Mainos

Yleisurheilun MM-kisat Peking 2015 – liveseuranta

  • 118 582
  • 1 349

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Betfairin komissiot ovat käsittääkseni sitä luokkaa, että todellisuudessa tuo kerroin ole lähellekään 3,15.

No jos paljon pelaa, niin sitten komissiolla on isompikin merkitys. 3.20 saa myös nyt, näin se raha liikkuu.

Bolt on aivan taatusti ylikertoiminen vai onko jollain nyt jotain tietoa miksi ei voittaisi.
 

Salama44

Jäsen
100 metrin finaali täysin auki. Gatlin juoksee taas 1, 5 metriä paremmissa tuulissa kuin Bolt ja vaikka on erässään ylivoimainen ei uskalla höllätä juuri ollenkaan ennen kuin pari metriä ennen maalia.

Bolt juoksee kompuroiden kaksi kymmenystä huonommin. Vieläkään ei pysty ennakoimaan kumpi on lopulta nopeampi.
 

Nick Neim

Jäsen
Siksi, että kaikki alkuerä-, välierä- ja karsintakilpailujen suoritukset vaikuttavat kertoimiin. Myös ne suoritukset, jotka menevät odotusten mukaan.
No niin, sitähän minäkin. Kysyin aikaisemmin mikset puhunut Gatlinin vaikutuksesta kertoimenmuutokseen vaan vain ja ainoastaan Boltin kompuroinnista, ja vastasit siihen juoksun menneen odotetulla tavalla. Nyt itse myönnät sen odotuksen mukaan menneen juoksun vaikuttavan kertoimiin, joten mikä ihmeen vastaus se sitten oli? Miksi et siis maininnut Gatlinin vaikutuksesta kertoimeen mitään, vaan puhuit jopa voimakkaasta noteeraamisesta kompuroinnin myötä?
 

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Vaikkei kaksinkertasen käryäjän tarviis olla finaalissa mukana, niin pitkästä aikaa kihelmöi 100 metrin finaalia odotellessa kun ei tiedä yhtään kumpi voittaa. Viime vuosina on jännittäny lähinnä Boltin voittoaika
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Itse pamautin hurjan 1.5 euron panoksen Boltin voitolle. Gatlin kyllä veti välierissä todella kevyen oloisesti ja kaippa tämä kisa tosiaan on joko Gatlin tai Bolt, mutta kun doping jne. niin symppaan Bolttia.
 
Miksi et siis maininnut Gatlinista mitään?

Siksi, että Gatlin juoksi melko odotetunlaisen juoksun, ja Bolt rajusti alle odotusten. Tällaisessa tilanteessa mielestäni maininnan ansaitsee ensi sijassa se urheilija, jonka suoritus oli kovin erilainen kuin odotettiin.

Jos Man City häviää tänään Evertonille 4-0, ja Cityn mestaruuskerroin nousee rajusti, saatan hyvin kirjoittaa, että "murskatappio meni mestaruuskertoimiin aika lujaa". Saat toki tulla sittenkin kysymään, että "mikset puhu Chelsean Weba-voitosta mitään".
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
No jos paljon pelaa, niin sitten komissiolla on isompikin merkitys. 3.20 saa myös nyt, näin se raha liikkuu.

Bolt on aivan taatusti ylikertoiminen vai onko jollain nyt jotain tietoa miksi ei voittaisi.

Betfairilla on muistaakseni 6.5% komissio voitoista, eli tuo 3.20 kerroin vastaisi tällöin kerrointa 3.06. Mahdoton ainakin itselle sanoa tuon ylikertoimisuudesta mitään.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
100 metrin finaali täysin auki. Gatlin juoksee taas 1, 5 metriä paremmissa tuulissa kuin Bolt ja vaikka on erässään ylivoimainen ei uskalla höllätä juuri ollenkaan ennen kuin pari metriä ennen maalia.

Ilmeisesti joka kisojen kohdalla pitäisi kaivaa ne datat, missä on tutkittu juoksua kymmenmetrittäin ja osoitetaan, ettei se "höllääminen" vaikuta aikoihin kuin yksittäisiä sadasosia. Ei kovin paljon kannata sitä tuijottaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuvaa pukuhuoneesta. Siellä ne valmistautuvat sulassa sovussa. Ei tästä pysty mitään päättelemään mikä on päivän kunto.
 

Nick Neim

Jäsen
Siksi, että Gatlin juoksi melko odotetunlaisen juoksun, ja Bolt rajusti alle odotusten. Tällaisessa tilanteessa mielestäni maininnan ansaitsee ensi sijassa se urheilija, jonka suoritus oli kovin erilainen kuin odotettiin.

Ensi sijaisesti toki, mutta kokonaan mainitsematta jättäminen vaikuttaa hyvin tarkoitushakuiselta. Varsinkin jos tiedostaa sen vaikuttavan kertoimiin.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kuva pätkii, ja nyt lähti äänikin. Puolalainen striimipalvelu.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Itse pamautin hurjan 1.5 euron panoksen Boltin voitolle. Gatlin kyllä veti välierissä todella kevyen oloisesti ja kaippa tämä kisa tosiaan on joko Gatlin tai Bolt, mutta kun doping jne. niin symppaan Bolttia.
Jep, koska Bolt onkin yhtään sen puhtaampi. Aivan varmasti on sitäkin doupattu.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Mitäköhän helvettiä noi Kiinalaiset oikeen säätää? Joku pianoesitys ennen satasen lähtöä.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Satasen finaalissa on aina sitä jotain... ai jai
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Boltin uskon vievän vaikka ei ennakkosuosikki lienekään.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös