Eroa-armeijasta.fi?

  • 38 745
  • 313

Morgoth

Jäsen
Isänmaallisuutta puhkuvat tosimiehet kuolkoon rintamalle, ite en tohon touhuun lähtisi. Viiden päivän sivarihan kuulostaa todelta hyvältä diililtä, kun vaihtoehtona on kuoleminen tai loppuelämän kestävät painajaiset, alkoholismi, huumeriippuvaisuus, vainoharhaisuus, katkeruus ja mitä muuta se sotiminen nyt tavallisessa tallaajassa aiheuttaakaan.

Mikäli Venäjä valtaa ja miehittää Suomen niin nuo ongelmat tulisivat joka tapauksessa eteen. Oli sitä ennen isänmaallisuutta puhkuen ollut rintamalla sotimassa tai pelkurimaisesti kellarissa piilossa. Mielummin vaikka tapan itseni kuin eläisin Venäjällä tai jakaisin heidän arvojaan, joten samassa sitä kai voisi sotia, ihan vaikka vain kiusaksi. Olkootkin, että minulla tuskin on hirveästi mitään käyttöä enää rintamalla tai siinä tilanteessa sota ollaan jo lähes hävitty, jos minun sotataidoistani homma on kiinni.

Mikäli Suomea ei koe mitenkään puolustamisen tai elämisen arvoiseksi niin miksi ylipäätään asua täällä edes tälläkään hetkellä? Juuri tällä hetkellä kaikki rajat on auki. Asioiden järjestämiseen siellä mihin onkaan menossa on hyvin aikaa ja mahdollisuudet. Sodan tullessa eivät todellakaan. Suomesta kenties pääsee pois, mutta haluvatko muut maat ottaa innolla vastaan satojatuhansia suomalaisia pakolaisia? Tuskin.

Uskoohan moni Jumalaankin, jotta kuoleman jälkeen olisi vielä jotain. Hieman samaa sarjaa nämä kirjoitukset "muutan maasta pois sodan tullessa". Tilanne olisi ihan täydellinen helvetti, jos Suomi joutuisi sotaan.
 
Morgoth

Jäsen
Ja kaiken keskellä tulee muistaa, että mikäli Suomi joskus joutuu kriisiin, on luultavaa että kyseessä on yleiseurooppalainen kähinä, järkevää poistumissuuntaa voisi olla vaikeaa keksiä.

Ottaen huomioon miten helposti osalla täällä tippuu hanskat kädestä niin sen jälkeen kun on maasta päässyt pois pitäisi vielä päästä johonkin maahan pysyvästi ja saada siellä asiat kuntoon. Kriisitilanteessa tuokaan tuskin olisi ihan ongelmatonta vai kuvitellaanko täällä, että satatuhatta suomalaista pakolaista otetaan avosyliin vastaan missä tahansa maassa. Tosiaan mikä olisi se oikea tai hyvä pakosuunta edes?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
On silti niin, että eihän monia näistä mihinkään palvelukseen saataisi, saati tarvittaisi, kyllähän sitä kotimaassakin pystyy piilottelemaan.

Näin juuri. Suomi on yksi Euroopan suurimmista valtioista pinta-alaltaan.

Aivan typerää ajatella, että kaikki haluaisivat palvelukseen tai kaikkia edes tarvittaisiin. Ammattiarmeijakaan ei oikein vain näin pieneen maahan tällä fyysisellä sijainnilla sovi.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Todellisen kriisin keskellä olisi luultavaa, että jonkin sortin pimeää rajanylistysbisnestä syntyisi. Pidän aika selvänä, että hinnat nousisivat nopeasti, tuskin kaikki tämänkään palstan käpykaartilaiset pystyisivät palveluista maksamaan. Ja kaiken keskellä tulee muistaa, että mikäli Suomi joskus joutuu kriisiin, on luultavaa että kyseessä on yleiseurooppalainen kähinä, järkevää poistumissuuntaa voisi olla vaikeaa keksiä.

On silti niin, että eihän monia näistä mihinkään palvelukseen saataisi, saati tarvittaisi, kyllähän sitä kotimaassakin pystyy piilottelemaan.

Minä luulen, että nykyisistä kaupunkilaiselämään tottuneista joka-asiasta-paitsi-sosiaaliturvasta-kieltäytyvillä ei taidot ja kyvyt riittäisi tositilanteessa minkäänlaiseen piileskelyyn. Asiat ovat hieman erilaisia toteuttaa siinä vaiheessa, kun yhteiskunta ei enää kanna rahaa ja ruokaa automaattisesti pöytään.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Tämä on itse asiassa jopa ihan todennäköistä, että näin tosiaan olisi. Varmasti Suomessa täysin normaalisti karkureihin kohdistettaisiin sotilaspoliisin toimesta etsintöjä, eikä etenkään kaupunkiympäristössä olisi helppoa piiloutua.

Jo viime sodissa käpykaartilaisilla oli välillä varsin kuumat paikat, elämä korven keskellä oli vaikeaa ja monesti oltiin riippuvaisia jonkun auttajan tuomista vähistä muona-annoksista. Olettaisin nykyteknologialla aikana olevan vaikeampaa kadota korpeen, ei tosin varmaan mahdotonta, mutta resursseja siihen kyllä tarvitsee.
 
Lapin erämaista piileskelypaikkoja ja parinkymmenen vuoden kokemukseni perusteella hyviäkin sellaisia löytyy, mutta sitten varmasti monilla tulee eteen ongelmat sapuskan ja veden hankkimisessa. Olisi kuitenkin mukava kuulla näiltä karkureilta itseltään, että minkälaisia suunnitelmia he ovat asian johdosta itselleen laatineet.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Lapin erämaista piileskelypaikkoja ja parinkymmenen vuoden kokemukseni perusteella hyviäkin sellaisia löytyy, mutta sitten varmasti monilla tulee eteen ongelmat sapuskan ja veden hankkimisessa. Olisi kuitenkin mukava kuulla näiltä karkureilta itseltään, että minkälaisia suunnitelmia he ovat asian johdosta itselleen laatineet.

Minä olen sinut saaristossa ja voisin kuvitella löytäväni sieltä tarpeeksi ravintoa (kalat, sienet, marjat jne) sekä vettä elämiseen. Varmaan kävisin ensialkuun kesämökiltä hakemassa muutamat pyydykset piilopirttiin. Iso ongelma tulisi etenkin viileämmillä ilmoilla, miten pysyä lämpimänä herättämättä tulenteolla huomiota.

Äh, tuossa ei vain ole mitään järkeä siinä mielessä, että kun olen rannikkojääkäri, niin yksikkö olisi kuitenkin ihan jossain holleilla, parempi vain mennä sen mukana ;)

Edit. Tietysti saaristossa kannattaisi alkaa trokaamaan viinaksia sotilaille. Junnu
Vainiollakin on biisi näisä tyypeistä, hakumiestä arvostettiin kummallakin puolella.
 
Mikäli Suomea ei koe mitenkään puolustamisen tai elämisen arvoiseksi niin miksi ylipäätään asua täällä edes tälläkään hetkellä? Juuri tällä hetkellä kaikki rajat on auki. Asioiden järjestämiseen siellä mihin onkaan menossa on hyvin aikaa ja mahdollisuudet. Sodan tullessa eivät todellakaan. Suomesta kenties pääsee pois, mutta haluvatko muut maat ottaa innolla vastaan satojatuhansia suomalaisia pakolaisia? Tuskin.

Uskoohan moni Jumalaankin, jotta kuoleman jälkeen olisi vielä jotain. Hieman samaa sarjaa nämä kirjoitukset "muutan maasta pois sodan tullessa". Tilanne olisi ihan täydellinen helvetti, jos Suomi joutuisi sotaan.

Kelpaavathan kouluttamattomat rättipäät ym. pakolaisina melkein mihin vain, eli miksi ei suomalaiset koulutetut ja suht sivistyneet pakolaiset?

Ja miksikö asun täällä? No, en ole syyllinen siihen minne synnyin ja olen laiska tekemään mitään, paitsi pakon edessä. Ja sotahan jumalauta on melkoinen pakko, sitä täytyy paeta. Miksi Suomesta muuten ei saisi lähteä sodan hetkellä, onhan pakolaisuutta muuallakin? Pitääkö täällä tapella viimeiseen hengenvetoon saakka ihan vaan 1939-1944 perinteitä kunnioittaen?
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kelpaavathan kouluttamattomat rättipäät ym. pakolaisina melkein mihin vain, eli miksi ei suomalaiset koulutetut ja suht sivistyneet pakolaiset?

