Mainos

Yleisurheilun MM-kisat 2009 Berliini

  • 150 818
  • 906

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tänään empiirinen tutkimus kehiin. Menen katsomaan kesätentin tulosta. Jos se ei tyydytä, aion purkaa vitutuksen lähimpään vahtimestariin, jos se vain vilkaiseekin päin. Mä aion olla tänään särmikäs ja persoonallinen, aivan helvetin karismaattinen.
Oletetaan, että olet lukenut tuohon tenttiin vuoden. Tai itse asiassa 4 vuotta, sillä 2006 sairastuit ebolaan ja 2007 aivokuumeeseen. Myös elämäsi tärkein tentti 2004 jäi käymättä, kun matkalla tenttipaikalle kaaduit ja löit pääsi asfalttiin siten, ettet päässyt tenttiisi. Samoin kävi 2008, kun olit uusimassa elämäsi tärkeintä tenttiä. Huomaa myös, että iso osa suomalaisista koko ajan olettaa, että sinun tulee saada mahtavat pisteet kyseisestä tentistä, lehdistö haastattelee, tv haastattelee, radio haastattelee, kaverit kyselee, tutut kyselee siitä, puolitutut kyselee tuntemuksiasi ennen tenttiä. Tärkeää on, että pärjäisit siinä tentissä paremmin kuin muun maan kansalaiset, olisit ainoa suomalaisten edustaja siinä tentissä ja muissakaan tenteissä ei ole suomalaisia odotusarvoltaan pärjäämässä. Sinulle kasataan paineita. Sitten tentissä saman pistemäärän kuin se, joka pääsee jatkotenttiin mutta sitten jäät siitä niin niukasti kuin voi jäädä. Isäsi huokaa katsomossa pettyneenä. Äitisi tv:n äärellä. Sen jälkeen joku vitun nikijuusela tulee 15 sek pettymyksestäsi haastattelemaan. Sinä olet tietenkin kuin viilipytty, koska olet parempi ihminen, mutta kaikki eivät ole.

Empatiaan kykenevät ihmiset ymmärtävät, että silloin voivat paineet purkautua, kuten Evilälle kävi. Ei häntä ole karismaattiseksi sen vuoksi sanottu, esimerkiksi minä pidän tuota vain joutavan pienenä tapahtumana, ja ymmärrettävänä, ja hyvä, että Evilä pyysi sanojaan anteeksi, joten viittauksesi karismoihin yms. on soopaa, omaa keksintöäsi, jolla yrität päästä väittelyssä muka parempiin asemiin.

Eli se on tuo Evilän keissi aivan eri luokan juttu tuo tenttimisesi, viitaten paineisiin, mediaan, ym. kuin tuo sinun tenttisi.

Toivottavasti tenttisi kuitenkin meni hyvin!
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Juuselan kysymys oli täysin asiallinen ja paikallaan, mutta onhan tuosta Evilän avautumisesta tehty nyt aivan naurettava kohu jälleen kerran. Jamppa pyysi jo anteeksi.

Tietysti ammattilaisilta voi edellyttää asiallista käytöstä, mutta yhtä lailla voi odottaa vitutuskäyrän olevan kaukana yli maksimin tuollaisen pääkilpailussa tulleen tuloksen jälkeen. Todellista jeesustelua Evilän tuomitseminen näin laajalti, mitä nyt Suomen modernin kansan edustajien kommentteja ympäri nettiä olen bongannut.
Ja se vitutus oli niin rankkaa, että se oli Juuselan ammattitaidottomuutta, kun Evilä evotti?

Anteeksipyyntö on vähintä, mitä Evilältä tuossa tilanteessa voidaan odottaa. Kohu oli ihan itseaiheutettua. Reaktio meni totaalisen yli ja väärään suuntaan. Pojat on poikia?
 
Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oletetaan, että olet lukenut tuohon tenttiin vuoden. Tai itse asiassa 4 vuotta, sillä 2006 sairastuit ebolaan ja 2007 aivokuumeeseen. Myös elämäsi tärkein tentti 2004 jäi käymättä, kun matkalla tenttipaikalle kaaduit ja löit pääsi asfalttiin siten, ettet päässyt tenttiisi. Samoin kävi 2008, kun olit uusimassa elämäsi tärkeintä tenttiä. Huomaa myös, että iso osa suomalaisista koko ajan olettaa, että sinun tulee saada mahtavat pisteet kyseisestä tentistä, lehdistö haastattelee, tv haastattelee, radio haastattelee, kaverit kyselee, tutut kyselee siitä, puolitutut kyselee tuntemuksiasi ennen tenttiä. Tärkeää on, että pärjäisit siinä tentissä paremmin kuin muun maan kansalaiset, olisit ainoa suomalaisten edustaja siinä tentissä ja muissakaan tenteissä ei ole suomalaisia odotusarvoltaan pärjäämässä. Sinulle kasataan paineita. Sitten tentissä saman pistemäärän kuin se, joka pääsee jatkotenttiin mutta sitten jäät siitä niin niukasti kuin voi jäädä. Isäsi huokaa katsomossa pettyneenä. Äitisi tv:n äärellä. Sen jälkeen joku vitun nikijuusela tulee 15 sek pettymyksestäsi haastattelemaan. Sinä olet tietenkin kuin viilipytty, koska olet parempi ihminen, mutta kaikki eivät ole.

Empatiaan kykenevät ihmiset ymmärtävät, että silloin voivat paineet purkautua, kuten Evilälle kävi. Ei häntä ole karismaattiseksi sen vuoksi sanottu, esimerkiksi minä pidän tuota vain joutavan pienenä tapahtumana, ja ymmärrettävänä, ja hyvä, että Evilä pyysi sanojaan anteeksi, joten viittauksesi karismoihin yms. on soopaa, omaa keksintöäsi, jolla yrität päästä väittelyssä muka parempiin asemiin.

Eli se on tuo Evilän keissi aivan eri luokan juttu tuo tenttimisesi, viitaten paineisiin, mediaan, ym. kuin tuo sinun tenttisi.

Toivottavasti tenttisi kuitenkin meni hyvin!

Olet lähellä. Ajoin autolla päin rekkaa, joka tuli punaisista, tosin se ei ollut kuljettajan vikan koska hän oli keskittynyt Radio Novaan jota kuunteli kiihkeästi. Vuoden 2004 tentin missasin tätini kuoleman johdosta. Suurin osa suvustani ja kavereistani soittelee melkein viikottain saadakseen tenttitulokseni kirjattua. Paineet ovat mikrotasolla kovat. Toisaalta rahastan sukulaisiani ja kavereitani koko ajan, kun he käyvät kyselemässä multa muita juttuja, kun mulla menee ihan helkkarin lujaa. Silloin on hyvä fiilis. Paskasti menneen tentin jälkeen haistattelen heille, koska kehtasivat kysyä miten tentti meni.

MACK
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Olet lähellä. Paskasti menneen tentin jälkeen haistattelen heille, koska kehtasivat kysyä miten tentti meni.
Olet kaukana. Missä on median kyselyt, televisiointi, Hesarikin kirjoittelee tenteistäsi? En viitsi toistaa äskeistäni, yrität vain voittaa väittelyn vääristelemällä ja jättämällä tiettyjä kohtia kommentoimatta ja ottamatta huomioon. Olet niin kaukana, että tiedät sen itsekin mutta Jatkoajassahan ei tiettyjen vänkääjine taholta periksi anneta missään kohtaa tuumaakaan, joten tämä tästä.

EDIT: Ja Latelle vielä semmoista, että parempi se on luottavaisena lähteä kisaan, kuin perisuomalaisesti anteeksi pyydellen todeta: "Koitan tehdä parhaani ja katsotaan mihin se riittää". Mutta ilmeisesti joistakin näin ei ole näemmä ole.
 
Pituushypyn MM-kisat ja tentissä käynti eri asia? No shit! Typerä käyttäytyminen sen sijaan tilanteessa kuin tilanteessa on aina ääliömäistä, joskin inhimillistä.

MACK
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
EDIT: Ja Latelle vielä semmoista, että parempi se on luottavaisena lähteä kisaan, kuin perisuomalaisesti anteeksi pyydellen todeta: "Koitan tehdä parhaani ja katsotaan mihin se riittää". Mutta ilmeisesti joistakin näin ei ole näemmä ole.

Samaa mieltä. Mutta samaan aikaan on muistettava se tosiasia, että näillä puheilla on se vaara, että niillä ehkä nostetaan niitä odotuksia ja menestyspaineita sekä itselleen että muiden silmissä.

Talk the talk, walk the walk.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Typerä käyttäytyminen sen sijaan tilanteessa kuin tilanteessa on aina ääliömäistä, joskin inhimillistä.
Ei se Jatkoajan tiettyjen kirjoittajien mukaan ole inhimillistä, vaan aivan kauheaa ja tuomittavaa, ja koko ihminen on heidän mielestään tästä lähtien ihan pelle. Vaikka Evilä jo pyysi anteeksikin. Tämä Suomen tuomitsemiskulttuuri on aivan sairasta.

En voi kuin ihmetellä sitä, miten et ymmärrä, että se paine on helpommin huomattavasti suurempi, kun siitä työstäsi rummuttavat televisiot, lehdet, radiot yms. kuin jos käyt tentissä ja se ei kiinnosta juuri ketään. Noh, yritin aikani selittää noiden eroja mutta ei se näemmä selvinnyt, joten tämäpä nyt sitten täältä suunnalta. Kyllä minä silti luotan, että halutessasi mielessäsi kykenet noiden erot ymmärtämään, vaikket sitä tänne inttoinnokkuudeltasi kykene kertomaankaan.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pituushypyn MM-kisat ja tentissä käynti eri asia? No shit! Typerä käyttäytyminen sen sijaan tilanteessa kuin tilanteessa on aina ääliömäistä, joskin inhimillistä.

MACK

Onko Evilä puuha-peten kaltainen: humalassa, ilman harjoittelua, kamalalla kiireella, laina varusteilla, pullo povarissa ja purkka huulessa?

Miten on mennyt kävely? Onko tapahtunut jotakin erikoista, paljon hylkyjä? Miten suomalainen?

Ja vastaukset tulikin melkolailla saatua.
 
Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En voi kuin ihmetellä sitä, miten et ymmärrä, että se paine on helpommin huomattavasti suurempi, kun siitä työstäsi rummuttavat televisiot, lehdet, radiot yms. kuin jos käyt tentissä ja se ei kiinnosta juuri ketään. Noh, yritin aikani selittää noiden eroja mutta ei se näemmä selvinnyt, joten tämäpä nyt sitten täältä suunnalta. Kyllä minä silti luotan, että halutessasi mielessäsi kykenet noiden erot ymmärtämään, vaikket sitä tänne inttoinnokkuudeltasi kykene kertomaankaan.

Totta helvetissä ymmärrän ja suurin osa ymmärtää. Mutta mitä tulee tenttien/MM-kisojen tai esim. kylpyhuonerempan tuomiin paineisiin, ne ovat hyvin yksilökohtaisia ja yksilöille kaikille omalla tasollaan erittäin kovia paineeltaan. On naurettava väittää, että esimerkiksi urheilijat kokisivat paineillaan jotain mitä me muut ei voitaisi kokea. Paskat. Monet arkielämän paineet ovat aivan eri kokoisia ja paljon vakavampia kuin joku hiekkalaatikkoon hyppääminen. Silti hermostuminen sivullisille ei ole meidän kohdalla yhtään sen erityisempää.

Intoinnokkuudesta puhuminen on lievästi koomista. Koska olet selkeästi ottanut sen "ainoan oikean mielipiteen"-viitan itsellesi, niin kerro miten tähän asiaan suhtaudutaan ei-ämmämäisesti, ei-kukkahattutätimäisesti(tuo on niin kulunut termi, se on aika vaihtaa), ei-radionova tai -sävelradio, vaan radiorockmaisesti. Mikä on ainoa oikea mielipide? Kukaan ei ole loukkaantunut yhtä verisesti näiden ns. huippu-urheilijoiden saamasta (oikeasti helkkarin kevyestä) kritiikistä kuin sinä. Näet valtavan vääryyden, kun jengi kuittailee jollekulle jolla on mennyt yli Niki Juuselan haastiksessa. Teet siitä johtopäätöksen, että koko yhteiskunta on "Radio Novansa" ansainnut tämän takia?

Tämä keskustelu on mennyt jo aivan liian pitkälle, vaikka keskustelupalstalla ollaankin ja vielä väärässä ketjussa. Silti omalta kohdaltani eniten noissa jutuissa risoo ehkä se, että Evilä kuten moni muukin myös käyttää mediaa erittäin paljon omiin tarkoituksiinsa ja saa siltä valtavasti hyvää. Silloin pitäisi osata näyttää vähän tasoa toiseenkin suuntaan.

MACK
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Evilän reaktion ymmärrän, onpa noita samankaltaisia hermojen menetyksiä sattunut itsellekin, tosin ei kameran edessä eikä arvokisoissa, mutta kuitenkin. Vituttaahan se, kun ei kykene lunastamaan kansan odotuksia, liekö lunastanut omiaankaan. Joskus ne paineet purkautuvat lapsellisena kiukutteluna. Ymmärrän kyllä, mutta en hyväksy. Urheilija voisi olla kokonaan antamatta haastattelua, jos tuntuu siltä että vanne kiristää päätä ihan liikaa. Juusela on turha jätkä, ei siitä mihinkään pääse, mutta niin oli näissä kisoissa Eviläkin.

Henkilökohtaisesti nautin suuresti Evilän epäonnistumisesta. En siksi, että Suomi jäi ilman finaalipaikkaa, vaan siksi, että Evilä jäi. Vuodesta 2005 enemmän tai vähemmän jatkuneen bousailun luulisi nyt jäävän vähemmälle ja ehkäpä Tommikin saa tuosta tuloksesta kipeästi kaipaamansa annoksen nöyryyttä. Mukanöyrä ja mukaviileä on Evilä ollut sen pronssimitalinsa jälkeen, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, että jätkä kuitenkin leijui pikkuisen liian korkealla koko ajan, tai ainakin sellaisen kuvan olen hänestä haastattelujen ja muiden juttujen perusteella saanut. Seuraaviin arvokisoihin suuta vähän soukemmalle ja tulokset hoitakoot puhumisen.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pidän kinnusen suoritusta kovimpana suomalaisena tekona näissä kisoissa, tekee keihänmiehet mitä tahansa. Koko kisa tuli seurattua ja on todettava, jotta on se jumalaton laji, älytön jotten sanoisi. Urhelija joutuu oikeasti tekemään jotain kisapassinsa eteen, on sitten ensimmäinen tahi viimeinen. Nostan hattua

Tosin ohjaus ja tulosseuranta oli perseestä mutta se ei kai ollut kenenkään suomalaisen vika, tai ei ainakaan ole vielä selvinnyt.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Käyttäjänimetön

Et sitten ole ottanut huomioon, että täysin vapaaehtoisestihan Evilä Juuselan haastateltavaksi meni. Ei ehkä olisi kannattanut, jos kerran kävi niin ylikierroksilla että pieni väärähkö sanamuotokin voi saada aikaan fiiliksen haastattelijan fyysisestä höykyttämisestä.

Noin täpärän putoamisen jälkeen olisi ollut aivan hyväksyttävää kansan silmissä olla antamatta haastattelua HETI kisan jälkeen.
Ammattitaidoton ja asiaton esiintyminen Evilältä, tosin jo tulleella anteeksipyynnöllä asia on mielestäni kuitattu.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Juuri näin. Tyypillistä suomalaisille alkaa mölistä tälläisestä täysin mitättömästä asiasta. Kuvastaa vaan sitä, että kun menestystä ei tule, niin pakko tarttua kaikenmaailman turhuuksiin. Evilä on hieno ja värikäs urheilija, mutta valitettavasti tässä kukkahattujen yhteiskunnassa on pidettävä mölyt mahassa ja keskityttävä latteuksien viljelemiseen.

Todellakin näin. Se on suomalaisille kiva asia, kun urheilija tulee haastattelupisteelle karsiutumisen jälkeen ja sanoo hymyillen "tein kaikkeni ja katsoin mihin se riitti. Tällä kertaa ei riittänyt finaalipaikkaan, mutta ei tässä nyt kovin pettynyt voi olla. Ruotsi-ottelussa yritetään taas parantaa tästä".

Samalla suomalaiset penkkiurheilijat kuitenkin itkevät siitä, että meidän urheilijat eivät ole voittajatyyppejä eivätkä pysty venymään tiukassa paikassa.

Tämä kansa yrittää kukkahattuilla urheilijoita samaan muottiin samalla, kuin vaaditaan lisää voittajaluonnetta.

Oletteko muuten huomanneet, että hyvin iso osa menestyneimmistä yksilöurheilijoistamme ovat monella tavalla urheilijoiden massasta poikkeavia persoonia - hyvässä, vähän pahassakin tai molemmissa? Kimi Räikkönen, Janne Ahonen, Kalle Palander, Virpi Kuitunen, Tommi Evilä, Antti Kasvio, Seppo Räty... Nykyisistä yleisurheilijoistamme myös Jukka Keskisalo on poikkeuksellisen räväkkä lausunnoissaan. Myöskin Keke Rosbergia ja vaikkapa Jani Sievistä pidettiin aikoinaan väliin ylimielisenä kusipäänä. Mika Häkkisen sympaattisen kuoren alla oli myös viimeisen päälle tyly voittajatyyppi.

Se kroatialainen on ällöttävä miikajuntusmaisine lantion vatkauksineen.

Mutta niin ihanan ylimielinen :D
 
Viimeksi muokattu:

TKH

Jäsen
Alonso Edwardin nousu pullistelijoiden ohitse hopealle eilisessä 200 metrin kisassa oli hienoa katsottavaa. Kaverista taisi tulla vasta toinen alle 20-kymppinen, joka juoksee matkan alle 20 sekunttiin. Edwardin uusi ennätys taitaa itseasiassa olla parempi kuin Boltin ennätys samanikäisenä. Ei Alonsosta uutta Boltia tietenkään tule, mutta Tyson Gayn tasoon kaveri kyllä voi nousta.
 
scholl

Jäsen
50km kävely tähän mennessä kilpailujen koukuttavin laji. Ei edes oikein kusella malttanut käydä tuon neljän tunnin ajan, kun piti tiirata tarkasti kilpailutapahtumia. En olisi ikinä uskonut, että tuo venäläinen voittaa. Sen verran ehti jo pudota ollen aiemmin kärjen vauhdissa. Mahtavaa, että Garcia vielä vanhoilla päivillään pärjää ja norjalainen jaksoi kuin jaksoikin mitaleille.

Jarkko Kinnusen suoritus oli huikea. Konosen jälkeen moni odotti, että sieltä tulee nopeasti uusi Reima Salonen tai Valentin Kononen, mutta kehittyminen vie aikaa. Nyt se oli jo todella hyvä aikakin. Ja laatta lensi kuten kunnon kävelijällä kuuluukin. Sitä muuten miettii, että kuinkas moni meistä edes juoksee 50km alle neljään tuntiin.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Oletteko muuten huomanneet, että hyvin iso osa menestyneimmistä yksilöurheilijoistamme ovat monella tavalla urheilijoiden massasta poikkeavia persoonia - hyvässä, vähän pahassakin tai molemmissa? Kimi Räikkönen, Janne Ahonen, Kalle Palander, Virpi Kuitunen, Tommi Evilä, Antti Kasvio, Seppo Räty... Nykyisistä yleisurheilijoistamme myös Jukka Keskisalo on poikkeuksellisen räväkkä lausunnoissaan. Myöskin Keke Rosbergia ja vaikkapa Jani Sievistä pidettiin aikoinaan väliin ylimielisenä kusipäänä. Mika Häkkisen sympaattisen kuoren alla oli myös viimeisen päälle tyly voittajatyyppi
Edellä mainitsemasi tyypit ovat persoonia ja voittajatyyppejä, niin kuin mainitsetkin. Oikeastaan ainoa joka EI ole voittajatyyppi on Evilä. Mitä hän on voittanut, paitsi Kalevan Kisat joskus ? Pronssimitali, silloin joskus, oli tietenkin ok., mutta suorituksellisesti maailman kärki on karannut jatkuvasti kauemmaksi ja kauemmaksi Evilän suorituksista, jotka ovat sitä paitsi olleet varsin epätasaisia. Evilä käyttäytyy kuin suuri mestari ja diiva ilman suuria meriittejä. Kuka muistaa muiden MM-kisojen pituushypyn pronssimitalistit ? Tai kolmiloikan...tai kiekonheiton...tai... ;)
Evilä on ylimitoittanut itsensä maailman tähtien joukossa ja uhoaa enemmän kuin oikeat tähdet. Menestyminen näissä kisoissa olisi tullut kalliiksi Tampereen veronmaksajille, kun Hämeenkatua olisi pitänyt leventää.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Nyt oli pakko tarttua. Mitali MM-tasolla lajissa nimeltä pituushyppy on sen sortin suoritus että saa olla puolestani kusipää ja ylimielinen lopun elämäänsä. On nimittäin Suomessa ainut laatuaan ja sellaiseksi jääneekin. Lajien vertailu on loputonta mutta ei kirjoittaja kyllä ymmärrä urheilusta mitään jos kysyy mitä Evilä on saavuttanut. Se mitä mieltä itse persoonasta on tietenkin taas eri asia. Monesti olen sanonut että pallon voi potkaista vahingossa maaliin ja kiekon torjua tuurilla maagisella hanskalla mutta pituutta ei lennä vahingossa sohvaperuna edes kuutta metriä saatikka kahdeksaa..

Ja veronmaksajista puheenollen ne jäähallit taitaa olla aika vitun paljon kalliimpia veronmaksajille kuin hiekkalaatikot. Ja kuinka paljon ylimielisiä kusipäitä löytyy pelkästään liigastatuksen omaavista taapertajista?
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Et sitten ole ottanut huomioon, että täysin vapaaehtoisestihan Evilä Juuselan haastateltavaksi meni. Ei ehkä olisi kannattanut
Olen ottanut huomioon. Menihän se vapaaehtoisesti haastetteluun, se kun on tapana automaattisesti mennä sinne ja niin on Eviläkin aina tehnyt. Vaan eipä ole tainnut Evilän poikaa ennen noin paljon vituttaa kisasuorituksen jälkeen. Yllätti varmasti itsensäkin, että noin siinä hiiltyi. Ei siinä tilanteessa ehdi mitään loogisia järkiratkaisuja miettiä, että mennäkö vaiko ei mennä. Helpompi sinne on mennä, eipähän tule siitä sanomista, että ei mennyt, kun yleensähän sitä kykenee ne perusdiibadaabat kuitenkin heittämään. Ehkä ensi kerralla ei sitten Evilä mene sinne jos noin hiilenä on tai sitten heittelee ne perusjargonit siinä aivot narikassa tulemaan, niin kansa nettipalstoillakin saa pitää mielenrauhansa.
 
Pekkis

Jäsen
Pidän kinnusen suoritusta kovimpana suomalaisena tekona näissä kisoissa, tekee keihänmiehet mitä tahansa. Koko kisa tuli seurattua ja on todettava, jotta on se jumalaton laji, älytön jotten sanoisi. Urhelija joutuu oikeasti tekemään jotain kisapassinsa eteen, on sitten ensimmäinen tahi viimeinen. Nostan hattua

Naulan kantaan. Verrataanpa vaikka Kinnusen ja Inbergin tekemisiä kisoissa, ja ennen kisoja. Kinnusen suoritus kisoissa kesti vajaat neljä tuntia, Ingergin kolme heittoa.

Kinnunen on tulosten perusteella tehnyt myös ennen kisoja paljon asioita (lue harjoitellut) oikein, Inberg taas huomattavasti vähemmän ja melko pitkälti väärin.

Kautta aikain turhimmat suomalaiset urheilujulkkikset löytyvät ehdottomasti naisten keihäänheiton parista.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Itse nostan myös Kinnusen suorituksen tähän mennessä parhaaksi suomalais suoritukseksi näissä kisoissa. Yhdeksäs sija on todellinen uroteko ja mikä parasta, Kinnunen teki oman ennätyksensä ja vielä reilusti.
50 km kävely on lajeista ehkä se kaikkein julmin, yhdessä kymmenottelun kanssa. Kävelytekniikan on pysyttävä kokoajan kasassa, muuten tulee hylkäys ennemmin tai myöhemmin.
Kävelyä ja keihäänheittoa ei oikein voi verrata keskenään, mutta Ingberin olisi kokemuksellaan pitänyt kyllä pärjätä huomattavasti paremmin. Tiedän että keihäänheitto on tekniikkalaji, mutta jos on heittänyt sitä keihästä yli 20 vuotta niin kyllä se pitäisi 3 heiton aikana saada lähteen oikeassa kulmassa ?
No Mikaela teki parhaansa ja tällä kertaa se ei tuottanut tulosta. Huolestuttavaa on se, että hän on tällä hetkellä paras suomalaisista naiskeihään heittäjistä. Kaukana ovat ne ajat kun naisten keihäästä tuli olympiakultaa ( Atlanta 1996 ja Heli Rantanen )! Ja kauan sitä saadaan jatkossakin odottaa...
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Alonso Edwardin nousu pullistelijoiden ohitse hopealle eilisessä 200 metrin kisassa oli hienoa katsottavaa. Kaverista taisi tulla vasta toinen alle 20-kymppinen, joka juoksee matkan alle 20 sekunttiin. Edwardin uusi ennätys taitaa itseasiassa olla parempi kuin Boltin ennätys samanikäisenä. Ei Alonsosta uutta Boltia tietenkään tule, mutta Tyson Gayn tasoon kaveri kyllä voi nousta.
Ennätys samanikäisenä on parempi kuin Boltin, mutta Bolt juoksi pari vuotta nuorempana 17-vuotiaana jo 19,93. Sen jälkeen pari-kolme vuotta vammat kiusasivat häntä, joten tuloskehitystä ei sinä aikana tullut.
 
Salama44

Jäsen
Jarkko Kinnuselta kova ennätysparannus. Sijoiutustavoite jäi yhden pykälän päähän, mutta yli 5 minuutin ennätysparannus on tähän mennessä ehdottomasti kovin suomalaisurheilijan venyminen näissä kisoissa. Oksentelu vei pari minuuttia pois ajasta ja sen yhden tärkeän sijan, mutta Kinnunen on Vallu Konosen jalanjäljillä. Kolmen urheilijan kestävyyslajijoukkue on onnistunut hyvin näissä kisoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös