Yleisön pyynnöstä toinen jatkotarina... HULLU HARRI

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 1



TV-ruutu pimeni.
Telkkarin edessä lattialla istuva Joonas tunsi suunsa loksahtavan auki. Hän kääntyi katsomaan taakseen. Arja hymyili sohvalta vahingoniloista hymyä. Naisella oli kädessään kaukosäädin, jolla hän tähtäsi televisiota kuin aseella.
- Hei, tuo ei ole reilua, Joonas sanoi. - Se oli hyvä leffa eikä se ollut vielä loppunut!
- Se loppui nyt, Arja sanoi. - Nyt on lasten nukkumaanmenoaika.
Joonas kääntyi katsomaan Villeä etsien tukea vanhemmasta veljestään.
Ville oli ristinyt kätensä HIFK-vakuunalla koristetun paitansa rinnalle. Hän rypisti otsaansa. - Me saadaan valvoa yhteentoista lauantai-iltaisin, hän ilmoitti naiselle. - Eikä kello ole vielä edes kymmentäkään.
Joonas nyökkäsi ylepeänä veljestään.
- Jos saan sanoa suoraan, Ville totesi, - niin tuollainen risoo minua pahasti.
Arja hymyili hänelle. - Etkö sinä olekaan pikku kullanmuru?
- Joo-oo, just, risoo. Iskä ja äiskä saavat kuulla tästä. HE ANTAVAT meidän valvoa lauantaina. Ja Lindakin antaa valvoa.
- Linda nyt vaan ei ole täällä, Arja sanoi häijyn herttaisella äänellään. - Ja totta puhuen minä olen täysin kyllästynyt kuulemaan siitä nuoresta teinihupakosta..
- Linda ei ole mikään hupakko, Joonas sanoi rohkaistuneena siitä, että hänen veljensäkin oli noussut vastustamaan keljua läskimantaa. - Linda on paljon kivempi kuin sinä. Sitä paitsi ethän sinä edes tunne Lindaa.
Arja katsoi rannekelloaan. - Lapset, minun kärsivällisyyteni alkaa olla kohta lopussa. Te painutte nyt oitis pehkuihin.
- Sinä olet todella karsea lapsenvahti, Ville sanoi.
- Kiitos vaan. Ja sinä, kultipieni, olet todella karsea kakara..
Ville punastui. Hän nousi ylös. - Tules Jonttu. Lähdetään yläkertaan.
- Joo, lähdetään. Joonas kömpi pystyyn.
- Älkää lähtekö vihaisina, Arja sanoi hihittäen.
Pojat katsoivat toisiinsa ja lähtivät olohuoneesta kohti yläkertaan johtavia portaita. Ville näytti kihisevän kiukusta.
- Eikun, ihan totta pojat, Arja huusi heidän peräänsä.
- Tulkaa takaisin. Minulla on teille pikku yllätys. Jotakin, mikä saa teidät hieman piristymään.
He kääntyivät katsomaan häntä.
- Mitä muka? Ville kysyi.
Valo välkähti Arjan silmälaseista. Virnistys sai hänen pyöreät kasvonsa levenemään entisestäänkin. - Iltasatu. Ja PELOTTAVA iltasatu. Niistähän te nykykersat niin tykkäätte.
Joonas tunsi nipistyksen vatsassaan. Hän katsoi Villeä. Ville katsoi häntä.
- Minä lyön vetoa, että teidän herttainen Lindanne ei kerro koskaan teille pelottavia tarinoita.
- Kertoopas, Ville sanoi, ja Joonas nyökkäsi.
- Ei takuulla yhtä pelottavia kuin minä.
Se ei olisi kovinkaan vaikea homma, Joonas ajatteli. Linda oli ihan jees, mutta hänen tarinansa olivat todella lällyä kamaa. Joonas ajatteli, että hän pystyisi itsekin kertomaan pelottavampia tarinoita kuin Linda.
- No, haluatteko te kuulla sen?


... JATKUU ...

 

[ruoto]

- No kerro, mutta tarinan on oltava todella pelottava, Joonas mutisi.:)

 

[Pihvi]

- No, haluatteko te kuulla sen?

Ilman muuta haluamme kuulla sen!

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 2

Joonas puhkesi puhumaan.: - Jees, mikä ettei.
Ville kohautti olkapäitään: - No joo kai sitten.
- Pitäiskös minun... Jonnas jätti lauseensa kesken.
- Pitäisikö sinun mitä? Arja kysyi.
- Ei mitään, Joonas vastasi.
Hän oli ollut vähällä sanoa "sammuttaa valot". Niin he tekivät aina, kun Linda kertoili tarinoita. He pimensivät olohuoneen ja istuivat sohvalla Linda välissään. Vaikka Lindan jutut eivät olleet kovin jänniä, ne olivat kivoja. Linda pani käsivartensa heidän ympärilleen... talvellakin Linda tuntui aina tuoksuvan jotenkin kesälle.
- Mitäs jos sammuttaisimme valot? Arja ehdotti.
Ville ravisti päätään. - Jonttu pelkää pimeetä.
Senkin valepukki, Joonas ajatteli, ja nyökkäsi kuitenkin yrittäen näyttää huolestuneelta.
Hän ei nimittäin pelännyt pimeää. Ei ainakan yleensä. Mutta hän ei taatusti halunnut olla pimeässä Arjan kanssa.
- Jättäkää sitten valot palamaan. Arja taputti sohvaa kummaltakin puoleltaan.
Joonas ei ollut näkevinään sitä. Hän istuutui matolle Arjaa vastapäätä ja laittoi jalkansa rsitiin. Ville istui hänen viereensä oudosti mulkaisten.
Arja nauroi hiljaa ja pudisti päätään. Hänen poskensa hyllyivät. - Ette kai te urheat uroot pelkää MINUA, mitä? hän kysyi.
- ÄÄÄH.. mutta se olin totta Joonas ei pelännyt Arjaa. Ei ainakaan paljon. Mutta jo ajatus istumisesta Arjan vieressä sohvalla oli pöyristyttävä. Nainen ei ollut vain ruma lihavuori, vaan haisi jotenkin samalla tavalla oudolta kuin pesusieni, joka oli seissyt liian kauan märkänä.
Joonas toivoi ainakin miljooonanen kerran, ettei Lindalla olisi ollut kivaa treffeillään tänä iltana. Lindan vieressä oli niin mukava istua.
- Näin me aina istumme, Ville valehteli taas.
- MInä en niin kauheasti pitänytkään ajatuksesta, että te kaksi kullanmurulaista istuisitte täällä ylhäällä vieressäni, Arja sanoi.
- Aiotko sinä kertoa meille sen jutun? Ville kysyi. Hän kuulosti kovin kärsimättömältä.
- Oletteko te sitten valmiita? Tarvitseeko teidän ehkä käydä pissalla ensin?
- Me käydään KUSELLA sen jälkeen, Ville vastasi.
Joonas oli vähällä nauraa ääneen, muuta pystyi tukahduttamaan hihityksen. Hän ei halunnut suututtaa Arjaa, tai tämä ei ehkä kertoisikaan satua.

Nainen nojautui taaksepäin sohvalla. Hän huokaisi hiljaa, kun hän nosti jalkansa sohvalle ja risti ne alleen. Joonas hämmästeli että Arja pystyi ristimään ne, vaikka ne olivat niin paksut. Hän hämmästeli myös sitä, etteivät naisen vaaleapunaiset verkkarihousut ratkenneet. Ne pullottivat niin kireinä, että Joonas pelkäsi housujen halkeavan millä hetkellä hyvänsä ja Arjan läskien valuvan sohvalle.


.... JATKUUU ...

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 3

Arja risti käsivartensa rinnalle niinkuin olisi yrittänyt piilottaa pari jalkapalloa ja salakuljettaa ne maaliin.
Ajatus sai Joonaksen hymyilemään.
- Kertoisiko nuori herra meillekin, mikä nyt on noin tavattoman huvittavaa?
Joonas tunsi kasvojaan alkavan kuumoittaa. - Ei siis niin yhtään mikään. Tota noin... minä vaan kuvittelin...
- Äläpäs kuvittele mitään minun kertomukseni aikana.
- Me kohta nukahdetaan, ellet sinä jo aloita sitä kertomustasi, Ville totesi.
- Hyvä on. Arja selvitti kurkkuaan. Hän vääntelehti hiukan, ikäänkuin olisi yrittänyt upottaa lihavan ruhonsa syvemmälle sohvan pehmusteisiin. - Tämä juttu kertoo siitä, miksei kukaan mene illalla nukkumaan, ennenkuin on varmistanut, että talon ulko-ovi on varmasti lukossa.
- Tiedetään, Ville sanoi. - Ettei mörkö änkee sisään.
- Säästäs ivasi sille Lindalle. Äläkä keskeytä minua, taikka stoori loppuu tähän.
- Älä keskeytä, Ville, Joonas sanoi.
Ville puhahti aikuismaisesti hiljaa.
- Jossakin maaseudulla ihmiset eivät lukitse oveaan yöksi, Arja sanoi. - Mutta täällä Helsingin laitamilla Käpylässä me panemme ovet lukkoon aina. Ja siihen on oikein hyvä syy. Eräs hullu mies, Arja vaikeni ja nyökytti hitaasti päätään.
- Hullu Harri, hän sanoi hiljaisemmalla äänellä, miltei kuiskaten. - Kukaan ei tiedä, mistä hän tulee. Mutta olen kuullut sanottavan, että hän norkoilee hautausmaalla, varsinkin kuumina kesäöinä, jolloin hän tykkää riisua vaatteensa ja nojata hautakiviin. Ne on nähkääs viileitä. Ne tuntuvat hänestä miellyttäviltä, kun yöllä on niin kuuma, ettei saa nukutuksi. Muistakaa se ensi kesänä.
Ville vilkaisi Joonasta ja käänsi taas katseensa sohvalle. Mutta Arja ei ollu huomaavinaankaan. Hän tuijotti suoraan eteensä ja huojutti itseään hiljaa edestakaisin.
- Minä en ole itse koskaan nähnyt häntä hautojen välissä, hän jatkoi hiljaisella äänellä. - Mutta muut ovat kertoneet minulle. Olen kuullut kerrottavan, että hän vie sinne uhrinsa. Kukaan ei uskalla hiiskuakkaan, mitä hän tekee niille. Mutta minulla on omat käsitykseni asiasta.
- Millaiset, Ville kuiskasi.
Arja lakkasi huojuttamasta itseään. Hän katsoi Villeä silmiin. - Enpä usko, että sinä haluaisit tietää siitä.
- Sinä kuitenkin keksit tämän omasta päästäsi, poika mutisi.
Arja hymyili. - Hullu Harri jahtaa sekä miehiä että naisia. Ja erityisen paljon hän tykkää pikkuisista tytöistä. Mutta eniten maailmassa hän tykkää pikkupojista. Niistä hän tykkää enemmän kuin mistään muusta.
- Joo joo, just, Ville sanoi.
Joonas pukkasi häntä kevyesti kyynärpäällään. Ville pukkasi kovemmin takaisin.
- Kuten sanoin, minä en tiedä, mitä se hullu mies tekee heille. Mutta heitä ei sen koommin nähdä. Ei milloinkaan. Hautausmaan lähellä asuvat ihmiset kertovat kuulevansa sieltä joskus huutoja. Kamalia huutoja. Ja joskus sieltä kuuluu yölläkin kaivamisen ääniä.
- Höpö höpö, Ville mutisi.
- Ne jotka hän nappaa, eivät takuulla sano höpö höpö. Arja sanoi. - Minä luulen, että heitä ei paljon naurata. Sen takia me lukitsemme tiukasti ovemme yöksi täällä Käpylässä. Kuten sanoin, minä en ole koskaan nähnyt Hullua Harria hautausmaan liepeillä. Mutta olen nähnyt hänet muualla. Monta kertaa. Joka kerran myöhään yöllä. Minä saatan nähdä hänet, kun katselen ikkunasta ulos kadulle tai palaan kotiin oltuani lapsenvahtina. Olen jopa nähnyt hänet täällä Vaahterakadulla. Tiedättekö, mitä hän tekee?
Ville ei päästänyt pihaustakaan. Joonaksen vatsaa nipisti, ja hänestä tuntui kuin hän ei pystyisi kunnolla hengittämään.
- Hullu Harri kulkee talosta taloon ja korttelista toiseen. Jokaisen talon kohdalla hän kiipeää portaita myöten ulko-ovelle ja kokeilee ovea. Hän etsii ovea, joka ei ole lukossa. Ja kun hän löytää sellaisen, hän menee sisään. Ja se on sen loppu, joka siinä talossa asuu. Arja nyökkäsi virnistäen. - Nyt sänkyyn lapset!
- Siinäkö kaikki? Ville kysyi. - Kunnon tarina ei ole tollanen.
- Minunpa tarinani nyt vaan on. Nyt sänkyyn molemmat. Menette hetioitis nukkumaan.
Arja virnisti äkkiä niin leveästi, että hänen poskensa työnsivät pyöreitä silmälaseja ylemmäksi. - Jos kuulen inahduksenkin teidän huoneestanne yläkerrasta... Hän otti kätensä rinnalta ja osoitti sohvan päädyn yli kohti talon ulko-ovea. - Minä avaan ulko-oven... aivan varmasti avaan!


... JATKUU ....

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 4

- Ville?
- Iho umpeen, Ville kuiskasi.
Joonas kohottautui kyynärpäittensä varaan ja katsoi silmiään siristäen pimeän halki. Hänen veljensä sänky joka oli yöpöydän toisella puolella, erottui vain epämääräisenä läiskänä. Hän arveli, että pieni vaalea alue läiskän toisessa päässä oli Villen naama. - Eihän se ollut totta, mitä Arja kertoi? Joonas kysyi.
Vaalean pyörylän alalaidassa oleva musta aukko liikkui kun Ville sanoi: - Älä ole hölmö.
Joonas erotti kuin erottikin Villen kasvot. Se oli helpotus.
Joonas sanoi: - Hän kuulosti olevan tosissaan, vai mitä?
- Arja yritti vain pelotella meitä.
- Ootko varma kanssa?
- Semmosia hulluja ei olekkaan, jotka kiertävät kokeilemassa ihmisten ulko-ovia. Usko huvikses. Jeparithan olis heti semmosen perässä.
- Niin kai.
- Ja me kuultaisiin kyllä, jos ihmisiä katoaisi näillä main.
- Niin kai.
- Unohda koko juttu ja...
MAKUUHUONEEN OVI PAISKAUTUI AUKI JA ISKEYTYI SEINÄÄN KUMAHTAEN.
Joonas hätkähti. Hänen päänsä käännähti valoa kohti. - Enkö minä käskenyt teidän muksujen olla hiljaa?
- Me oltiinkin, kunnes sinä tulit ja herätit meidät, Ville väitti.
- Minä en ole kuuro, kultipieni. Minähän sanoin teille, mitä minä teen, jos kuulen täältä inahduksenkin! Voitte olla varmoja, että pidän myös lupaukseni! Sen minä taatusti teen!
Hän pamautti oven kiinni ja pimensi taas huoneen.
Joonas painoi kasvonsa tyynyä vasten. Hän puri alahuultaan ja yritti olla itkemättä.
Hän kuunteli.
Kuunteli hiljaista niiskutusta ja huokailua. ne tulivat isonveljen viereisestä sängystä.
- Ville? hän kuiskasi.
- Turpa kii.
- Itketkö sinä? Joonas kuiskasi.
- Ei kuuu sulle. Kaikki on sun syytäs, senkin pikku paska. Naapurivuoteesta kuului kostea, ryystävä nyyhkäisy. - Miksi et voinut pitää suurta suutasi kiinni?
- Anteeksi.
- Mikä vitun anteeksi? Nyt se ämmä meni avaamaan ulko-oven.
- Sinähän sanoi ettet usko Hulluun Harriin.
- No en uskokaan.
- Miksi sitten itket?
- Vittu minä mitään itke! Sitä vaan että Arja on paska akka.
Taas äänekäs nyyhkäisy. - Miten iskä ja äiskä jätti meidät kahdestaan tollasen sikaämmän kanssa?
Joonas kohautti olkapäitään, vaikka tiesi, ettei Ville voinut sitä nähdä. - Lindalla oli treffit.
- Toivottavasti sillä on ollut superpaska ilta.
- Älä sano noin, Ville.
- Sen olis pitänyt olla meidän kanssa.
- Sanos muuta.
- Suus kiinni nyt, ettei ääliöämmä tule takaisin.
- Selvä. Joonas painoi päänsä takaisin tyynyyn ja sulki silmänsä.
Hän kuunteli hiljaista, tukahtunutta nyyhkytystä.
Jumantsuikkeli sentään, hän ajatteli. Ville pelkää vielä enemmän kuin minä, vaikka hän ei edes usko Hulluun Harriin. Minäpä taas uskon.
- Isä ja äiti tulee ihan pian kotiin, Joonas kuiskasi.
- Just joo, ihan pian. Kahden tai kolmen tai neljän tunnin kuluttua.
- Minä en usko, että Arja kuitenkaan avaa ulko-ovea.
- Ja paskat. Pidä nyt se pääsi jo kiinni.
- Okei.
Joonas kääntyi selälleen ja tuijotti kattoon. Hän kuunteli isoveljensä hiljaista itkua.
Jonkin ajan kuluttua itku lakkasi.
- Ville hei? hän kuiskasi.
Ei vastausta.
- Ville, nukutko sinä?
Se tuntui MAHDOTTOMALTA. Miten kukaan saattoi nukahtaa, kun ulko-ovi oli auki ja kaikki päin persettä.
Kaiken lisäksi Ville alkoi pian kuorsata.
Joonas tunsi itsensä hyljätyksi. Tämä ei ollut reilua! Miten Ville voi jättää hänet valvomaan YKSIN! ISOVELI!
Joonaskin olisi halunnut nukahtaa, mutta hänen silmänsä pysyivät itsepintaisesti auki.
Minun sänkyni on lähempänä ovea, hän ajatteli. Kun Hullu Harri tulee, se nappaa minut ensin.
Hän tunsi vastustamatonta halua katsoa ovelle. Mutta jäätävä pelko esti häntä. Entä jos katsoisi ovelle juuri, kun Hullu Harri iskee sen auki?
Hän tuijotti edelleen kattoon.
Hän toivoi että Ville heräisi.
Minähän voisin herättää Villen, hän ajatteli. me voisimme hiipiä ulos ikkunasta ja häipyä täältä vaikkapa Lehtosille naapuritaloon.
Silloinhan me voisimme törmätä ulkona Hulluun Harriin!
Joonas harkitsi piiloutumista sängyn alle.
Joo just. Todennäköisesti Hullu Harri katsoo sinne ihan ensimmäiseksi.
Sitäpaitsi, jos minä olen piilossa, se hullu vie silloin Villen.
Joonas mietti hetken, millaista olisi Villetön elämä.
Ville kiusasi häntä jatkuvasti ja alkoi aina tapella. Mutta joskus Ville osasi olla mukavakin... eikä kukaan muu Joonaksen kavereista lämännyt kiekkoa niin lujaa ja tarkasti kuin Ville. Villestä voisi tulla joskus vaikka NHL-tähti. Joonas ei halunnut, että joku hullu äijä nappaisi Villen ja veisi hänet hautausmaalle ja teksi hänelle juttuja, joista ei edes Arjan kaltainen paskapää halunnut puhua!


.... JATKUU ...

 

[Pihvi]

Huh huh kun on piinaava! Tässähän on pakko mennä kokeilemaan, että onko meidän ulko-ovi kiinni...

 

[Paitselo]

KIITOS PIHVI!

Viestin lähetti Pihvi
Huh huh kun on piinaava! Tässähän on pakko mennä kokeilemaan, että onko meidän ulko-ovi kiinni...

Niin, kiitos palautteesta! On kiva tietää että joku tätäkin jaksaa lukea! Lähden tästä nyt itsekin nukkumaan... kun ensin tsekkaan ulko-oven... jatkan tarinaa maanantaina... jos Hullu Harri ei ennen sitä pääse yllättämään meikäläisen huushollia...;)

 

[Cougar]

Re: KIITOS PIHVI!

Viestin lähetti Predator

Niin, kiitos palautteesta! On kiva tietää että joku tätäkin jaksaa lukea! Lähden tästä nyt itsekin nukkumaan... kun ensin tsekkaan ulko-oven... jatkan tarinaa maanantaina... jos Hullu Harri ei ennen sitä pääse yllättämään meikäläisen huushollia...;)

Älä nyt perkele kesken jännittävimmän hetken mene nukkumaan. Mä lähden itse kohta toteuttamaan Hullu Harrin teemaa. Siinä sulle painajaista. Ties vaikka olisin kuvailemasi Harri. Ainoastaan Nimeni ei ole Harri, mutta olen... ovesi takana... vaanimassa...

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 5

Ville oli sanonut Arjaa paskaämmäksi, tai jotakin.
Ville joutuisi vaikeuksiin, jos iskä ja äiskä tietäis.
Mutta Arjahan OLI JONKINLAINEN PASKIAINEN!
Joonaksen mieleen juolahti äkkiä ajatus, joka sai hänet oudosti hymyilemään.
- Jos Hullu Harri tulee heille, eikä ulko-ovi ole lukossa ja hän astuu sisään... entäs jos hän nappaakin ekana alakerrassa Arjan?
Eiköhän Arja ollut tullut ajatelleeksi sitä?
Arja on todellakin ihan torvelo.
Toinen kiva ajatus juolahti Joonaksen mieleen. Se sikaämmä ei varmasti sittenkään avannut ulko-oven lukkoa. Kunhan pelotteli heitä, vai?

Joonas oli aivan varma, että Arja oli valehdellut, kun hän oli sanonut avaavansa ulko-oven.
Joonaksen pitäisi kuitenkin VARMISTUA asiasta.

Sydän hurjasti hakaten Joonas ryömi takaperin portaita alas. Mahdollisimman hiljaa. Sitten hän tuli portaitten alapäähän, ja kurkisti tasanteelta keittiöön päin. Tie oli selvä. Hän livahti keittiöön kontaten äänettömästi.. Hän ryömi tuolin ja pöydänjalan väliin.
Mitä minä teen, jos Arja huomaa minut? hän ajatteli.
Joskus isä ja äiti olivat huomanneet, kun hän piileksi pöydän alla. Mutta monesti he eivät olleet huomanneet.
Hän ja Ville olivat päässeet katselemaan jotakin myöhäistä, rajua elokuvaa piilostaan pöydän alta, kun vanhemmat katselivat sohvalta.
Joonas pysähtyi, kun hän sai näkyviinsä television. SE ei ollut edes auki.
Mitä Arja oikein tekee? hän ajatteli.
Ehkä hän lukee MeNaisia tai jotakin.
Jos Arja lukee, hän pystyisi ehkä hiipimään ämmän ohi ulko-ovelle.
Hän konttasi hiljaa kohti pöydän toista päätä ja kääntyi katsomaan tuolien ja pöydänjalkojen välistä.
Lopulta sohvan reuna tuli näkyviin. Hän hivuttautui ylöspäin, kumartui eteenpäin ja kurkisti tuolin takaa sohvalle.
Arja makasi sohvalla.
Iso pinkkiverkkarinen lihavuori, kädet ristissä vatsan päällä. Hänen silmänsä olivat kiinni. Hänellä ei ollut laseja silmillään.
Joonas huomasi, että silmälasit olivat sohvan ja eteisen välisellä pikkupöydällä.
HYvä, hän ajatteli. Nimittäin äiti oli kertonut Arjan olevan melkein sokea ilman silmälasejaan.
Mutta Joonas ei tuntenut oloaan hyväksi. Hän pystyi hädin tuskin pidättämään hengitystään, hänen sydämensä jyskytti, ja kaiken lisäksi hänellä oli aivan KARMEA vessahätä!
Mutta tämä oli hänen tilaisuutensa.
Hän kömpi esiin pöydän alta. Katse tiukasti Arjassa hän konttasi olohuoneeseen.
KUNHAN VILLE SAA KUULLA TÄSTÄ! hän ajatteli.
- Että MITÄ SINÄ TEIT? Ville sanoisi.
- Joo, minä vaan hiivin ulko-ovelle katsomaan, onko se todella jätetty auki.
- Ja Arja oli olOHUONEESSA?
- Jesh, pitkällään sohvalla!
- Vau Jonttu! Minä en tiennytkään, että sulla on niin paljon sisua!
- Se nyt ei ollut paljon mitään...
- Miten sinä pääsit hiippaamaan huomaamatta Arjan ohi?
- Ihan niinkuin MOHIKAANIT!
- Nukkuko Arja?
- En minä tiedä. Saattoi teeskennellä nukkuvaa. Minä se vaan...
Joonaksen mielikuva särkyi. ENTÄS JOS TOSIAANKIN ARJA ON VAIN NUKKUVINAAN?
Hän pysähtyi tuijottamaan naista.
Tämän silmät olivat kiinni. Suu oli auki. Leuka näytti taikinaan työönetyltä pingispallolta. Puseron rinnus nousi uhkeasti ja laski hiljaa.
Mutta Joonas ei ollut varma siitä enempää kuin hän oli varma siitäkään oliko Arja valehdellut sanoessaan avaavansa oven.
Kunpa Arja kuorsaisi.
Joonas pakottatui konttaamaan eteenpäin. Hän oli aivan keskellä huonetta, kun lattia narskahti hänen polvensa alla. Hän kyyristyi kauhuissaan Hän tunsi virtsan pyrkivän melkein väkisin rakostaan ulos... hän kuitenkin pidätteli, ja pidäteli... ja hikihelmet kohosivat hänen otsalleen.
Toinen käsi liukui alas Arjan vatsalta. Käsivarsi valahti edelleen lattialle sohvan reunalta. Joonas vilisti eteenpäin varmana siitä, että Arja heräisi. Hän rukoli, että hän ehtisi sohvan päätypuolelle, ennenkuin nainen heräisi.
Hän jähmettyi paikalleen, kun Arja mumisi jotakin...


... JATKUU ...

 

[Smoerrebroed]

Kyllä se taitaa näin olla, että Predator täällä on kekseliäs turinasetä ja muut suurimmilta osin tuntuu vaan lukevan tarinaa. Ei siinä mitään, täytyyhän mielikuvista olla jollakulla vaikka muille jakaa kun jaksaa kirjottaa. Pökköä pesään vain Predator!

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, OSA 6

Naisen silmät pysyivät kiinni.
Lopulta sohvan topattu käsinoja peitti naisen pään Joonaksen näkyvistä. Hän hidasti vauhtiaan ja ryömi pikkupöydän ohi. Sitten hän kääntyi oikealle ja konttasi ulko-ovea kohti.
Ja tuijotti koko ajan LUKKOA.
Siinä oli pitkulainen hanikka, jota käännettiin peukalolla ja etusormella. Se oli aivan vaakasuorassa. Mutta niin se oli aina. Sen asennosta ei voinut päätellä, oliko ovi lukossa vai ei.
Jonnaksen pitäisi KOETTAA ovenkahvaa!
Hän tuki vasemman kätensä ovenpieleen ja kohotti oikean kätensä kohti ovenkahvaa.
ENTÄS JOS HULLU HARRI ONKIN OVEN ULKOPUOLELLA ODOTTAMASSA? hän ajatteli.
ENTÄ JOS HÄN OJENTAA JUURI NYT KÄTENSÄ KOHTIA OVEA?
Joonaksen sormet tutisivat kuin hän olisi ollut horkassa. Hän tarttui ovenkahvaan. Se aiheutti kovan rapsahduksen. Hän kuuli hiljaisen, uikuttavan äänen pääsevän kurkustaan.
Hengitystään pidättäen hän käänsi ovenkahvaa.
Hän veti.
Ovi ei liikahtanutkaan.
Se saamarin ämmä ei sittenkään ollut avannut lukkoa!

Kun Joonas oli päässyt taas keittiön pöydän taakse, hän nousi pystyyn. Hän painoi kädellään rintaansa. Hänen sydämensä hakkasi villisti.
Minä tein sen, hän sanoi itselleen.
MINÄ TEIN SE, ENKÄ EDES JÄÄNYT KIINNI!
Hän katsoi Arjaa, joka nukkui edelleen sohvalla.
Hän tunsi suunsa kääntyvän hymyyn.
Hän kulki varpaillaan kohti yläkerran makuuhuoneeseen johtavia portaita ja toivoi Villen olevan hereillä, jotta hän voisi kertoa tälle urotyöstään.


.... JATKUU ....

 

[Paitselo]

HULLU HARRI, päätösosa

Joonas heräsi keskellä pimeyttä kauhun vallassa, ja kuuma virtsa suihkusi hänen jalkaansa pitkin, kun jokin hakkasi makuuhuoneen ovea yhä uudelleen ja uudelleen, ja Ville kirkui viereisessä sängyssä kimakasti: - AAAAÄÄÄÄÄÄ!
Hakkaaminen jatkui. Ovi työntyi isku iskulta yhä enemmän auki, kun suoraselkäinen tuoli liukui matolla vähän kerrallaan.
- POJAT! isä huusi.
Joonas ei ollut koskaan kuullut isänsä ääntä niin pelokkaana.
- POJAT! MITÄ TÄMÄ OIKEIN MEINAA!
Joonas kierähti alas sängystään. Hän ryntäsi ovelle. Kostea pyjama takertui hänen haaroihinsa ja vasempaan jalkaansa. Hän kiskoi tuolin ovenkahvan alta ja peräytyi taaksepäin.
Isä astui huoneeseen. Hän näpsäytti valot palamaan. Hän oli hengästynyt ja hänen silmänsä pullottivat, kun hän katsoi hätääntyneenä Joonaksesta Villeen. - POJAT ON IHAN OKEI! hän huusi olkansa yli.
- Voi luoja. Äiti horjui itkien sisään.
- Mitä täällä on oikein tapahtunut? isä kysyi. - Jestas sentään! Missä lapsenvahti on? Miksi teidän ovenne oli teljetty sisältäpäin? Mitä tämä merkitsee?
Ville oli lakannut huutamasta. Hän istui nyt vuoteessaan itkien ja päätään pudistellen.
- Arja oli ihan hirvee, Joonas puhkesi puhumaan.
- No, missäs Arja on? Miten hän saattoi lähteä tiehensä ja jättää teidät tällä lailla. Mitä hittoa...?
Joonas huomasi, että äiti piteli toisessa kädessään Arjan silmälaseja.
- Me tulemme kotiin, ja saakelin lapsenvahti on tipotiessään ja ulko-ovi sepposen selällään! isä jatkoi. - MITÄ HELKKARIA TÄÄLLÄ ON TAPAHTUNUT?
- Hullu Harri vei Arjan, Ville ruikutti nyyhkien välillä. - VOI JUMA! Se jätti oven lukon auki, jotta Hullu Harri veisi meidät, mutta... sitten hän ei itkultaan pystynyt sanomaan enempää.
Joonas katsoi vanhempiinsa ja nyökytti päätään. Hän päätti olla kertomatta, että ulko-ovi oli todellisuudessa ollut yöllä lukittuna - ja että HÄN ITSE OLI SEN SITTEN AVANNUT.
Hänhän uskoi Hulluun Harriin.
Nut varmasti uskoi Arjakin...


.... LOPPU ....


PS Tähän voisin vielä siteerata suuresti ihailemaani kirjailijaa, Stephen Kingiä:

" Miksi aikuiset aina sanovat lapsille, että hirviöitä ei ole olemassa... koska onhan niitä."