Ja miksikö asun täällä? No, en ole syyllinen siihen minne synnyin ja olen laiska tekemään mitään, paitsi pakon edessä. Ja sotahan jumalauta on melkoinen pakko, sitä täytyy paeta. Miksi Suomesta muuten ei saisi lähteä sodan hetkellä, onhan pakolaisuutta muuallakin? Pitääkö täällä tapella viimeiseen hengenvetoon saakka ihan vaan 1939-1944 perinteitä kunnioittaen?

Lähinnä tässä kiinnostaa se, että minne pakenisit? Jos Suomi kävisi erillissotaa, niin tuossa olisi joku logiikka, mutta erillissota taitaa olla näistä kaukaisista skenaarioista se kaukaisin. Pakomatka läpi sotivan Euroopan kuulostaa typerältä, todennäköisesti olisit paremmassa turvassa joukko-osastossasi.
 
Maailmansota III jos syttyisi, niin luultavasti ryöstäisin Alkon ja painuisin mökille kuuntelemaan radiosta mitä rintamalle kuuluu. Siinä vaiheessa lienee turha enää yrittää mitään enempää. Erillissodan tai Ukrainan tyylisen konfliktin sattuessa olisi suuntana länsi, Köpis vois olla aika jees. Tai mihin pakolaiskeskukseen sitä nyt tulisikaan sijoitetuksi. Pohjois-Karjalan metsiin en lähtisi kuolemaan ainakaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Lähinnä tässä kiinnostaa se, että minne pakenisit?

Mikä ihmeen kysymys tämä on? Pakenee sinne missä saattaa olla mahdollisesti vähemmän hävittävää ja henkikulta saattaa säästyä. Siellä jossain saattaa sitten löytyä samanhenkistä rauhanomaista porukkaa. Saunaan ei enää pääse, mutta varmasti joku nuotiopiiri jostain löytyy.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Maailmansota III jos syttyisi, niin luultavasti ryöstäisin Alkon ja painuisin mökille kuuntelemaan radiosta mitä rintamalle kuuluu. Siinä vaiheessa lienee turha enää yrittää mitään enempää. Erillissodan tai Ukrainan tyylisen konfliktin sattuessa olisi suuntana länsi, Köpis vois olla aika jees. Tai mihin pakolaiskeskukseen sitä nyt tulisikaan sijoitetuksi. Pohjois-Karjalan metsiin en lähtisi kuolemaan ainakaan.

Kuten jo aiemmin totesin, niin pidän kyllä ihan mahdollisena, että piilottelukin voi onnistua. Siihen tarvinnet kuitenkin paremman suunnitelman kuin mökille lähdön, Alkon kautta tai ilman... Sodan ja kriisin hetkellä valtio kuin valtio tiivistää tarkkailu- ja valvontatoimintaansa, on ihan selvää että resursseja kohdistettaisiin myös mökkiläisiin. Rintamalle tuskin temppuni jälkeen joutuisit, vaan valvonnan alaisuuteen, tosin nykyinen moderni ja epälineaarinen sota johtaa siihen, että "rintama" olisi kaikkialla, eli sota käytäisiin siellä sun täällä.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Kyllä Suomessa kriisin aikana pitäisi ihan riittävästi löytyä tehtävää aseistakieltäytyjillekin. Aseisiin pakottamista rangaistuksen uhalla en hyväksy, mutta maanpuolustukseen pakottamisen hyväksyn kyllä täysin. Tämä viimeinen koskeekin sitten kaikkia sukupuolesta riippumatta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mikä ihmeen kysymys tämä on? Pakenee sinne missä saattaa olla mahdollisesti vähemmän hävittävää ja henkikulta saattaa säästyä. Siellä jossain saattaa sitten löytyä samanhenkistä rauhanomaista porukkaa. Saunaan ei enää pääse, mutta varmasti joku nuotiopiiri jostain löytyy.

