Mainos

Yleistieto 2 / n

  • 3 201
  • 29

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Edellinen kisa meni hyvin ja huonosti – ei nollia tai täysiä pisteitä kenellekään. Perusidea on tässä jälleen sama eli viisi ensimmäistä on pisteen arvoisia ja loput kuudesta kymppiin kahden pojozin arvoisia. Jatkoajassa on ainakin ketjujen perusteella jääkiekon lisäksi elokuvien, sarjakuvien, musiikin, muun urheilun ja jopa viinaksien ystäviä. Aloitetaan heti ydintärkeällä informaatiolla.

1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring
b ) Ivar Lukas
c ) Alexander Lukas
d ) Joakim von Pluring

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?

4. Missä maassa on Machu Picchu?

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri

Tavoitteena olisi saada tämä osio kakkonen paketoitua ennen alkavaa viikkoa – olkaa hyvät!
Kiitän kahta jäsentä edellisen sarjan minun koneessa olleen puutteellisen loppuosan täydennyksestä.
 

bart

Jäsen
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring
b ) Ivar Lukas
c ) Alexander Lukas
d ) Joakim von Pluring
Arvataan... c)

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
AB Lukko Oy

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
Kilauttaisin kaverille, jos voisi... eli ei hajuakaan.

4. Missä maassa on Machu Picchu?
Peru

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
Sanotaanko 40kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
Tarkoittaisiko samaa kuin rangaistuskeinona käytetty kölin ali vetäminen.

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
Hmm... olikohan tämä se kaveri, joka jahtasi natseja. Lukitaan tämä vastaus.

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
Eipä ole koskaan tullut kumpaakaan ostettua. Arvataan vaikka molempiin 3,5.

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
Ohi

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
Arvauslinjalla mennään Schwarzenegger, Adams, Rodman
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
En tiedä saiko tähän osallistua jos ei ole osallistunut aikaisemmin, mutta osallistun joka tapauksessa koska huomasin, että tiedän ainakin yhden vastauksen.
1) a
2) Ab Lukko Oy
3) Olen kuullut, mutta en muista
4) Perussa
5) 26 kg
6) Sitä kun laivalla ajettiin matalikolla ja köli raaputti pohjaa
7) jahtasi natseja. Eikö ole joku hänen nimeään kantava natsien jahtaus järjestö?
8) Hintaero on 3 euroa ja 1 tähden jallussa on viinaa 3/4 osaa ja konua 1/4 osa ja 3 tähden jalmarissa on puolet ja puolet.
9) Nännien alut syntyvät jo ennen kuin lapsen sukupuoli määrittyy?
10) c,b,a, Muistelen, että Arttu näytti ihan poikaselta Matti "lauta" Vanhasen rinnalla
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
1. a
2. Ab Lukko Oy
3. Pete Best
4. Peru
5. 70 kg
--------
6. Merimiehen veto kölin ali
7. Jahtasi natseja ja sai myös kiinni.
8. 4 euroa
9. Koska kromosomit.
10. Iso-Arska, Adams, Rodman
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. a)
2. Tyhjä
3. Pete Best
4. Perussa
5. 40 kiloa
6. Laivan/veneen kölin tervaus?
7. Simon Wiesenthal jahtasi natseja jotka olivat osallistuneet holokaustiin.
8. * tähden jaloviinassa on 38% ja *** tähden jaloviinassa on 40%
9. Nännit ovat vain turha jäänne sikiön alkuvaiheista.
10. B) C) A)
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
Arvataan: a ) Pontus von Pluring


2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.

Lukko (AB Lukko Oy)


3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?

Pete Best


4. Missä maassa on Machu Picchu?

Perussa, onhan?


5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.

Hyvä arvaukseni, joka palkittaneen: 65 kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?

Kuulostaa entiseltä merimiesten harrastamalta kurituskeinolta. Vedetään ns. kölin ali. Arvaus, ei tieto.


7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.

Joku muinaisjäänne, johon evoluutio ei ole vielä iskenyt. Oisko joskus ollut ihan hyötykäyttöä imetyksessä? Siis ihan vitun kauan sitten.


10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri

Tuossahan ne ovat jo pituusjärjestyksessä, mutta käänteisessä. Arska on ihan metriheikki noihin muihin verrattuna. Ja varmaan näyttelijänäkin heikoin.
 

Tuamas

Jäsen
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
Ab Lukko Oy

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
Georgen veli, tai no ei se kai sen veli ollut, mutta Pete Best

4. Missä maassa on Machu Picchu?
Peru

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
25kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
Purjelaivoissa Nelsonin ja kumppaneiden aikaan käytössä ollut kurinpitotoimi, jossa jannu vedetään laivan kölin alta rangaistuksena jostakin.

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
Jahtasi natseja

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
Hmm, olisko 38 vs 40 % ja hinnassa sitten 4€ eroa

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
Sukupuolen määrittävät kromosomit astuvat peliin sen verran myöhään kehityksessä, että nännit ovat jo olemassa

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri

ABC
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
1. A
2. Pitää sisällää yhtiömuodot Ab jaOy
3.------ en olisi tiennyt edes uutta.
4. Perussa
5. Kuivana lammas painaa n. 45kg märkänä jopa 60kg
6. Kölin alta sukelletaan narun/köyden kanssa!

7. Runoili
8. Hinta ero jalluilla on 2,38 euro per puoli litraa, siten että yhdentähden on edulliempaa, vaikka se maultaan on parempaa. prosenteissa ei ole eroja.
9. tää on paha, joskus kuullut mutta, vastataan että, dna tasolla jotkut geenit?? ovat samanlaiset miehellä ja naisella, jotka sitten ihmisen kehittyessä eroavat toisitaan paljonkin.

10. c b a pisimmästä lyhyinpään

Pahoittelut että, en osaa laittaa vastauksiani spoilerin taakse.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1. Ei kuulosta noista mikään tutulta. Von jotain meinais aatelista, eihän Hannu semmonen oo, mutta mikä vitun Lukas, kuulostaa joltain ranskalaiselta kirjailijalta ainakin toi Alexander, niin sanotaan b) ja Ivar Lukas.
2. Muistaakseni se on niinkin mielikuvituksellinen kuin AB Lukko OY.
3. Pete Best tuli jostain syystä mieleen, en tiedä miks tai kuka toi on, tai että onko ton nimistä henkilöä oikeesti ees ollu koskaan olemassa, mutta vastaan sen.
4. No se on Perussa.
5. Höh. Meidän koira painaa semmosen 30 kiloa, mutta on se nyt jonkun verran lammasta pienempi. Maajussit kuitenkin kohtaa kevyen näköisesti lammasta kantaa ihan yksinään, niin sanotaan nyt sit vaikka 45 kiloa.
6. Oiskohan se ollut sitä sellasta, missä laivalla urpoillut kaveri sidotaan naruun ja sitten se vedetään sieltä laivan ali, oppiihan saatana olemaan sen jälkeen ellei oo hukkunut. Kölin alta vetäminen on tota touhua, kölihaalaus kyllä kuulostaa että se vois olla jotain laivalla ajeluunkin viittaavaa puuhaa, mutta en mä tajua purjehtimisesta mitään niin sanon kölin alta vetämistä.
7. Jahtas rumia naisia? Kuulostaa joltain itävaltalaiselta hippeliltä, niin jospa se vaikka musiikkia teki, sävelteli kaikenlaista paskaa. Mozartit ja nää tämmöset Beethovenit ja mitä näitä oli keskitty enempi siihen musapuoleen niin niiden nimet tunnetaankin nyt sit, ja tätä huithapelia ei tunne kukaan normaali ihminen joska se juoksenteli liikaa hameiden perässä. Homokin varmaan oli.
8. No voi helvetti, en mä oo mikään alkoholisti. Ei oo mitään käryä hinnoista tai prosenteista, taisin vasta tossa pari vuotta sitten ekaa kertaa jompaa kumpaa tavaraa maistaa, en muista oliko yhden vai kolmen. Äh.. no, jos vaikka prosenttieroa veikataan, sanotaan 12 %. En tiedä kummassa on enemmän, varmaan kolmen tähden ku siinä on enemmän tähtiäkin.
9. Voi hitto. Miksipä tosiaan? Eihän niillä tee jumalauta mies yhtään mitään. Jollain kummilla jätkillä tulee kuulemma maitoa niistä, mutta silloin on jotain vikaa jossain hormonitouhussa. Oisko ne vaan siks ku evoluutio lagaa, kyllä ne ajan kanssa häviää ukkeleilta kokonaan.
10. Hmm. Rodman oli hirvee konkkeli, sen on oltava pisin. Adamskin on hirvee mörssäri, naiseksi ihan jättiläinen, mutta kai se nyt Arskalle häviää silti, vaikkei Arska kai pituudessa mikään kaksmetrinen ookaan. Vastaan b-c-a eli Valerie on pikkusin, sit Arska, sit Rodman.
 

tiimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. a
2. AB Lukko OY
3. Pete Best
4. Perussa
5. 34,7kg
6. Veneiden pohjan yleensä talvisin suoritettava puhdistusoperaatio.
7. Myi jalokiviä (nuohan eivät sinällään sulje toisiaan pois)
8. ***Jallu 13,4e kalliimpaa. Prosentit *Jallulle 7% erolla.
9. Ihmisten sukupuolielimet muodostuvat myöhemmin, joten nännien muodostusvaiheessa sikiöt ovat vielä sukupuolettomia. Ja olisihan se tyhmää, jos manboobseissa ei olisi nännejä.
10. Lyhin Arnold, sitten Rodman ja pisin on Adams.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jälkijättöisenä ja takamatkalta mukaan, kokeillaanpas mitä tästä tulee.

1. Pontus von Pluring kuulostaa tarpeeksi keikarimaiselta hurrilta.
2. Ab Lukko Oy
3. Pete Best
4. Perussa
5. 23 kiloa
----
6. Kölin alta veto
7. Natseja jahtaili. Mitäs jos olisi löytynyt oikein nätti naisnatsi, siinä olisi ollut Simonilla tiukka paikka.
8. Minusta Jallu on parempi lehtenä mutta kokeillaan hintaeroa. 4,50€ on kolmen tähden Jallu kalliimpaa.
9. Nännit ne on nunnallakin.
10. C, B, A
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleensä en tällaisiin kilpailuihin vastaa, mutta tällä kertaa yksi kysymys oli niin mielenkiintoinen, että päätin vastata. Vaikka siis ensimmäiseen osioon en ole vastannut.

1. Epäilen Alexander Lukasta
2. AB Lukko Oy lyhennettynä
3. Pete Best
4. Peru
5. Ja sitten tämä mielenkiintoinen kysymys. Mitä tässä on kysytty?
[Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.]

Jos se lammas painaa syntyessään pari kiloa ja sitten täysikasvuisena kuollessaan on vaikka ison koiran kokoinen (ei kuitenkaan Bernhardilainen 100 kg, vaan vaikkapa 60 kg, niin silloin sen lampaan keskimääräinen paino on kai 31 kg. Toki, se lammas on varmasti eläessään ollut keskimäärin enemmän tuolla täysikasvuisen 60 kg tienoilla, joten voiko sitä keskiarvoa nyt noin lineaarisesti laskea, pitäisikö painottaa enemmän täysikasvuisuuden kiloja? Kauanko sellainen lammas elää? Jos vaikka koiran kanssa saman verran niin sitten vaikka 7 vuotta. About täysikasvuinen tuollainen elukka on varmaan jo parivuotiaana. Siis kaksi vuotta kasvua ja sitten viisi vuotta täysikasvuisena. Osa lampaista joutuu teuraalle jo karitsana, mites ne sitten huomioidaan? Tämä kai lisää keskiarvon painoa. Vai jos keskiarvolla tarkoitetaankin teuraspainoa, niin sitten karitsat alentavat. Ei kylläkään mainittu teuraspainosta, kai se on sitten elävien paino? Ei perkele, en osaa, liian vaikeaa matematiikkaa, enkä sorru kynään ja paperiin, puhumattakaan laskimesta. Pääsisikö tässä jotenkin helpommalla? Eli pitäisikö ottaa 100 lammasta ja punnita ne ja siitä sitten laskea yhden lampaan keskiarvoinen paino? Tällöin luultavasti on eroa, onko punnitus syyskuussa kun on koko kesä lihottu laitumella, ja karitsatkin ovat kasvaneet, vai toukokuussa, jolloin ovat luultavasti laihempia ja karitsatkin pieniä (oletus, että karitsat syntyvät keväällä tai alkukesästä). Ai saatana, jopa on kinkkinen kysymys. Mä lähden siitä, että punnitus on nyt, koska kysymys esitettiin nyt. Ovatkohan pääsiäiskaritsat jo teurastettu? Ne on kai usein kylläkin Uudesta Seelannista tai joka tapauksessa pakkasesta. ÄÄH! Kyllä kai se keskimääräinen paino on 55 kg.

6. Kölin tiedän, haalauksesta ei hajua. Verbi kai tuo on? Kölin alta vetäminen?
7. Juutalaisia tuhonneiden ja sotarikoksiin syyllistyneiden natsien jahtaaja.
8. Arvalla mennään: hintaero 3 euroa ja voltit, 38 ja 40 eli 2 % ero?
9. Evoluution jäänne, mies on joskus imettänyt?
10. Tässä on varmaan joku jekku. Muistaakseni Arska on aika pätkä "isoksi mieheksi", jotain 185 cm, joten arvataan tuo nainen pisimmäksi, eli 1. Valerie, sitten 2. Dennis, ja lyhyin on Arska.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eka osio meni ohi, mutta lähdetään nyt mukaan muutaman tiedon ja enemmän tai vähemmän hyvien arvausten kera.

1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
c ) Alexander Lukas. Jompi kumpi noista von Pluringeista on muistaakseni joko Kulta-Into Pii tai Kroisos Pennonen.

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
- Ab Lukko Oy

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
- Pete Best

4. Missä maassa on Machu Picchu?
- Perussa

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
- 66,6 kiloa ennen keritsemistä ja tykkää siitä, kun vuohia uhrataan

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
- Ei mitään hajua, mutta arvataan että tarkoittaa sitä, kun joku niskoitellut merimies hilattiin rangaistuksena kölin ali.

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
- Jahtasi rumia natseja

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
- Kerran olen jallupullon ostanut ja sekin meni lahjaksi. Hintaeroa on 4,40 euroa ja prosentteja molemmissa saman verran.

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
- Ne nyt vaan on. Muistaakseni lukion biologian opettaja selitti asian jotenkin niin, että nännit alkavat kehittyä sukupuolesta riippumatta ja vasta sitten myöhemmin sikiö alkaa kehittyä sukupuolen mukaan tarkemmin. Mutta voipi olla, etten kuunnellut yhtään mitä Jartsa-setä höpisi.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
c ) Arnold Schwarzenegger, a ) Dennis Rodman, b ) Valerie Adams
Koitetaan tällaista kompaa, ei kyllä hajuakaan tuosta kuulantyöntäjättärestä. Mutta voi olla hyvinkin iso. Vartsinikkari tai Rodman eivät mielestäni mitään tolkuttoman pitkiä ole kumpikaan.

Mukava kysymyssatsi. Riittävän monipuolinen ja vaikeimmatkin sellaisia, mihin pystyi arvaamaan.

EDIT: luin muuten kutoskysymyksen, että kölihalau :-) Mutta ei se olisi vastaustani mihinkään muuttanut, haalaus on ihan vieras sana.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
1. d ) Joakim von Pluring

2. AktieBolag Lukko Oy

3. Pete Best

4. Peru

5. 50 kg

---- raja ----

6. -

7. Jahtasi natseja toisen maailmansodan jälkeen.

8. 4 €

9. -

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring
b ) Ivar Lukas
c ) Alexander Lukas
d ) Joakim von Pluring

d) Joakim von Pluring

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.

AB Lukko OY

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?

Pete Best

4. Missä maassa on Machu Picchu?

Perussa

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.

45kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?

Jahtasi natseja

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!

Prosenttiero 0%

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.

Nännit alkavat kehittyä jo ennen kuin sikiön sukupuoli määräytyy

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
AB Lukko Oy

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
Paul Maccartney

4. Missä maassa on Machu Picchu?
Peru

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
37 kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
Kuulostaa kölin alta vetämiseltä

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
Jahtasi rumia natseja

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
Hintaero 5€

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
Olisiko joskus muinaisuudessa pitänyt tiukan paikan tullessa imettää.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
Uskotaan, että ne ovat oikeassa järjestyksessä:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
1. Luckass ei vakuuta, joten arvaan Pontus Von Pluring

2. Ab Lukko Oy

3. Pete Best. Olikos hänellä ajokortti, pakettiauto tjsp. ansionaan, yli rumputaitojen.

4.Perussa

5. 38 kg,

6. Kai alunperin brittien sotalaivastossa käytetty ruoskimista kovempi rangaistus, lähes kuolemantuomio. Seilori vedetään köydellä laivan ali, pidätä henkeä ja kestä laivan pohjaan kiinnittyneiden merenelävien raapiminen selkä- ja muussakin nahassa. Ei kivaa. Merirosvot kopioivat piruuttaan tämän.

7. Jahtasi juutalaisten teurastajia, natseja.

8. Minkä tähden Jallu-kysymys? Juon kyllä kolan kera, mutta joudun arvaamaan prosenttieron olevan kaksi.

9.koska mieskin on nisäkäs.
Miehet myös kuuluvat Homo Sapiens-lajiin, joten ovat ajattelevia olentoja nekin.

10. Vastaan Arnold, Dennis, Valerie eli CAB
 

Molkke

Jäsen
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring
b ) Ivar Lukas
c ) Alexander Lukas
d ) Joakim von Pluring
Arvuuttelen kahden jälkimmäisen välillä. Valitsen vaihtoehdon C

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
Ei kyllä harmainta aavistusta. Tarkottaisiko avainta latinaksi :D

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
Oiskohan ollut Pete Best

4. Missä maassa on Machu Picchu?
Peru

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
65kg

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
Jonkin sortin lääketieteellinen toimenpide

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
Rasputin? Elikkäs parantaja
8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
Ero on aika lähellä 3e, olisiko prosenttiluokka sama

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut
Joko perua evoluutiosta tai jotta mies tietää milloin on kylmä. Vastataan ensimmäinen.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri

CBA
 

Histo

Jäsen
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
- c ) Alexander Lukas

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
- Ab Lukko Oy

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
- Pete Best

4. Missä maassa on Machu Picchu?
- Perussa

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
- kymmenen kiloa

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
- entisajan laivoilla käytetty rangaistuskeino, jossa jannu vedettiin laivan alta pitkin sen pituutta, eli "vedettiin kölin alta". Ei käytössä enää Titanicin tapaisilla isommilla veneillä tai Ruotsinlaivoilla.

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
- jahtasi natseja.

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
- eikä kannata kun tulee miinuksia liian monesta väärästä.

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
- Ei minkään takia. Ehkä ne kuuluvat rintalihasten rakenteisiin, koska nännitön tyyppi olisi aika outo ilmestys.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
Nuo 6 ja 7 ovat varmasti oikein joten uskallan vastata tähän: c, a, b.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
1. c
2. Osakeyhtiön lyhenne molemmilla kotimaisilla, OY ja AB. Väliin rutattu vielä L lukon takia.
3. Pete BEst
4. Peru
5. Kilon per paketti teurastuksen jälkeen.

---- raja ----

6. Laivan pohjan puhdistus
7. Jahtasi natseja
8. 5%
9. Jäänne kehityksestä. Alkumies päätti noilla nänneillä koijata mukuloita ja tästäkös naaraspuoliset puoliapinat innostuivat. Lopputulemana alkumiehestä kuoriutui alfamies, joka linkosi siementä kuin Ron Jeremy konsanaan.
10. Dennis Rodman - Valerie Adams - Arnold Schwarzenegger
 

Nick Neim

Jäsen
1. C
2. AB Lukko Oy
3. -
4. Peru
5. 4,5 kiloa
6. -
7. Ryyppäsi
8. 4 euroa
9. -
10. cab
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
1.c ) Alexander Lukas
2.Ab Lukko Oy
3.George Best
4. Chile
5. 45kg
6. Joku vedetään kölin ali.
7. Jahtasi natseja
8. 1,2€
9. Turhaan ainakin, mutta ehkä siksi, että kun mies ja nainen kehittyy samanlaisesta alkiosta niin ne on miehellä merkkaamassa tissien paikka siltä varalta, että tämä olisikin nainen.
10. c,b,a
 

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1: a
2: Ab Lukko Oy
3:Pertti Keinonen
4: Peru
5:30kg
6: laivan tai veneen hinaamista maita pitkin
7: jahtasi natseja
8:prosenttieroa ei ole ollenkaan
9:koska mieskin on nisäkäs
10: Adams, Arska, Rodman
 
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
d ) Joakim von Pluring

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.
Aktiebolag - Lukko - Osakeyhtiö

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?
- Pete Best.

4. Missä maassa on Machu Picchu?
Perussahan tämä inkakaupunki on.

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.
38 kg....

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?
Rangaistus merillä, jossa rangaistava sidottiin ja hinattiin laivan kölin ympäri.

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?
Jahtasi natsirikollisia.

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!
Oliskos * 16 e ja *** 18 e. Prosenttiero on 0.

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.
Hmm...

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri
B - C - A.
 

Duffman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chelsea, Florida Panthers, Azzurri
1. Mikä on Hannu Hanhi ruotsin kielellä?
a ) Pontus von Pluring
b ) Ivar Lukas
c ) Alexander Lukas
d ) Joakim von Pluring

C, Alexander Lukas

2. Mitä lukkofirman ja nykyisin vähän muutakin Abloyn, nimi pitää sisällään? Abloy eli… oikeaksi hyväksytään kaksi eri vastausta, mutta pisteitä tulee vain yksi.

AB Lukko Oy, elikkäs Aktie Bolaget Lukko Osakeyhtiö

3. Kuka oli The Beatles yhtyeen ensimmäinen rumpali ennen Richard Starkeyta eli Ringo Starria?

Ohi

4. Missä maassa on Machu Picchu?

Perussa

5. Paljonko suomalainen lammas painaa keskimäärin? Hyvä arvauskin palkitaan.

70 kiloa

---- raja ----

6. Mitä oli tai on kölihaalaus?

Laivan pohjan hionta

7. Mitä Simon Wiesenthal teki, kun hän ei jahdannut kauniita naisia?

Ohi

8. Jallu on tuttavallinen nimi Jaloviinalle. Kerro yhden ja kolmen tähden 0,5 l pullon välinen hintaero tai kerro yhden ja kolmen tähden Jalmarin prosenttiero. Arvaaminen kannattaa jälleen!

Prosenttiero on 2%

9. Miksi miehillä on nännit? Oikeaan vastaukseen eivät liity tiiliskiven painoiset rengaskorut.

Koska ne kehittyvät ennen kuin sikiölle kehittyy sukupuoli.

10. Pistä pituusjärjestykseen oheiset persoonat, pienimmästä isoimpaan:
a ) Dennis Rodman: ex-koripalloilija ja Madonnan ex-puoliso (Kumpi liekään isompi meriitti?)
b ) Valerie Adams: uusiseelantilainen kuulantyöntäjätär, olympiavoittaja ja maailmanmestari
c ) Arnold Schwarzenegger: Mister Olympia, kohtuullinen näyttelijä ja Kalifornian kuvernööri

C, A ja B
[/spliler]
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös