Ihan mielenkiintoista lukea erilaisia näkökulmia siitä, kuka on huippuvalmentaja. Monelle merkki huippuvalmentajuudesta on yksinkertaisesti mestaruuden voittaminen valmentajana. Ja siihen riittää yksikin mestaruus. Esimerkkeinä nyt vaikkapa Pekka Virta ja Karri Kivi. Kummallakin on yksi mestaruus. Toki joukosta löytyy apuvalmentajuutta, junnusarjoja ja maajoukkuevalmennusta, mutta silti yksi mestaruus on mun mielestäni kevyt suoritus kolmatta vuosikymmentä vetäville ammattikoutseille, kun kaikki muu on ollut pääasiassa nönnönnöö-osaston suorittamista.
Jos ei nyt kuitenkaan verrattaisi Kiveä Virtaan? Lähes poikkeuksetta lukemani toivomukset Virrasta ovat sisältäneet perustelun siitä, miten tehokasta, nopeaa ja kaunista lätkää hän peluutti sekä Lukossa että osittain jo KalPassa. Perusteluna ei siis ole ollut voitettu mestaruus, eikä Virran track record ole ollut pääasiassa, tai edes ollenkaan, nönnönnöö-osaston suorittamista.
Mulle on hyvin vierasta jo etukäteen ilmoittaa, että jos HIFK ei voita mestaruutta, valmentaja pitää kenkiä. Tai UJ. Ja vaikka molemmat. Ymmärrän erinomaisesti, että mestaruus on ihan oikea konkreettinen tavoite, mutta tiedostan myös, että on todella paljon asioita, jotka eivät ole valmennuksesta tai joukkueen kokoamisestakaan kiinni. Ollenkaan. Meidän, jos keiden pitäisi tietää, mitä kaikkea kauteen mahtuu ja joukkue paperilla ei ole yhtä kuin joukkue kentällä. Esim. moni pitää viime kevättä Peltosen epäonnistumisena, kun ei kyetty voittamaan Tapparaa välierissä. Mulle taas viime kevät on hyvin neutraali. En voi sanoa Peltosen tiimeineen erityisesti onnistuneen, mutta en myöskään epäonnistuneen. Viime kauden Tappara oli yksi parhaista jengeistä Liigassa todella pitkään aikaan ja sen joukkueen kaataminen olisi vaatinut HIFK:lta todellista nappisuoritusta. HIFK oli joka tapauksessa haastaja siinä sarjassa, joten mikä epäonnistuminen se nyt eli, ettei haastaja pystynyt siipirikkoisena kaatamaan ennakkosuosikkia? Se on sitten toinen kysymys, miksi HIFK oli haastaja, mutta Tapparalla oli all in ja joukkueeseenkin käytettiin yli miljoona euroa enemmän kuin mitä HIFK käytti.
On paljon asioita, jotka voivat olla mestaruuden esteenä, vaikka joukkue olisi rakennettu viimeisen päälle ja sitä luotsaisi osaava valmentaja. Nyt on kuitenkin niin, ettei sitä kovin usein ole rakennettu viimeisen päälle eikä sitä ole aina myöskään luotsannut osaava valmentaja. Kun vuodesta toiseen joukkueessa on ollut ammottavia aukkoja ja sen rakennuksessa on tehty räikeitä virheitä, on turha vedota sattumaan tai loukkaantumisiin. Niin keskeneräiseksi on joukkueenrakennus jäänyt lähes vuosittain, että on jo kauden alussa ollut selvää, ettei finaaleihin ole asiaa. Silloin on raskasta ja turhauttavaa lukea toistuvasti näiden puutteiden esilletuovia kirjoittajia mollaavia tekstejä, joissa kyseenalaistetaan heidän näkemykset, kyky hahmottaa peliä ja sitoutuminen kannattamiseen. Joissa kehoitetaan vain luottamaan prosessiin ja joukkueeseen, tai tuleviin hankintoihin, vaikka naapurin mummokin näkee ne vajavaisuudet ja tietää ettei huipputekijöitä ole enää kauden aikana saatavilla, ellei käy iso tsägä. Ja jos jotain ehdotuksia tulee puutteiden tilkitsemiseksi, on nämäkin ammuttu alas naurettavan kalliina pelaajina, ja verrattu vitsikkäästi NHL-pelaajiin, kunnes sitten ehdotetut pelaajat menevätkin Tapparaan tai Kärppiin, tai Saksaan tai alemman keskitason SHL-joukkueeseen, eli olivat mahdollisuuksien rajoissa.
Ei kukaan täysjärkinen pidä viime kevään häviötä Tapparalle Ville Peltosen syynä, ei kukaan. Neljä voittoa Tapparasta olisi ollut Lake Placidia suurempi yllätys tuolla joukkueella, ainoa syypää viime kauden huonoon menestykseen on ja oli Tobias Salmelainen. Sama pätee myös kausiin 2016-2022.
Keväällä nämä virheet joukkueenrakennuksessa kenties joskus myönnetäänkin, mutta aina niin että se tuli yllätyksenä eikä kukaan voinut ennakoida Ahosen, Garteigin, Ruusun, Tuohimaan, Palolan, Lyytisen, Dykin, Nykoppin, Malisen, Johanssonin, Kantolan, Sopasen, Ahtolan, Aaltosen, Koulesin tai Royn "yllättävän" vaisua panosta, tai sitä että menestys vaatii kiekollisen huippupakin ja pelintekosentterin. Olisi ensisijaisen tärkeää tiedostaa ne puutteet jo rakennusvaiheessa eli edellisenä keväänä tai jopa talvena. Olla jumppaamatta joukkuetta täyteen arpoja, kysymysmerkkejä ja toipilaita, tai luottaa silmittömän paljon sisäiseen kasvuun. Nyt täytyy esim. jo marraskuun tienoilla tiedostaa, että mahdollisesti NHL:än lähtevän Vesalaisen tilalle tarvitaan ensi kaudeksi vähintään Thorellin tai Innalan tasoinen ukko ja Jääskän tilalle nopea, vahva kahdensuunnan sentteri, eikä Koivistoistakaan voi jättää korvaamatta, koska omasta takaa tuskin Lundell tai Väänänen riittää vielä ensi kaudella kolmossentteriksi.
Mutta kun nyt kerrankin on tälle kaudelle loppuun asti rakennettu joukkue, ensimmäistä kertaa sitten kauden 2015-2016, on vastuu siirtynyt Salmelaiselta Peltoselle, ja nyt nähdään onko hänestä
huippuvalmentajaksi. Tämä kausi sen määrittää, nyt on kaikki rakennuspalikat ja yhteisön tuki ja hyvä fiilis. Enää puuttuu näytöt siitä, että Peltonen johdattaa joukkueen finaaleihin. Ja jos ei sitä tapahdu, voisi olla ihan raikasta jos ei taas kaivettaisi ullakolta niitä samoja kuluneita selityksiä loukkaantumisista, sattumasta, flunssista jotka iskevät vain pk-seudulla, kirouksista ja jääkoneistosta. Lisäys: Tai pelaajien viimeistelystä, yhtään välittämättä miten tehokkaasti ja miten laadukkaita maalipaikkoja pelitapa tarjoaa.
En ilmoita suorilta käsin, että Peltonen tulee kenkiä jos ei tule menestystä. Se vaatii enemmän. Täytyy ensinnäkin käydä rehellisesti ja syvääluotaavasti läpi juurisyyt, ja täytyy olla parempi vaihtoehto saatavilla. Ei valmentajaa voi vaihtaa vaihtamisen ilosta, tai potkia pelkkä päävalmentaja ja jatkaa nostamalla apuvalmentaja uudeksi päävalmentajaksi. Mutta jos nyt kävisi niin, että IFK tippuu jo puolivälierissä, eikä missään vaiheessa olla laitettu yhteen VJP-ketjua eikä reagoitu kesken pelin ja jatkettu vain samalla jääräpäisyydellä, ja tarjolla olisi kauden päätteeksi toinen Jalonen tai Virta, silloin en poissulkisi mahdollisuutta vaihtaa valmentajaa jälleen kerran, vaikka se jatkuvuus siinä sitten menisikin.