@DaFlexi
On ihan tunnettu tosiasia, että osa meistä ihmisistä saa fysiologisesti jo syntymässään sellaiset asetukset, jotka altistavat päihderiippuvuuksille.
Minussä nämä asetukset ovat olleet jo ihan pienestä lapsesta saakka olemassa, mutta katson että siinä 16- tai 17-vuotiaana riippuvuus alkoholiin puhkesi minulla. Se on myöskin ihan tunnettu tosiasia, että hyvin suurella osalla päihderiippuvaisista se riippuvuus siihen päihteeseen puhkeaa teini-iässä. Olen kuullut lukemattomia tarinoita, kun alkoholistit itse muistelevat omaa elämänpolkuaan, ja katsovat että teini-iässä se päihde on jo heitä lähtenyt viemään. Ne tarinat ovat hyvin usein erittäinkin samankaltaisia. Asia ei ole niin, että ensin pitää dokata itsensä ihan tärviölle ja elämänsä piloille, vaan se riippuvuus on lähes aina lähtenyt kuljettamaan ihmistä jo kauan ennen sitä, kun kukaan semmoiseen jamaan päätyy.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa siihen asiaan herää, niin sitä parempi.
Yksi merkki siitä, että riippuvuuden kierre voisi olla sinulla alkamassa on se, että olet itse sitä ruvennut pohtimaan. Kirjoituksesi perusteella en kovin vahvaa kantaa lähde ottamaan suuntaan tai toiseen. Toivottavasti kohdallesi ei kuitenkaan päihderiippuvuuden ansaa lankea, ja ymmärrät asian, jos se tie kuitenkin kohdallesi osuu.
Muista se, että elämässä on paljon, paljon, paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin päihteet. Se on juuri päihderiippuvuuden tai ylipäätänsä kaikkien riippuvuuksien niitä suurimpia kirouksia, että ne kaikki oikeasti arvokkaat asiat saavan riippuvaisen ihmisen elämässä vain jämäsijoja, kun sillä palkintokorokkeen keskikorokkeella seisoo kilpailusta toiseen dominoivana voittajana se riippuvuuden kohde.
Jos mietin 18-vuotiasta minääni, niin silloin juominen oli minullakin vain hauskanpitoa. Ei siitä ihmeempiä ongelmia ikinä syntynyt. En menettänyt muistiani kunnolla oikein ikinä, ja krapulatkaan olleet ihmeellisiä. Mitä nyt vanhempien kanssa oli kränää, koska kyllähän he silloin jo näkivät sen minusta, että minulla meni liian kovaa sen alkoholin kanssa. Mutta noin muuten se ei näkynyt oikein missään. Kaikki oli elämässä muutenkin tuohon aikaan vielä niin kevyttä ja huoletonta.
Tuosta 2-3 vuotta eteenpäin ja tilanne oli muuttunut jo aivan toisenlaiseksi, ja kaikin tavoin huonommaksi. Jälkeenpäin olen tajunnut sen, että tuolloin 18-vuotiaana, kun kaikki oli vielä hauskaa ja meno oli kovaa, niin olin silloin jo ihan selvästi siinä riippuvuuden noidankehässä. Mutta sitä ei vaan sieltä noidankehän sisäpuolelta itse näe. Päihderiippuvuus etenee sillä tavalla, että siinä alussa se onkin vielä ihan hauskaa, mutta ne todelliset ongelmat alkavat sitten myöhemmin.