon, on hänen tahtoaan myös noudatettu. Kuluneen kauden joukkueeseen Tomas Zaborsky oli hänen ykköstoiveensa ja tämä myös saatiin vaikka kyseessä oli toisen seuran sopimuspelaaja ja myös Ryan Caldwellin tapauksessa hankittu pelaaja oli juuri sitä mitä Rocky oli halunnutkin. Kuluneella kaudella suunniteltu pelaajabudjetti myös ylitettiin kahteen kertaan ja vielä senkin jälkeen Rocky olisi halunnut yv - pakkia ja ykkössentteriä ja valittaa nyt lehdessä että Hirsi ei suostunut hankkimaan. Millä Hirsi olisi enää pelaajia hankkinut? Tilanne on varmasti Rautakalliolle selvitetty moneen kertaan, mutta silti hän esittää jälkikäteen marttyyria ja kalastelee sillä kansan suosiota itselleen. Porissahan kavereita saa helpoiten haukkumalla Hirsimäkeä.

Asiat joista Rocky voi olla aiheellisesti katkera ovat viime kevään ja kesän tapahtumat jolloin ykkössentteriä haettiin ja haettiin ja lopulta tuli Adam Miller. Pudotuspeleistä tippumisen kanssa tällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vika on varmasti molemmissa. Tuntuu vaan kohtuuttomalta, että Porissa pelataan 20-vuoteen parasta jääkiekkoa ja viikko sen jälkeen, kun kausi loppuu, kaadetaan saavillinen paskaa Rockyn niskaan. Onhan se helvetin julmaa. Tässä näemme, kuinka Porissa osataan kääntää kaikki voitettu ja saavutettu tappioksi. Paska haisee ja siltoja palaa.

Täällä ei kaadettaisi paskaa kenenkään niskaan jos Rocky ei meuhkaisi lehdissä. Tuntuu että hän itse ei osaa ottaa mitään irti läpimurrostaan huippuvalmentajana vaan keskittyy mieluummin valittamaan kuinka häntä kohdeltiin kaltoin ja kuinka töitäkään ei ole tiedossa. Kuka tässä siltoja on polttanut? Mielestäni vain ja ainoastaan Pekka Rautakallio. Aivan varmasti kaikkeen riitelyyn tarvitaan kaksi osapuolta, mutta jotenkin silmiinpistävää on, että vain toinen näistä osapuolista tilittää tuntojaan lehtiin. Tätähän Rocky teki koko pestinsä ajan ja alkuvaiheessa tällä oli hyvä, herättävä vaikutus, mutta ajan myötä Rockyn purkaukset muuttuivat selväksi rasitteeksi. Vähän jäi vaikutelma että kun Rocky ei saanut kulisseissa tahtoaan läpi, yritti hän vaikuttaa asioihin median kautta Alpo Suhosen tyyliin. Se on harvoin ollut kovinkaan kannattava tapa.

Mitä taas väitettyyn puhevälien katkeamiseen tulee, niin vastakkain on kaksi kokenutta kiekkomiestä, Pekka Rautakallio (57) ja Jukka Hirsimäki (53). Kumpikohan näistä kahdesta laittaa todennäköisemmin välit poikki?
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpäs olekaan ennen kuullut, että Hirsimäkeä kutsutaan "diktaattoriksi". Hän on kuitenkin toimitusjohtaja ja hyvän sellaisen pitääkin olla jämäkkä kaveri ja pitää talousasiat kunnossa. Mikäli tällä saa diktaattorin leiman, niin näen sen pelkästään positiivisena asiana.

Mikäli taas valmentajalta "palaa hihat" samantien, kun hän keskustelee esimiehensä kanssa on aika katsoa peiliin, harkita jonkinlaista vihanhallintakurssia ja miettiä miksi hihat palaa.

Rocky saanee taakseen tällä järjettömän lapsellisella katkeran miehen itkulla nyt muutaman leijonakaulakorua kaulassaan roikuttavan nuoren miehen, jotka näkevät hänen kommenttinsa jotenkin "kovan äijän" puheina. Onneksi uskon, että lopulta tämäkin kääntyy ainoastaan Pekkaa itseään vastaan eikä vahingoita seuraa niin paljon kuin hän ilmeisesti haluaa.
 
leroy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tuskaa...

No nii...nyt se mainio Vellihousu jo vesittää koko loppukautta väittämällä että Pata putosi kokonaan pudotuspeleistä??!

Ennen siirtoikkunan sulkeutumista ainakin neljä kotimaista seuraa etsi markkinoilta selkeää ykkössentteriä, mutta eipä löytynyt. Ymmärsin silloin että Pekkakin oli myöntänyt jotta tyhjästä on paha nyhjästä?
Täällä hockeytown-porissa on paskapyykin määrä kauden jälkeen ihan sama jos pudotaan tai ollaan melkein putoamassa sarjasta, tai jos odotuksista huolimatta ei voitetakaan mestaruutta.
Pointtini tähän juttuun on lähinnä se miten paljon Rocky uskoi joukkueensa menevän päätyyn asti, miten äärettömän pettynyt hän oli kun nakkikattila ei napsahtanut meidän vanhaan pyhättöön. Tuskan purkaminen lehdissä ei ole ammatillista, lapsellista kiukuttelua kyllä, myönnetään. Mutta häviämistä vihaava valmentaja halusi joukkueensa voittavan mestaruuden.
Milloin viimeksi porilainen jääkiekkovalmentaja on polttanut kääminsä kunnolla sen vuoksi että seuran koko organisaatio ei ole riittävällä tasolla virittäytynyt mestaruuden voittamiseen??
Tosi vähän diplomatiaa, rankasti rapaa, mutta voi helvetti sitä intohimoa!! Kiitos Rocky, näemme varmasti vielä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Milloin viimeksi porilainen jääkiekkovalmentaja on polttanut kääminsä kunnolla sen vuoksi että seuran koko organisaatio ei ole riittävällä tasolla virittäytynyt mestaruuden voittamiseen??

Tämähän on ainoastaan ilmeisesti Rockyn mielipide. Mitä organisaatio olisi voinut vielä tehdä? Rahathan oli jo syöty eikä mihinkään miljoonamieheen ollut mitään mahdollisuuksia ilman järjetöntä riskiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös