HULLU HARRI, OSA 1
TV-ruutu pimeni.
Telkkarin edessä lattialla istuva Joonas tunsi suunsa loksahtavan auki. Hän kääntyi katsomaan taakseen. Arja hymyili sohvalta vahingoniloista hymyä. Naisella oli kädessään kaukosäädin, jolla hän tähtäsi televisiota kuin aseella.
- Hei, tuo ei ole reilua, Joonas sanoi. - Se oli hyvä leffa eikä se ollut vielä loppunut!
- Se loppui nyt, Arja sanoi. - Nyt on lasten nukkumaanmenoaika.
Joonas kääntyi katsomaan Villeä etsien tukea vanhemmasta veljestään.
Ville oli ristinyt kätensä HIFK-vakuunalla koristetun paitansa rinnalle. Hän rypisti otsaansa. - Me saadaan valvoa yhteentoista lauantai-iltaisin, hän ilmoitti naiselle. - Eikä kello ole vielä edes kymmentäkään.
Joonas nyökkäsi ylepeänä veljestään.
- Jos saan sanoa suoraan, Ville totesi, - niin tuollainen risoo minua pahasti.
Arja hymyili hänelle. - Etkö sinä olekaan pikku kullanmuru?
- Joo-oo, just, risoo. Iskä ja äiskä saavat kuulla tästä. HE ANTAVAT meidän valvoa lauantaina. Ja Lindakin antaa valvoa.
- Linda nyt vaan ei ole täällä, Arja sanoi häijyn herttaisella äänellään. - Ja totta puhuen minä olen täysin kyllästynyt kuulemaan siitä nuoresta teinihupakosta..
- Linda ei ole mikään hupakko, Joonas sanoi rohkaistuneena siitä, että hänen veljensäkin oli noussut vastustamaan keljua läskimantaa. - Linda on paljon kivempi kuin sinä. Sitä paitsi ethän sinä edes tunne Lindaa.
Arja katsoi rannekelloaan. - Lapset, minun kärsivällisyyteni alkaa olla kohta lopussa. Te painutte nyt oitis pehkuihin.
- Sinä olet todella karsea lapsenvahti, Ville sanoi.
- Kiitos vaan. Ja sinä, kultipieni, olet todella karsea kakara..
Ville punastui. Hän nousi ylös. - Tules Jonttu. Lähdetään yläkertaan.
- Joo, lähdetään. Joonas kömpi pystyyn.
- Älkää lähtekö vihaisina, Arja sanoi hihittäen.
Pojat katsoivat toisiinsa ja lähtivät olohuoneesta kohti yläkertaan johtavia portaita. Ville näytti kihisevän kiukusta.
- Eikun, ihan totta pojat, Arja huusi heidän peräänsä.
- Tulkaa takaisin. Minulla on teille pikku yllätys. Jotakin, mikä saa teidät hieman piristymään.
He kääntyivät katsomaan häntä.
- Mitä muka? Ville kysyi.
Valo välkähti Arjan silmälaseista. Virnistys sai hänen pyöreät kasvonsa levenemään entisestäänkin. - Iltasatu. Ja PELOTTAVA iltasatu. Niistähän te nykykersat niin tykkäätte.
Joonas tunsi nipistyksen vatsassaan. Hän katsoi Villeä. Ville katsoi häntä.
- Minä lyön vetoa, että teidän herttainen Lindanne ei kerro koskaan teille pelottavia tarinoita.
- Kertoopas, Ville sanoi, ja Joonas nyökkäsi.
- Ei takuulla yhtä pelottavia kuin minä.
Se ei olisi kovinkaan vaikea homma, Joonas ajatteli. Linda oli ihan jees, mutta hänen tarinansa olivat todella lällyä kamaa. Joonas ajatteli, että hän pystyisi itsekin kertomaan pelottavampia tarinoita kuin Linda.
- No, haluatteko te kuulla sen?
... JATKUU ...
TV-ruutu pimeni.
Telkkarin edessä lattialla istuva Joonas tunsi suunsa loksahtavan auki. Hän kääntyi katsomaan taakseen. Arja hymyili sohvalta vahingoniloista hymyä. Naisella oli kädessään kaukosäädin, jolla hän tähtäsi televisiota kuin aseella.
- Hei, tuo ei ole reilua, Joonas sanoi. - Se oli hyvä leffa eikä se ollut vielä loppunut!
- Se loppui nyt, Arja sanoi. - Nyt on lasten nukkumaanmenoaika.
Joonas kääntyi katsomaan Villeä etsien tukea vanhemmasta veljestään.
Ville oli ristinyt kätensä HIFK-vakuunalla koristetun paitansa rinnalle. Hän rypisti otsaansa. - Me saadaan valvoa yhteentoista lauantai-iltaisin, hän ilmoitti naiselle. - Eikä kello ole vielä edes kymmentäkään.
Joonas nyökkäsi ylepeänä veljestään.
- Jos saan sanoa suoraan, Ville totesi, - niin tuollainen risoo minua pahasti.
Arja hymyili hänelle. - Etkö sinä olekaan pikku kullanmuru?
- Joo-oo, just, risoo. Iskä ja äiskä saavat kuulla tästä. HE ANTAVAT meidän valvoa lauantaina. Ja Lindakin antaa valvoa.
- Linda nyt vaan ei ole täällä, Arja sanoi häijyn herttaisella äänellään. - Ja totta puhuen minä olen täysin kyllästynyt kuulemaan siitä nuoresta teinihupakosta..
- Linda ei ole mikään hupakko, Joonas sanoi rohkaistuneena siitä, että hänen veljensäkin oli noussut vastustamaan keljua läskimantaa. - Linda on paljon kivempi kuin sinä. Sitä paitsi ethän sinä edes tunne Lindaa.
Arja katsoi rannekelloaan. - Lapset, minun kärsivällisyyteni alkaa olla kohta lopussa. Te painutte nyt oitis pehkuihin.
- Sinä olet todella karsea lapsenvahti, Ville sanoi.
- Kiitos vaan. Ja sinä, kultipieni, olet todella karsea kakara..
Ville punastui. Hän nousi ylös. - Tules Jonttu. Lähdetään yläkertaan.
- Joo, lähdetään. Joonas kömpi pystyyn.
- Älkää lähtekö vihaisina, Arja sanoi hihittäen.
Pojat katsoivat toisiinsa ja lähtivät olohuoneesta kohti yläkertaan johtavia portaita. Ville näytti kihisevän kiukusta.
- Eikun, ihan totta pojat, Arja huusi heidän peräänsä.
- Tulkaa takaisin. Minulla on teille pikku yllätys. Jotakin, mikä saa teidät hieman piristymään.
He kääntyivät katsomaan häntä.
- Mitä muka? Ville kysyi.
Valo välkähti Arjan silmälaseista. Virnistys sai hänen pyöreät kasvonsa levenemään entisestäänkin. - Iltasatu. Ja PELOTTAVA iltasatu. Niistähän te nykykersat niin tykkäätte.
Joonas tunsi nipistyksen vatsassaan. Hän katsoi Villeä. Ville katsoi häntä.
- Minä lyön vetoa, että teidän herttainen Lindanne ei kerro koskaan teille pelottavia tarinoita.
- Kertoopas, Ville sanoi, ja Joonas nyökkäsi.
- Ei takuulla yhtä pelottavia kuin minä.
Se ei olisi kovinkaan vaikea homma, Joonas ajatteli. Linda oli ihan jees, mutta hänen tarinansa olivat todella lällyä kamaa. Joonas ajatteli, että hän pystyisi itsekin kertomaan pelottavampia tarinoita kuin Linda.
- No, haluatteko te kuulla sen?
... JATKUU ...