Sen verran kiireinen alkukesä on ollut, että taaskin piti priorisoida, ja mennä lenkille kisojen aikaan. Ehdin katsomaan vasta yhdeksän maissa, joten missasin ilmeiset kohokohdat, eli korkeuden ja satasen.
Suomalainen korkeushyppy on tuottanut paljon näitä melkein, mutta ei ihan -tyyppisiä sankareita. Toni Huikuri oli ilmeinen superlahjakkuus. Mika Polku oli raivostuttavan flegmaattisen oloinen lahjakkuus, samoin Oskari Frösen. Juha Isolehto oli tasapaksu. On ollut muitakin. Toivottavasti Heikki Taneli ja Osku Torro kehittyvät vähän paremmin. Korkeuden taso laahasi syvässä surkeudessa muutama vuosi sitten maailmalla, silloin kun olisi pojat päässeet iskemään. Nyt on ollut vähän ryhtiä ilmassa globaalilla tasolla, vaikka MM-kisoissa mitalit olivatkin poistomyynnissä.
Keihäässä tilanne on kieltämättä pelottavan hyvä. Ari Mannion 77-79-metriset ovat hurjia rääpäisyjä tuon ikäiselle, ikäluokassa on kaksi heittäjää, Mannion lisäksi eteläafrikkalainen tähtiheittäjä, eikä sitten oikein muita.
No, ei sitä koskaan tiedä miten käy. Viime vuosien kohutuimmat keihärit lienevät junnuina olleet Wirkkala ja Kuusisto, jonka jälkeen mm. Järvenpää. Pitkämäkeä pidettiin muutama vuosi sitten muistaakseni aika tasapaksuna, eipä silloin teroja tahtonut toisistaan erottaa. Nyt Kuusisto heittää Amerikassa jämämetrejä ja Wirkkalalla on ollut paljon ongelmia.
Johanna Halkoahoa tulee vähän surku. Täytyy tosin kiittää siitä, että jaksaa, mutta kyllähän sitä alkaa jo ihmetellä, mistä motivaatiota riittää. Tähtihetkestä on kuitenkin aikaa nyt kahdeksan vuotta, ja vaikka Johanna oli silloin tytönhupakko, niin ei hän enää ihan nuori ole.