Mainos

Yleistä keskustelua Suomi-sarjasta

  • 136 611
  • 305

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
OP jatkaa edelleen haaveilua Suomi-sarjan jakautumista kahteen lohkoon esim. pelikaudelle 2022–2023. Luulisi löytyvän 2. divisioonasta enemmän halukkuutta sarjanousuun kustannusten vähentyessä merkittävästi.

Tällä hetkellä on 2. divisioonassa 6 lohkoa, joten eiköhän 4 uutta seuraa saada viemään Suomi-kiekon ”ilosanomaa” eteenpäin järjestämällä mielenkiintoiset nousukarsinnat.
 
The Rock

Jäsen
OP jatkaa edelleen haaveilua Suomi-sarjan jakautumista kahteen lohkoon esim. pelikaudelle 2022–2023. Luulisi löytyvän 2. divisioonasta enemmän halukkuutta sarjanousuun kustannusten vähentyessä merkittävästi.
Kaudeksi 2022–2023 on jo Mestiksestä tulossa Suomi-sarjaan kaksi joukkuetta lisää, joka kaiken järjen mukaan tarkoittaa sitä, että Suomi-sarja palaa jälleen normaaliin muotoonsa 16 joukkueen sarjaksi. Sen myötä ei joukkuemäärän suhteen ole liiemmin merkitystä löytyykö 2. divisioonasta jatkossakaan nousuhalukkaita.

Toki urheilun kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että joka kevät olisi se 2–4 joukkuetta pyrkimässä tosimielellä ylöspäin niin Suomi-sarjasta kuin 2. divisioonastakin, mutta se taitaa nykyisessä taloustilanteessa olla enemmän toiveajattelua.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Miten mestari ratkaistaan? Pidin todella paljon tämän kautisesta systeemistä, että mestaruudesta pelataan loppuun asti. Mitä hyötyä esimerkiksi Haukoilla olisi ollut pelata pudotuspelejä, jos heillä ei ole halua nousta eikä mahdollisuutta voittaa mestaruutta?
 
The Rock

Jäsen
Miten mestari ratkaistaan?
Ainakin viimeksi, kun Mestis-karsinnat pelattiin sarjamuotoisena, ratkesi Suomi-sarjan mestaruus Suomi-sarjasta ylöspäin yrittäneiden joukkueiden karsinnoissa keskenään pelaamien otteluiden perusteella. Veikkaisin, että tämä malli on käytössä myös nyt, vaikkei Jääkiekkoliitto siitä mitään ole erikseen tiedottanut.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Tulipas hyvä päätös Jääkiekkoliitolta, kun peruivat vihon viimein ns. ”Mandaattioikeudet” SM-liigaseuroilta ylempiin juniori-ikäluokkiin. Monella Suomi-sarjaseuralla on keväisin useita junioripelaajia vaihtanut paikkakuntaa pelkän SM-statuksen vuoksi (toki muitakin painavia syitä löytyy).

OP:n mielestä lupaava A – B-juniori-ikäinen voisi omassa kotiseurassaan ottaa kovia askelia pelaajapolulleen pelatessaan 1-2 kentissä kokeneiden pelimannien kanssa.

Hieman hälyttävämpää sen sijaan kuuluu Suomi-sarjan pelaajamarkkinoilta. @The Rock pitää ansiokkaasti seurasiirtoja ajan tasalla. Jonkin verran on liikennettä Mestiksen suuntaan, mutta ikävältä tuntuu useiden laadukkaiden pelaajien siirtyminen II-divisioonatasolle.

Onko Suomi-sarja pitkine matkoineen ja mitättömine kulukorvauksineen liian vaativa... mene ja tiedä? Vaikka Onnenpyörää pyörittäisi kesäkuumallakin, niin aina se pysähtyy samalle kohdalle: ”Siirry kahteen lohkoon A ja B”!
 
The Rock

Jäsen
Hieman hälyttävämpää sen sijaan kuuluu Suomi-sarjan pelaajamarkkinoilta. Jonkin verran on liikennettä Mestiksen suuntaan, mutta ikävältä tuntuu useiden laadukkaiden pelaajien siirtyminen II-divisioonatasolle.

Onko Suomi-sarja pitkine matkoineen ja mitättömine kulukorvauksineen liian vaativa... mene ja tiedä?
Työ tai opiskelut, perhe-elämä ja juurikin se, ettei Suomi-sarjassa pelaamalla pysty elättämään itseään lienevät ne painavimmat syyt pelaajien siirtymiseen alempiin sarjoihin.

Suomi-sarja kun on periaatteessa ammattilaismeiningillä (harjoittelu, matkustamiset viikolla ja viikonloppuisin sekä pelit) pyörivä sarja, jossa ei puolivillaisella suhtaumisella enää pärjää, kuten takavuosina oli tapana. Nyt pelaajien pitää oikeasti olla 110-lasissa, mikäli meinaavat saada viikottaisesta työnteosta palkinnon.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Kyllähän Suomi-sarjassa vaatimustaso on todella kova pelaamisesta maksettavaan rahaan nähden. Varmaan kovin koko jääkiekkomaailmassa. Ei siellä silti ihan ammattitasolla juurikaan treenata. Aika harvalla joukkeella on aamutreenit ainakaan pakollisena. Ero Liigaan ja Mestikseenkin on merkittävä.

Siinä olet kuitenkin täysin oikeassa, että monelle pelaajalle sarjan pelaaminen on mahdotonta juuri töiden takia. Moni työ ei mahdollista pitkiä pelireissuja, vaikka ne pääosin viikonlopuille osuvatkin. Ja vaikka työ mahdollistaisikin, niin sitten aikaa ei jää esim. perheelle, kun teet 40 tuntia viikossa töitä ja olet keskimäärin toisen mokoman kiinni ”harrastuksessa”.

Monelle pelaajalle on helpompaa ja mukavampaa pelata alueellista II-divaria. Kohtuullinen kompromissi voisi olla sellainen, että alkusarjassa pelataan nelinkertainen sarja kahdessa alueellisessa lohkossa ja jatkosarja olisi sitten valtakunnallinen.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
OP iloitsi jo liian aikaisin nuorten SM-sarjojen uudelleen järjestelyistä. Olisi ollut kuitenkin jonkinlainen avaus mahdolliseen SM-liigakarsintojen paluuseen tulevaisuudessa.

Suomi-sarjapelaajien siirtyminen 2. divisioonatasolle sen kun vain jatkuu! Onko niin, että paikalliskamppailut naapuriseurojen välillä kiinnostavat Suomi-sarjaa enemmän? Yleisömäärätkin muutamissa divaripeleissä ovat yllättävän suuret.

Elokuun puolivälin tietämillä olemme ”siirtyneiden” määrästä paremmin hajulla.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Laadukkaiden Suomi-sarjapelaajien muuttovirta sarjaporrasta alemmas vain jatkuu ja jatkuu... Olisiko jo vihdoin aika tehdä muutosta sarjajärjestelmään myös Suomi-sarjan osalta? Mestis järkiperäisti toimintaansa ja nosti arvostusta ainakin OP:n silmissä!
 
PasiTh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat/Kiekko-Pojat
Itse vähän huonosti seurannut viime vuosina Suomi-sarjaa. Oliko joku jengi hakemassa tosissaan sarjanousua? Tietty se nyt on hankalaa, mutta onneksi saatiin sarjat auki taas näiltä osin.
 
Suosikkijoukkue
Kookoo
Laadukkaiden Suomi-sarjapelaajien muuttovirta sarjaporrasta alemmas vain jatkuu ja jatkuu... Olisiko jo vihdoin aika tehdä muutosta sarjajärjestelmään myös Suomi-sarjan osalta? Mestis järkiperäisti toimintaansa ja nosti arvostusta ainakin OP:n silmissä!

Onhan kakkonen suotuisampi sarja jos on perheellinen ja työssä käyvä ihminen. Haluaako viikonloput viettää bussissa ja tulla öisin kotia vai käydä vähän lyhemmän reissun ja illaksi kotia perheen luo. Korvaukset on kakkosessa todella kovia verraten treeni- ja pelimääriin.
 
Suosikkijoukkue
Amatöörijoukkueet ja urheilijat
Onhan kakkonen suotuisampi sarja jos on perheellinen ja työssä käyvä ihminen. Haluaako viikonloput viettää bussissa ja tulla öisin kotia vai käydä vähän lyhemmän reissun ja illaksi kotia perheen luo. Korvaukset on kakkosessa todella kovia verraten treeni- ja pelimääriin.

Tämä ainakin Pohjanmaan suunnilla pitää todella hyvin paikkansa. Osa Suomi-sarjasta alemmas siirtyneistä saa varusteet, kilometrit ja jopa kuukausipalkkaa pelaamisesta. Siihen ei kaikki seurat Suomi-sarjassa pysty.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Mikä mahtaa olla tilanne ”älykameroiden” suhteen Suomi-sarjajoukkueiden kotihalleissa? Näkyykö mahdollisesti harjoitusotteluita koelähetyksinä? Mikä on maksupolitiikka? Ollaanko samalla tasolla Ruutu+:n kanssa? Vastauksia pikkuhiljaa odotellen!
 
Kotkaan on ainakin kesän aikana uusi älykamerajärjestelmä asennettu, mutta muuten ollaan vielä täysin hämäränpeitossa sen suhteen, koska lähetykset alkavat pyöriä ja mitä ne mahtavat tavalliselle pulliaiselle kustantaa.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Suomisarja-joukkueet tulevat tällä viikolla mukaan Suomen ”Kappiin”. Useat II-divisioonan joukkueet ovat vahvistaneet rivejään merkittävästi, joten olisi mielenkiintoista nähdä otteluita paljon mainostetun älykameran välityksellä. Onko mahdoton ajatus? Tietoa ko. asiasta jääkiekkoväki tuntuu kaipaavan.
 
Käsittääkseni älykamerajärjestelmät otetaan Jääkiekkoliiton taholta käyttöön vasta sarjapelien alkaessa, joten Suomen Cup-ottelut eivät sen kautta näy, joka on kyllä suuri sääli, sillä varmasti moni on OP:n ja allekirjoittaneen ohella kiinnostunut myös tästä kilpailusta sekä sen etänä seuraamisesta.
 
Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
@Janatuine kirjoittaa asiaa Suomen Cup-osiossa. ”Näin on todellakin marjat” Suomi-sarjan jakamisen suhteen – ei muuta kuin suunnitelmat valmiiksi ensi kevään karsintoja varten, jotta mahdollistettaisiin kaksi 10 joukkueen lohkoa alueellisin perustein jaettuna.

Perjantain Cup-otteluiden pelillisten ja yleisön kiinnostuksen perusteella nousuun olisivat valmiita ainakin LeKi ja Virkiä. Pelattakoon kuitenkin ensin II-divisioonan sarjat läpi ja katsotaan sitten seurojen todellinen halukkuus siirtyä sarjaporrasta ylemmäs.
 
Pardus

Jäsen
Tällä kaudella lohkojako olisi näyttänyt tältä:

Etelä: Haukat, HC Giants, HCIK, Hunters, Karhu HT, Pyry ja Titaanit

Pohjoinen: D-Kiekko, JHT, Laser HT, Muik Hockey, Raahe-Kiekko, Riemu ja S-Kiekko

Kylläpä olisikin paljon järkevämpi juttu.
 
Redimor

Miksi D-kiekon olisi järkevämpi kulkea pitemmät matkat pohjoiseen kuin etelään?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekon ja Riemun välisessä ottelussa ei tänään puhallettu yhtään jäähyä. Sellaista harvemmin näkee millään sarjatasolla. Todella siisti peli kaikin puolin.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tänään nähdään Raahe-Kiekon kokoonpanossa pari debytanttia, kun 17-vuotias Aatu Hakala ja 16-vuotias Aapo Muotio pelaavat ensimmäisen Suomi-sarjan pelinsä. Mielenkiintoista nähdä miten pojat pärjäävät.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Aapo Muotiolle tänään ensimmäinen Suomi-sarjamaali S-Kiekon verkkoon. Hienon pelin poika pelasi muutenkin. Muotiolla on ikää 16 vuotta, 10 kuukautta ja 30 päivää. En tiedä kuka on sarjan historian nuorin maalintekijä, mutta ei Muotio varmaan kovin kauas siitä jää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös