En minä noin ajattele, toin vain esiin sen seikan että tässä vaiheessa kautta kun kaiken maailmat tepsi-ottelut on teilläkin vasta edessä päin niin ei kannata jättää näin makoisia syöttejä mihin tarttua.
Niin no, itse en ole vastuussa koko IFK:n fanikunnasta. Itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi Nurmi ei tehnyt mitään väärää tai ämmämäistä viimeksi, kun sai paskamyrskyn niskaansa. Sen sijaan IFK-kannattajat käyttäytyivät idioottimaisesti, kun nostivat Nurmen omaa jengiään tärkeämmäksi läpi ottelun.
Toisekseen olen sitä mieltä, että esimerkiksi Pakariseen kohdistuneen huitomisen jälkeen olisi ollut ihan ok pudottaa hanskat. Kyse ei ole siitä, että vastustaisin sikailujen jälkeisiä tai spontaaneja tappeluita. Leksalla ei vain ollut yhtään mitään järkeä lähteä tuohon myllyyn.
Ihan yhtälailla, jos TPS:llä olisi käytössään 12,5 tervettä hyökkääjää ja Åsten kuumentaisi vaikkapa Fröbergiä, niin pitäisin IFK:n kannattajana yhtälailla idioottimaisena, jos Fröberg tuollaiseen hommaan lähtisi. Eli ts. saa kaivaaa ihan vapaasti tämän "syötin" esiin.