Mainos

Yleisurheilukausi 2022

  • 175 612
  • 1 223

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
MM-kisat
Eugene 15.-24.7.2022

EM-kisat
München 16.-21.8.2022

Kalevan kisat käydään Joensuussa 4.-7.8.2022.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Aloitetaan ketju uutisella, että Kimmo Kinnunen lähtee sittenkin Intiaan keihäsvalmentajaksi. Kuukausipalkka on Etusuoran tietojen mukaan 37 000 euroa. Yhtäkkiä sanoisin, että yksikään suomalainen ei ole yleisurheilusta noin isoa palkkaa saanut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Suomessa olisi saanut verkkarit ja km-korvaukset.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Sisähallien SM-kilpailut ovat 19-20.2. Kuopiossa, MM-kisat 18-20.3. Belgradissa. Hallien MM-kisoissa kautta aikojen Suomi on saanut vain yhden mitalin joka on Mika Halvarin voittama kulta 1995. Kahdeksan parhaan joukkoon on selvinnyt yhteensä 17 suomalaista joista Arsi Harju kolmesti ja Halvari sekä Sisko Hanhijoki kahdesti. Naisista parhaiten suomalaisista ovat menestyneet neljänneksi sijoittuneet Ringa Ropo-Junnila pituushypyssä 1989 sekä Sanna Hernesniemi 60 metrillä 1993. Ainoa aktiiviurheilijamme joka on selvinnyt pisteille on Kristiina Mäkelä joka oli 3-loikassa kuudes vuonna 2016.

Viime talvena sisähallien EM-kisoissa Suomi sai kolme mitalia: Lotta Kemppinen hopeaa ja Kristian Pulli sekä Ella Junnila pronssia. Voisiko nyt olla aika saada hallien MM-kisoista mitali? Realistisinta lienee kohdistaa katse naisiin: hallien MM-kisat järjestettiin viimeksi vuonna 2018 Birminghamissa joissa pronssin sai korkeushypyssä tuloksella 193, seiväshypyssä 480 ja 3-loikassa 14,40. Noihin kisoihin osallistui kolme suomalaista: Nooralotta Neziri, Reetta Hurske sekä Kristiina Mäkelä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Totta. No vielä enemmän ihmettelen.

Nähtävästi 6000 dollaria/kk.

Sanoo IS.

Palkka olisi 6 000 USA:n dollaria (noin 5 300 euroa kuussa). Sen päälle tulisivat maksuton asuminen, matkat ja ruokailut.

VERONMAKSUSTA Kinnusen ei tarvitsisi Intiassa huolehtia.

– Kaikki tulisi verottomasti, liiton toimistosta kerrottiin.

Tuo tarkoittaisi Suomen verotuksella jo melkoista bruttopalkkaa.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ja Tilastopajasta löytyvät kaikki suomaiset arvokisarajan tehneet urheilijat. Ihan kamalaa tunkua ei vielä toistaiseksi ole kisoihin, mutta tokihan moni pääsee myös ranking-listan perusteella. Linkki arvokisarajan tehneisiin.

Ihmettelin, että miksei Kristiina Mäkelä ole tuossa listauksessa naisten kolmiloikassa, kun on ylittänyt kumminkin sekä MM- että EM-rajan. No sitten huomasin tuon päivämäärän, jolloin on alettu ottamaan huomioon yleisurheilijoiden tuloksia oikeuttamiseen kisaedustukseen ja Kristiina Mäkelä on tehnyt sen ennätysloikkansa päivää ennen, eli 26.06.2021.
 
vitozzius

Jäsen
Naisista parhaiten suomalaisista ovat menestyneet neljänneksi sijoittuneet Ringa Ropo-Junnila pituushypyssä 1989 sekä Sanna Hernesniemi 60 metrillä 1993.
Hernesniemen matka oli 200m, joka oli halliarvokisojen ohjelmassa vuoteen 2005 asti. Mäkelä tarvitsee rankingin kauttakin kolme kunnon kilpailua, joista kaksi saa suorittaa hallikaudella. Tosin jos se MM-raja 14,32 ei mene, niin kannattaako Amerikkaan lähteä?
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Hernesniemen matka oli 200m, joka oli halliarvokisojen ohjelmassa vuoteen 2005 asti. Mäkelä tarvitsee rankingin kauttakin kolme kunnon kilpailua, joista kaksi saa suorittaa hallikaudella. Tosin jos se MM-raja 14,32 ei mene, niin kannattaako Amerikkaan lähteä?
Tarkkasilmäinen lukija. Joo, Hernesniemen nelossija on tosiaankin 200m matkalla.
Noihin kisarajoihin en ole sen kummemmin perehtynyt, katselin ainoastaan pronssitulokset 2018 kisoista ja tein arvion jonka mukaan mitali olisi mahdollisuuksien rajoissa porukalla Junnila, Murto, Mäkelä, Salminen. Tietämättä sitten sitä miten hallikaudella heillä menee. Muilta vaadittaisiin huomattava tasonnosto. Olikohan lisäksi niin että miesten 1500 metrillä mitalin olisi saanut suomalaisittainkin mahdollisella ajalla mutta mitali suomalaiselle ei silti ole siinä mahdollista.
 
MM-halleissa mitali Suomeen on mahdollinen naisten seipäässä. Semmonen huhu ois, että pari kovempaa jenkkiä jättää kisat väliin (oletettavasti Morris ja Nagoette vai mikä lie?).

Sidorova, Stefanidi, Bradshaw ja Murto…
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sisähallien SM-kilpailut ovat 19-20.2. Kuopiossa, MM-kisat 18-20.3. Belgradissa. Hallien MM-kisoissa kautta aikojen Suomi on saanut vain yhden mitalin joka on Mika Halvarin voittama kulta 1995. Kahdeksan parhaan joukkoon on selvinnyt yhteensä 17 suomalaista joista Arsi Harju kolmesti ja Halvari sekä Sisko Hanhijoki kahdesti. Naisista parhaiten suomalaisista ovat menestyneet neljänneksi sijoittuneet Ringa Ropo-Junnila pituushypyssä 1989 sekä Sanna Hernesniemi 60 metrillä 1993. Ainoa aktiiviurheilijamme joka on selvinnyt pisteille on Kristiina Mäkelä joka oli 3-loikassa kuudes vuonna 2016.

Kuulantyöntö oli aikanaan Suomelle miehissä kova laji, Timo Aaltonen oli parhaimmillaan 4. MM-halleissa 2001. Suorituksen arvoa nosti vielä se, että Aaltonen loukkaantui Sydneyn Olympialaisten finaalissa avaustyönnöllä, eikä saanut siten kunnon treenikautta ennen hallikisoja.

Halvari oli tuolloin hallikaudella 2000 aivan kammottavassa iskussa. Tampereen kisan lämmittelyssä Mika työnsi yli 22,50 m kaaren, mutta kisaan ei osunut nappityöntöä.
 
Viimeksi muokattu:

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
MM-halleissa mitali Suomeen on mahdollinen naisten seipäässä. Semmonen huhu ois, että pari kovempaa jenkkiä jättää kisat väliin (oletettavasti Morris ja Nagoette vai mikä lie?).

Sidorova, Stefanidi, Bradshaw ja Murto…

Naisten seipäässä ikävä takaisku, kun ikisuosikki Angelica Bengtsson lopetti uransa. Kiitos kaikesta!

Joku etiäinen on, että Wilmalle tulee hieno vuosi. Viime kausi palautti tekemisen oikealle uralle ja nyt vain samaan malliin ja ennätykset uusiksi. Lampelalla kehitys toivottavasti jatkuu niin ikään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi
Halvari oli tuolloin hallikaudella 2000 aivan kammottavassa iskussa. Tampereen kisan lämmittelyssä Mika työnsi yli 22,50 m kaaren, mutta kisaan ei osunut nappityöntöä.
Halvarista on hauska tarina ennen tuota kisaa. Hän oli lämppähallissa ollu niin adrenaliineissa ja energioissaan, että kuvaili sitä näin: ”Jos maapallossa olis kahvat, niin olisin nostanu senkin ilmaan”.

Aaltosesta on jälkikäteen kuullu, että oli Harjun kanssa aika hurjassa kunnossa Sydneyssa. Molemmat olisivat käytännössä voineet sen kisan voittaa ja toinen voitti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Mikko Paavola avannut kauden lupaavasti. 565 ylittyi avauskisassaan mutta yritykset 581 oli vielä ponnettomia. Aineksia on kaverilla päälle 580 jos kaikki natsaa kohdalleen! Murto myös näemmä hypännyt Tampereella 440.
 
Rikkoisiko Paavola tuon Jani Lehtosen SE:n 583 cm?

Murto väläytteli vihdoin viimein kaudella kadoksissa ollutta potentiaalia ja rikkoi peräti 4 vuotta vanhan ennätyksensä. Samalla Wilma alkoi näyttää taas huippu-urheilijalta, vaikka kaikkien mielestä niistä muutamasta ylimääräisestä kilosta ei saanut puhua. Tällä kaudella hyvä tavoite voisi olla 490-500 cm ja mitali MM-kisoista. Olympialaissa käytiin todella erikoinen seiväskisa, joka pilattiin liian isoilla korotuksilla. Toivottavasti tuo ei ole suuntaus kenttälajeissa.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Rikkoisiko Paavola tuon Jani Lehtosen SE:n 583 cm?

Murto väläytteli vihdoin viimein kaudella kadoksissa ollutta potentiaalia ja rikkoi peräti 4 vuotta vanhan ennätyksensä. Samalla Wilma alkoi näyttää taas huippu-urheilijalta, vaikka kaikkien mielestä niistä muutamasta ylimääräisestä kilosta ei saanut puhua. Tällä kaudella hyvä tavoite voisi olla 490-500 cm ja mitali MM-kisoista. Olympialaissa käytiin todella erikoinen seiväskisa, joka pilattiin liian isoilla korotuksilla. Toivottavasti tuo ei ole suuntaus kenttälajeissa.
Kyllä Paavolalta voisi odottaa viimeistään kesällä Lehtosen ennätyksen (582, ei 3) ylitystä. Hallikauden avaus toki antaa pientä lupausta että saattaisi mennä jo nyt talvella, joskin viime viikonloppuna Vaasassa Paavola jäi tulokseen 530.

Murron vanha ennätys kesti itse asiassa pidempään eli 5½ vuotta. Nuo olympialaisten järjettömät korotukset taisivat johtua siitä, että finaaliin jouduttiin ottamaan niin iso joukko kilpailijoita enkä usko että kyse on suuntauksesta. Vaikka välillä toki tuntuu, että yleisurheilua halutaan pilata ihan tahallaan.

Muista hallikauden alun tuloksista mainittakoon Ilari Mannisen 7,75 60 m aidoissa, joka on reilu parannus vanhaan ennätykseen 7,82. Tuolla uudella ennätyksellä on jopa MM-halliraja suht lähellä (7,72) ja joka tapauksessa aika lupailee hyvää kesää silmälläpitäen. Jospa Lakka saisi viimein kilpailua kotimaastakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös