Tämä jälleen kerran muistutuksena siitä, millaisen epäpresidentin kanssa olemme tekemisissä. Jos siis halutaan väittää, että Trumpin toimet olisivat jotenkin normaaleja edes America first-politiikassa. Sisäpolitiikka olkoon amerikkalaisten asia, vaikka sitä Euroopassa huolestuneena seurataankin. Jonsei demokraatit & muut palomuurit toimi, niin emme kuitenkaan voi asiaan millään tavalla vaikuttaa.
Sen sijaan valkopesua ei kannata harrastaa ainakaan näissä tapauksissa: Grönlanti tyrmistyi J. D. Vancen vaimon matkasta: ”Erittäin aggressiivista”
Kyse on siis 60 minuutin paineesta lätkätermein. Koitetaan etsiä heikkoa kohtaa Tanskan & Grönlannin puolustuksesta ja isketään siihen kiinni. Toistaiseksi Tanska on pysynyt lujana ja tätä linjaa on syytä jatkaa. En itse usko Trumpin uskaltavan lähteä sotilaalliseen operaatioon. Vaikka neuvonantajilla ei järjen hiventäkään olisi, senaatti ja myös kongressi muusta julkisuudesta puhumattakaan toimivat pelotteena. Joku varmaan mainitsee senkin, että Eurooppaa ei kannattane ajaa Kiinan syliin.
Tavoitteena Trumpilla on Grönlannin rauhanomainen liittyminen osaksi Yhdysvaltoja. Lieneekö sitten suunnitelmana vaaleihin vaikuttaminen. Perustetaanko Grönlantiin Yhdysvaltoihin liittämistä tukeva puolue? Ja siitähän ei enää monta askelta vaalivilppisyytöksiin. Operaation onnistumismahdollisuudet ovat nollatasoa.