Hannu Karpon youtube kanava on ollut jonkun aikaa jo seurannassa. Sinne tupsahtelee tämän tästä kyllä hienoja pätkiä. Tässä taas yksi sellainen.
Ei sillä, että ihannoisin mitenkään tuollaista elämäntapaa ja ettenkö haluaisi pitää näistä omista mukavuuksistani kiinni. Mutta kyllähän tämmöinen kunnioitusta herättää. Mies on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tehnyt täydessä hiljaisuudessa tuollaista hommaa. Ei ole pitänyt mitään meteliä itsestään, ei ole huudellut itsestään, että näättekö nyt kaikki varmasti, miten saatanan kovaa duunia tässä painetaan. Tuohon aikaan ei ollut vielä somea tietenkään, mutta näin someaikana sitä jotenkin osaa entistä enemmän arvostaa tuollaista toimintaa. Kun niin monella tuntuu olevan tarve korostaa itseään, omia uhrauksiaan, omia kärsimyksiään ja kaiken kaikkiaan vain kaikessa sitä, että miten spotlightit saa varmasti käännettyä omaan itseensä.
Ja sitten meillä on tämmöisiä ihmisiä, jotka tekee aivan vitusti rankempaa duunia, kuin kukaan meistä, mutta ei katkeroidu, ei syyttele ketään muita, ja omaa noin positiivisen elämänasenteen. Eikä vaadi murusenkaan verran huomiota itselleen. Sitten tuossa kuvataan monta kertaa tuota kuvarivistöä, jossa oletettavasti on hänen lapsiaan ja lapsenlapsiaan muistuttamassa siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.
Tulee sellainen olo tuota katsoessa, ei tätä miestä kiinnostaisi tuon taivaallista muistella noita menneitä, vaan haluaisi keskittyä vain tähän nykyisyyteen.
Jotenkin tälläiseksi sitä haluaisi itsekin tulla. Ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän tämmöisiä ihmisiä osaa arvostaa.