Olen itse vanhojen A-ja B-tulosrajojen kannalla MM-kisojen suhteen (sekä Olympialaiset). MM-kisojen arvoon ei jotenkin sovi se, että tulokset asettuvat liian laajalle skaalalle, koska jostain tilastosijalta 146. on ponnistettu siitä huolimatta kisoihin rankingin kautta, kun muukin ratkaisee kuin aika. Näin ei mun mielestäni pitäisi olla, vaan absoluuttisesti parhaat paikalle niillä maakohtaisilla rajoituksilla. Tämä siitäkin huolimatta, että myös useat suomalaiset hyötyvät tästä.
Itselleni EM-kisat ovat nykymuodossaan ehkä juuri tuosta syystä penkkiurheilun kannalta tärkeämpi tapahtuma tai ainakin jos jännittelee suomalaisten sijoituksia. Kun valtaosan kohtalo on karsinta MM-kisoissa, niin EM-kisoissa on saumaa monella jopa mitalitasolle asti, kuten jo vähän nähtiin viime kesänä. Tästä syystä tavallaan suomalaisten oikea taso on EM-taso muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Absoluuttinen suorituskyvyn mittaus tapahtuu sitten MM-tasolla ja se on sen formaatin itse pihvi. Harmi todella, että enää yhä harvempi suomalainen on siinä kisassa enää mukana, mutta onneksi tosiaan edes muutamat.
Kuin omasta suustani. Aikaisemmin minusta tuntui hyvältä, kun näki MM/O-kisoissa paljon suomalaisia. Mutta mieli on tässäkin muuttunut. Kun suomalaisten tulostasokaan ei yllä edes kauden parhaaseen näissä kovimmissa kisoissa, on vaikeaa enää puolustaa monien paikkaa kisoissa. Lähtökohtana pitäisi olla se, että loppukilpailuun mennään kenttälajeissa pääsääntöisesti ja vähintään välieriin juoksulajeissa.
EM-kisat ovat suomalaisille se oikea foorumi. Sitä paitsi, urheilijakin tarvitsee tavoitteita jatkaakseen uraa, joten EM-kisat ovat oiva tavoite monelle maajoukkueurheilijalle. Ja sopivaa jatkumoa nuorten kisoille. MM-kisojen vaatimustaso on korkea ja kuten totesit, kun katsellaan aitoa maailmantilastoa, niin suomalaiset löytyvät varsinkin juoksulajeissa erittäin kaukana kärjestä. Ei oikein puolusta paikkaansa nimetä jotain rankiyllätystä kisoihin.
Mielenkiintoista on sekin, että suomalaisen yleisurheilun viimeisenä kultakautena 1970-luvulla, esimerkiksi Lasse Virenillä oli vaikeuksia päästä 1972 olympialaisten kympille. Piti juosta Suomen ennätys, jotta pääsisi osallistumaan myös kympille. Tämä malliksi nykyurheilijoille. Tulosharkinta on myös erinomainen asia, koska se ainakin osittain siivilöi ne, joille sattui kaudessa yksi piikki, mutta muuten kunto ei edellytä osallistumista.
Aikaisemmin haastattelut tehtiin vasta jos oli aihetta, yleensä lehdistötilaisuudessa. Kari Mänty oli nykyisen toiminnan pioneeri. Miksei voitaisi palata tässäkin vanhaan? Kun suurin osa urheilijoista kumminkin pettyy suorituksiinsa, heidät voitaisiin jättää rauhaan kokonaan. Ja tasapuolisuuden vuoksi muutkin. Näin säästettäisiin YLEn kuluissa ja tietty sosiaali/tunneporno jäisi näkemättä. Pelkään jo etukäteen esim. Ella Junnilan valintaa kisoihin, jos nyt joku piikki vielä tulee. Krista Tervo on harvoista poikkeuksista vetänyt aika rennosti haastattelut pettymysten jälkeen.
www.is.fi
