Niin, Trumphan käyttää tässä hyvinkin perinteistä "hajoita ja hallitse"-doktriinia - ainoa vain että tällä kertaa kohteena on oma valtio ja aseina kaiken keskusvallan sekä oikeuslaitoksen vääjämätön heikentäminen.
Tuossa
@IceWalker nostikin esiin, että demokratian toteutumiseen ei välttämättä tarvita liittovaltiotason keskushallintoa, vaan pienemmätkin yksiköt voivat toimia demokraattiseti. Tämähän on sinänsä ihan totta.
Mutta vaatii kyllä uskomattoman hyväntahtoista katsantokantaa, jos olettaa että Trumpin, magahattujen ja projektilaisten toimet jäävät tähän keskushallinon alasajoon, ja osavaltiotason instituutiot jätettäisiin rauhaan. Kyllä siellä on tarkoituksena ottaa täysin ja 100% haltuun myös osavaltioiden hallintoelimet, sitä mukaa kun ne otettaviksi tipahtelevat. Kypsiä osavaltioita, joihin magalaiset ovat jo istuttaneet tai pystyvät istuttamaan omat kätyrinsä löytyy jo nyt ja kaikissa osavaltioissa tehdään takuuvarmasti myyräntyötä vastarinnan nujertamiseksi. Jos ei muuten, niin sitten väkivalloin.
Tuossa on luonnollisesti aika valtavia ongelmia, sillä myös magalaisten sydänmailla liittovaltion rahoitus on elinehto ja jos/kun sieltä pannaan hanoja kiinni, vaikutukset voivat olla melkoisen katastrofaaliset - kuten nyt jo monet Trumpia äänestäneet ovat saaneet nahoissaan tuntea. Ihan jokaiseen pitäjään ei sitä öljynjalostamoa tai Tesla-tehdasta kuitenkaan saada pystytettyä omin voimin.
Tämä voikin lopulta olla se, mikä Trumpin ja kätyreidensä suunnitelmat kaataa - ei ole ihan täysin ymmärretty, tai ei haluta ymmärtää, kuinka merkittävä osa USA:n ja sen kansalaisten hyvinvoinnista ja indeed, olemassaolosta, on lopulta liittovaltion käsissä tai tarkemmin ottaen piirikuntien, osavaltioiden ja liittovaltion symbioosin ansiota.
USA:kin on valtavan paljon vahvempi yhdessä kuin erikseen, sille on syynsä miksi se United on tuossa valtion nimessä.
Kaikesta huolimatta on hyvin vaikeaa uskoa tuhatpäiseen ryhmittymään, joka narsistista trumpia voisi ohjailla, ja että riidattomasti edes keskenään voisivat toimia, ja puhumattakaan vielä, etteikö sielläkin joukossa olisi myyriä. lisäksi koko project 2025 on ollut julkinen jo kauna, ja sen taustat siellä tiedetään, joten ei siellä varmaan ihan vaan hiljaisesti sellaista sivusta katsella, jos se ei ole miellyttävä tulevaisuus, joten ainakin osin koen, että tällä salaliittoteorialla ei ole ihan niin vankkaa pohjaa, mitä äkkiseltään luulisi, vaan aika sitten näyttää.
En siis usko, ennen kuin näen, että Yhdysvallat isossa kuvassa voitaisiin viedä ihan tuosta noin vaan konservatiivien anarkiaan, eikä ainakaan ilman sisällissotaa, ja jotenkin en usko tälläkään kertaa sen typeryyden olevan voittavan osapuolena, jos sellaisen aikaan saavat.
Usko myös siihen, että armeijassa loppuviimeksi on järjen porukkaa kuitenkin olemassa, pitää ainakin vielä yllä ajatusta, että viimeistään siihen hulluus pysähtyy, kun ja jos aletaan väkivaltaa tuomaan ratkaisuksi omaa kansaa kohtaan, ja vain jotta se voitaisiin vapauttaa vapaudestaan, ja pakottaa jonkinsortin anarkiaan.
Yhdysvallat siis ennemin ajoaa liittovaltiona, ja mckinleytä palvova unckle donald tulee tunnetuksi uunona, joka tuhosi yhdysvallat sen sijaan, että olisi saanut yhtään mitään vallattua.
En siis ukso armeijan sitoutuvan sellaiseenkaan, että alkaisi trumpin mahtikäskyllä valtailemaan uusia maa-alueita osaksi yhdysvaltoja, sillä kysessä ei nyt kuitenkaan ole mikään venäjä, vaan kuitenkin edes välttävä sivistysvaltio.
Emme siis elä enää mitään siirtomaa-aikaa yhdysvalloissakaan, vaikka trump sellaisesta haaveileekin ystävänsä putte the mintsaarin kera.
Riski sisällissodassa taas on juurikin niiden ydinaseiden suhteen, jolloin joku seinähullu magalainen alkaa moisia autotallissaan pitelemään. Sama ongelmahan naapurin tunkiollakin on, että jos maa hajoaa, kuten ennemmin tai myöhemmin tulee käymään, niin ydinaseita löytyy jo kohta kaikenmaailman minitsaarien pihavarastoista.
En siis usko, että nykyrebujen konservatiiviriemumarssi tulee koskaan saavuttamaan kliimaksiaan,vaan se päättyy joko verettömästi tai sitten verisesti, mutta vaikea siis muuhun lopputulemaan uskoa, koska trumpilla on vielä pitkä ja kivinen tie diktaattoriksi, joka saisi aikaan niin ison turvaverkon touhujaan suojelemaan.
Eli se mikä menee heittämällä läpi pitkän mutta mädän kulttuurin venäjällä, ei mene ihan vaan heittämällä läpi yhdysvalloissa. Tie edes unkariksi taitaa jo olla kovin vaikea, vaikka juuri nyt huonolta näyttääkin.
Euroopasta sitä vastoin on syytä nyt olka huolissaan, sillä nythän se on selvinnyt hyvinkin, että kuinka riitaisia ja omaan napaan tuijottavia sen johto sekä maat ovat, ja kuinka myös se rahan valta - eli venäläiset oligarkit- ohjailevat kansan syviä rivejä, sillä monet näemmä myyvät vaikka lapsensa sen edestä, että oligarkki tarjoaa päivällisen.
Tämä tietenkin kostautuu jollakin aikajänteellä ja lujaa näille änkyrävaltioille. Jos siellä ei siis kiinostele yhtäkkiä olevansa venäjän vasallivaltio, jossa tuon itäisen ihmemaan kansalta kusetetuin varoin ostellaan hissuksiin koko Italia, niin heräämistä todellisuuteen lienee ihan aiheellista odottaa melko äkkiäkin.
Erityisesti jos Euroopassa alkaa muodostumaan jonkinlainen uusi liittovaltioituminen, niin huonosti käy niiden, jotka ulkopuolelle ajautuvat. Luotettavia kumppaneita kun alkaa olemaan koko lailla vaikeaa sen jälkeen löytää. Venäjä ei sellainen ainakaan ole.
Nyt kuitenkin siis tarvittaisiin johtaja, joka yhdistää Euroopan, ja vakauttaa sen demokratian, tasa-arvoisuuden, sekä ihmisistään huolen pitäväksi linnakkeeksi, joka kykenee myös puolustamaan itseään.
Onko Merz sellainen, sen aika näyttää.
Toki Merzin ideologiat eivät täysin istu vapaaseen, mutta enemmän tasa-arvoiseen Eurooppaan, mutta voihan se olla, että sielläkin kasvua tapahtuisi suuntaan, jossa kuitenkin huomattaisiin arvo sille kansalaisista huolen pitämiselle, joka kuitenkin on parasta turvaa yhteiskunnille, ja hillitsee rikollisuuttakin tehokkaasti.
EKP:lläkin voisi olla paikka alkaa miettimään ihan muunlaisia kuvioita, kuin jatkuva velkaisuudesta vinkuminen, ja alkaa ottamaan asemaa, tai vähintäänkin haastamaan dollarin asemaa resurssivaluuttana, ja erityisesti koska trump pelaa suoraan lapaan sen suhteen.
Painokoneet ne sieltäkin tarvittaessa löytyy, joiden turvin investoinnit voidaan pitää Euroopassa, mutta toki vaatisi juurikin sen aidosti yhtenäisemmän Euroopan.
Jos tähän ei kyetä, astutaan maailmassa pitkä harppaus taaksepäin, ja täysin turhaan, mutta vain itseään sitten moisesta syyttäen, jos olemme näin kyvyttömiä yhtenäisyyteen,ja annamme vallan väärille ihmisille.
Nyt se paljastui lopullisesti, että millaisia edelläkävijöitä pohjois-maat ovat olleet, ja silti täälläkin parhaamme yritetään tuhotaksemme sen, mikä on ollut ehkä hienoin näyttö koko maailmassa siitä, miten pitäisi toimia.
Toivottavasti jossakin herätään, ja ymmärretään myös se, että aivan väärään suuntaan ollaan menossa.