Ei vaan ihan asiallisesti ja kiihkottomasti tässä pyrin tätä (kovin teoreettista) skenaariota pohtimaan. Kuten jo olen antanut ymmärtää, pitäisin kotimaahan jäämistä karkurille parempana ja loogisempana ja myös turvallisempana vaihtoehtona, ellei nyt kyseessä tosiaan olisi tämä erillissota.

Toistaiseksi ketjussa on esitetty hyvin harvoja (yhtään?) uskottavia pakosuunnitelmia, vaikka aluksi todettiin tämän olevan helppoa kuin heinänteko.
 
Morgoth

Jäsen
Kelpaavathan kouluttamattomat rättipäät ym. pakolaisina melkein mihin vain, eli miksi ei suomalaiset koulutetut ja suht sivistyneet pakolaiset?

Olisiko niin iloinen vastaanotto, että rajan takana on yhtäkkiä kymmeniä tuhansia pakolaisia ja olettavasti se maa mihin ollaan pyrkimässä on myös jonkinlaisessa valmiustilassa. Jos vielä mennään euroopan ulkopuolelle niin suomalaisuuden "hyötykin" on luultavasti vähäisempi ja toisaalta myös järkevämmät pakokohteetkin. Riippuu tietysti millainen kriisi ja missä vaiheessa se on niin onhan täältä toisaalta aika hankala paetakin. Venäjä on saattanut jo pistää Suomen kahtia keskeltä, joten pohjoisen kautta voi olla hankalampi päästä mihinkään ja Itämerelläkin pitäisi väistellä omia ja vieraita.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jos mietitään pakolaisuutta, niin yleensä nämä "rättipäät" lähtevät sisällissodan jaloista muualle. Tämän palstan käyttäjissä tuntuu olevan monia sellaisia, jotka luikkisivat ulkomaille Suomen puolustaessaan itärajaansa maahantunkeutujaa vastaan.

Niin ja mikä ero näillä on? Toiset ovat mielestäni perustellusti pakolaisia ja toiset taas paskahousuja. Kumpi on sitten kumpi, saa jokainen päättää ihan itse. Aseisiin ei täällä ketään käsittääkseni väkipakolla laiteta tarttumaan.
 
Morgoth

Jäsen
Mikä ihmeen kysymys tämä on?

Mielestäni mitä konkreettisemmin asiaa pohtii niin sitä vähemmän itsestään selvää on miten pako onnistuu tai ainakin että se olisi mitenkään helppo. Mielestäni ihan hauska pohdiskella eri skenaarioita. Olettaen että ei olla enää siinä vaiheessa, että lentolipun ostaminen netistä ja taksimatka Helsinki-Vantaalle on mahdollista.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sodan ja kriisin hetkellä valtio kuin valtio tiivistää tarkkailu- ja valvontatoimintaansa, on ihan selvää että resursseja kohdistettaisiin myös mökkiläisiin.

Tämä on mielenkiintoinen asia, mitkä ne resurssit sitten ovat mitä halutaan kohdentaa. Onko ollut jotain harjoituksia miten tämä tehtäisiin? Ei ainakaan julkisia. Lukuja emme siis tiedä, mutta pakkohan jotain dataa on olla koko Suomen mökeistä.

Aikaisemmin jo mainittu, että niistä mökeistä löytyvistä kavereista ei ole hyötyä. Päästään siis siihen, että keskitetään tarkkailu- ja valvontatoiminta niihin asioihin mille voi tehdä jotain.

Koko maailman ja myös Suomen vankilat ovat aivan täynnä huumeita. Silti käytetään järjettömiä määriä euroja tai dollareita taistelussa sitä vastaan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Ottaisin irti kaiken hyödyn globalisaatiosta ja nostaisin kytkintä. Suuntana Uusi-Seelanti. Sinne ei ryssän koura tai Topol yltäisi - ainakaan kovin helposti. Onneksi taskussa on pian paperit millä voi työskennellä lähes maassa kuin maassa. Helpottava ajatus.
Europpassa tapahtuvan kolmannen maailmansodan koittaessa näkisin itseni johtamassa jotain unohdettua heimoa Afrikan sydämessä ja luultavasti minulla olisi myös n.20:n naisen suuruinen haaremi kotikylässäni. Ouga chaka ouga ouga!

Maailma on meidän oistari täynnä mahdollisuuksia. Ne vaan pitää osata tunnistaa ja ottaa niistä kaikki hyöty irti. Kun yksi ovi edessä sulkeutuu, raottaa kaksi uutta selustasta valoa.

Kivaa mukahassuttelua, mutta jätitte vastaamatta siihen esittämääni toiseen kysymykseen. Miten te pakenesitte? Tähän kysymykseen ei ole vielä kukaan vastannut. Joku on jopa sanonut, että on tyhmä ihminen, jos ei osaisi paeta, mutta miten sen tekisitte?
 
Jos mietitään pakolaisuutta, niin yleensä nämä "rättipäät" lähtevät sisällissodan jaloista muualle. Tämän palstan käyttäjissä tuntuu olevan monia sellaisia, jotka luikkisivat ulkomaille Suomen puolustaessaan itärajaansa maahantunkeutujaa vastaan.

Niin ja mikä ero näillä on? Toiset ovat mielestäni perustellusti pakolaisia ja toiset taas paskahousuja. Kumpi on sitten kumpi, saa jokainen päättää ihan itse. Aseisiin ei täällä ketään käsittääkseni väkipakolla laiteta tarttumaan.

Kumpi tahansa tilanne, niin ei kuolemisen riskin arvoinen kuitenkaan. Siinä vaiheessa, kun menee näkö, halvaantuu, raaja irtoaa tai kuolee, niin eipä paljoa lämmitä lohtu siitä, että "jee, en ainakaan ollut paskahousu".
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tämä on mielenkiintoinen asia, mitkä ne resurssit sitten ovat mitä halutaan kohdentaa. Onko ollut jotain harjoituksia miten tämä tehtäisiin? Ei ainakaan julkisia. Lukuja emme siis tiedä, mutta pakkohan jotain dataa on olla koko Suomen mökeistä.

Aikaisemmin jo mainittu, että niistä mökeistä löytyvistä kavereista ei ole hyötyä. Päästään siis siihen, että keskitetään tarkkailu- ja valvontatoiminta niihin asioihin mille voi tehdä jotain.

Koko maailman ja myös Suomen vankilat ovat aivan täynnä huumeita. Silti käytetään järjettömiä määriä euroja tai dollareita taistelussa sitä vastaan.

Niin, kuten jo pariin kertaan olen sanonut, pidän viranomaisilta piilottelua täysin mahdollisena. En kuitenkaan ainakaan itse lähtisi tätä tarkoitusta varten suvun perintömökille Turun saaristoon, niukatkin resurssit riittänevät hakemaan saunanlämmittäjät laiturinnokasta.

Ainakin minun mielestäni kuulostaa aika itsestäänselvältä, että viranomaisilla on selvät suunnitelmat sota-ajan yhteiskunnan kasassa pitämiseen ja tähän kuuluu olennaisesti myös mahdollisten karkureiden ja etsintäkuulutettujen kartoittaminen. Näin kävi myös viime sotien aikana, jolloin Kannaksella Talvisodassa haavoittunut, siviiliammatiltaan rikospoliisina toiminut äitini isä siirrettiin jahtaamaan käpykaartilaisia.

Tietysti jos olet tästä erimielinen, että resursseja ei kohdennettaisi tällä tavoin ollenkaan, niin se on sitten asia erikseen. Minä olen kuitenkin tätä mieltä.
 
K

kiwipilot

Kivaa mukahassuttelua, mutta jätitte vastaamatta siihen esittämääni toiseen kysymykseen. Miten te pakenesitte? Tähän kysymykseen ei ole vielä kukaan vastannut. Joku on jopa sanonut, että on tyhmä ihminen, jos ei osaisi paeta, mutta miten sen tekisitte?

Ah, sori; meni ihan ohi tuo kysymys. En minä pakene: suunnitelmissa on joka tapauksessa muutto ulkomaille lähitulevaisuudessa. Jos sitten Iivana päättää tuona aikana tulla rajan ylitse niin sitten tulee: itse en todellakaan palaa Suomeen suorittamaan velvollisuuttani isänmaan puolesta. Sitäpaitsi maa lienee - ainakin tämän ketjun perusteellä - täynnä isänmaallisia miehiä jotka tekevät parhaaksi katsomalla tavalla.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ovatko nämä pakolaisuutta hyvänä ideana pitävät uhranneet ajatustakaan sille että mitä se lopullinen lähtemispäätös pitää sisällään? Eli oletteko valmiit myymään koko omaisuutenne pilkkahinnalla jollekin keinottelijalle ja maksamaan nämä rahat jollekin hämärälle tyypille joka lupaa auttaa teidät maasta pois? Ehkä, jonnekin. Sanotte tuosta vaan hyvästit perheillenne, sukulaisillenne ja ystävillenne, ehkä jopa lapsillenne? Jätätte teille tärkeät ihmiset kriisimaahan oman onnensa nojaan?

Jossain vaiheessa kun tulee tilanne että näitä valintoja pitää tehdä ihan konkreettisesti, niin se rintamalle lähtö voikin tuntua ihan kelpo ajatukselta. Jos vaikka kaikki lähtis sinne reippain mielin niin naapurikin voisi tulla hyökkäysuunnitelmien kanssa toisiin aatoksiin, eikä näin edes tarvitsisi ampua ketään.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Kivaa mukahassuttelua, mutta jätitte vastaamatta siihen esittämääni toiseen kysymykseen. Miten te pakenesitte? Tähän kysymykseen ei ole vielä kukaan vastannut. Joku on jopa sanonut, että on tyhmä ihminen, jos ei osaisi paeta, mutta miten sen tekisitte?

Ensinnäkin jos nyt totta puhutaan, niin minä olen palveluksesta vapautettu anarkistirämehomo ja siihen päälle olen syksystä alkaen Pohjois-Amerikassa, joten kysymykseesi palaten: voin suunnitella Afrikan sieluun sijoittuvan maanpetturuusreissuni sieltä käsin ja Euroopan etappi on siis itselleni täysin mitätön pointti.

En kyllä ymmärrä näitä kyselyjä tarkemmista suunnitelmista. En minä osaa varmuudella sanoa edes sitä, mitä teen tunnin päästä, saati sitten joskus tulevaisuudessa. En ole ikinä suunnitellut mitään etukäteen, koulussakin aina kyseltiin typeriä tulevaisuudesta, johon pystynyt mitään järkevää vastaamaan. Silti aina kaikki on järjestynyt. Sitäpaitsi jos suunnittelee liikaa, niin pettyy vaan lopputulokseen.

Meillä vasemmistolaisilla taideintellektuelleilla on ollut tapana sanoa: ei määränpää, vaan matka. Sitä voi sitten soveltaa tähän tulevaan pakomatkaan - on siis parempi tuhoutua vapauden etsinnässä kuin kahleissa nyökytellessä. Tarjolla kun on jazz-sooloa maailmalla tai komppaamista kylän sunnuntaiporukan big bandissa, niin valinta osuu sooloon. Sillä saa elitistisen hillityn nyökkäyksen onnistuessaan ja epäonnistumisesta alkaa höyrypäiden vittuilu. Siinä mielessä tämä analogia on sopiva tähänkin - lähes politiikan sfääreihin yltävään - keskusteluun, että muutama hillitympi kannanotto aiheeseen sekoittuu höyrypäiden fundamentalistisen mouhoamisen ja idealistisen räkytyksen keskelle. Ei siinä pitäisi enää yksi Afrikka-heitto tuntua yhtään missään.
 
Ensinnäkin jos nyt totta puhutaan, niin minä olen palveluksesta vapautettu anarkistirämehomo ja siihen päälle olen syksystä alkaen Pohjois-Amerikassa, joten kysymykseesi palaten: voin suunnitella Afrikan sieluun sijoittuvan maanpetturuusreissuni sieltä käsin ja Euroopan etappi on siis itselleni täysin mitätön pointti.
Tämä on kyllä idioottivarma tapa välttyä sodalta, mennä töihin / naimisiin maahan jolla on ylivoimaisesti suurimmat sotaresurssit, joilla se myös pitää huolen että näin on jatkossakin.

Proven Oil Reserves by Country
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös