Niin, hyvältä tuntuu. Olli-Pekka Karjalainen on saanut sen verran paljon asiatonta ja asiantuntematonta (eihän se edes ole sana!) kritiikkiä, että ihan oikeasti on tullut välillä suututtua koko kansaan. Kovin harva tässä maassa voi iloita OP:n hopeasta ilman pientä pistoa sydämessä. Hopeailoni kaksinkertaistaa se, että itse valitsin aikoinaan positiivisuuden. Minä en kertakaikkiaan näe mitään järkevää syytä heittää lokaa silloin, kun huippulahjakas urheilija käy kasvukipuja läpi. Olli-Pekkaa on rankaistu siitä, että hän on ollut liian hyvä. Vuosikymmenen ajan on ollut selvää, että OP on poikkeuksellinen moukarilahjakkuus. Kaikki urheilua seuraavat kuitenkin tietävät, miten hankalaa on kasvaa voittajaksi. Kun laji lisäksi on vanhojen kääpien moukari, niin oppirahojen maksaminen ei koskaan ole ihme.
Jännäähän tässä OP:n tapauksessa on se, että kun yleensä moukarissa 26-vuotiaana noustaan kolkuttelemaan huipun tuntumaa, niin OP:lla on nyt jo alkamassa "toinen ura." Veikkaan, että seuraavan 10 vuoden aikana OP moukaroi 5-6 arvokisamitalia, joista 2-3 kultaista. Kerran tai kahdesti OP jää karsintaan, sillä se on moukarinheittoa se. Tietenkin vakava loukkaantuminen voi estää tämän skenaarion, mutta lähtökohta on tämä.
Jos olisin ilkeä ihminen, niin nostaisin nyt ylös ketjut Pariisin MM-kisoista tai Ateenan olympialaisista. Sieltä voi kyllä itse kukin käydä lukemassa asiattomuuksia, ja havaita miten raadollinen tämä maailma on. Eikä Jatkoaika todellakaan ole pahin paikka. Tässä olisi oiva sauma itsetutkiskelulle monellakin jampalla, mutta eiköhän harva siihen ryhdy. Huudetaan vaan kalja kourassa "OP on 'keleen kova äijä!" ja niinhän se on, voinpa huutaa itsekin. Mutta voinpa tehdä sen täydestä sydämestä ja hyvillä mielin.
Kiitos OP.