Kuuppa Jumissa
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- 40-25-15
Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.
Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.
Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)
Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.