Yleisurheilu – liveseuranta

  • 814 680
  • 23 395

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Islannin viikinki näyttää mm. Kankaalle mallia. Ja heittänee finaalissa.

Ja heti perään Kangas suorittaa n.68 metrisen ja kotimatka odottaa.

Olisihan se ihan kiva, että edes joskus vähän isompi prosentti myös suomalaisista suorittaisi kauden parhaalla tasolla arvokisoissa, mutta kai se sitten on meidän geeneissä, että yritetään parhaamme ja katsotaan riittääkö se mihin(kään).

Aika moni tuolla on Kankaan jälkeen hiponut tai heittänyt häkkiin ja jäänyt alle 70 metriin tai kokonaan ilman tulosta. Vähän perspektiiviä tähän ranteiden järsimiseen.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Taso sen verran huono, että Seppäsellä ja Liipolalla hyvä sauma finaaliin. Sellainen 73 m riittänee, jopa hiukan allekin.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Aika moni tuolla on Kankaan jälkeen hiponut tai heittänyt häkkiin ja jäänyt alle 70 metriin tai kokonaan ilman tulosta. Vähän perspektiiviä tähän ranteiden järsimiseen.
Ei tässä mitään ranteita tarvitse järsiä. Tämä oli vaan toteamus, että ensimmäisen ryhmän perusteella finaaliin päässee jopa 73-metrisellä heitolla ja se ei olisi Kankaalta kovin kummoista venymistä tarvinnut, mutta kun ei niin ei.

Ja tottakai moukarissa häkki heiluu, kun pitää yrittää saada väline pakkoraossa mahdollisimman pitkälle, niin silloin se saattaa verkkoonkin jäädä, kun tulee edes vähänkään yliyrittämistä.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Oliko niin, että Börje Salmingin tytär?
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Ei tässä mitään ranteita tarvitse järsiä. Tämä oli vaan toteamus, että ensimmäisen ryhmän perusteella finaaliin päässee jopa 73-metrisellä heitolla ja se ei olisi Kankaalta kovin kummoista venymistä tarvinnut, mutta kun ei niin ei.

Ja tottakai moukarissa häkki heiluu, kun pitää yrittää saada väline pakkoraossa mahdollisimman pitkälle, niin silloin se saattaa verkkoonkin jäädä, kun tulee edes vähänkään yliyrittämistä.

Viittasin lähinnä tuohon puheeseen suomalaisten geneettisistä erityispiirteistä.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Viittasin lähinnä tuohon puheeseen suomalaisten geneettisistä erityispiirteistä.
Turha tästä on käydä vääntämään. Unohdin toki mainita, että siinä tokaisussa saattoi olla lievää sarkasmia. Menköön se sitten minun piikkiini.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hitto kun tuosta Kankaasta on tullut löysä makarooni. Ei mitään jäljellä kahden vuoden takaisesta räjähtävyydestä.

Tsikhanilla ja Devjatovskilla oli heitossa potkua, mutta voi olla että siihen potkuun optimoitiin vitamiinit ja hivenaineet viimeisen päälle
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Oli aika lähellä, ettei kaatunut hollantilainen keilannut myös Vannista kumoon.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vituttaa, kun asiantuntijat ei huomaa, että juostiin vastatuuleen. Aika muka pettymys, vittu.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Pitäisikö ottelussakin ottaa tuulikompensaatio mukaan?

Ehdottomasti. Kompensaatiot eivät toimi mäkihypyssäkään, niin miksi ei otettaisi mukaan muihinkin lajeihin. Edelleen asiantuntijat ja urheilijat toivovat vastatuulta ennen puomilta lähtöä, mikä kertoo omaa kieltään kompensaation toimivuudesta.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kangas siellä minun verorahoilla oli vähän pitämässä hauskaa, eiköhän tuo ole jo katselemassa kaupungilla nähtävyyksiä :D
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Neuvoiko Petra missä on stadionilta katsottuna lähin viinakauppa? Vähän kuin Bubin piti neuvoa Seppoa.

Petra vaati edes yhden hyvän suorituksen, eli Kankaan piti povata että tuleeko naisten moukarista mitali. Tuo myös jäi Kankaan parhaaksi suoritukseksi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Miksei Fajdek voi vain kertoa Kankaalle, että paljonko pitää penkata, etukyykätä ja työntää niskan takaa ylös tuollaiseen rentoon 79 metriseen?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Söy ränner Öysterveigel, vat or vitsh vos jöör rän preiking pointti?

...Eikö Mannerin haastattelu meinaa onnistua...

Tuo sakkepietilämäisellä höhöttelyllä.

Kieltämättä harmittaa tuo Kankaankin homma. Se 79m setti joskus lupaili jotain.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös