Mainos

Yleistä keskustelua Suomi-sarjasta

  • 136 617
  • 305

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Paranisiko taso silti? Nykyisin suuri osa Suomi-sarja-joukkueista harjoittelee hyvin ammattimaisesti ja toiminta on muutenkin sen mukaista. Olisiko sarjan tasolle siis hyväksi, jos mukana olisi pelaajia, jotka käyvät silloin tällöin otteluissa ja harjoituksissa, olisivat he kuinka "tähtiä" tahansa. Mieluummin ainakin itse kannatan joukkueellista sitoutuneita pelaajia kuin paperilla tasokkaampaa nippua, jossa sitoutuneisuus ei ole hyvällä tasolla.

Juu. En ajatellutkaan, että nämä pelaajat kävisivät vain pelaamassa kun kiinnostaa. Sehän onnistuu nykyiselläkin sarjamallilla ja niin on tosiaan Porissa tapahtunutkin.

Tarkoitin, että ainakin Espoossa olisi ollut pelaajia, jotka olisivat voineet sitoutua harjoitteluun (joka Espoossa viime kaudella oli varmasti ihan sarjan vaativimmasta päästä), mutta pitkät vieraspelireissut eivät olleet mahdollisia siviilityön tai muun asian takia. Siinä olisi varmasti helpottanut jos olisi pelattu pelit niin, että pääsee yöksi kotiin.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Aatonaattona lienee lupa esittää joulupukille lahjatoiveita koko jääkiekkoväelle:

Toive numero 1.
– Kevät 2021... todellinen taistelu SM-liigan mestaruudesta, ei silmitöntä pelaajien ale-kauppaa häntäpään joukkueiden osalta. Mestiksen ja Suomi-sarjan voitoista kiekkoyleisöä puoleensavetävät kamppailut. Suomi-sarjaa täydennetään kahdella 2. divisioonasta nousseella joukkueella, näin palattaisiin 16 joukkueen sarjaan (mahdollisesta lohkojaosta seurojen mielipiteet huomioon). Seuraava pelikausi 2021–2022 onkin sitten toiveita täynnä.

Toive numero 2.
– SM-liigaan palautetaan sarjanousumahdollisuus. Jokerit lopettaa seikkailun ja palaa pelaamaan Suomen parhaan jääkiekkojoukkueen tittelistä (mahdotontako?). Mestiksen ja Suomi-sarjan sarjajärjestelmät palautetaan ennalleen.

Nämä toiveet esitetään Onnenpyörän ulko-ovella viime tingassa vierailevalle tontulle. Nähtäväksi jää, ottaako hienon jääkiekkoseuran Tunturi-Kiekon joulupukki toiveista vaarin?
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Meidän palsta näyttää viettävän hiljaiseloa? Onnenpyöräkin loksahtelee hitaasti pykälän kerrallaan eteenpäin – voisiko koronakausi selkiyttää suomalaista jääkiekkoa millään tavalla. Mikäli palstamme kirjoittajilla tulee mieleen ajatuksia, niin ei muuta kuin "konkretiaa pöytään" (lainaus TV:n Sirkkanen).

Sarjajärjestelmistä puhuttaessa ollaan asian ytimessä. Suomessa on miesten sarjoissa kolme valtakunnallista sarjaa, jotka vievät jääkiekon ilosanomaa ympäri kallisarvoista maatamme. On turhauttavaa kuunnella puheita Liigan tai Mestiksen joukkuemäärien supistamisesta.

Onnenpyörä (OP) ehdottaa yksinkertaisesti: Liigaan, Mestikseen ja Suomi-sarjaan 16 joukkuetta sekä normaalit kilpaurheiluun liittyvät sarjakarsinnat takaisin. OP muistelee kaiholla Sport – Ässät karsintasarjan hypetystä kyseisillä paikkakunnilla.

Asiasta toiseen. Jääkiekkonälkää voi onneksi tyydyttää katsomalla vauhdikkaita Nuorten MM-otteluita. JP Jalon selostuksista huokuu selvästi asiantuntemus. Jääkiekkohan ei ole mitään rakettitiedettä. Samat pallopelien "lainalaisuudet" pätee jääkiekossakin: liiku, harhauta, anna helppo syöttö jne. Luistimilla kaikki on vain vähän vaikeampaa!
 

Glove

Jäsen
3x16 lienee ainoa toteutettavissa oleva vaihtoehto kaikki olosuhteet huomioiden. Mielellään sitä näkisi, että peleillä olisi muutakin merkitystä kuin paikka pudotuspeliviivan yläpuolellla.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Kolmelle ylimmälle sarjatasolle 12 joukkuetta kuhunkin sarjaan. 16 joukkueelle ei ole tarpeeksi laatupelaajia.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Hyvää Uutta Vuotta jääkiekkoväelle ja etenkin "raskaan työn raatajille" eli Suomi-sarjajoukkueille. Onnittelut Suomen nuorille hienoista peleistä rapakon takana.

OP kyseli ennen joulua ajatuksia joukkuemääristä eri sarjatasoilla. Päädytään joukkuemäärissä mihin lukuun tahansa, niin SM-liigan avaaminen on suomalaisen jääkiekon elinehto (vrt. Tomi Kallio ja Tami!). Mestiksen arvostus on ennen koronakauttakin pudonnut, miksi?

Toivottavasti pian jatkuva Suomi-sarja näyttää kyntensä, pelaa yllätykselliset pudotuspelit ja sarjaa täydennetään kahdella uudella joukkueella. Pelikausi 2021–2022 onkin sitten asia erikseen, silloin saattaa Mestis-karsinnoissa esiintyä yllättäviä tosissaan ylöspäin suuntaavia joukkueita.

ps. Tulipa vähän potkittua "yli aisojen", mutta kun Onnenpyörä pysähtyy pelottavasti aina samalle kohdalle!
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Koronan piinaama Suomi-sarja on loppuhuipentumaa vailla valmis. Monenlaista asiaa on kuluneeseen pelikauteen mahtunut eri joukkueiden karanteeneista ja paikkakuntien jäähallisulkemisista lähtien. Sarja on kuitenkin säilyttänyt mielenkiintonsa pelaajien edesottamuksia seuratessa etenkin pudotuspelivaiheessa. OP seurasi mieluummin esim. Raahe-Kiekon ja Riemun välienselvittelyä, kuin Mestiksen ja Liigan "steriilimäisiä ja kaavamaisia" otteluita.

Järvenpään Haukat on ollut todella piristävä ruiske loppukahinoissa. "Monte Carlon ja Pohjolan Pariisin" peli tarjosi kotikatsojille viihdettä ja jännitystä varmasti Ruutu+:n kuukausimaksun edestä.

Toivottavasti ennakkosuosikki Karhu HT joutuu lujille heti ensimmäisessä kohtaamisessa. Pieni toivomus olisi Järvenpään suuntaan. Saisiko sarjahuipennukseen "muikkuverkon" poistettua, jotta saisimme huippuselostuksesta vieläkin enemmän irti (YLE ei varmasti vielä ole ehtinyt sopia diiliä selostajan kanssa?)!
 

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pieni toivomus olisi Järvenpään suuntaan. Saisiko sarjahuipennukseen "muikkuverkon" poistettua, jotta saisimme huippuselostuksesta vieläkin enemmän irti (YLE ei varmasti vielä ole ehtinyt sopia diiliä selostajan kanssa?)!

Sen muikkuverkon saa poistaa vain taitoluistelijat. Se on ollut siinä vuodesta 1991 ja se on pyhä. Paitsi taitoluistelijoiden pyytäessä, että se voisi olla poissa.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Kiitos @Haukka68 vastauksesta. Näin korona-aikana kaikki saattaa olla mahdollista? Ei yleisöä, ei verkkoa!

Ei varmaan taitoluistelijatkaan voi pitää kevätnäytöstä tänä keväänä yleisölle ja miksi he tarvitsevat verkkoa yleensä. Yhteys vaikkapa kaupungin liikuntapaikkavastaavaan voisi mahdollisesti auttaa? Kaupungin nosturi paikalle ja verkot vähän ylemmäs? Mikäli ei onnistu, niin OP matkaa silmälasiliikkeeseen!

Muuten ottelukuvaajakin on osoittanut ammattitaitonsa! Huomista ja perjantaita mielenkiinnolla odottaen ja onnenpyörän väkäsen pysähtymistä kahteen Haukkojen voittovälikköön.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Sen muikkuverkon saa poistaa vain taitoluistelijat. Se on ollut siinä vuodesta 1991 ja se on pyhä. Paitsi taitoluistelijoiden pyytäessä, että se voisi olla poissa.

Tämä on vähän offtopic, mutta väitän, että verkko tuli vähän myöhemmin 1990-luvulla. Muistan nimittäin jonkin Haukkojen I-divisioonaottelun (ehkä silloin Fazer-liiga), jossa joku koululainen sai katsomoon tulleesta kiekosta pahan osuman ja sen jälkeen tuo verkko sitten ilmaantui.

Vielä vuonna 1991 en peleissä käynyt, mutta kauden 1995–1996 jälkeen kyllä. Tai sitten lapsen aivot muistavat ja yhdistävät asioita väärin, ei kai sitäkään voi sulkea pois. Nyt todella toivon, että verkko tuosta katoaisi.

Itse finaaleja odotan kyllä jännityksellä. Onhan Karhu HT hirvittävän kova joukkue, kun tuota nimilistaa katsoo. Riittää yksilöitä pimennettäväksi ja maalivahtipelikin huippuluokkaa. Haukoilla voitonavain taitaa piillä tiiviissä puolustuspelissä, keskialueen armottomassa träpissä ja tehokkaissa vastahyökkäyksissä. Haluaisin uskoa, että näistä tulee tiukkoja pelejä, vaikka Karhua suosikkina pidänkin.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Jos sitä verkkoa ei vielä Järvenpäässä ole rullattu ylös, niin käykää nyt herranisä vaikka pelaajat se sinne hilaamassa. Kauden huipentuma ja varmasti Ruudun ääressä paljon katsojia, niin tuo verkko luo jo sellaisen tunnelman, että pelataan kaljaliigaa.

Onko reunaverkkoja edes kovin monissa muissa halleissa?
 

The Rock

Jäsen
Onko reunaverkkoja edes kovin monissa muissa halleissa?
Ulkomuistista heitettynä verkot pitkillä sivuilla katsomoiden suojana on Haukoilla, HCIK:lla, Huntersilla ja Pyryllä, kun taas D-Kiekolla, HC Giantsilla, JHT:lla, Karhu HT:lla, Laser HT:lla, Muik Hockeylla, Raahe-Kiekolla, Riemulla, S-Kiekolla ja Titaaneilla ei halleissaan moista komistusta ole.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Ulkomuistista heitettynä verkot pitkillä sivuilla katsomoiden suojana on Haukoilla, HCIK:lla, Huntersilla ja Pyryllä, kun taas D-Kiekolla, HC Giantsilla, JHT:lla, Karhu HT:lla, Laser HT:lla, Muik Hockeylla, Raahe-Kiekolla, Riemulla, S-Kiekolla ja Titaaneilla ei halleissaan moista komistusta ole.
Muistanko väärin, että muikut otettiin Kaarinassa pois jossain vaiheessa? En tiedä sitten liittyykö tuo juuri tuohon pleksin korkeuteen. Aloin miettimään onko jokaisella muikuttomalla paikkakunnalla korkeat pleksit?
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Pelikausi 2020–2021 on Suomi-sarjan osalta sitten taputeltuna. Kiitokset vielä kerran mielenkiintoisiin pudotuspeleihin osallistuneille joukkueille ja onnittelut Karhu HT:lle mestaruudesta.

Yleisön puuttuminen aiheutti varmasti lisävaivaa seurojen talousvastaaville. Toivottavasti kaikki joukkueet ovat mukana myös tulevalla pelikaudella?

Mitä Suomi-kiekossa tapahtuu kevään ja kesän aikana, on ainakin OP:lle hämärän peitossa. Mielenkiinnolla jääkiekkoväki odottaa päätöksiä sarjasysteemeistä mahdollisine lohkojakoineen sekä sarjanousuineem ja -laskuineen.

Onko vain toiveajattelua, että jotain muutosta esim. Mestiksen ja Liigan osalta olisi tapahtumassa? Jollakin tavalla Mestiksen ja Liigan välinen solmu on avattava, koska se vaikuttaa myös Suomi-sarjassa pelaavien seurojen tavoitteelliseen toimintaan.
 

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä on vähän offtopic, mutta väitän, että verkko tuli vähän myöhemmin 1990-luvulla. Muistan nimittäin jonkin Haukkojen I-divisioonaottelun (ehkä silloin Fazer-liiga), jossa joku koululainen sai katsomoon tulleesta kiekosta pahan osuman ja sen jälkeen tuo verkko sitten ilmaantui.

No päivän lehden mukaan, muikkuverkko muuttaa muikkuverkkojen hautausmaalle ensi kesän aikana, kun asennetaan uusi turvakaukalo jossa korkeammat pleksit.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Muistan nimittäin jonkin Haukkojen I-divisioonaottelun (ehkä silloin Fazer-liiga), jossa joku koululainen sai katsomoon tulleesta kiekosta pahan osuman ja sen jälkeen tuo verkko sitten ilmaantui.
Mitä sille katsojalle kävi? Mutta hyvä se verkon hautaaminen.
 

The Rock

Jäsen
No päivän lehden mukaan, muikkuverkko muuttaa muikkuverkkojen hautausmaalle ensi kesän aikana, kun asennetaan uusi turvakaukalo jossa korkeammat pleksit.
Tämä on loistava uutinen. Vielä kun jokaiselle suomisarjapaikkakunnalle saataisiin turvakaukalot, niin avot ja rommia pullo!
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Mitä sille katsojalle kävi? Mutta hyvä se verkon hautaaminen.
Mennään kyllä niin muistikuvien varassa koko asian kanssa, että en osaa yhtään sanoa. Ei toivottavasti mitään vakavampaa. Turvakaukalo Järvenpäähän on sen sijaan on erinomainen uutinen. Se kaukalohan on pitkälti alkuperäisessä asussaan, plekseistä puhumattakaan. Parantaa koko hallin ilmettä hetkessä huomattavasti.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
JHT:n paidassa päättyneellä kaudella pelannut Joshua Tetlow on valittu Iso-Britannian MM-joukkueeseen. Lieneekö jopa ensimmäinen Suomi-sarjan pelaaja MM-kisojen A-sarjassa missään maajoukkueessa?
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Tulipa hyvä päätös palauttaa nousumahdollisuus Mestikseen. Mielenkiintoinen karsinta on varmasti luvassa ensi keväänä.

OP edelleenkin haluaisi jakaa Suomi-sarjan kahteen lohkoon. Kevään siirtomarkkinoilla nähdään hälyttäviä merkkejä. Suomi-sarjatasoiset pelaajat ovat vaihtamassa sarjaporrasta alemmaksi divisioonatasolle. Onko Suomi-sarja liian vaativa perheelliselle ja työssä käyvälle pelimiehelle? Kiehtovatko mahdolliset ”naapuritaistelut” Suomi-sarjaa enemmän?

Mikäli sarja pelattaisiin kahdessa lohkossa pelimatkat ainakin tulisivat inhimillisemmiksi. Esim. A- ja B-lohkoissa voisi olla 10 joukkuetta, täydennystä Mestis-karsinnasta 2 joukkuetta + 4 joukkuetta II-divisioonasta. Näin päästäisiin lukemiin Mestis 10 joukk., Suomi-sarja A 10 joukk. ja Suomi-sarja B 10 joukk. Siitä vaan kommenttia kehiin!
 

Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Miten nuo lohkot jaettaisiin? Ihan ajatusleikkinä mietin. Itä – Länsi vai Pohjoinen – Etelä. Hiukan vaikea on hahmottaa jatkosarjoja eli ylempään 2 joukkuetta Mestiksestä ja 8 joukkuetta Suomi-sarjasta? Pelaavat koko Suomessa?

Alempaan 4 joukkuetta II-divarista ko. alueelta ja loput Suomi-sarjasta? Pahoittelut ymmärtämättömyydestä, pitäisi ehkä tutkia aikaisempia tekstejä.

Haluaisiko joku II-divarin porukka nousta Suomi-sarjaan? Käsittääkseni se olisi aika helppoa, jos olisi talous vahva ja riittävästi pelaajia, mutta sitten Suomi-sarjassa homma muuttuukin haastavaksi. Minulla on oletus, että moni ei haluakkaan muutosta. Minulle tuli mieleen, että kyseessä olisi II-divarin ja Suomi-sarjan yhdistäminen. Hämmentävä ajatus.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Onnenpyörä pyörähti kesätuimaan vähän liian vauhdikkaasti! Perusajatuksena on Suomi-sarjan jakaminen maantieteellisesti kahteen lohkoon. Tämän hetken mukaan jako olisi seuraava.

A-lohko: Laser HT, RaaheK, JHT, MuiK, D-Kiekko, Riemu, S-Kiekko + 2. div joukkue = 8 joukk.
B-lohko: Karhu HT, Pyry, HCIK, Haukat, HC Giants, Hunters, Titaanit + 2. div joukkue = 8 joukk.

Mikäli haluttaisiin 10 joukkueen lohkot, täydennystä tulisi Mestiksestä kaksi putoajaa + kaksi joukkuetta lisää 2. divisioonasta.

ps. Mestiksen joukkuemäärä ensi kauden jälkeen on 12! Olkoon lohkojen nimet vaikka: POHJOINEN ja ETELÄ.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös