Jaan ajatuksen.
Suomessa painitaan oravanpyörässä, johon Norjassa saa ehkä hivenen helpommin ns. oikoteitä. Pyörä pyörii siis näin:
Harrastajamassaa on suhteellisen vähän ja niitä kenellä tavoitteellinen harjoittelu on kansainvälisellä tasolla tietenkin vielä vähemmän. Kun ikävuosia alkaa tulla sinne täysi-ikäisyyden hujakoille ja lähemmäs kahtakymmentä, niin toimintaan on tultava jo tällöin ammattimaisempi suuntaus.
Jotta pystyt nousemaan kansainvälisille kentille, sinulla on oltava aikaa harjoitella. Jotta voit harjoitella tarpeeksi, et voi tehdä sitä päivätyön ohella. Jotta voit luopua päivätöistä, tarvitset rahaa. Rahaa ja sponsoreita saa, jos menestyy. Jotta voit menestyä, pitää harjoitella täyspäiväisesti. Tässä pyörä näin tiivistettynä. Tähän oikoteitä tarjoaa sitten tietenkin ne tukemisen muodot ja ne vaihtelevat sitten aikatavalla maiden välillä. On hajanaisempaa ja sitten täystaloudellisesti tuettua akatemiaa juniorista alkaen. Ja valitettavasti joillakin mailla on sitten se jykevämpi puurokin siellä tietä oikomassa.