Yleisurheiluvuosi 2009

  • 72 924
  • 392

scholl

Jäsen
Joku urheilija, joka on sellaisessa vaiheessa uraansa, että B-rajankin ylittäminen vaatii vielä itsensä ylittämistä, jotta pääsee kisoihin edes opintomatkalle niin heidän tapauksessa on ymmärrettävää, jos kunto halutaan ajoittaa yhteen kisaan, mutta kepissä Suomessa on sellainen taso, että Järvenpään tasoisten heittäjien ei pitäisi missään tapauksessa olla vaikeuksissa kuntonsa ajoittamisessa. Voit silti hakea 90 metrin kuntohuippua, vaikka nakkaisit joka kisassa 85-88m jo ennen sitä. Ei ole mitään syytä valita miestä kisoihin vuotta aikaisemmin.

Sen sijaan systeemi, jossa yksittäinen kisa kuten Kalevankisa tai Keihäskarnevaali määrää kuka lähtee, on usein väärä, jos halutaan parasta mahdollista joukkuetta. Huonompi heittäjä voi päästä onnenkantamoisella kisoihin. Olisi ymmärrettävää, että alkukauden perusteella voitaisiin nyt sanoa, että Pitkämäki ja Wirkkala ovat heittäneet niin pitkälle, että paikka on varma, mutta siis aivan uskomatonta, että Järvenpää valittiin jo viime vuonna kisoihin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mihin muuten 10-ottelusta katosi muutaman vuoden takainen, kohtalaisen lupaava jannu? En nyt millään saa nimeä päähäni, mutta muistaakseni hän ehti kiertää parit arvokisatkin ja nyt pariin vuoteen miehestä ei ole kuulunut mitään. Olikohan Aki joku...
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers

Ilmeisesti tarkoitat Aki Heikkistä. Hänellä tosiaan on edelleen 22-vuotiaiden SE 10-ottelussa ja hän oli 2000-luvun alkupuolelle erittäin lupaava ottelija. Hänellä on myös muutama SM-mitali, joista kirkkain tuli vuonna 2005 (kultaa).

Tarkempia tietoja minullakaan ei hänestä ole, mutta vuoden 2007 jälkeen hänellä ei taida ainakaan olla tilastomerkintöjä joten lienee jo lopettanut uransa. Toki hän on "jo" 29-vuotias, joten hän kyllästyi varmaankin kun tuloskehitystä ei enää tullut toivotulla tavalla.
 
krobbe

Jäsen
Mihin muuten 10-ottelusta katosi muutaman vuoden takainen, kohtalaisen lupaava jannu? En nyt millään saa nimeä päähäni, mutta muistaakseni hän ehti kiertää parit arvokisatkin ja nyt pariin vuoteen miehestä ei ole kuulunut mitään. Olikohan Aki joku...

Taitaa olla 10-ottelu niin kova laji, että jääneet ne kisat vähemmälle, täältä löydät tilastoja sun muuta Aki Heikkisestä.

Viimeisin läpiviety 10-ottelu 2007 pistein 7473. Toivotaan että vielä palaisi kuninkuuslajin pariin Akihan täyttää vasta 30 ensi helmikuussa.
 
Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Heikkisen tuloskehityksen käytännössä katkaisivat jatkuvat vammat. Kaudet 2001-2003 menivät täysin piloille (linkki). Elokuu 2002-maaliskuu 2004 ilman yhtäkään ottelua.

Sen jälkeenkään homma ei lähtenyt missään vaiheessa kunnolla uomiinsa, vaikka kertaalleen 7800 pisteeseen ylsikin.

Sääli, että molemmat lupaavat kymmenottelijat Ojaniemi ja Heikkinen kärsivät niin paljon vammoista. Kummallakin olisi ollut eväitä tuoda pistesijoja MM-kisoista, ehkä mitalikin kaiken mennessä nappiin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Aki Heikkinen ja samaa ikäluokkaa oleva Jaakko Ojaniemi joutuivat molemmat suomalaisen otteluvalmennuksen olemattoman osaamisen uhreiksi. Aki on tosiaan jo käsittääkseni kokonaan heittänyt piikkarit nurkkaan ja Jaskallakin alkaa ura olla jäähdyttelyvaiheessa. Tässä oli meillä sellainen parivaljakko, jolla oli edellytykset tulla Suomen Roman Sebrleksi ja Tomas Dvorakiksi, mutta valitettavasti näistä superlahjakkuuksista ei junnuvuosien menestystä lukuunottamatta saatu sitä toivottua irti (vaikka Jaska kelpo sijoituksia aikuisten arvokisoistakin otteli). Iso harmi.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Heikkinen oli se, jota nimen puolesta muistelin, mutta Ojaniemea varsinaisesti tarkoitin. Hänellä on ne tuoreimmat meriitit ja arvokisapistesijat, joita kaivelin muististani. En enää muistanutkaan, että kovia jätkiä oli kaksin kappalein, kun jotenkin mystisesti he häipyivät kuvioista. Harmi todellakin, molemmat yli kasitonnisia ottelijoita.
 
hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Mutta kovia lukemia nostivat Aki ja Jaakko penkistä, ja se on tärkeintä!
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Millä tapaa se oli tärkeintä? Nyt menee pohjalainen huumori kovaa ja korkealta ylitse.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jukka Keskisalo jäi vain 0,33 sekuntia Suomen ennätyksestä 3000 metrin estejuoksussa äsken Monacossa käydyssä kisassa. Tapio Kantasen 33 vuotta vanha ennätys jäi siis rikkomatta, mutta varmasti Keskisalo sen tänä kesänä vielä alittaa.
 
portimo

Alittaa varmasti. Mutta tärkeintä oli taas tasainen/nouseva juoksu. Jos ja kun MM-kisoissa juostaan taktiikkajuoksu, niin silloin Jukka on vahvoilla. Pistesija pitäisi tuolla kunnolla olla "plakkarissa" ja siinä bonuksena SE...
 
Salama44

Jäsen
Tapio Kantasen 33 vuotta vanha ennätys jäi siis rikkomatta, mutta varmasti Keskisalo sen tänä kesänä vielä alittaa.
Keskisalo juoksi kilpailun 6 ensimmäistä kierrosta 2 radalla. Jokaisella kierroksella tulee ylimääräistä matkaa 7 metriä. Keskisalo juoksi yli 3040 metriä. Ennätys olisi parantunut jos hän olisi juossut kierroksenkin enemmän sisäradalla. Ennätyksestä on pudotettavissa 5 sekuntia.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ensimmäistä kertaa Evilän MM-pronssin jälkeen alkaa olla höpinää tötterössä. Hyvä Jukka!
 
hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Millä tapaa se oli tärkeintä? Nyt menee pohjalainen huumori kovaa ja korkealta ylitse.

No ei kai sarkasmi nyt pohjalaista huumoria ole?

Suomalaisen kymmenottelun perisyntihän tuo on ollut Petri Keskitalon ajoista lähtien, että näistä letkeän lahjakkaista ottelijapojista tehdään parissa vuodessa kankeita satakiloisia bodareita ja sitten ihmetellään, kun satasella ja pituudessa taannutaan ja paikat hajoilevat.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
10-ottelu on jo niin raaka laji, että on ihme jos ei siinä ura pääty vammoihin ja loukkaantumiskierteeseen. Eniten arvostamani laji koko yleisurheilussa muuten. Niin ja Heikkinen ja Ojaniemi eivät tosiaan ole ainoita esimerkkejä kuin klenkkana tuon lajin jäljiltä ollaan. Kovia olivat myös penkkaamaan.

Hyvää yleisurheilua jälleen nähtiin nelosella Monacosta ja Keskisalo jäi harmittavan vähän Tapsan ennätyksestä hyvässä kirissä. Kyllähän Jukka tuon ajan vielä tällä kaudella nujertaa, nyt taisi vähän sakata kone vikalla kierroksella.

Nyt vei sitten Balkanin jätti Sakemanni Friedrichiä naisten korkeudessa ja tuosta tulee vielä huikea taistelu Berliinissä, kun Friedrichillä kotiyleisö mylvii taustalla kuin myskihärät. Tosin Friedrich haluaa jostain syystä hypätä hiljaisen yleisön edessä, vähän niin kuin Artukaisten halli viime syksynä.

Dayron Robles ei näytä olevan niin ylivoimainen kuin viime vuonna ja kovia haastajia on pika-aidoissa hänellekkin jatkossa luvassa, kun isot kisat lähenee.
Missä Liu?

Tämän ranskalaisen Renaultin hyppääminen on kyllä ihan hienoa katsottavaa ja teknisestikin varmaa. Uskaltaa tosiaan kuudesta metristä yrittää kunnon hyppyjä, kun monella kärkimiehellä ei siihen vielä ole munaa. Eriasia sitten miten korvien väli kestää Berliinissä ja jenkkien Walker voi olla vahvempi henkisessä taistelussa.

Naisten keihäässä Tsekin Spotakovan tekniikka on myös todella hyvää verrattuna ihan muiden huippujen tekemiseen ja tuossa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin miesten keihäänheitossa. Eipä ihme kun Spotakovalla ME onkin hallussaan.

Myllymäki-Henriksson tutkapari toimii hyvin lähetyksissä. Oikeastaan jopa paremmin kuin Bryggare-Saukkonen, sillä Anu ei osaa selostaa.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Suomalaisen kymmenottelun perisyntihän tuo on ollut Petri Keskitalon ajoista lähtien, että näistä letkeän lahjakkaista ottelijapojista tehdään parissa vuodessa kankeita satakiloisia bodareita ja sitten ihmetellään, kun satasella ja pituudessa taannutaan ja paikat hajoilevat.

Sanoisin, että vika on kyllä muualla valmennuksellisissa seikoissa Suomessa kuin kovassa voimaharjoittelussa, tosin voimaharjoittelulla voi olla osansa toki. Paikkojen hajoaminen onkin sitten taas enemmän kytköksissä ehkä voimaharjoitteluun, jos se tehdään väärin.

Eipä nuo maailmanhuippu 10-ottelijat kyllä mitään heinäseipätä taida olla yksikään, joten kyllä sitä jerkkua ja pattia tuossakin lajissa tarvitaan paljon. Eriasia sitten miten voimantuotto saadaan suodatettua sataselle ja aitoihinkin eli tuleeko sitten ongelmia jos lihasta onkin jaloissa enemmän. Kovaa nimittäin mennään sielläkin maailmanhuipulla, vaikka reidet olisivat kuin koivunhalot.

Mikko Halvarissa on potentiaalia koviin tuloksiin vielä tulevaisuudessa, vaikka oli täysin Pekingissä maksamassa oppirahoja.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ensimmäistä kertaa Evilän MM-pronssin jälkeen alkaa olla höpinää tötterössä. Hyvä Jukka!

Sinusta sitten esim. Keskisalon Euroopan mestaruus ei ollut mikään suoritus? Tai Pitkämäen maailmanmestaruus, EM-hopea ja Karjalaisen EM-hopea?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No ei kai sarkasmi nyt pohjalaista huumoria ole?
Ei sentään, siis pelkästään. Aihepiiri ei ole kovin tuttu mulle, joten siksi hämäännyin aivan totaalisesti.

Suomalaisen kymmenottelun perisyntihän tuo on ollut Petri Keskitalon ajoista lähtien, että näistä letkeän lahjakkaista ottelijapojista tehdään parissa vuodessa kankeita satakiloisia bodareita ja sitten ihmetellään, kun satasella ja pituudessa taannutaan ja paikat hajoilevat.
Pitänee jossain määrin paikkansa. Tulee silti mieleen Clayt, Sebrlet ja kumppanit, aika isojahan hekin ovat, eli ehkä syy ei suoraan ole penkkituloksessa, vaan koko paketin huollossa ja hallinnassa. Tai jotain.
---

Kovasti Jukka jarruttelee mitalista puhujia. Hän kertoi Ylen sivuilla, että jo finaalipaikka on kova suoritus, koska eilisten kavereiden lisäksi mukaan tulee pari kovaa kenialaista yms. Katsotaan, sanoi sampio.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Myllymäki-Henriksson tutkapari toimii hyvin lähetyksissä. Oikeastaan jopa paremmin kuin Bryggare-Saukkonen, sillä Anu ei osaa selostaa.

Eilen veti taas parivaljakko parastaan. Estejuoksun selostus oli taas sellainen mestariteos, että ei paremmasta väliä. Oikeastaan edes vertaaminen Anuun on jo loukkaus Myllymäkeä kohtaan.

Sääli että unohtui eilen Monacon kisat pääosin katsoa, sentään estejuoksun näin ja kyllähän Keskisalo oli vakuuttavassa kunnossa ja Berliiniissä olisi mahdollisuus voittaa Eurooppalaiset . Afrikkalaisten voittamiseen tarvitattaisiin pieni-ihme. Mutta pistesija ja uusi SE olisi huippusaavutus.
 
M10

Jäsen
Jos en väärin katsonut, niin Keskisalo veti eilisessä juoksussa ekat 2000 metriä muutaman sekunnin alle viiden minuutin, eli alle vähän aikaa sitten tekemänsä kahden tonnin SE ajan.

Eli uusi virallinen 2000 metrin SE kirjataan nyt "hippasen alle 5min" ja se on tehty Monacossa.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Jos en väärin katsonut, niin Keskisalo veti eilisessä juoksussa ekat 2000 metriä muutaman sekunnin alle viiden minuutin, eli alle vähän aikaa sitten tekemänsä kahden tonnin SE ajan.

Eli uusi virallinen 2000 metrin SE kirjataan nyt "hippasen alle 5min" ja se on tehty Monacossa.
Ei vetänyt. Ja kyseessä oli estejuoksu. Keskisalon väliaika oli noin 5.30 2000 metrin kohdalla.
 
scholl

Jäsen
Eilen veti taas parivaljakko parastaan. Estejuoksun selostus oli taas sellainen mestariteos, että ei paremmasta väliä.

Huikein kohta oli kuitenkin se, kun Maurin "frendi" voitti 400 metrin aidat ja pohti, että kehtaako huutaa katsomosta vai ei.

Vähän harmitti, ettei SE:tä tullut, mutta enemmän jurppi kyllä se, että nyt lähes matkalla kuin matkalla jänikset viilettivät joku 30 metrin karkumatkalla. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Esteiden starttilista oli tehty juuri tuollaiseen vauhdinpitoon. Ei siellä ollut mitään alle 8 minuutin Kiptanuita mukana. Älytöntä siis lähteä kiskomaan niin kovaa alkuvauhtia. Sama toistui joillain muillakin matkoilla.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Eilen veti taas parivaljakko parastaan. Estejuoksun selostus oli taas sellainen mestariteos, että ei paremmasta väliä. Oikeastaan edes vertaaminen Anuun on jo loukkaus Myllymäkeä kohtaan.

Viihdyttävä parivaljakko on Myllymäki-Henriksson. Keskimatkan juoksijatkin selviävät heille voittajaa myöten usein jo 50 metriä ennen maalia. Siinä mielessä rintalapun numerosta on Maurille iso apu. Henriksson huomaa kertoa ajantasaisia tapahtumia muualta, vaikka kamera on suunnattu esim. 100 metrin lähtötapahtumiin. Uusinnan tultua kuvaruutuun Henriksson voi sitten kertoa ilmoittaneensa juuri äsken, miten suorituksessa kävi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös